Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarja (Kerjäläisprinsessa, Kellopelikuningas, Susikuningatar) ilahdutti sen verran paljon, että päätin ottaa luettavakseni myös novellikokoelman Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (2016). Kokoelma on luokiteltu nuorille suunnatuksi kauhuksi, mutta eipä se estä vanhempaakin kauhusta kiinnostunutta sitä lukulistalleen poimimasta. Kokoelma sisältää esipuheena tietoiskun Uhriniituntakaisesta ja lopussa koosteen vitsejä. Novelleja on 18.

• Muutamia asioita Uhriniituntakaisesta
• Lokakuu
• Pahanukke
• Näkymätön
• Namusetä
• Summertime
• Eelis ja järvihirviö
• Poika portilla
  Pelastavat kirkonkellot
• Meistä on moneksi
• Peto ja Perhonen
• Metsätie ja aarnikotka - murhenäytelmä seitsemässä osassa
• Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen
• Takarivin tyttö
• FPS
• Täydellinen Alina
• Talven lapset
• Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa
• Haiseva käsi
• Vitsikästä

Tarinoissa kiusattu poika kohtaa lenkkipolun äärellä tuntemattoman tytön ja he keskustelevat koulukiusaamisesta, isomummon nukke aiheuttaa pelottavaa päänvaivaa jälkipolvelle, läheiset katoavat näkymättömiin, vanha loru toteutuu ja koululaisia katoaa, perheenjäsenten kohtalo on sidoksissa järveen, poikaporukka näkee järvessä hirviön, eikä kukaan usko, poika näkee autiossa talossa jotain mitä muut eivät näe, poikaporukka päättää todistaa rohkeutensa vanhan kirkon legendaa vastaan, viiden erissä syntyneitä lapsia otetaan huostaan, tyttövauvan taustalla on oudot siteet Uhriniituntakaiseen, poika löytää voimansa pelottavaa metsää vastaan, ihmisiä katoaa junamatkalla Uhriniituntakaiseen, uusi tyttö tulee luokkaan, jossa kukaan ei puhu takarivin tytölle, poika uppoaa peliin, täydellinen tyttö aiheuttaa murhaavia ajatuksia, lumella on hirviömäisiä ominaisuuksia, nallekarhu vahtii unitalon turvaa ja kemian opettajalla on kuolleeltä mieheltä otettu siirtokäsi, joka haisee oudosti.

Kokoelman novellit muodostavat onnistuneen tasaisen kokonaisuuden. Osa tarinoista on tosi lyhyitä, mutta silti kertovat hyvin tunnelmasta. Novelleista löytyy sekä kauhukerronnan tuttuja perinteitä että uutta digitaaliselta ajalta. Jotkut jäivät mietityttämään allegorisinakin (henkilökohtainen tulkinta), kuten Näkymätön. Vaikka kaikissa on kauhun näkökulmat, useista löytyy myös keventävästi huumoria. Rukoilija-Sirkka, joka esiintyy neljässä tarinassa, on kiinnostavan hauska hahmo. Hai pääsee jopa yllättämään tämän taustakertomuksella, joka sekin kuitenkin jättää asioita auki. Ehkä Sirkkaan palataan vielä.

Uhriniituntakainen vaikuttaa aika tapahtumarikkaalta ja kamalaltakin paikalta. Kauhun ei aina tarvitse pelottaa, se voi olla jokin epämiellyttävyys tai yliluonnottomuuskin, joka aiheuttaa turvattomuutta tai kylmiä väreitä. Pahanukke on pelottava ja sen loppu jopa hyinen. Minuun tehoaa perinteisesti nuket ja klovnit – ne ovat pelottavia. Pahanukke ja Poika portilla ovat mielestäni kokoelman parasta antia, vaikka pidin erityisesti myös Näkymättömästä, joka on oikeastaan enemmänkin surullinen tarina. Lisäksi Meistä on moneksi on ovela, joskin aiheuttaa häiritsevän muistikuvan jostain, jota en saa suoraan mieleeni. Lopun vitsit linkittyvät novelleihin ja ovat koululaishuumori-tyyppisiä. Muutama hyvinkin onnistunut.

Hailla on selkeästi omaääninen kerronta ja omaperäinen kohdepaikka tarinoilleen. Joissain on hitusen aistittavissa Anne Leinosen tyylistä tunnelman luontia, mikä ei ole lainkaan huono polku kulkea. Lisään kokoelman mukaan Novellihaaste 2:een.

Magdalena Hai: Susikuningatar

Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogian viimeinen osa, Susikuningatar ilmestyi syyskuussa ja silloin se tuli myös luettua. Odotukset olivat korkealla, sillä ihastuin kahteen ensimmäiseen osaan, Kerjäläisprinsessaan (arvostelu) ja Kellopelikuninkaaseen (arvostelu).

