Kij Johnson: The Dream-Quest of Vellitt Boe

Kij Johnson on ollut muutaman kerran Hugo-ehdokkaana novelleillaan (Spar, Ponies, Mantis Wives) ja kerran voittanut pienoisromaaneissa The Man Who Bridged the Mist (arvostelu) -tarinallaan. Johnsonin teokset jakaa mielipiteitäni juurikin ehdokkaina olleiden teosten kohdalla, mutta novellikokoelma At the Mouth of the River of Bees (arvostelu) oli hienoa luettavaa kokonaisuutena. Tältä pohjalta kävi mielessä, että kirjailijan uusi pienoisromaani The Dream-Quest of Vellitt Boe (2016) voisi olla potentiaalinen Hugo-ehdokastasoinen tarina, minkä vuoksi sen otin sen luettavaksi. Nebula-ehdokkuuden pienoisromaani saikin jo.

Yksi professori Vellitt Boen lahjakkaimmista oppilaista Ultharin Women's Collegesta karkaa miespuoleisen uneksijan mukana hereillä olon maailmaan, mikä saattaa aiheuttaa suuren katastrofin, jos hänen nukkuva isoisänsä saa tietää asiasta. Opiskelija Clarie Juratin isoisä kun sattuu olemaan jumala. Niinpä 55-vuotias professori ja paljon matkoja aiemmin tehnyt Vellitt Boe lähtee Clarien perään tuodakseen karkulaisen takaisin ennen kuin on liian myöhäistä.

Tarinan ehdoton plussa on, että päähenkilö on menneisyyden omaava vanhempi naishenkilö, joka on yhä kohtalainen harvinaisuus päähenkilönä fantasian ja science fictionin maailmassa. Ei sillä, yleistymässä päin, olettaisin. Kuten tarinan nimikin kertoo kyseessä on matka, jonka aikana Vellitt Boe kohtaa haasteita, joista selviytymiseen hän käyttää elämänkokemustaan. Maailman taustalla on painajaismaisia olentoja, ghouleja, zoogeja ja gugeja ja matka on kuin pitkään kestävää unennäköä. Kumppanina matkalla on kissa, joka luo hieman turvallisuuden tunnetta muuten hieman pelottavassa maailmassa. Kaksikon kulkua on hyvin kuvattu ja se sopii maailman tunnelmaan erinomaisesti.

Tarinaan on vaikuttanut H.P. Lovecraftin The Dream-Quest of Unknown Kadath -tarina, johon en ole tutustunut. Olettaisin, että Johnsonin pienoisromaanin sisältö avautuisi paremmin, jos tuntisi inspiraation lähteen ja tietäisi mihin Johnson vastaa omalla tekstillään, sillä esittelytekstin mukaan kyseessä on "commentary on a classic H.P. Lovecraft tale". Lovecraftin hahmo Randolph Carter pulpahtaa myös Johnsonin tekstiin, mutta vain sivuosaan. Vellitt ihmettelee, miksei hereillä olon maailmasta tule vastaan koskaan naisia. Ehkä Randolph Carterin vastaus naisista on se, mihin Johnson erityisesti haluaa antaa oman kommenttinsa.

The Dream-Quest of Vellitt Boe ei tehnyt minuun samankaltaista vaikutusta kuin The Man Who Bridged the Mist, mutta epäilen sen silti voivan nousta Hugo-ehdokkaaksi. Nähtäväksi jää. Johnson kirjoittaa omalla kuvailevalla tavallaan soljuvaa ja jopa ahdistavaa tekstiä, jossa on ansionsa. Kyllä tarina kannattaa lukea.

