Leena Krohn: Auringon lapsia

Ostin tämän korunkauniin teoksen itselleni naistenpäivälahjaksi: varmistin, että sain kukkia ja vielä sellaisia, jotka eivät kuihdu. Pari päivää sitten en ollut tästä kirjasta vielä kuullutkaan, mutta kiitos Karoliinan, nyt olen se jo lukenutkin!
Lahjaksi, vaikkakin omakohtaiseksi, tämä oli erinomainen valinta. Leena Krohnin uusi lastenromaani Auringon lapsia on juuri niin suloinen kuin miltä se näyttääkin. Herttaisuudestaan huolimatta kirja ei ole liian hempeä tai makeileva, vaan vanhanaikaisella, rauhallisella tavalla viehättävä. Aikoina, jolloin ahmin Astrid Lindgrenin Marikin yhä uudelleen, olisin varmasti pitänyt tästäkin. Onneksi mikään ei kiellä lukemasta lastenkirjoja aikuisenakin, ja luulenpa, että moni asia tässä kirjassa puhuttelee aikuista ainakin yhtä paljon kuin lasta.

Auringon lapsia kertoo pienestä Orvokki-tytöstä, joka pääsee viikon ajaksi hieman eriskummallisena pidetyn Neiti Horsman, kukkakauppiaan, lähetiksi. Jokaisella viikonpäivällä on oma kukkansa ja sillä ja sen vastaanottajalla oma tarinansa. Viikko opettaa Orvokille kukista sekä ilosta ja surusta – ihmisen elämästä. Lyhyen kirjan lukee hetkessä, mutta sen tarinat jäävät mieleen, kuten Leena Krohnin kertomukset aina. Olen varma, että Krohn on hyvin viisas ihminen! Tässä kirjassa oli samaa hiljaista ymmärrystä kuin esim. Ihmisen vaatteissa -lastenromaanissa; maailmaa on hyvä tarkastella lapsen silmin, silloin asiat näkee yksinkertaisemmin mutta tarkemmin.

Luulenpa palaavani tähän kirjaan uudestaan kesällä, tarina kerrallaan maistellen, kukkien puhjetessa omassa puutarhassa. Tämä on nimittäin hyvin houkutteleva kirja myös luonnon ja puutarhanhoidon ystävälle. Kirjan kuvituksesta vastaa kirjailijan sisar, graafikko Inari Krohn, ja vesiväri-viivasyövytyskuvat ovat hänen sarjastaan Kunnianosoitus Maria Sibylla Merianille. Kauniit kasvikuvat tuovat mieleen vanhat oppikirjat ja koulutaulut, ja Leena Krohnille, Tainaronin luojalle, sopivasti kuvissa seikkailee perhosia ja hyönteisiä.

Keksisin kirjalle itseni lisäksi monta muutakin vastaanottajaa – kaikki aikuisia!

Tekstinäytteen valitseminen oli kovin vaikeaa, sillä houkuttelevia vaihtoehtoja oli runsaasti. Koska en osannut päättää, tässä kaksi näytettä:

- Neiti Horsma on vähän erikoinen ihminen, äiti sanoi.
- Vähän hessanen, täti sanoi.
- Millä lailla hessanen? Orvokki kysyi kiinnostuneena.
- Hän puhuu itsekseen, äiti sanoi. - Kun menee kukkakauppaan, kuulee jo oven takana hänen juttelevan ja nauravan.
- Mutta kun menee sisään, siellä ei ole ketään muuta kuin neiti Horsma itse, täti sanoi.
- Älkää unohtako kukkia! mummo sanoi. - Sekä kukat että lapset kasvavat paremmin, jos niille juttelee. (s. 7)

- Sitäpä ei voi kukaan tietää, mutta ensimmäiset kukat ilmestyivät rannoille ja kosteikkoihin, sinne missä ne saivat tarpeeksi juotavaa. Ja sinne, missä aurinko paistoi lämpimämmin. Sillä kukat ovat auringon lapsia. Kukat kukoistivat ja kuihtuivat, niiden lehdet ja varret maatuivat, ja kun vuosituhannet vierivät, tämä tähti muuttui yhä kauniimmaksi ja hedelmällisemmäksi. Kukkien vuoksi mekin voimme elää täällä. (s. 38)
Tekstinäyte löytyy myös kustantajan sivuilta

Leena Krohn: Auringon lapsia. Teos, 2011

Leena Krohn Yle Areenassa

K niin kuin Krohn

Yksi kadonnut kirja löytyi laukustani! Siellä onkin usein rapinaa ja muita papereita...

