Ihmiskunnan ja tauruslaisten sota kestää kaikkiaan 1143 vuotta ja William Mandella käy sen kokonaan läpi. Hän kuuluu siihen joukkoon värvättyjä, jotka valmennettiin ja ehdollistettiin taistelemaan ulkoavaruuden vihollista vastaan järjettömissä ja vaarallisissa olosuhteissa. Sodan alussa ei ole edes tietoa miltä vihollinen näyttää. Vuosisatojen ajan Mandella ja muut sotilaat kulkevat mustasta aukosta toiseen ja ottavat yhteen tauruslaisten kanssa, vaikka välillä sota on pelkkää teurastusta, ja sen aiheuttamat traumat vaativat sotilailta enemmän kuin vihollisen toimenpiteet. Mandella alkaa kyseenalaistaa koko sodan merkityksen jo alkuvaiheessa.
Kirjan teema on sodanvastaisuus ja ihmiskunnan muuttuminen vuosituhannen aikana niin geneettisesti, idealogisesti kuin seksuaalisesti. Se on Syntynyt 4. heinäkuuta -elokuvan esikulkija kirjallisessa muodossa, militaristinen kirja, jonka tarkoitus ei ole ihannoida sotaa, vaan kysyä sen merkitystä ja järkevyyttä. Iso osa kirjasta on kuvausta sotilaiden olosuhteista ja niistä selviytymisestä, ja myös muutamia taistelukohtauksia on mukana sellaisena kuin ehdollistetut sotilaat ne käyvät, verilöylyinä. Haldeman tuo esille, että kun sotilas on värvätty, ei tietä ole ulos, ja menet ja teet mitä käsketään. Vietnamin sodan loppuvaiheissa tätä on voitu pitää epäisänmaallisenakin ajatteluna, mutta ehkä lähinnä kapinallisena. Siitä johtuen lienee kirjan monet kerätyt tunnustukset.
Teksti on välillä hyvin teknistä, fysiikka ja matematiikkapainotteista. Vähän samaa tyyliä on päähenkilökin. Vaikka kirjailija kuvaa sodan aiheuttamia raakoja fyysisiä ja henkisiä vammoja, hän ei päästä näitä tuntemuksia päähenkilön ihon alle, vaan tämä säilyy varsin selkopäisenä kaiken keskellä. Kyllähän hän rakastuu ja siitä yksi aiheosio. Ihmisen muuttuminen ja geenitieteen kehittyminen sodan aikana on vilkasta. Kun sotilaat ovat poissa, tehdään ihmiskunnassa melkoisia mullistuksia. Väestömäärän hallitsemiseksi ryhdytään kloonaamaan ihmisiä ja väestöstä tehdään seksuaalisesti kiinnostuneita vain omasta sukupuolestaan. Lisääntyminen hoidetaan ilman ihmiskontaktia. Itseasiassa kirjan suurimmat asiat tapahtuvat taustalla ihmiskunnalle ja niistä kerrotaan informaationa aina kun sotilaat saapuvat Tähtiporttiin. Tämä maailma menee omia menojaan, kosketuspintaa kaukana käytävään sotaan ei ole. Tälle annetaan myös lopussa selitys.
Seksuaalisuus on esillä läpi kirjan ja se on yrityksistä huolimatta kirjan heikoin lenkki. Lukiessa tulee tunne, että kirjailija kovasti haluaa luoda uutta ja suvaitsevampaa konseptia, ja oletan, että tämä on ollut kova juttu 70-luvun genrekirjallisuudessa. Yli 40 vuotta myöhemmin on joskus vaikea asettua tuon ajankohdan näkemyksiin, olin liian nuori monien juttujen ymmärtämiseen. Minulle kirja tuntui vaivaannuttavalta ja päähenkilön heteroseksuaalisuuden korostaminen huomiota herättävältä. Kyseenalaistan myös sen jatkuvan ”veljeilyn” tai ”toistensa kimpussa olemisen” tilanteissa, joissa päättömät ruumiit tai silputut verimassat pitäisi ahdistaa sotilaitten psyykettä. Olen kuitenkin lukenut aiempien vuosikymmenien militariscifiä sen verran vähän, etten tiedä onko ollut jokin trendi, että teknisen tekstin ja suolenpätkien keskellä pitää vaikka väkisin kuvata vähintään halua seksiin. Ehkä jonain päivänä tiedän. Positiivista on, että miesten ja naisten käyttäytymiselle ei ole tehty eroja.
Loputon sota saa pitää ansionsa, enkä oikeastaan edes epäile, etteikö ne olisi ansaittuja. Totean kuten ennenkin näiden klassikoiden kanssa, että ne ovat oman aikansa tuotteita ja vuosikymmeniä myöhemmin ne joko säilyttävät tehonsa tai sitten ei. Se on kunkin lukijan henkilökohtainen kokemus.