Hugo-ehdokkaat 2013: novellit

Aliette de Bodard: Immersion

Immersion sijoittuu samaan maailmaan kuin de Bodardin toinen tämän vuoden Hugo-ehdokas, On a Red Station, Drifting (arvostelu). Luin Immersionin pariin otteeseen, ennen ja jälkeen Red Stationin. Immersionissa on teemana kulttuurimuutos (tarinassa mainitusta kielestä päätellen kiinalainen) ja kulttuurinen itsetunto toisen kulttuurin painostuksen alla, tilanteessa jossa ollaan esimerkiksi riippuvaisia vahvemman kulttuurin edustamasta turismista. Kehitetyn tekoälyteknologian avulla pystytään muuttamaan ulkoista olemusta ja luomaan itselleen avatar sekä saamaan ohjeita kulttuurien väliseen kanssakäymiseen. Tähän keinotekoiseen ulkoasuun voi kuitenkin upota niin syvälle, että siitä irtipääsy ei ole helppoa ja tämä seikka tekee tarinasta traagisen. Immersionissa on yleismaailmallista sanomaa ja kuten arvelinkin, niin de Bodardin tarinat ovat palapelin osia. Immersionin lukeminen saa arvostamaan enemmän On a Red Station, Driftingiä ja päinvastoin. De Bodard näyttää pitävän ruokien mausteisen aromikkaista kuvailuista ja täytyy sanoa, että ajoittain sylkirauhaset reagoivat luettuun. Tarinan voi lukea ilmaiseksi täältä. Suosittelen. 

Kij Johnson: Mantis Wives

Mantis Wives jatkaa Kij Johnsonin eläinaiheisten tarinoiden sarjaa, joista suuri osa löytyy kirjailijan novellikokoelmasta, At the Mouth of the River of Bees (arvostelu). Ihastuin Johnsonin persoonalliseen ja omalaatuiseen tyyliin ja tarinoihin, mutta joukossa on myös vuoden 2010 Hugo-ehdokas Spar (arvostelu), josta en innostunut. Mantis Wives jätti samanlaisen vaikutuksen kuin Spar. Karkea, osittain epämiellyttävä, häilyvän symbolinen. Tarinan idea lienee rukoilijasirkalle ominaisen käyttäytymisen projisointi ihmiskäyttäytymiseksi, jolloin siitä tulee omituista ja sairasta, ellei sitten satu nauttimaan urospuoleisen kumppaninsa kiduttamisesta ja syömisestä. Persoonallinen tarina, mutta en ole vaikuttunut. Mantis Wives löytyy luettavaksi täältä.

Ken Liu: Mono no aware

Ne muutamat tarinat, jotka olen Ken Liulta lukenut, ovat kaikki tunnemaailmaltaan kaihoisia ja siinä mielessä myös vahvasti vetoavia. Mono no aware (selitettynä wikipediassa) ei ole poikkeus. Hiroto on universumin viimeinen japanilainen, avaruusaluksessa matkalla maapallolta viimeisten pelastuneiden joukossa kohti uutta asuttavaa planeettaa. Hän ei enää muista paljoa kulttuuristaan, eikä moni muukaan nuorista matkaajista omistaan. Muistoista tulee idealisoituja. Kerronnassa on haikeutta ja herkkyyttä. Välillä minun makuuni ehkä liian kanssa. Silti muistojen ja nykyisyyden (tulevaisuuden) vuorottelemassa tarinassa on vetoa ja se on onnistunut sankarikertomus. En ole tainnut lukea Liulta yhtään huonoa tarinaa. Mono no aware on luettavissa ilmaiseksi täällä.


Tänä vuonna on siis vain kolme tarinaa kisaamassa novellien Hugo-voitosta. Minun järjestykseni äänestyksessä on Immersion, Mono no aware ja Mantis Wives.

Kij Johnson: At the Mouth of the River of Bees

Kij Johnson on tullut tutuksi muutamaan otteeseen Hugo-ehdokaslukemisten yhteydessä ja nimenomaan lyhytmuotoisten tarinoiden kertoja, vaikka kirjailijalla taitaa olla kontollaan myös jokunen romaanipituinen teoskin. Viime vuonna julkaistu At the Mouth of the River of Bees -kokoelma sisältää 18 Johnsonin viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittamaa tarinaa, joista suurin osa on minulle ennen lukemattomia. The Bitey Cat on kokoelman ainoa ennen julkaisematon novelli.

