Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeff VanderMeer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeff VanderMeer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Jeff VanderMeer: Hyväksyntä

Luin vihdoin Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian viimeisen osan, Hyväksyntä (Acceptance, 2014), joka ilmestyi suomeksi pari vuotta sitten. Minulla ei kakkososan eli Hallinnan (arvostelu) jälkeen ollut kovinkaan intoa palata sarjaan, vaikka ensimmäinen osa, Hävitys (arvostelu) oli kovinkin lupaava. Luin sarjan kuitenkin loppuun, sillä halusin katsoa myös sen pohjalta tehdyn Annihilation-elokuvan.

Hyväksyntä on sekoitus aiemmista osista, siinä palataan Area X:llä Haamulinnun, Controlin ja Gracen kautta, mutta myös takautuvasti erityisesti Majakanvartijan osuudet valottavat alueen salaperäistä ja todellisuudenhämärtävää historiaa. Alue X on nielaissut Etelärajan, mutta byrokraattinen ja salaileva tutkimuslaitos on yhä hämäryyden takana. Salaisuudet ja niiden taustalla olevat syyt paljastuvat rivienvälistä, yhtä luikertevan tulkittavana kuin alue konsanaan on.

Hyväksyntä on selkeästi kiinnostavampi teos kuin kakkososa, mutta silti se ajoittain onnistuu hukkaamaan lukijansa. Se on kuin tv-sarja Lost, täynnä selittämättömiä asioita ja todellisuuden rajamailla, mutta onneksi ei yhtä pitkään venytetty, eikä yhtä lattealla lopulla. Kirjasarja jää minulle yhä ”pidin, mutta…” -kategoriaan. Se on uuskummaa, älykkäästi rakennettu ja vaativa teos siinä mielessä, että se lukijan täytyy tulkita ja yhdistellä lukemaansa ilman suoria vastauksia. Sinänsä hyvä, mutta sarjasta puuttuu kuitenkin se palkitseva järistys, jonka odottaisi kokevansa tällaisessa tapauksessa.

Kai minun on todettava, että Eteläraja ei ole minua varten. Osaan arvostaa sitä jollain tasolla älyllisesti, mutta lukukokemuksena se jätti toivomisen varaa, vaikka ensimmäinen osa kiehtovasti herätti kauhun värähdyksiä. Viimeisessä osassa pidin erityisesti miten ihmisten menneisyys kietoutui Majakanvartijan osuuksissa alueeseen. Näissä tunnelmissa sitten siirryin elokuvan pariin.

Alex Garlandin ohjaama Annihilation kantautui Eurooppaan maaliskuussa Netflixin kautta. Pääosissa ovat Natalie Portman ja Jennifer Jason Leigh. Olin jo etukäteen kuullut, että leffa poikkeaa kirjasarjasta paljon, ja tämän totesin itsekin. Sillä ei sinänsä väliä, koska saanut luotua kirjoihin tunnesidettä. Elokuva oli synkkä ja säilytti outouden ja pelottavuuden, mikä kirjastakin huokui. Siinä avautui omanlaisensa taustasyyt, jotka jopa selitettiin. Pidin kuvausympäristöstä ja sen oudosta äänimaailmasta, mutta minua häiritsi hyvin paljon, että tiedenaisista tuli enemmän mieleen koulutetut sotilaat kuin tutkijat. Ymmärrän suojautumisen vaaralliseksi todetulla alueella, mutta aseet kädessä kävely jäi enemmän mielikuviin kuin tutkimustyö alueella. Loppu oli mielestäni epäonnistunut. Ilmeisesti Eteläraja ei ollut minua varten elokuvanakaan, vaikka niin toivoin hengästyttävää ja pelottavaa visuaalisuutta, jonka koin ajoittain kirjoissa.


Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että kirjasarja tuli luettua, sillä suomennettuna ei vastaavaa liikaa löydy. Netflixiltä yhtä aikaa katsomani Strange Thingsin kera, olen nyt saanut tarpeellisen annoksen outoutta – vähäksi aikaa.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hallinta

Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian toinen osa Hallinta (Authority, 2014) julkaistiin suomeksi syksyllä 2015. Ahmaisin ensimmäisen osan, Hävityksen (arvostelu) kesällä yhdellä istumalla ja odotukset olivat korkealla seuraavankin osan suhteen. Vaan Hallinta olikin sitten jotain muuta.

Alue X:n viimeisimmästä retkikunnasta selviytyneet jäsenet tuodaan hallituksen salaiseen laitokseen, Etelärajaan kuulusteltavaksi. Etelärajan kadoksissa olevan johtajan korvannut Control kiinnostuu erityisesti biologin käyttäytymisestä ja uskoo tämän muistavan retkikunnan tapahtumista enemmän kuin kertoo. Alue X:n laajeneminen huolestuttaa hallitusta, mutta kaikkine ristiriitaisine tietoineen, Control ei ole varma mitä häneltä salataan ja kuka salaa tai vaikeuttaa hänen työskentelyään, mikä on totta ja mikä vääristymää.

Hallinta oli minulle hyvin erilainen kirja lukukokemuksena kuin Hävitys. Hävitys oli pelottava sivunkääntäjä, kun taas Hallinta pyöri outoudessa ja oli hyvinkin uuskummaa. Alue X:n salaisuutta raotettiin kuulustelupätkien kautta, mutta tarina keriytyi auki kuin unijaksoina, joten kokonaisuuden käsittämisessä oli työtä. Kirjan sivut eivät kääntyneet itsestään, vaan lukeminen jumi useaan otteeseen. Enpä ole kohdannut vähään aikaan niin aiemmasta osasta poikkeavaa kirjaa puitteiltaan kuin Hallinta on. Ja silti se on jatkumo ykköskirjalle. Tosin jonkinlainen hyppäys kirjojen välillä oli, sillä ihan suoraan ei tarina jatkunut a:sta b:hen.

Controlin ja hänen äitinsä suhde tuntuu kitkaiselta, sitä on välillä vaikea ymmärtää ja nähdä syitä. Vasta lopussa, kun tajusin mihin mennään ja mistä on kyse, alkoi pisteitä ropista. Hävityksen yksi kiinnostavimmista osatekijöistä oli Alue X:n salaperäinen ympäristö, outo ja tuntematon. Se oli tavallaan yksi päähahmo. Eteläraja on kliininen ja ympäristönä sinänsä merkityksetön. Sen myötä jokin tärkeä elementti katoaa kakkoskirjassa. Hallinta on omalla tavallaan kiinnostava osa ja loppua kohden tiivistunnelmainen. Olen todennut aiemminkin olevani todellisen uuskumman ääressä hämmentynyt ja VanderMeer on ollut ennenkin syynä siihen.

Jos olin Hävityksen jälkeen varautunut sarjan suhteen, niin olen taatusti sitä Hallinnan jälkeenkin. Silti se viimeinen osa on pakko lukea, vaikken ihan heti ryntääkään sen kimppuun. Hitaasti ja varovasti kohti Hyväksyntää.

  Aakkoshaasteen V-kirja

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hävitys

Jeff VanderMeerin The Southern Reach Trilogyn ensimmäinen osa Annihilation (2014) sai runsaasti positiivista huomiota ilmestyessään ja suomennoskin putkahti ulos nopeaan tahtiin nimellä Hävitys (2015). Tarkoitukseni oli lukea kirja jo alkuperäiskielisenä, vaan niin siinä kävi, että luin vasta kun trilogian kaikki osat on jo ilmestyneet suomeksikin. Vaan olen silti ns. ajanhermolla, sillä ehdin hyvin lukea jatko-osatkin ennen kuin Alex Garlandin ohjaama kirjaan pohjautuva elokuva tulee katsottavaksi.

