Finncon 2014 -raportti, osa 2

Raportin ensimmäisessä osassa kävin kevyesti läpi tämän vuoden Finnconin perjantain ja lauantain ohjelmaani. Tässä kakkososassa palaan lauantain naamiaisiin ja sunnuntain ohjelmaan. Kuvista sen verran, että istuin ensimmäisellä rivillä ja olin välillä liian lähellä saadakseni mahdutettua paneeliesiintyjät yhteen kuvaan, joten osa kuvista on yhdistelmiä kahdesta, eikä aina niin kovin onnistuneita. Naamiaisasujen joukossa oli joitain todella vaikuttavia, etenkin voittajan Simo Nousiaisen Geralt Rivialainen Andrzej Sapkowskin Noituri-saagasta. Yksityiskohdissa riitti ihastelemista, silmiä ja kenkiä myöten.

Tässä alla naamiaiskuvakavalkadi ilman sen kummempia esittelyjä. Keppiä heiluttava sisarhentovalkoinen (kuva 12) oli pelottava. Oikeasti, minulle nousi iho kananlihalle kun henkilö lähestyi. Teki mieli siirtyä takavasemmalle turvaan.

 

 

Raadin (Hannu Rajaniemi, Jukka Halme, Tanya Tynjälä ja Jenni Teerikangas) miettiessä palkintoja, Jukka Särkijärvi joutui viihdyttämään yleisöä väliajalla ilmeisesti ihan ex tempore, ja täytyy sanoa, että viihdyttävää oli. Laulu sujui ja tanssikin veti yleisön jopa jaloilleen taputtamaan. Kävi siinä Juha Jyrkäs, pupupojat ja ei-Conchitakin avittamassa ajankuluksi.

Koko porukka:

Pelottava ja ei-niin pelottava (huom! liitutaulu):

Sunnuntaina kävin ensimmäisenä kuuntelemassa Hannu Rajaniemen GoH-puheen. Loistavaa esiintymistä. Ensin faktoihin perustuvaa tarinankerrontaa avaruuspuvusta ja sen historiasta ja sen jälkeen fiktiivinen tarina, jossa keräilijä varastaa tunnetun astronautin avaruuspuvun Smithsonian-istituutin museosta, mutta yllättyykin sen vaikutuksesta ja joutuu turvautumaan puvun ommelleen naisen apuun. Oli todella mielenkiintoista kuulla avaruuspuvun kehityksen tulleen muodin alalta, Playtexiltä, joka valmisti rintaliivejä ja korsetteja, ja kuinka yleensä tummaihoiset naiset ompelivat ensimmäiset puvut pikkutarkasti käsin kerros kerrokselta. Sekä faktat että fiktiot herättivät runsaasti visuaalisia mielikuvia. Tätä puoltakin avaruusmatkailun historiasta voisi esittää elokuvassa. Hannu kertoi työn alla olevan standalone kirjan, jonka työnimi taisi olla The Letters from Summerland (tai jotain vastaavaa).

Fantasy Romancessa puhumassa olivat Merja Polvinen, Scott Lynch (mies), Marianna Leikomaa ja J.S. Meresmaa. En mitenkään erityisesti halua korostaa, että Scott Lynch on mies, mutta hän itse mainitsi tehtäväkseen paneelissa on olla mies. Romantiikka ei ole minun heiniäni kirjallisuudessa, mutta päätin kuunnella, jos aiheesta sanottaisiin jotain kiinnostavaa silti. Kovasti pohdittiin onko tämän päivän fantasiassa sijaa romanttisten toiveiden täyttymiselle ja voitaisiinko esim. yksinhuoltajuutta pitää toiveiden täyttymisenä. Taisi olla Meresmaa, joka sanoi, että luemme hahmoja kuten todellista maailmaa, ja näinhän se on, että tämä maailma muokkaa sitä taustaa minkä pohjalta lukemisemme hahmotamme ja koemme. Silti meillä on mahdollisuudet, kukin rajoitteidensa mukaan, hyväksyä yli ”normirajojen” meneviä tulkintoja. Paneeli ei ihan päässyt fantasiaromantiikan ytimeen, mutta kyllähän sitä kuunteli.