• 26 Monkeys, Also the Abyss
• The Horse Raiders
• Names for Water
• The Bitey Cat
• Fox Magic
• Dia Chjerman’s Tale
• My Wife Reincarnated as a Solitaire
• Schrödinger’s Cathouse
• Chenting, in the Land of the Dead
• The Empress Jingu Fishes
• At the Mouth of the River of Bees
• Story Kit
• Wolf Trapping
• Ponies (arvostelu)
• The Cat Who Walked a Thousand Miles
• Spar (arvostelu)
• The Man Who Bridged the Mist (arvostelu)
• The Evolution of Trickster Stories Among the Dogs of North Park After the Change

Johnsonin At the Mouth of the River of Bees on jo toinen lukemani upea kokoelma tälle vuodelle. Samoin kuin Karin Tidbeckin Jagannathissa (arvostelu), siinä näkyy kirjailijan vahva persoonallisuus, tyyli ja monipuolisuus. Tidbeckin tarinoita värittää skandinaavisuus, Johnsonin novelleissa on mukana itämaisuutta japanilaisesta ja kiinalaisesta taruperinteestä. Hän kirjoittaa myös runsaasti eläintarinoita, yksitoista kokoelman kahdeksastatoista tarinasta sisältää eläimiä ja lisäksi esimerkikisi The Man Who Bridged the Mistissä, jossa tuntemattomat otukset pysyttelevät näkymättömissä, ne vaikuttavat joka tapauksessa ihmiselämien kulkuun. Johnsonin eläimissä on aina mukana jokin erikoinen juonne, niissä on taikaa ja outoutta, mikä johdattaa niiden kanssa tekemisissä olevan ihmisen odottamattomaan suuntaan. Johnsonin eläimet kommunikoivat ihmisten kanssa, mutta ne eivät ole kuten satujen puhuvat eläinhahmot, parodiat ihmisluonteesta, vaikka niissä ihmisten heijastumia onkin. Eläinten kautta Johnson saa esille myös ihmishahmoista lisää piirteitä.

26 Monkeys, Also the Abyss -tarinassa nainen ostaa katoavia apinoita sisältävän taikatemppunäytöksen, jonka salaisuus kiehtoo häntä itseäänkin katsojien tavoin. The Horse Riders sijoittuu toiselle planeetalle ja toiseen kulttuuriin, jossa asukkaat pakottavat ulkopuoliset avukseen hevoslajin säilymisen turvaamiseksi. Names for Waterissa opiskelija saa tuntemattoman oudon puhelinsoiton, josta kuuluu vain veden ääntä. The Bitey Cat on koskettava tarina kolmivuotiaasta tytöstä ja tämän purevasta kissasta vanhempien eron keskellä. Vaikka The Bitey Cat ei ole kauhutarina, siinä on samanlainen tuntu kuin The Ponies-tarinassa, herkkyyttä ja raakuutta lapsen maailmassa, mikä koskettaa henkilökohtaisesti.

Fox Magic on lyyrinen tarina ketusta joka rakastuu ihmiseen ja lumoaa tämän uskomaan maailmaansa, samalla kun alkaa unohtaa itsensä. Dia Chjerman’s Tale on nimensä mukaisesti tarina naisesta, tämän kotiplaneetasta ja vaikutuksesta tuleviin avaruusaluksessa asuviin sukupolviin. My Wife Being Reincarnated as a Solitaire -tarinan koko nimi on My Wife Being Reincarnated as a Solitaire - Exposition on the flaws in my spouse’s character – The nature of the bird – The possible causes – Her final disposition. Vanhahtavalla kirjoitustyylillä ja väliotsikoilla kerrottu humoristinen tarina miehestä, jonka vaimo muuttuu linnuksi.

