The Winter Triptych on rakenteellisesti hienosti koostettu mysteerinen tarina, jossa nykyisyys ja menneisyys limittyvät toisiinsa triptyykin kuvauksen kautta. Oikeassa paneelissa nykyisyydessä Liese on piika, joka näkee kuningattarenlinnassa unia, haamuja ja välähdyksiä menneistä tapahtumista. Mennyttä kuvataan vasemmassa paneelissa, jossa ilkeä kuningatar saa aikaan petoksen, noituutta ja kirouksen, jonka selvittämiseksi tarvitaan Isele-neito. Nämä kaksi eriaikaista maailmaa kohtaavat toisensa ja paneelien yksityiskohdista muodostuu pikkuhiljaa koko kuva.
Once there was, and once there wasn't, as it goes, a queen as beautiful as she was bitter, and as sorrowing as vengeful, for when her lord took a bellyful of arrows on the highroad in broad daylight, her own belly stood empty – so she'd thought. She did and didn't, in her wrath, melt herself down and cast herself anew, like any ornament reshaped in time of need to any blade. Her name was, and wasn't Altheia.Kornher-Stacen kirjoitustyyli on lumoava, osin moderni, osin vanhahtava tukien tarinan rakennetta. Se upottaa lukijan heti alkuunsa tunnelmaan, jossa nykyisyys ei ole reaalimaailman nykyisyyttä vaan tarinan nykyisyys. Puheenvuoroissa käytetään sanoja thee ja thou. The Winter Triptych on tyyliltään fantasian ja kauhun sekoitus. Se ei ehkä ole pelottavaa kauhua, mutta usea kohtaus on epämiellyttävä. Mukana on ripaus satumaisuutta, joka on lähempänä Grimmiä kuin Andersenia. Keittiöpiiatkin ovat kahleilla kiinni yöt.
The Winter Triptych on lyhyestä mitasta huolimatta vivahteikas ja runsashahmoinen kertomus. Se on rytmitykseltään onnistunut ja nopealukuinen. Pidän myös kansikuvan taiteesta, joka hienosti hahmottaa tarinan tunnelmaa. Siksi laitoin näytille koko kansikuvan, en vain etukantta. Läheltä katsottuna siinä näkyy siveltimen vedotkin, kuten maalaustriptyykissä konsanaan.