Women in publishingin toi ensimmäistä kertaa eteeni kirjailija Salla Simukan (kuvassa: Elizabeth Bear, Tanya Tynjälä, Cheryl Morgan, Salla Simukka, Johanna Sinisalo), jonka kirjoja en ole vielä lukenut, mutta mielelläni kuuntelin mitä sanottavaa hänellä on aiheesta. Naisten asemaa julkaisumarkkinoilla käsiteltiin niin USA:n, Britannian, Perun kuin Suomenkin näkökulmasta. Ehkä mielenkiintoisinta oli kuulla meillä vähemmän puhutusta Latinalaisen Amerikan tilanteesta Tanya Tynjälän kautta. Siellä naiset itse eivät halua kirjoittaa science fictionia, vaan suuntaavat mielummin valtavirtaan, eivätkä isot kustantamot edes julkaise tieteiskirjallisuutta ja hyvin vähän fantasiaakaan. Maaginen realismi mielletään valtavirtakirjallisuudeksi. Cherylin kautta tuli esille brittiläisten naisten kynnykset saada julkaistuksi ja eritoten mainostetuksi ja arvotelluksi omia teoksiaan. Aiheesta kävivät tiukkaa sanailua parin vuoden takaisessa Sweconissa myös agentti John Berlyne ja kirjailija Jo Walton. Keskustelu sai salivänkärinkin keskittymään aiheeseen niin hyvin, että aikalaput tuli näytettyä vasta kun Cheryl niitä (kelloa seuranneena) huvittuneena tiedusteli. Pienet sattumukset ovat joskus parasta antia.

Jukka Halmeen kunniavierashaastattelu Aleksi Kuution huomassa sujui rennoissa merkeissä, hauskaa oli ja muisteloita kerrottiin. Lopuksi haastateltava ja haastattelija laulaa luikautti, hieroen samalla jostain kumman syystä puhujapönttöä.

Definitiivinen definitiivinen (K-18) oli erään aikakauden loppu viimeisellä ohjelmallaan. Petri Hiltunen, Jukka Halme, Vesa Sisättö ja Veikko Laeslehto muistelivat entisiä definitiivejä ja mitä jäi puuttumaan.

Loppuseremoniassa muisteltiin vuoden aikana joukostamme poistuneita. Syvän hiljaisuuden ja jopa liikutuksen vallitessa vierestäni kuului naps ja yksinäinen salmiakkimerkkari kieri lattialle eturiville. Tilanne ei sallinut purskahtaa nauruun. Kiitos kakkosriville tästä pienestä sattumuksesta (sitä oli Archipelaconin pöydästä haettu niin paljon merkkareita, ettei kaikki mahtuneet pikkukätösiin). Cosplay-asusteita palkittiin ja kuvassa näkyvä pikkupojan supersankari oli todella mainio.

Kiitos 2014 Finnconin järjestäjille ja työvoimalle hienosti onnistuneesta tapahtumasta ja kaikille esiintyjille ja keskustelijoille kiinnostavista ohjelmista ja aiheista. Oli huippua! Ensi vuonna Archipelaconiin.

Finncon 2014 -raportti, osa 1

Finncon 2014 on nähty ja koettu. Onnistuin ohjelmavalinnoissani erinomaisesti, kaikissa paneeleissa ja esityksissä oli kiinnostavaa asiaa ja huumoriakin sekä ennen kaikkea rento meininki. Välillä salit täyttyivät ääriään myöten, joten olin kiitollinen, että tukijäsenille oli varattu tilaa isossa salissa ensimmäiselle penkkiriville. Tein joitain muistiinpanoja, mutta totta puhuakseni nautin ohjelmasta enemmän kun keskityin vain kuuntelemaan. Alla olevat kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.