Schrödinger’s Cathouse kertoo Schrödingerin kissa -teoriaa hyödyntäen tarinan miehestä, joka on saanut nimettömän paketin ja avaa sen automatkalla kotiin. Chenting, in the Land of the Dead on ovela tarina miehestä kuoleman jälkeen, odottamassa rakastettuaan saapuvaksi kutsusta samaan paikkaan. The Empress Jingu Fishesissä kerrotaan Jingun elämäntarina Kiinan ja Japanin välisen konfliktin aikakaudella tämän kalastaessa. At the Mouth of the River of Beesissa nainen on matkalla syrjäseudulle ikääntyvän koiransa kanssa seuraten oudosti vetoavaa mehiläisten muodostelmaa, joka muistuttaa virtaavaa jokea. Joki kutsuu vain joitain ihmisiä.

Wolf Trappingissa susia tarkkaileva Richard kohtaa erikoisen Adelen, joka väittää päässeensä kontaktiin villieläinten kanssa, mikä epäilyttää Richardia. The Cat Who Walked a Thousand Miles kertoo kissasta, joka vaeltaa läpi Japanin etsimässä kotia. The Evolution of Trickster Tales Among the Dogs of North Park After the Changessa koirille ilmaantuu kyky puhua ja sekös aiheuttaa monenlaisia reaktioita ihmisissä. Eivätkö koirat olekaan ihmisen parhaita ystäviä?

Johnson kokeilee useita eri kerrontatyylejä, esimerkiksi siirtymällä ajallisesti nykyhetkestä menneisyyteen ja  tulevaisuuteen tai tarinan sisältä tarinan kirjoittajaan. Jotkut tarinat vaativat kunnon keskittymistä, että ne avautuvat. Kaikki kokeilut eivät ole yhtä onnistuneita, esimerkiksi Story Kit ei kiehdo minua samalla tavalla sisällöllisesti kuin muut, se tuntuu sekavalta. Toisaalta se voi antaa enemmän sellaiselle, joka itse kirjoittaa tarinoita. Johnsonin tyylien laajuus tekee kuitenkin todellisen vaikutuksen ja juuri lyhyissä tarinoissa kirjailijan lahjakkuuden voi havaita. Lähes kaikki tarinat ovat myös onnistuneita kokonaisuuksia, iskeviä ja koskettavia, alusta loppuun saakka, oli sitten kyse todella lyhyistä tarinoista, kuten Ponies tai sitten pienoisromaanimittaisista kuten The Man Who Bridged the Mist.

Vaikka Sparia ja Story Kitia lukuun ottamatta pidän kaikista tarinoista, on pakko nostaa esille erityisesti nimikkokirjoitus At the Mouth of the River of Bees, jossa vääjäämättömyyden tunne painaa päälle hellästi ja rakastavasti. Mutta myös 26 Monkeys, Also the Abyss, The Cat Who Walked a Thousand Miles ja The Evolution of Trickster Stories Among the Dogs of North Park After the Change saavat minulta reippaasti kehuja. Enkä voi olla kehumatta muitakaan. Tarinat sisältävät paljon enemmän sisältöä ja kerronnantaitoa kuin kykenen ilmaisemaan, ne ovat helmiä.

Jatkan kiinnostuneena Johnsonin tulevan tuotannon seuraamista. Nostan hänet tällä hetkellä varovaisesti Ursula K. Le Guinin manttelinperijäksi tämän päivän lyhyttarinoiden omaperäisenä ja rohkeana kirjailijana. Pitää ehdottomasti tutustua kirjailijan varhaisempaankin tuotantoon.

Kij Johnson: The Man Who Bridged the Mist

The Man Who Bridged the Mist on pisin tarina, jonka olen Kij Johnsonilta lukenut. Viime vuoden loka/marraskuun Asimov’s -lehden numerossa julkaistu pienoisromaani on parhaillaan Hugo-ehdokkaana.

Valtion arkkitehti Kit Mainem on saapunut rakentamaan siltaa salaperäisen usvajoen yli ja yhdistämään siten usvan erottamat valtakunnan puoliskot toisiinsa. Projekti kestää yli puolivuosikymmenen ja sinä aikana Kit ehtii tutustua kahteen vastakkaisilla rannoilla sijaitsevaan kylään ja niiden asukkaisiin. Erityisesti hän oppii tuntemaan paikallisen lautturin Rasali Ferryn, tiedostaen, että nainen menettää suvussaan kauan kulkeneen ammattinsa ja palan historiaa hänen tuomansa uudistuksen myötä.