30 vuoden aikana 11 retkikuntaa on aiemmin vieraillut Alue X:llä Tapahtuman jälkeen ja kaikille niiden jäsenille on käynyt huonosti. Nyt matkaan lähtee 12. retkikunta, mukanaan päähenkilö ja näkökulmahahmo biologi. Ryhmää johtaa psykologi ja mukana ovat myös maanmittari ja antropologi. Alueelle siirrytään hypnotisoituna, joten henkilöillä ei ole tarkkaa käsitystä miten alueelle päästään ja mitkä etäisyydet ovat. Alue tuntuu vääristävän muutenkin havaintokykyä. Area X on luonnon valtaama ja faunaltaan sekä flooraltaan outoutta sykkivä paikka. Pian alueen tunnelma ja oudot tapahtumat alkavat vaikuttaa henkilöihin ja syntyy aavistus, ettei kaikki ole sitä mitä heille on kerrottu hallituksen Etelärajalta, vaan tärkeitä tietoja on pimitetty.

Luin Hävityksen osana kesän lukumaratonia ja se imaisi täysin mukaansa. Yksi parhaimmista maratonkirjoista mitä kohdalle on osunut. Tarinaa kerrotaan kahdessa tasossa, päähenkilön menneessä henkilökohtaisessa ja retkikunnan nykyisessä. Nämä kaksi kietoutuvat juonellisesti yhteen ja onnistuvat täydentämään toisiaan. Kirjailija korostaa tarinan mysteerejä ja salaperäisyyttä äärimmilleen. Hän luo kasvavaa jännitettä ja pelottavuutta ja Hävitys onkin yksi niistä harvoista kirjoista, joiden lukeminen sekä jännitti että pelotti. En tiedä kuuluiko kirjan pelottaa, mutta minä olin valmis pistämään tarinan kauhu-kategorian alle. Päätellen Shirley Jackson -palkintovoitosta sellaiseksi sen voikin luokitella, psykologiseksi jännitykseksi ja kauhuksi siinä missä science fictioniksi ja uuskummaksi.

Kirjan ärsyttävyys ja samalla sen vahvuus on selittämättömyys. Alue X on kiehtova, eikä taustalla kummittelevaa ”Tapahtumaa” avata. Jotain suurta ja pelottavaa on tapahtunut, mutta mitä. Ekokatastrofi? Teki mieli rynnätä heti lukemaan seuraavaa osaa, mikä sekin pelotti. Entä jos vastauksia ei tulekaan? Entä jos vastaukset eivät tyydytä? Kirjan loppupuolella ”tornissa” oli väläys jostain, mikä tuntui hieman kliseiseltä, mutta ehkä se ei ole sitä. Ensimmäinen osa herätti siis paljon ihmetystä ja vaikka pidinkin kirjasta paljon, en suhtaudu siihen varauksettomalla innolla.

Vaikka biologiin saikin kosketuspintaa taustansa vuoksi, Hävityksessä ihmiset itsessään eivät tunnu olevan se tärkein osa. Heistä ei käytetä edes varsinaisia nimiä, eikä heidän ammattinsakaan nouse merkittävään rooliin ainakaan tässä vaiheessa. Tärkeää on keinot, sopeutuminen ja hyväksyminen. Tällaiset tuntemukset minulle heräsivät ja sitten tajusin, että trilogian viimeisen osan nimi on Hyväksyntä. Nähtäväksi jää, osuvatko ennakkoaavistukseni kirjan jatkosta kohdilleen.