On kulunut kolmisen vuotta Kellopelikuninkaan tapahtumista. Matkalla kohti Umbroviaa, Gigi on jäänyt Pariisiin joksikin aikaa opiskelemaan taistelutaitoja mestari Oniwakan johdolla valmistautuakseen Susikuningattaren tehtäväänsä. Edessä on väistämättä yhteenotto vallananastaja Andros Luopion kanssa. Onneksi lähellä ovat uskolliset ystävät Henry ja Mussovits, mutta ihmissusien kunnioitus ja uskollisuus on ansaittava muinaisesta valasta huolimatta, sillä Gigissä virtaava varcolacien veri ei vakuuta läheskään kaikkia asettumaan hänen tuekseen, kun kyseessä on Umbrovian kohtalo.

Susikuningatar teki sen jälleen. Kuten aikaisemmatkin, myös viimeinen osa on persoonallinen ja yllätyksellinen. Ihmissuhteet toimivat, eikä mukana ollut nuorille suunnattujen kirjojen tavanomaisuuksia ja imelyyksiä. Gigissä on syvyyttä, joka sai minut kunnioittamaan hahmoa entistä enemmän. Kuvitteellisessa steampunkmaailmassa on kuohuvaa historiaa, kuohuvaa nykyaikaa, tuskaa ja kauneutta, jotka kaikki vaikuttavat aidolta. Samalla mukana on pelottavia mysteereitä ja yliluonnollisuutta, joka jää sinne jonnekin, kihelmöimään. Ihmiskohtaloita jää auki, tulevaisuus on edessä, mutta kuka tietää millaisten polkujen varrella ja päässä. Kun sain kirjan loppuun, olin hetken hämmentynyt kaikesta mikä jäi ilman päätöstä, mutta muutamien viikkojen sulattelu toi etäisyyttä yksityiskohtiin ja kokonaistunnelmaksi jäi haikeus ja kaipaus. Kunnes muistui taas mieleen jokivarren heitteikön paalutus -juttu ja hörähdin nauruun.

Susikuningatar oli lukukokemuksena hyvin henkilökohtainen. Pariisi-osio ei minua varsinaisesti innostanut, vaikka mestari Onikawassa olikin ainesta vaikka mihin. Minulle Umbrovian matkan tunnelmallisin osa oli Unkari ja Karpaatit, sillä olen itse matkustanut noissa maisemissa opiskelujeni alkuaikoina syksyn kirpeydessä hirvien kiimajahtien ja villisian metsästyksen aikaan. Huimat nousut vuorten kapeita rinneteitä, basalttipylvässeinämät, erämaamökit pihanuotioineen, hirvien mylvintä pimeydessä, kuolleita villisikoja kuorma-auton avolavalla. Minkä jälkeen laskeutuminen pustalle romaniperheiden joukkoon, pienelle markkina-alueelle. Länsimaisten nuorten joukon ilmestyminen keskelle tiivistä heimoyhteisöä sai aikaan epäluuloja ja jopa vihamielistä käyttäytymistä. Kaikki nuo kokemukset ja tunnelmat nousivat esiin eri kohdissa Susikuningattaren lukemista.

Romanit ovat kiehtova lisä kirjan hahmoissa, etenkin erikoinen Simza-tyttö, mutta varcolacit ovat huikeita. Niiden tavat ja kulttuuri, yliluonnolliset elementit ja kehityshistorian raadollisuus on parasta mitä vähään aikaan on vastaan tullut tätä lajia kuvaavassa kirjallisuudessa. Hitto soikoon. Steampunk-maailma on entistä tuhdimpi kellopelisotilaineen ja ilmalaivoineen, mikä vain tekee kokonaisuudesta värikkäämmän ja monisyisemmän. Ajoittain ehkä oli hieman ähkyä kaikesta, mutta vaikka Susikuningatar on lähes 450 sivun mittaisena sarjan pisin kirja, se ei ollut yhtään liian pitkä. Tarinaa olisi voinut lukea pidemmältikin.

Entä nyt? Todella vaiheessa -blogin Anna kävi Turconessa kuuntelemassa Magdalena Hain ajatuksia, ja kiinnostavaa on, että jotain tarinaa voisi olla mahdollisesti jossain vaiheessa tulossa Gigin ja Henryn maailmasta. Itseäni kiinnostaisi enemmän miltä maailma näyttäisi 60 v. Gigin silmin ja miten maailman tapahtumat ovat Umbroviaa kohdelleet, mutta ilmeisesti Susikuningattaren jälkeiseen aikaan ei kirjailija aio palata. Mitä sitten onkin jatkossa tulossa, se varmastikin on tsekkaamisen arvoista. Todella vaiheessa –blogin lisäksi Susikuningatar on luettu ja tykätty myös Kujerruksia-blogissa.