Ihastuin The Man Who Bridged the Mistin kauniiseen kerrontaan muutoksen vääjäämättömyydestä. Lumoava ja vaarallinen usvajoki, jossa vene lipuu usvan päällä ei vedessä (eikä siinä mielessä ole joki lainkaan), kosketti sielun sopukoita ja koko tarinan haikeus värisytti. Kitin ja Rasalin suhde on hienovarainen, yhtälailla usvan hämärtämä syvyydessään, eikä se missään vaiheessa pääse ylitunteellisuuden puolelle tai imeläksi. Kuten Kit ja Rasali ovat hahmoina käytännöllisiä, myös tunteita käsitellään sillä tasolla. Silta toimii tarinassa tavallaan myös symbolina kahden ihmisen välillä hämmennyksen ja epätietoisuudenkin keskellä.

Kit ja Rasali ovat kohtalaisen yksioikoisia hahmoja, mutta heidän asemaansa on helppo asettua. Sillan rakentaminen ja ihmissuhteet eivät sinänsä ole science fictionia, mutta tarina sijoittuu planeetalle, jolla on kaksi kuuta. Usva ja mitä ikinä se peittääkin on mystiikkaa ja ainakin minun mielikuvitukseni istui veneessä kun usvarotkoa ylitettiin. Tarina on tapahtumiltaan pääosin varsin vähäeleinen, kuin katsoisi sillan syntyä palkki palkilta ja pultti pultilta, silti se saa vangittua tykönsä niin voimakkaasti, että luin sen yhdeltä istumalta. Kij Johnsonin pienoisromaani yllättää tunnelmallaan positiivisesti. Se on tähän astisista lukemistani pienoisromaani-Hugo-ehdokkaista vaikuttavin. Tarinan voi lukea ilmaiseksi Asimov’sin sivulta (pdf).

Hugo-ehdokkaat 2011: novellit

Kuten viime vuonnakin, käyn kaikki vuoden 2011 novellipituiset Hugo-palkintoehdokkaat läpi yhtä aikaa kategorioittain. Novelli-kategoriassa (short story) on tänä vuonna vain neljä ehdokasta, sillä muut eivät saaneet tarvittavaa määrää ääniä päästäkseen ehdolle.

Carrie Vaughn: Amaryllis

Ihmiskunta on ajautunut tilanteeseen, jossa ruuanhankintaa ja syntyvyyttä säännöstellään viranomaisten toimesta. Tarina kertoo Amaryllis-laivan kapteenista Mariesta, joka ei ole koskaan tuntenut alkuperäistä perhettään ja on sisäisesti rikkonainen. Hänen nykyinen perheensä on laivan miehistö, joka saa kalastaa heille määrätyn kiintiön verran kalaa. Miehistön elämää haittaa änkyrä saaliinpunnitsija, joka piinaa Marieta tämän äidin menneisyydessä tekemän teon vuoksi. Amaryllis on kaunis eheytymistarina ja vaikka näin lyhyessä kertomuksessa ei paljoa maailmaa rakennellakaan, niin Vaughn ehtii hyvin luoda kuvan olosuhteista. Elämä tuntuu asettuneen pääosin tasapainoon merenrannalla asuvassa yhteisössä. Taustalla olevaan jonkinlaiseen katastrofiin viitataan vain lyhyesti, mutta kerronnasta käy selvästi ilmi, että kyse on postapokalyptisesta maailmasta. Carrie Vaughn on ensimmäistä kertaa Hugo-ehdokkaana. Amarylliksen voi lukea ilmaiseksi Lightspeed Magazinen sivulta.

