Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Mitchell. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Mitchell. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. syyskuuta 2012

David Mitchell: Pilvikartasto

David Mitchellin Pilvikartasto (Cloud Atlas, 2004) julkaistiin suomeksi vuonna 2008. Nyt tulevan elokuvan myötä päätin vihdoin nostaa sen luettavien kirjojen pinon syvyyksistä. Pilvikartasto on ollut mm. Booker, Nebula, Tähtivaeltaja ja Arthur C. Clarke -palkintoehdokas ja kirjaa on saatavilla sekä sidottuna että pokkarina. Kirjan pohjalta tehty elokuva saa ensi-iltansa lokakuussa USA:ssa, mutta en edelleenkään ole nähnyt Suomen aikataulua. Ehkä marras-joulukuussa, kuten muissa Pohjoismaissa?

Pilvikartasto on rakenteeltaan erikoinen ja hieman haastava. Se sisältää kuusi tarinaa, jotka sijoittuvat eri aikakausiin aina 1800-luvulta lähitulevaisuuteen ja eri paikkoihin Tyynen valtameren saaristosta Amerikkaan, Eurooppaan ja Itä-Aasiaan. Kirjan jokaisessa osiossa on eri päähenkilö. Ensimmäisessä osassa notaari Adam Ewing kertoo matkapäiväkirjan muodossa purjelaivamatkastaan Tyynellämerellä ja havaintojaan saarten heimolaisista ja heidän elämästään sekä kärsimästään sairaudesta. Toisessa englantilainen muusikko Robert Frobisher kirjoittaa kirjeissä kokemuksistaan Belgiassa tunnetumman muusikon assistenttina. Kolmannessa osassa journalisti Luisa Rey tutkii ydinvoimalan turvallisuutta koskevia raportteja fyysikko Sixsmithin avustuksella. Neljännessä kustantaja Timothy Cavendish julkaisee ainokaisen menestysteoksensa ja joutuu pakenemaan asiakkaansa uhkaavia sukulaisia. Kuudennessa tarinassa geneettinen klooni Sonmi~451 on kuulusteltavana kapinallisuudesta ja viimeisessä post-apokalyptisessa tarinassa vanha heimolaismies Zachry kertoo tapaamisestaan entistä maailmaa edustavan Meronymin kanssa.

Itse tarinat eivät sinänsä ole kirjan ”se” jippo, vaan rakenne, joka avautuu vasta lukiessa, ja siksipä en siitä sen enempää arvostelun yhteydessä halua kertoa. Kirjan takakannessa oleva maatuskanukke-vertaus ei kuitenkaan mielestäni pidä täysin paikkaansa. Itse en rakenteesta etukäteen tiennyt, minkä koen positiiviseksi asiaksi näin jälkikäteen. Jokainen tarina on tyyliltään erilainen ja kuvastaa aikakauttaan, mutta silti niissä on sen verran samaa, että ne muodostavat kuin hämähäkin seittiin sijoittuvan yksittäisen kokonaisuuden, linjan. Yhteiset teemat toistuvat, ne ovat vain kunkin tarinan kohdalla puettu hieman eri asuun.

Osa tarinoista kiehtoo enemmän kuin toiset. Esimerkiksi Zachryn osio tuntui pitkästyttävältä, mutta parani loppua kohden kun sen sisältö lopulta aukesi. Suosikikseni nousi Sonmi-kloonin osiot niiden science fictionmaisuuden vuoksi. Paitsi kirjan rakenne niin myös Mitchellin kirjoitustyyli on haastava. Alussa keskittymistä sekoitti ja-sanan ajoittainen korvaaminen &-merkillä sekä yhden kirjaimen lyhenteet ja myöhemmin yhdessä osiossa sanojen yhteen kirjoittaminen puhetyylin ilmentämisessä. Kääntäjällä on varmasti ollut tekemistä tekstin työstämisessä ja luulenpa, että kirjan lukeminen englanniksi olisi vienyt vielä enemmän aikaa kuin nyt meni. Kirjailija pitää koko kirjan ajan lukijaa varpaillaan mitä seuraavassa osiossa tuleman pitää. Kirjoitustyyli pakottaa hitaaseen lukutyyliin.

Mitchell on kirjoittanut ovelan ja älykkään kirjan. Yli 600-sivuinen Pilvikartasto ei päästä lukijaa helpolla, mutta on loppujen lopuksi antoisa kokemus. Jokin jäi silti kaihertamaan, jotta se olisi tuntunut täysosumalta. Ehkä keskittyminen esimerkiksi kolmeen-neljään tarinalinjaan olisi tuottanut tiivistetympää ja sisällöllisesti voimallisempaa jälkeä. Kirjailijalta ilmestyy ensi vuonna uusi käännös, Jacob de Zoetin tuhat syksyä, joka tosin ei taida olla genrekirja. Luultavasti tulee kuitenkin luettua.

Alla vielä uusin pitkä traileri tulevasta elokuvasta. Sen perusteella kirjaan nähden on tehty muutoksia, uusia tulkintoja. On mielenkiintoista nähdä miten ne toimivat. Näyttelijäkaarti on ainakin nimekäs.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...