Eilen illalla yhdeksän maissa terassillamme näytti tältä. Olin tuonut pihapöydälle kirjoja, tietokoneen, kameran, puhelimen ja kiikarit. Olin aikeissa bloggailla parista kirjasta ja sitten keskittyä lukemaan ja tekemään luontohavaintoja koko yöksi.
Aika pian kävi ilmi, että tietokoneen näytön valossa ei kauheasti bloggailla iltahämärissä. Otsalampun kanssa lukeminenkaan ei ole miellyttävää, lisäksi lamppu houkuttelee hyttysiä ja muita lentäjiä lukijan kimppuun. Niin että romanttinen haaveeni viettää kesäyö ulkona lukien jäi aika vähälukuiseksi. Luontohavaintoja sentään tein jonkin verran, vaikka siirryinkin kahdelta olohuoneen puolelle valvomaan - tai en edes valvomaan, koska nukahdin välillä tunniksi. Luontoraportti löytyy täältä.
Kesäyön kirjailijaksi olin valinnut Aino Kallaksen: hän on kiehtova kirjailija ja kotimaiset klassikot sopivat suviyöhön.
Aloitin novellikokoelmasta Lähtevien laivojen kaupunki (SKS 1995; alkuperäinen teos vuodelta 1913). Huomasin pian, että yöllä olisi pitänyt lukea jotain kepeämpää, se olisi sopinut paremmin tunnelmaan. Lähtevien laivojen kaupunkia luonnehditaan sen takakannessa moniaineksiseksi ja täytyy sanoa, että realismi ja symbolismi, jylhä veistoksellisuus ja herkkäpiirteinen impressionismi, psykologisointi ja maalauksellisuus - edelleen lainauksia takakannesta - olivat väsymyksen ja silmien siristelyn tilassa vähän liikaa. En saanut oikein otetta kuin yhdestä novellista. Vanhan Orgin kuolema oli väkevä ja vaikuttava kuvaus virolaisen paimenen inhimillisestä yrityksestä pelastaa suuri hätää kärsivä lehmikarja, kun köyhät kyläläiset ovat päättäneet hävittää karjan navetan, sillä heistä lehmiä kohdellaan paremmin kuin ihmisiä. Luen tämän koskettavan ja kantaaottavan novellin varmasti vielä joskus ihan ajatuksen kanssa ja suosittelen siihen tutustumista muillekin. Novellikokoelman lopussa oli aikalaisarviota, ja vuonna 1913 Helsingin Sanomien toimittaja oli arvioinut, että Vanhan Orgin kuolema oli "kaikkein parasta mitä tämä lahjakas kirjailija milloinkaan aikaisemmin oli luonut".
Novellikokoelman tarinat sijoittuvat lähinnä Viroon, ja kiinnitin lukiessani huomiota siihen, että Viro-yhteydet näkyivät myös kielenkäytössä. Kirjassa armastetaan (rakastetaan) ja sanajärjestys on usein erikoinen; toki se saattaa johtua siitäkin, että kyseessä on lähes satavuotias teksti.
Lähtevien laivojen kaupungin kieli ei kuitenkaan ole ollenkaan poikkeuksellista verrattuna Kallaksen Sudenmorsiameen (Otava, 1928), jonka olin ajatellut varsinaiseksi kesäyön kirjakseni. Nyt sen lukeminen jäi kuitenkin aamuyöhön ja aamuun, mutta luettua tuli. Kyseinen romaani on hyvin lyhyt, joten sen lukee hetkessä - mutta mieleen se jääkin sitten pitkäksi aikaa. Sudenmorsian on tietääkseni Kallaksen tunnetuin teos, eikä ihme. Minuun vetoavat siinä erityisesti sen kansantarumainen luonne ja vanhanaikainen kielenkäyttö, maaginen tunnelmakin. Kirjaa on myös mielenkiintoista tarkastella opinkappaleena, mitä se kertoo hyvästä ja pahasta, uskosta ja pakanuudesta, ihmisluonnosta. Esimerkki s. 23:
Mutta niinkuin vuorokaudessakin on kaksi puolta, yksi päivänpuoli ynnä yönpuoli toinen, samalla muotoa ovat monikahdat tosin päivän lapset ja päivän tekoja tekevät, ja toiset taas yön lapset, jotka yön ajatuksissa askartavat, vaan kolmansissa vaihtuu niinkuin vuorokaudessakin yö sekä päivä. Ja kaikki tämä tutaan aikanansa, koska koettelemus sen ilmisaattaa.
Kirjan päähenkilöitä ovat hiidenmaalainen metsävahti Priidik sekä hänen vaimonsa Aalo, kolmansien edustaja ja Sudenmorsian eli ihmissusi. Erikoinen ja hurja tarina on kiehtova sinänsäkin, mutta on myös kiinnostavaa pohtia, mitä Kallas on halunnut kertoa esimerkiksi ihmisten aistillisuudesta tai intohimoisuudesta, entä taikauskosta ja ryhmäpaineesta, rakkaudestakin. Aalo saa ensin juosta kesäyöt sutena, tekeepä niin pari muutakin kyläläistä. Sitten Priidikin ja kyläläisten epäilykset heräävät. Sudet ja varsinkin ihmissudet on tietysti kirottava ja tuhottava, mutta mitä jos ihmissusi onkin oma rakastettu ja oman lapsen äiti? Kirjaa on luettu myös vapauden kuvauksena sekä feministisenä pohdintana.
Sudenmorsiamesta ja muista Aino Kallaksen teoksista sekä hänen elämästään saa helposti tietoa Avaimen julkaisemasta artikkelikokoelmasta Aino Kallas, tulkintoja elämästä ja tuotannosta (2010). Luin ko. kirjan, kun se ilmestyi vuosi sitten, mutta jostain syystä en ole esittellyt sitä sen enempää. Eri Kallas-asiantuntijoiden teksteistä koostuva teos on kuitenkin mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa, joskin eri kirjoittajien teksteissä on hieman päällekkäisyyttä. Kirjan lopusta löytyy kiinnostava vinkki: Aino Kallas Seuran kotisivuilta voi tilata PDF:n, jossa on kooste on kirjailijanimikkoseuran keräämistä Kallas-lukumuistoista. Seuran kotisivuilla on esitelty myös tätä Kallas-elämäkertaa.
Ja nyt tämä kesälomalainen kirjabloggari menee tavoistaan poiketen päiväunille! (Vastailen blogikommentteihin myöhemmin päivällä.)