Mary Robinette Kowal: For Want of a Nail

Kowal hyödyntää novellissaan sukupolvialuksen käsitettä. Avaruusarkissa yhdelle suvulle kuuluva, suvun koko historian tallentanut tekoäly vahingoittuu ja sen kaitsija Rava ryhtyy korjaamaan sitä. Korjaus johtaa hänet salaisuuden jäljille, jonka selviäminen puolestaan johtaa suurempien kysymysten äärelle ja vaikean päätöksen eteen. Tarina pohjautuu For Want of a Nail -sananlaskuun: For want of a nail the shoe was lost, For want of a shoe the horse was lost, For want of a horse the rider was lost... jne. Kowal luo tarinaan koskettavuutta rinnastamalla vaurioituneen tekoälyn dementiaa kärsivään vanhukseen. Silti tarina jää hieman pinnalliseksi ja etäiseksi, varsinkin kun sen lukee heti Vaughnin Amarylliksen jälkeen (ehkä ei olisi pitänyt). Muuten novelli on varsin kelpoinen ja rakenteeltaan onnistunut. Kowal on ollut Hugo-ehdokkaana kerran aiemminkin. For Want of a Nailin voi lukea ilmaiseksi kirjailijan kotisivulta.

Kij Johnson: Ponies 

Ponies on kolmen pdf-sivun pituisena lyhyin tämän vuoden novelliehdokkaista. Ponies kertoo tytöstä ja yksisarvisesta, jotka haluavat kuulua TheOtherGirlsien joukkoon ja olla kavereita TopGirlin, EveryoneLikesHerGirlin, SecondGirlin ja muiden heidän kaltaistensa kanssa. Hintana on, että yksisarvinen luopuu kahdesta ominaisuudestaan. Luopuminen tapahtuu cutting-out partyissa ja sinne Barbara on nyt saanut kutsun. Kaikkien TheOtherGirlsien ponit ovat käyneet läpi saman seremonian. Ponies on lähinnä kauhutarina, mutta se on erinomainen sellainen. Koko kertomus on kuvainnollinen ja vaikka sen hahmoina ovatkin lapset ja se kuvaa kirpaisevasti ja julmasti lasten maailmaa surullisimmillaan, se osuu tarkasti myös aikuisten maailmaan. Ponies on voimakas novelli ja sen voi lukea Tor.comin sivulta ilmaiseksi. Kij Johnson on Hugo-ehdokkaana kolmatta kertaa.

Peter Watts: The Things

The Things tuntuu varmasti tutulta tarinalta, jos on sattunut näkemään John Carpenterin kasarikauhuklassikon The Thing –leffan tai on lukenut John W. Campbellin Who goes there? –pienoisnovellin. Wattsin kertomus on näet sama tarina, mutta alienin näkökulmasta. Eli ihan sama tarina se ei sittenkään ole, sillä alienillä on toisenlainen ajatusmaailma. Ihmisen tunkeilijana pitämä muodonmuuttaja on uhkaava ihmisen näkökulmasta. Watts on saanut kuitenkin vangittua hyvin sen toisen mielipiteen, jonka mukaan ihminen on outo olio ja reaktiotkin ovat oudot. Watts tekee perinteisestä uhkaajasta sympaattisemman, mutta ei onnistu tarinallaan kuitenkaan täysin vakuuttamaan minua. Paikoin alienin ajatukset menevät jaaritteluksi. Kaikenlisäksi minä olen ihminen (yllätys, yllätys) ja Carpenterin leffa on jättänyt niin voimakkaan mielikuvan uhkasta, että tarvitaan huomattavasti voimakkaampi kirjoittaja ja tarina, että tuo kuva heilahtaisi mihinkään. Viime vuonna Watts voitti pitkien novellien Hugon ja tuntuu olevan hienoinen ennakkosuosikki tässäkin kategoriassa. The Thingsin voi lukea ilmaiseksi Clarkesworld Magazinen sivulta.

***

Minulle ykköseksi näistä tarinoista nousi lyhyt ja ytimekäs Ponies. Kij Johnsonin viime vuotinen ehdokas Spar jäi listallani sinne pohjimmaisten joukkoon, mutta tämän vuotinen kirjoitus on positiivinen yllätys. Ponies poimi jo jaetun Nebula-voiton, joten ehkä nyt myös Hugon.

