Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus on kiinnostava teos jokaiselle vähänkään filofiasta tai edes kirjojen ja tekstien analysoinnista kiinnostuneelle muumifanille. Laajarinne kuljettaa helppolukuisessa kirjassaan sujuvasti rinnan tunnetuimpia filosofeja ja heidän teorioitaan sekä muumiromaanien tapahtumia. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin pääsisi lukemaan kaikkia muumikirjoja yhtäaikaa! Kuvia ja sitaattejakin on mukavasti.
Olin myyty heti alkupuheesta. Laajarinne kertoo löytäneensä muumit vasta lukioiässä, itse taisin ihastua niihin vielä vanhempana – eikä Tove Jansson kaikkia muumiromaaneja alun perin lapsille kirjoittanutkaan. Voisin itsekin kirjoittaa näin:
Ihastuin Tove Janssonin tapaan hullutella kielellä. Ihastuin tunnelmallisiin, taidokkaisiin kuviin. Ihastuin terävään ja hauskaan ihmis- tai oikeastaan ötökkäkuvaukseen. Näin piirteitäni Muumipapassa, hattivateissa, Mörössä ja Nuuskamuikkusessa, Nyytiä unohtamatta. Kirjoissa puhuttiin samoista vaikeista kysymyksistä, joita itse mietiskelin, ja kirjailija osasi käsitellä niitä lämpimällä, voimia antavalla tavalla. Uskallan sanoa, että kaikista lukemistani kirjoista juuri Muumi-kirjat ovat vaikuttaneet minuun kaikkein syvimmin. (s. 10)
Nyt kun olen aloittanut tämän kirjoituksen näin ihastuneena, joku saattaa hämmästyä, kun lopetan sen melkein samoin tein ja ilmoitan, etten kuitenkaan lukenut tätä kirjaa loppuun.
Filosofiaosuudet olivat kyllä helppoa ja kiinnostavaa luettavaa nytkin, mutta muumiosuuksien suhteen olisin toivonut, että olisin muistanut romaanit tämänhetkistä paremmin. Nyt kaikki Laajarinteen kuvaamat muumikirjojen henkilöt ja tapahtumat olivat kyllä kovin tuttuja, mutta en silti saanut hahmotettua päässäni kirjojen "suuria linjoja" eli kokonaisia tarinoita, etenkin kun Muumit ja olemisen arvoitus siirtyi muumitarinasta toiseen. Jos olisin muistanut enemmän, niin olisin saanut vielä enemmän irti tästä kirjasta.
Toimintasuunnitelmani on seuraava: odotan syksyyn, jolloin Muumit ja olemisen arvoitus ilmestyy pokkarina (nyt minulla oli kirjaston lainakirja). Hankin sen ja luen sitä yhdessä muumiromaanien kanssa. Vietän siis muumisyksyn! Suosittelen samaa kaikille oikein mukavaa syksyä kaipaaville. Tai ainakin suosittelen tämän kirjan hankkimista, sillä kyllä tämä on melkeinpä pakollinen muumien ystävän tietoteos.
Muumipeikko rakastaakin rakastamista, ei Niiskuneitiä.
Omituista, eikö totta?
Intohimojaan valitessaan ötökkä määrittelee ensisijaisesti itseään.
Sartea mukaille: Jos Niiskuneitiä ei olisi ollut olemassa, Muumipeikko olisi keksinyt hänet itse.
Ja juuri niin hän teki. (s. 42)
Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. (Atena, 2009)
Kustantamon kirjaesittely
