Rakkaudesta kirjamessuihin, rakkaudesta kirjoihin ja rakkaudesta kirjabloggaamiseen.
Tänään oli onnellinen päivä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa Helsingin kirjamessujen avajaisia ja sinne sattui vielä ohjelmanumero, joka ilahdutti bloggarinsydäntäni suuresti. Tiedätte varmaan, mistä puhun. :)
Tässä pieni yhteenveto tunnin kestäneestä avajaisseremoniasta kuvien kera. Kuvat on otettu ihmisten päiden yli kurottamalla, epämääräisellä pokkarinräppänällä ja screeniä kuvaamalla, kun halusin kohteiden näyttävän muiltakin kuin nuppineuloilta. Koettakaa kestää.
Ensimmäisen puheenvuoron käytti Suomen Messujen puheenjohtaja Christer Haglund. Hän kertoi olevansa taustaltaan kirjallisuustieteilijä, muttei uskonut, että juuri oppiala on syynä siihen, miksi hänet on valittu suuren messuorganisaation johtoon (miksi ihmeessä?). Sen sijaan hän kertoi jotain, minkä jokainen kirjanystävä allekirjoittanee: kirjat ovat avanneet hänelle ovia uusiin maailmoihin.
Sitten puhui Viron, kirjamessujen teemamaan, presidentti Toomas Hendrik Ilves. Hän puhui kirjoitetun kielen ja kirjallisuuden merkityksestä kielelle ja kansalle: jos kansa ei kirjoita, se tekee hidasta itsemurhaa. Ilves arvioi, että Itämeren molemmille rannoille sopii ajatus "Kirjoita tai kuole" sen korostajana, kuinka tärkeää kirjallisuus meille on. Ilves puhui myös hieman Kalevalasta ja etenkin Viron Kalevipoegista ja tietenkin iloitsi virolaisen nykykirjallisuuden rantautumisesta Suomeen. Tänä vuonna on käännetty yli 20 vironkielistä kirjaa suomeksi.
Kirjamessujen avajaispuhe oli tilattu sarjakuvataiteilija Juba Tuomolalta, koska hän on tunnetuin sarjakuvapiirtäjämme ja suomalainen sarjakuva täyttää tänä vuonna sata vuotta.
Olen vuosia sitten ollut parin Viivin ja Wagnerin julkkarissa, enkä hämmästynyt, kun Juba ilmoitti, ettei vaivautunut opettelemaan puhettaan ulkoa, kun ei siitä maksetakaan. Minusta hän on on juuri sellainen, että voisin kuvitella hänen vihaavan kaikkea julkisuutta; ainakin noissa julkkareissa hän on vaikuttanut melkein liikuttavan kiusaantuneelta. (Mitä Juba mahtaisi sanoakaan tiedosta, että vuosia sitten näin jotenkin hyvin herkkätunnelmaista unta, että olin hänen kustannustoimittajansa ja yhdessä yritimme kohdata julkisuuden kirot ja deadlinejen karikot?!)
Juba kertoi ironisesti, että sarjakuvapiirtäjän työ on helppoa. Hän ei käytä herätyskelloa, koskaan ei tarvitse lähteä töihin, työmoraalinkin on voinut unohtaa ajat sitten. Oikeasti hänellä on kuulemma deadline kuusi kertaa viikossa ympäri vuoden ja ainakin viikon sarjissatsi aina työn alla. Jottei aivan puutuisi, taiteilija piirtää ensin strippiensä hauskimmat kuvat.
Ja sitten! Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Anne Valsta jakoi Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon viidelle kirjabloggarille: Jessica Andersinille, Salla Brunoulle, Penjami Lehdolle, Hanna Matilaiselle ja Hanna Pudakselle. Olin niin ylpeä ja onnellinen heidän (ja vähän meidänkin) puolestaan! Onnea vielä teille kaikille!
Sitten virolaiset laulajat ja kitaristit musisoivat ja minä aloin lukea kiivaasti messulehteä. Vanhat messuperinteet pääsivät heti pinnalle: sen sijaan, että olisin kuunnellut lukuisia esityksiä, kuuntelin vain yhden ja muun ajan istuin tuttujen kanssa syömässä tai kolusin etenkin antikkapuolta. Vaikka olin messuilla melkein koko päivän, en ehtinyt juuri muualla kuin käytettyjen kirjojen puolelle! Onneksi sentään viime hetkillä käväisin ystävän kanssa SKS:n osastolla. Se on perinteisesti ollut messukompastuskiveni, joten en edes pistänyt kovasti itselleni hanttiin, kun huomasin haalivani kasan kirjoja ja pyytäväni kassalla kaksi muovipussia, että jaksan kantaa nämä kotiin. Hmmm. No niin. Onneksi on vielä jäljellä kolme messupäivää, jolloin saatan kuunnella esityksiä ostamisen sijaan. Ehkä.