Hugo-ehdokkaat 2010: lyhyet novellit

Hugo-palkinnon Short stories eli lyhyiden novellien kategoriassa ehdolla olevat kirjoitukset ovat yhtä lukuunottamatta pituudeltaan 10 sivua tai alle. Will McIntoshin Bridesiclessa sivuja on 29.

Lawrence M. Schoen: The Moment

Aloitin lyhyiden novellien lukemisen The Momentista. Olin hetken äimän käkenä ja epäilin englanninkielen taitojani. Mikään ei tässä jutussa ollut kovinkaan järkevää tai ymmärrettävää. Kävin kirjailijan wikipedia-sivulla selvittääkseni millainen kirjailija on kyseessä ja selvisi, että hän on klingonin kielen instituutin perustaja. Novellin täytyy olla siis klingonia, kun en sen sisältöä ymmärtänyt. Selvä.

Mike Resnick: The Bride of Frankenstein

Frankenstein-juttu herra Frankensteinin naputtavan vaimon näkökulmasta. Moderneihin olosuhteisiin tottuneella rouvalla on paljonkin sanottavaa kun herra tuhlailee rahoja vain keksintöönsä, eikä korjaile kylmää ja kolkkoa linnaa. Huumorilla ja romantiikalla höystetty tarina, jossa on erinomaisesti onnistunut tarinankaari.

Will McIntosh: Bridesicle

Bridesicle kertoo erikoislaatuisesta treffipalvelusta rikkaille miehille, jossa morsianehdokkaat ovat kuoltuaan pakastettuja ja heidät herätetään ainoastaan valittaessa treffejä varten. Jos mies tykästyy pakastenaiseen, niin pakastenainen voidaan restauroida. Tarina on hieman yksioikoinen, eikä siinä käy selville, miksi treffipalvelussa on vain naisia tarjolla, jos kyse on vakuutuksen kattamattomuudesta, eikä sukupuolesta. Silti tarina oli mielenkiintoinen luettava ja siinä on parikin jippoa, jotka tekevät siihen hieman särmää.

N.K. Jemisin: Non-Zero Probabilities

Jemisinin novelli oli ainoa, jonka olin lukenut ennestään ehdollaolevista, ja se oli myös yksi ehdokkaistani ensimmäisellä kierroksella. Edelleen se on suosikkini tästä joukosta voittajaksi. Tarinassa itäinen New York on pois balanssista, siellä esiintyy ylenmäärin epäonnea ja onnea. Adele on varautunut kaikkeen, mutta sen myötä elämästä on tullut hänen mielestään rajoittunutta. 500 000 tuhatta newyorkilaista aikoo kokoontua rukoilemaan tasapainon takaisin saamiseksi, mutta osallistuuko Adele loppujen lopuksi tilaisuuteen vai ei?... Erinomaisesti rakennettu tarina, jossa lukijalle jää tilaa mielikuvitukselle.

Kij Johnson: Spar

Tarinassa nainen pelastautuu avaruudessa pelastusalukseen ja kohtaa siellä alienin, jonka kanssa tapahtuu seksuaalista kanssakäymistä. On ulokkeita ja aukkoja jos moneen lähtöön. Ennalta luin, että Johnsonin novellissa on sanomaa, mutta en sitä nyt niin hirveästi tarinasta löytänyt. Spar ei ole miellyttävää luettavaa, se on tarkoituksella karkea. Siitä pisteet kirjailijalle, ettei hän siloittele tekstiään. Silti, vaikka Spar selvästi näyttäisi olevan ennakkosuosikki useille, minulle se jätti vain ok-tunnelman.

Lukuunottamatta Schoenin novellia pidin kaikista ehdokkaina olevista. Olen hyvinkin saattanut missata The Momentin sisäisen sanoman, joten pistän hyvitykseksi linkin novelliin, jotta pääsette itse arvioimaan kuinka pielessä olen. Ja kyllä... novelli on englantia, ei klingonia. The Moment.