Erittäin suositeltava kirjasarja.

Magdalena Hai: Kellopelikuningas

Kerjäläisprinsessa (arvostelu) oli viime vuonna varsin innostava lukukokemus ja siksipä tuli hankittua Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjan toinenkin osa luettavaksi. Jälleen kerran aioin vain vilkaista alkua, sillä toinen kirja on parhaillaan kesken, ja niinhän siinä kävi, etten pystynyt lopettamaan lukemista, vaan luin Kellopelikuninkaan lähes tauotta loppuun.

Tällä kertaa Gigi perheineen on siirtynyt pois Alhaiston kaupunginosasta Rahastoon ja samalla pois tuntemattomuudesta. Keloburgin lääninkuninkaan tilauksesta Gigin isä, kotimaastaan Umbroviasta paossa oleva kuningas ryhtyy avustajansa Barnabasin kanssa rakentamaan uudenlaista suurta ilmalaivaa. Gigi yrittää sopeutua uuteen asemaansa prinsessa Gregoroviana, samalla kun Henrykin miettii tulevaisuuttaan. He tutustuvat maanalaiseen lapsijoukkoon, jonka keulahahmoina ovat Naseem ja Nikanor. Lapsijoukko ihailee Gigiä ja Henryä näiden seikkailijamaineen vuoksi, mutta kaikki eivät suhtaudu samoin. Uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta käyttäytyy avoimen vihamielisesti niin kuningasperhettä, ihmissusia kuin tulevaa ilmalaivaakin kohtaan. Pian Gigi ja Henry ovat jälleen vaarassa.

Usein sarjojen toinen kirja hieman notkahtaa onnistuneen alun jälkeen. Näin ei käy kuitenkaan Gigin ja Henryn kohdalla, vaan Kellopelikuningas ylittää jo erinomaiseksi kokemani Kerjäläisprinsessan ja on astetta kypsempi kokonaisuus, vaikka selkeitä nuortenkirjamaisuuksia sivuhahmoissa on havaittavissa. Kellopelikuninkaassa maailmanluonti syvenee ja sivumääräkin lähes tuplaantuu. Tarinassa kuvataan Keloburgin yhteiskuntarakennetta ja sosiaalisia eroja entistä tarkemmin.

"Olin nähnyt tuollaisia lapsia ennenkin. Jos meikäläisillä olikin ollut vähän, heillä ei ollut mitään. Tuollaiset lapset eivät yleensä olleet edes leikkineet meidän kanssa, joilla oli koti ja perhe, vaan he pysyttelivät omillaan. Niin kuin he olisivat olleet eri heimoa. Jotkut heistä kävivät töissä. Monet Keloburgin lehtipojista olivat kodittomia. Toiset olivat roskankerääjiä, niin kuin minä. Mutta useimmat hankkivat elantonsa varastamalla, joutuivat ennen pitkää jengeihin ja olivat olleet rangaistuslaitoksessa jo ennen kuin täyttivät viisitoista."

Mukaan kuvioon tulee myös muinaiseen skandinaaviseen mytologiaan pohjautuva uskonnollinen lahko. Samalla ehditään käydä Keloburgin ulkopuolella, Vihreän saaren sisäosissa, suurella Jääjärvellä ja vilkaista urbaanista sulatusuuniväestöstä etnisesti poikkeavaa kansanosaa ja turmeltumatonta luontoa, sekä etsiä ihmeellistä kiveä. Maailmankuvauksessa ainoastaan kalkkikiviluolasto aiheuttaa hieman kulmien kohottelua, mutta fantasiassa ja vaihtoehtohistoriassa myös geologia voi olla poikkeavaa.

Suurin ilahduksen aiheeni löytyy Gigin hahmokehityksestä. Kellopelikuningas onkin näyttävästi tytön kasvukertomus. Pidin siitä, että kasvaminen tapahtuu oivalluksina ympäristöä ja kanssaihmisiä tarkkaillessa, vaikka välillä kehitys tuntuukin hieman liian nopealta. Erityisen onnistunut on äidin ja tyttären välinen kipeän oivaltava konflikti. Hienosti kirjoitettu, toi mieleen tunnelman J.K. Rowlingin Harry Potter ja Feeniksin kilta -kirjan lopusta, jossa tapahtuu harppaus päähahmon sisäisessä kehityksessä (Huom. Olen lukenut kirjan aikuisena. Nuoremmat lukijat tuntuivat olevan eri mieltä kanssani silloin kun kirja ilmestyi).