Laukusta löytyi hämmentävä, taitava Leena Krohn. Aakkoshaasteen K-kirjain kuuluu yhdelle kiinnostavimmista kotimaisista kirjailijoista.

Aloittamisen taidossa puhuttiin Leena Krohnin teoksista Rapina sekä Matemaattisia olioita. Havahduin, että omistan kummatkin kirjat enkä ole lukenut niitä tai ylipäätään Krohnia aikoihin. Hänen kirjansa ovat sellaisia, että luen niitä kausittain. Sitten kun kauden annos on saatu, pitää taas sulatella hetki ennen seuraavaa Krohn-kohtausta.

Rapinaa ja Matemaattisia olioita yhdistää hassujen nimien lisäksi se, että kumpikin on puolikaunokirjallinen kirjoituskokoelma. Tarinoita, esseitä, pohdintoja, kannanottoja, en oikein tiedä, miksi niitä sanoisi.

Pidin molemmista kirjoista.  Oli kiinnostavaa lukea tarinoita Krohnin suvusta, esim. jo Aloittamisen taidossa mainittu traaginen kertomus enosta, joka kuoli parikymppisenä koiran puremasta saatuun vesikauhuun. Tositarina, eläinlääkäri ei uskonut, että vesikauhuriskiä olisi.

Kaikkein mieleen jäävintä oli kuitenkin Rapinassa ollut Tainaronin jälkipuhe. Siinä Krohn kertoo mm. miksi hän valitsi Tainaronin hahmoiksi hyönteisiä. Hyönteiset ovat Krohnille muutenkin tärkeitä, niihin palataan useassa kirjoituksessa.

Miksi valitsin juuri hyönteiset Tainaronin asukkaiksi? Jos se olin minä, niin ennen muuta sen tähden, että hyönteinen on ihmiselle sekä kehitysopillisesti että ulkomuodoltaan ja elintavoiltaan kaikkein etäisin ja vierain eläinlaji. Hyönteisiin meidän on vaikea ellei mahdoton heijastaa omia päämääriämme, tunteitamme ja motiivijamme kuten niin mielellämme heijastamme niitä läheisimpiin eläinlajeihin. Ei, hyönteisiä me emme ymmärrä. Niitä me tarkastelemme kaukaa ja kylminä ellei suoranaisesti inhosta värähtäen. (Rapina, s. 46)

Kirjoissa olisi ollut monta muutakin tekstinäytteen arvoista kohtaa. Esimerkiksi Rapinan kirjoituksessa Kieli on kolmas silmä Krohn pohtii hienosti kieltä ja kirjoittamista: Kirjailija rakastaa sanoja, mutta hänen vaikea velvollisuutensa on osoittaa niiden petollisuus. (mts. s. 95) Kaiken kaikkiaan nämä teokset olivat moniulotteista luettavaa, kuten Krohnit yleensäkin. Lyhyet kertomukset eivät olleet edes niin hankalia Krohnin romaanit, joita lukiessa on kieltämättä joskus tuntunut, etten oikein pysy kärryillä. Silti nautin niistäkin, sillä on kiistatonta, että Krohn itse pysyy kärryillä: hän on mielestäni hyvin älykäs ja tarkkanäköinen kirjoittaja, aivan omanlaisensa.

P.S. Helpoin mutta ei suinkaan huonoin tai edes heppoisin lukemani Krohn on muuten Ihmisen vaatteissa. Krohnista kiinnostuneiden kannattaa käydä myös kirjailijan nettisivuilla.

Leena Krohn: Rapina ja muita papereita. Wsoy, 1989. 2. painos

Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. Wsoy, 1992. 3. painos

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa

Luin tämän kirjan heti Joe Speedboatin perään. Tässäkin oli kyseessä nuoren pojan kasvutarina, ja se kerrottiin Speedboatia kevyemmin, hauskemmin ja nopealukuisemmin. Kuitenkin se herätti yhtä lailla ajatuksia lasten ja nuorten elämästä sekä ylipäätään ihmissuhteista, identiteetin muodostumisesta, maailmanmenosta.