Perjantai käynnistyi pikavierailulla Jyväskylän yliopiston tiloissa katsastamassa lähinnä vanhoja elokuvajulisteita 1910-luvulta 1960-luvulle. Olihan ne niin kamalan viehättäviä kuin ajattelinkin, mutta kiinnitin huomiota erityisesti alla olevaan Autuas avaruusmies -leffan julisteeseen aina nimestä alkaen. En ole nähnyt elokuvaa, mutta ilmeisesti kyseessä on komedia. Kummasti kaveri pitää kättään suun päällä kuplasta huolimatta ja takana oleva nainen pitää käsissään… pölyrättiä ja kahvipannua? En mainitse mitään kuusta ja avaruusraketista. Jos on Jyväskylässä, niin kannattaa käydä vilkaisemassa muutkin julisteet. Näyttely on avoinna 26.9. saakka.

Perjantain ohjelma pidettiin Kirjailijatalolla. Aluksi roikuttin ulkona juttelemassa, minkä jälkeen mentiin sisälle ja vietiin kaikki mahdolliset tuolit terassille, jossa paneelit pidettiin. Tuoleja ja tilaa oli vähemmän kuin halukkaita kuuntelijoita olisi ollut. Ensimmäisessä paneelissa Tommy Persson, Marianna Leikomaa, Jukka Halme (fanikunniavieras), Jukka Särkijärvi ja Carolina Gómez Lagerlöf keskustelivat Hugo-ehdokkaista, lähinnä romaani ja novellikategorioista. Ann Leckien Ancillary Justice oli selvästi keskustelijoiden suosikki, mutta muutamia teoksia ei pidetty ehdokkuuden arvoisina, saati palkinnon. Panelistit olivat lukeneet teoksia vaihtelevissa määrin, ja itsekään en tänä vuonna aio perehtyä kaikkiin kategorioihin. Panelisteistakin löytyi sellaisia, jotka kokivat tulleensa huijatuksi. Ehdokaskirjojen pitäisi olla vuoden parhaimmistoa, ei mielenosoitus, fanimittaus tmv.

On writing -paneeli oli ensikosketus kunnia- ja erikoisvieraisiin Elizabeth Beariin ja Scott Lynchiin. Hannu Rajaniemen ja Cheryl Morganin olen nähnyt esiintyvän ennenkin. Keskustelussa oli paljon asiaa, mutta myös vuorovaikutteista huumoria, mikä teki tilaisuudesta ilahduttavan rennon. Kirjailijat käsittelivät mm. omaa taustaansa, työskentelyprosessejaan ja kuinka näkevät työnsä, kirjoittajaryhmiä, esiintymistä, tienaamista, hahmonkehittelyä ja virheiden tekemisen uskaltamista (niitä voi korjata). Erityisesti jäi mieleen kun Bear mainitsi, ettei J.K. Rowlingin myyntiin vaikuta virheiden määrä (joita on), vaan kuinka paljon on mennyt oikein. Jälkimmäisestä johtuen 10-vuotiaat lapset haluaisivat elää iäti hänen luomassaan maailmassa. Mihin Hannu tuumasi: ei vain 10-vuotiaat. Niin totta. J.S. Meresmaan blogissa on myös kuvaus tästä paneelista ja mielenkiintoisista yksityiskohdista.

Paneelikeskustelun jälkeen pyysin nimmareita kirjoihini ja kiikutin pienen matkalaukullisen pokkareita scifikirppikselle myyntiin ennen kuin päädyin hotelliin.

Lauantaina ensimmäisenä ohjelmassa oli Elizabeth Bearin kunniavierashaastattelu. Sari Polvinen kyseli ja Bear vastaili. Läpi käytiin kirjailijalta ilmestyneet sarjat ja hieman myös tuli toistoa edellisen päivän On writing -paneelin asioistakin. Risingshadown Scott Lynchin miitissä oli jälleen puutetta tuoleista, joten osa seisoi tai istui lattialla. Lynch sai luettavakseen käännettyjä arvioita hänen ainokaisesta suomennoksestaan, josta on pidetty Risingin tietokannassa arvosanojen perusteella. Valitettavasti kirja myi sen verran surkeasti, ettei suomalainen kustantaja nähnyt kannattavaksi jatkaa sarjan suomentamista, jota on tällä hetkellä ilmestynyt kolme osaa. Käsittääkseni Risingiin tulee Lynchin puheista ja vastauksista ihan oma raporttinsa, joten itse en sen kummemmin tarinointia pura. Muoks// Risingiin onkin tulossa erillinen haastattelu, ei kuvausta tästä fanitapaamisesta.