Kellopelikuningas astuu rohkeasti syvemmälle steampunk-maailmaan. Enää ei puhuta pelkästään kivoista automaton-keksinnöistä ja ilmalaivoista. Tarinassa ei sinänsä ole mitään genreä mullistavaa uutta, mutta on hienoa, että tarina kehittyy myös tyylilajille uskollisesti. Kirjan kansi on jälleen onnistunut, sisältönsä oloinen ja persoonallinen. Odotukset sarjan kolmatta osaa kohtaan ovat suuret. Hieman jännittää mitä tuleman pitää.

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

Magdalena Hain tänä vuonna julkaistu Kerjäläisprinsessa aloittaa Gigi ja Henry -nimisen sarjan. Kirjan ulkoasunkin perusteella voi arvata kirjan olevan nuorille suunnatun, mutta lopussa olevan Inspiroivaa kirjallisuutta -listan perusteella aikuislukijoitakaan ei ole suljettu pois kohderyhmästä. Listalta löytyy mm. Gail Carrigeria, jonka Parasol Protectorate -sarjaa minäkin olen lukenut kolmen kirjan verran, Cherie Priestin Boneshaker ja VanderMeerin ja Chambersin toimittama The Steampunk Bible. Kerjäläisprinsessassa on siis kyse viktoriaanisen ajan vaihtoehtohistoriaan sijoittuvasta steampunkista.

Kerjäläisprinsessan tarina sijoittuu 1860-luvulle kuvitteelliseen Grönlannissa (Vihreällä saarella) sijaitsevaan Keloburgin kaupunkiin, jonne Umbrovian kuninkaallinen perhe on asettunut tuntemattomana valtakuntansa valloittajaa pakosalle. Perheen nuorimmainen on Gigi, joka ei enää juurikaan muista pakoa, ja on sopeutunut elämään Alhaiston kaupunginosassa masuuni- ja manufaktuurialueen katveessa ystävänään katupoika Henry. Vaan vaara ei ole lainkaan ohi, sillä vallananastaja Andros Luopio etsii yhä kuninkaallista perhettä ja Keloburgissa on nähty myös ihmissusia. Gigin ja Henryn vaarallinen seikkailu alkaa pommin räjähdyksellä.

Kerjäläisprinsessa sisältää paljon toimintaa ja tapahtumia, eikä sen parissa ehdi kyllästyä hetkeksikään. Kirja on nuorille suunnattu, mutta en kokenut, että teksti olisi aliarvioinut aikuislukijaakaan. Vaihtoehtomaailma on kiinnostava ja siihen olisi voinut tutustua yksityiskohtaisemminkin. Kirjailija kertoo kyllä maailmansa taustaa lopussa tietoiskuna ja tekstissäkin välittyy Alhaiston savunpinttämä ympäristö, mutta silti jäin kaipaamaan hieman lisää.

Tarinaan ujutettu näppärä huumori toimi erinomaisesti ja Puujalka-Murtaugh ja Kaksoisleuka-Minnie ansaitsevat pisteiden lisäksi papukaijamerkin, samoin hahmojen nimivalinnat yleensä. Kuten steampunkiin soveltuu, mukana on hajamielinen keksijä, tässä tapauksessa kuningas. Ensin ajattelin, että hajamielisyys on klisee, eikä esimerkiksi hukassa olevat lasit naurattanut, mutta sitten muistin taannoisen kauppareissuni, jolloin poistin huuruun menneet silmälasit nenältä sisään tullessani ja ihmettelin sitten hädissäni kassalla minne olin hukannut ne. Kassatytön ilme oli kultaa, kun hän katsoi minun tökkäävän itseäni silmään ja toteavan että päässähän ne ovat. Kerjäläisprinsessan parhaat naurut sai aikaiseksi Gigin hämillinen toteamus äitinsä jalkajousitaidoista.

Kirjailija ei päästä hahmojaan liian helpolla. Toiminnan ja huumorin sekoitus on varsin onnistunut ja nautittava lukukokemus, johon palaa mielellään uudelleen Gigin ja Henryn seuraavan seikkailun myötä. Steampunk ei ole lyönyt itseään Suomessa läpi kirjallisuudessa, vaikka käännettyjä kirjoja on tarjottukin. Ehkä nyt on aika? Ehkä on myös aika, että suomeksi julkaistut kirjat saadaan vaihtoehtoisesti myös ekirjoina?

Pienenä kuriositeettina täytyy lopuksi mainita, että vaikka tiedänkin, ettei Magdalena Hailla ole oikeasti mustia viiksiä, niin en voi sille mitään, että mielikuvani kirjailijasta on Groucho Marxin näköinen.