Eteläraja-trilogia tulee epäilemättä luettua kokonaan ja tulevan elokuvankin aion ehdottomasti katsoa. Alex Garland osoitti jo Ex Machinalla loistavaa tunnelman merkityksen tajua ja luontia, joten jos hän saa siirrettyä sen myös Annihilationiin (kuten kuvat antavat ymmärtää), niin leffa on katsomisen väärti. Milloin sitten ilmestyykään. Liitän kirjan mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen. Haasteesta suoritettu neljä kirjaa tähän mennessä.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Jeff VanderMeer & S. J. Chambers: The Steampunk Bible

Jeff VanderMeerin ja S. J. Chambersin The Steampunk Bible vaikutti Hugo-ehdokkaiden Best Related Work -kategorian kiinnostavimmalta teokselta Jar Jar Binks Must Die’n ohella. Kirjassa käsitellään nimensä mukaisesti science fictionin ja fantasian steampunk-alagenreä ja sen eri ilmenemismuotoja.

Steampunk = Mad scientist Inventor [invention (steam * airship or metal man / baroque stylings) * (pseudo) Victorian setting] + progressive or reactionary politics * adventure plot

Yllä oleva kaava on yksi humoristinen määritelmä steampunkille. Kirja antaa kattavan kuvan lajityylin monista kasvoista. Steampunk ei rajoitu pelkästään kirjallisuuteen, vaan ulottuu myös taiteeseen, suunnitteluun, elokuviin, musiikkiin ja muotiin sekä elämäntyyliin. Jokainen näistä osioista tulee esitellyksi ja enemmänkin, mutta liikkeelle lähdetään tietenkin alusta, eli steampunkin synnyn historiasta, teollistumisen aikakaudesta ja kirjallisista esikuvista Edgar Allan Poesta, Jules Vernestä ja H. G. Wellsista, joiden mielikuvitusta koko sff-genre saa kiittää. Tämä varhaista historiaa koskeva osuus onkin itselleni mielenkiintoisinta luettavaa. Esimerkiksi katkelma haastattelusta, jossa Verne pitää itseään faktapohjaisena kirjailijana ja Wellsiä mielikuvituksellisena on suorastaan hauskaa luettavaa. Myös myöhempiä kirjailijoita, kuten Michael Moorcockia, K. W. Jeteriä, Tim Powersia, William Gibsonia ja Cherie Priestiä sekä heidän teoksiaan käsitellään ja kirja sisältää myös useita esseitä steampunk-henkilöiltä. Lyhyesti esitellään myös steampunk-johdannaiset: boilerpunk, clockpunk, dieselpunk, gaslight romance, mannerspunk, raygun gothic ja stitchpunk, joista osasta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan.

Sarjakuva- ja muotiosiot jäävät minulta yleisen mielenkiinnon puutteesta lähinnä silmäilyasteelle ja muutamien osuuksien luennaksi sieltä täältä. Mutta jo kirjan silmäilykin on antoisaa puuhaa. Erilaiset mekaaniset keksinnöt ja korut ovat hienoja (sanoo steampunk-henkisen (clockpunk?) kellon omistaja).


Kirja on kerrassaan upea näyttävine kuvineen ja värimaailmoineen. Melkeinpä rohkenisin sanoa, että se on yksi näyttävimmistä kirjoista mitä olen muutamaan vuoteen nähnyt. Kirja sisältää monia kuvia, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt ja niissä on paljon yksityiskohtia tiirailtavaksi. Yhdessä kattava sisältö ja upea ulkoasu tekee kirjasta todellakin höyrypunkin raamatun. Ensyklopedia se ei varsinaisesti ole, mutta silti tietoa tulvillaan, ainakin näin asiaan vähemmän perehtyneen kannalta. Jäin kaipaamaan ehkä enemmän kirjallisuuteen keskittymistä, mutta ilmeisesti muita sen tyyppisiä kirjoja on jo olemassa. The Steampunk Bible toimii ekirjanakin teräväpiirto-iPadilla vaakatasossa luettuna, vaikka tiivis tekstikoko jääkin hieman pieneksi. Läppärin näytöllä se ei paljoa eroa. Paperikirjana The Steampunk Bible on varmaankin upea.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...