Tähtifantasia-palkinnosta teinkin oman postauksen aiemmin. Palkinto meni Bruno Schulzin Kanelipuodit ja muita kertomuksia -kokoelmalle, mikä ei ollut yhdenkään varjoraatilaisen (Mikko Kivelä, Marianna Leikomaa, Sini Neuvonen) suosikki, mutta sen kielelliset ansiot tunnustettiin. Tänä vuonna pohdittiin useamman kirjan kohdalla, missä ne fantasiaelementit luuraavat, sillä yksikään ehdokkaana ollut teos ei ainakaan edusta miekkaa&magiaa. Risingshadowlta löytyy Thialfin postaama tarkempi kuvaus raadin miettelöistä.

Avaruusscifin tulevaisuudesta keskustelivat Markku Soikkelin johdolla Hannu Rajaniemi ja J. Pekka Mäkelä ja yleisön määrästä päätellen aihe kiinnostaa. Rajaniemellä on tutkijamainen ote aiheeseen kuin aiheeseen ja hän näyttää muistavan myös suositeltavia kirjoja ja lähdeteoksia kunnioitettavin määrin. Keskustelu kumpusi siitä lähtökohdasta, että mitä jos emme pääsekään omaa aurinkokuntaamme kauemmas, miten avaruusoopperan sitten käy? Loppuuko mielikuvitukselta materiaali? Mäkelä totesi mielenkiintoisesti, että miten kauas tahansa mennään fiktiivisessä avaruudessa, käännymme katsomaan itseämme. Ehkä tosiaan leguinmainen tapa kertoa vieraista lajeista, kulttuureista ja kohtaamisista, peilaamalla omaa ihmiskuntaamme, on tulossa tulevaisuudessa suositummaksi. Keskustelussa vilisi valtavasti kiinnostavia yksityiskohtia aina pimeäaluksista ja Alcubierren poimuajo-konseptista Elon Muskin SpaceX:n Marsin matkasuunnitelmiin ja asteroidikaivoksiin. Keskustelu olisi pitänyt taltioida katsottavaksi myöhemmin uudestaan.

Faktan ja fiktion suhdetta pohdittiin Hannu Rajaniemen, Tiina Raevaaran, Johanna Sinisalon ja Jukka Halmeen voimin. Jälleen kerran idearikas ja huumoripitoinen keskustelu, jossa mm. Sinisalo tempaisi esiin vanhan tiedelehden ja poimi siitä kohtalaisen monta aihetta, mistä voisi ammentaa tarinaa, osoittaen näin, että tieteellinen teksti (niin humanistiset kuin luonnontieteet) voi inspiroida kirjoittamiseen.

Lauantai-ilta päättyi osaltani ravintola Mustaan Kynnykseen, jossa jaettiin Finncon-kirjoituksen pääpalkinto, jonka voitti jyväskyläläinen historianopiskelija Merilla Kivineva scifinovellillaan Tämän ylittää vain vapaus, joka on kaikista tärkein. Tuomarit kehuivat tarinaa, joten se on luettava, kunhan johonkin painettuna ilmestyy. Kunniavieraille oli tehty Liisa Rantalaihon ja Marianna Leikomaan loistavin sanoituksin filkit, jotka myös esitettiin antaumuksella. Kunniavieraat vaikuttivat otetuilta.

Ennen iltaohjelmaa vuorossa oli Naamiaiset, josta kerron kuitenkin enemmän kuvien kera raportin kakkososassa torstaina, samoin kuin sunnuntain ohjelmasta.