Olen lukenut useita Leena Krohnin kirjoja. Kaikkia näitä lukukokemuksia yhdistää se, että kirjat ovat olleet todella erikoisia ja taitavia. Vaikken ole kaikista erityisemmin pitänyt tai oikein edes saanut niistä otetta, en ole voinut olla ihailematta, että joku osaa kirjoittaa tällä tavalla, luoda tällaisia maailmoja. Muistaakseni Kirsi Pihan Lukupiiri-blogissa joku joskus sanoi jotenkin niin, että Leena Krohnin kirjan luettuaan on sellainen olo, että on saanut keskustella jonkun itseään viisaamman kanssa, eikä ole edes ymmärtänyt kaikkea, mutta on silti tullut kohteliaasti ja kunnioittavasti kohdelluksi. Se on hyvin sanottu – kiteyttää myös minun tunteeni Krohnin kirjoista.

Ihmisen vaatteissa on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, joten se oli huomattavasti helppolukuisempi kuin aiemmin lukemani aikuisten Krohnit. Pieni, viisas ja sympaattinen tarina kertoo yksinäisestä pikkupojasta, joka ystävystyy naapuriin muuttaneen pelikaaniherran kanssa. Pelikaani on päättänyt kokeilla ihmisten elämää ja onnistuukin siinä niin hyvin, etteivät ainakaan kiireiset ja mielikuvituksettomat aikuiset huomaa hänessä mitään outoa, paitsi aivan tarinan lopussa. Poika kertoo pelikaanille ihmisten maailmasta ja opettaa tämän mm. lukemaan. Pelikaani taas tarjoaa surkealle, vanhempiensa eron vuoksi maalta kaupunkiin joutuneelle pojalle seuraa ja ymmärrystä. Kumpikin auttaa toista sopeutumaan uuteen elämään.

Pelikaani on ensin kovin innostunut ihmisten elämästä. Hän saa esimerkiksi työpaikan oopperasta ja löytää musiikin ja baletin ihmeellisen maailman. Kun kaupunkia katsellaan pelikaanin silmin, niin kaupassa käymisestä kuin kirkostakin löytyy outoja asioita. Vähitellen pelikaanin illuusio toimivasta, monipuolisesta ja ystävällisestä ihmisten maailmasta kuitenkin murenee. Hän ei voi ymmärtää sanomalehdestä lukemiaan julmuuksia, hän kärsii sydänsuruja. Ihminen ei olekaan nerokas ja hyvä.

Kirjan takakannessa teosta oli luonnehdittu ”valloittavaksi fantasiaseikkailuksi”. Sellainen se olikin. Voisin kuvitella, että lasten ja nuorten mielestä tämä on ensi sijassa mukava ja kiehtova tarina, aikuinen löytää sitten siitä myös vertauskuvia ja kannanottoja. Joka tapauksessa hieno pieni kirja! Jos haluat lukea helpon Krohnin, lue tämä. Itselleni jäi tästä sellainen olo, että näkisin mielelläni myös Liisa Helmisen kirjasta ohjaamaan elokuvan. Ja Leena Krohnin uusin kirja, se pitäisi kyllä ehdottomasti lukea.

Tekstinäyte luvusta Lintu tutkii tieteitä, linnun ja pojan keskustelu:
-Nyt minä sanon teille lintuna ja ihmisenä, että tärkeintä ja muistamisen arvoisinta on hämmästys.
- Hämmästys?
- Se juuri. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän ihmettelee. Lopulta tuskin viitsii enää lukeakaan. Sitä vaan istuu ja on ällistynyt.
- Maailman menostako?
- Ja ajan.
- Ei se lukeminen sitten paljon hyödytä.
- Miten sen ottaa. Siitä ei kukaan ota selvää, mikä lopultakin on hyödyksi ja mikä ei. Mutta paljon te olette saaneet selville: imukalan ruokavalion ja jääkausien keston, Alfa Centaurin etäisyyden ja niveljalkaisten ilmaputket. Teillä on lyhyt nokka meihin pelikaaneihin verrattuna, mutta joka paikkaan te olette sen ehtineet työntää. Teitä uteliaampaa eläintä ei maailmasta löydy. Eikä omituisempaa. Mikä teistä selvän ottaisi.

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Teos 2004, neljäs painos.