”Yksi voimakkaimmista mielipiteistäni on”, hän kirjoitti kerran, ”että kirjailijan elämän tutkiminen on täysin turha ja väärä lähestymistapa hänen teoksiinsa”.
John Ronald Reuen Tolkienin Taru sormusten herrasta on yksi minuun voimakkaimmin vaikutuksen tehnyt kirja (luin trilogiana). Siksipä oli mielenkiintoista huomata, kuinka tavanomaista elämää sen kirjoittaja on elänyt. Tolkien on tehnyt arkisia ratkaisuja, perustanut perheen, luonut akateemista uraa sen kummemmin matkustelematta tai seikkailematta. Tolkienin lahja oli hänen kykynsä ymmärtää kieliä ja kiinnostuksensa mytologioihin ja kansantaruihin. Näin suomalaisena voi tuntea huoletta ylpeyttä suomen kielen ja kansalliseepoksemme Kalevalan vaikutuksesta Tolkienin kirjalliseen tuotantoon.
Arkisen elämän valopilkkuina Tolkienille näyttää olleen miesten keskiset keskustelut, Inklings-kirjallisuusryhmän kokoontumiset ja etenkin ystävyys toisen kuuluisan kirjailijan C.S. Lewisin kanssa. Vaikka ystävyys sittemmin viileni, on Tolkien selvästi hakenut tasoistaan älyllistä seuraa. Perhe-elämä ei pystynyt tuota tarvetta tyydyttämään tai korvaamaan. Kirjassa korostuu usein Tolkienin olleen henkilö, jonka ajatuksenjuoksua kaikki eivät ole kyenneet ymmärtämään, jos vaikka epäselvästä puheesta selvää saivatkin.
Voimakkaan itsekritiikin omaavan kirjailijan kirjoittamiseen liittyvät kohdat ovat lähes tuskaisaa luettavaa, niin jahkaileva ja katkonainen Tolkienin työskentely tuntuu olleen. Mutta tuskin deadlinen tavoitteluista olisi syntynyt sitä mitä Tolkien jälkeensä jätti. Tolkienin teokset ovat tarvinneet sen pohjatyön mikä on vuosikausia kypsynyt hänen päässään ja akateemisella urallaan. Tosin sama jahkailu oli kirouksena myös hänen akateemisessa työssään. Allegorioita inhoava ja välillä ristiriitaisia mielipiteitä lausunut Tolkien on ehkä itsensä kohdalla ollut oikeassa siinä, että kirjailijan elämän kautta ei kannata arvioida tämän kirjallista tuotantoa, mutta ainakin minusta oli kiinnostavaa saada tietää ne hänen elämässään eteen tulleet seikat, jotka sittemmin siirtyivät mielikuvituksen värjääminä klassikoihin, joita yhä tänä päivänä luetaan ja arvostetaan. Ja sitä paitsi, välillä lapsenomaiseksi huumoriltaan heittäytyvä kirjailija vaikuttaa hyvinkin hobittimaiselta.
Carpenterin J.R.R. Tolkien: elämäkerta on oivallinen teos tutustua fantasiakirjallisuuden isäksi kutsutun kirjailijan elämään, vaikka kirja sisältää jonkin verran toistoa muutamissa kohtaa, kun puolestaan monia seikkoja ei oikeastaan käsitellä pintaa syvemmältä. Tolkienin läheisten ystävien sodassa menetyksen merkitys ja vaikutus hänen elämäänsä jää mm. vaivaamaan, eikä kirjailijan tunnepuolta juurikaan aukaista. Ehkä kirjailija ei jakanut tuntemuksiaan herkästi. Rivien välistä voi lukea monia asioita hänen vaikeasta lapsuudestaan ja avioliittonsa myöhemmistä vaiheista. Vaikka Tolkien onkin ollut perheenisänä läsnä, hänen suhteensa vaimoonsa vaikuttaa erilliseltä ja etäiseltä (tai sen kuvan elämäkerrasta saa, vaikka vaimo oli hänen suuri rakkautensa). Ehkä se oli tyypillistä brittiyliopistopiireissä muutenkin. Tolkienin kirjallisen uran pääpiirteet tulevat kuitenkin hyvin esille.
Christopher Tolkien, J.R.R. Tolkienin nuorin poika, joka hoitaa nykyisin Tolkienin perikunnan omaisuutta ja julkaisee isänsä kirjoituksia postuumisti, on astunut viime viikolla esiin ja antanut haastattelun ranskalaiselle Le Monde -lehdelle, josta Examiner julkaisi osia englanniksi. Lehden mukaan Christopher Tolkien sanoutuu irti Peter Jacksonin ohjaamista Taru sormusten herrasta -elokuvista, sillä ne eivät ole sama tarina mitä Tolkien kirjoissaan kertoi. Samoin hän epäilee käyvän tulevan Hobitti-elokuvan kanssa. Vaikka luin TSH-kirjat ennen elokuvia ja pidin niitä loistavina, pidin myös Jacksonin visuaalisesti näyttävistä elokuvista. Valmistaudun parhaillaan Hobitti-elokuvaan lukemalla kirjan uudelleen. Arvostelu tulee lähiaikoina.
