Olen kuitenkin viime aikoina pohtinut syitä lukemiseeni, mm. siksi, että olen saanut ja joutunut pohtimaan ajankäyttöäni lukemisen ja harrastusteni välillä. Minä en nimittäin pidä lukemista harrastuksena, koska minulle harrastus on jotain mukavaa ja silloin tällöin tapahtuvaa, tietyllä tavalla tilapäistä. Toki mihin tahansa harrastukseen voi hurahtaa hyvin intensiivisesti, harrastuksessa voi kehittyä jne., mutta lukeminen on minulle enemmänkin elämisen ja olemisen tapa ja välttämättömyys kuin harrastus.
Tietysti luen siksi, että pidän juuri lukemisesta ja monista kirjoista; jos sanat ja tekstit eivät olisi minun juttuni, voisin olla vaikka elokuvien ja dokumenttien suurkuluttaja. Mitä enemmän luen, sitä enemmän tunnen kuitenkin lukemisen motiiveiksi nousevan myös muun kuin viihtymisen ja ajanvietteen, rentoutumisen ja eskapismin. Minulle tekstit tarjoavat tavan tutustua itseeni ja maailmaan, oppia lisää. Lisäksi minua kiinnostavat tekstit sinänsä. En aina nauti lukemastani, mutta nautin siitä, että saan tutustua erilaisiin teksteihin ja kertomuksiin. Toisaalta hyväkään tarina ei saa minulta täysiä pisteitä, ellei se ole mielestäni kielellisesti kiinnostavasti esitetty. Hyvä juoni ei siis riitä, toisinaan taas hyvä kieli riittää pitkällekin. Olen sanonut blogissa ennenkin, että minusta hyvä kirja on sellainen, että siinä oppii uutta sekä kielestä että maailmasta; esimerkiksi suosikkini Tove Janssonin monet teokset ovat minulle tällaisia. Parhaillani luen Maria Jotunin Huojuvaa taloa ja koen senkin antoisaksi. Lukemisen tuovan hyvän mielen lisäksi saan tutustua hienoon, tarkkaan kielenkäyttöön, menneen ajan Suomeen sekä ylipäätään erääseen kirjallisessa kaanonissamme tärkeänä pidettyyn teokseen. Mikä tahansa noista syistä voisi olla lukemisen motiivi yksinäänkin.
Lukeminen kiinnostaa minua paitsi omakohtaisesti myös yleisempänä ilmiönä.
Olen aiemmin kirjoittanut Kuisma Korhosen kirjasta Lukijoiden yhteisö siitä näkökulmasta, millaisia selityksiä se tarjoaa pahan kiehtovuudesta. Korhosen mukaan emme lue esim. keskitysleirikokemuksista vain ymmärtääksemme tapahtuneita kauheuksia paremmin, vaan meitä ohjaavat myös alhaisemmat, kenties tiedostamattomatkin, motiivit. Aiempi kirjoitukseni ja sitä seurannut keskustelu löytyvät täältä.
Nyt luin Lukijoiden yhteisöstä muutkin kuin "holokaustiluvut". Tarkastelin kirjaa edelleen erityisesti siltä kannalta, millaisia lukemisen motiiveja Korhonen, Oulun yliopiston kirjallisuuden professori, löytää. Korhonen esittää osin noita samoja, jo listaamiani ja varmasti yleisiä motiiveja, mutta hienommin ilmaistuina. Esimerkiksi:
- Haluni lukea ja kirjoittaa on halua kohdata toinen - toinen ihminen, toinen maailma, toinen ajattelutapa. Tai itseni toisena. (s. 9-10)
- Mutta romaani ei tarjoudu vain pelikentäksi. Se synnyttää näkyjä, ajatuksia ja tunteita, joita pystyn vain osittain hallitsemaan. Kuin se en olisikaan minä, joka pidän kirjaa käsissäni ja tunkeudun sen levällään olevien kansien väliin, vaan kirja tunkeutuisi minuun, työntyisi sisälleni, hedelmöittäisi minut omalla elämällään. (s. 46)
- Kertojan valitsemat näkökulmat muuttuvat ääneksi, jolla lausun lukemiani sanoja hiljaa omassa mielessäni - ja samalla tulen jakaneeksi vastuun tuosta näkökulmasta. (s. 50)
Oppimista, eskapismia ja kokemuksia, joita ei muualta saa, siis. Kirjallisuus auttaa meitä muistamaan, ymmärtämään ja jakamaan. Olin kuitenkin hieman hämmentynyt, kun Korhonenkin kirjoittaa myös näin: Ystävyydelle ovat perustuneet myös maailman kirjalliset piirit, kautta aikojen. Siellä täällä on kasvanut muita herkempi poika tai tyttö, joka ei ole kokenut olevansa kotonaan maailmassa. Vauvasta asti hänelle on työnnetty valmiita leluja - - opetettu katsomaan silmiin - - valitsemaan hyvän ammatin, perustamaan perheen, kuolemaan sivistyneesti ja ilman melua. Vaikenemaan sisällään vellovasta halujen, pelkojen ja toiveiden merestä. Kunnes hän on löytänyt hengenheimolaisia, ehkä kirjoista. (s. 52-53)
Korhonen ei sano, että kaikki lukutoukat olisivat todellisuudesta vieraantuneita ja jotenkin erilaisia ihmisiä, mutta hänenkin tekstissään tämä ajatus tuli siis vastaan. Miten on, vieläkö lukutoukkalapsista ajatellaan, että se lukee, kun muutakaan voi/viitsi? Minusta lukutoukkalapsissa tai -aikuisissa ei ole mitään vikaa, mutta en pidä siitä, että ihmiset niputetaan stereotypisesti yhteen. Entä mitä mieltä olette siitä, että lukeminen olisi vain rentouttava harrastus, jonka voisi tavallaan korvata jollakin muullakin harrastuksella tai ajanviettotavalla, joka rentouttaisi ja viihdyttäisi yhtä paljon? Minusta tuntuu, että etenkin moni ei-lukija ajattelee niin.
Kuten ainakin Hreathemus on jo huomauttanut, Kuisma Korhosen kirja ei kerro nimestään huolimatta erityisesti tai ainakaan vain lukijoiden yhteisöistä. Silti se on hyvin kiinnostava kirja, josta löytyy monenlaista lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyvää. Palaan kirjaan varmasti vielä tämän jälkeenkin. Nyt lopetan kuitenkin sitaattiin, joka nosti hymyn minunkin huulilleni:
Ehkä rakkaimmat kirjat ovat niitä, jotka täytyy löytää, joiden lukijat ovat harvoja ja valittuja. Kulttikirjojen ystävät tietävät mistä puhun - kun he viimein tapaavat sielunveljensä tai -sisarensa, heidän tarvitsee vain lausua kirjan nimi, ja toisen huulille kohoava tunnistamisen hymy kertoo kaiken: me kuulumme samaan heimoon. (s. 237)
Minä kuuluun mielelläni lukijoiden heimoon. Ja myös bloggarien heimoon - huomasin Booksyn juuri pohtivan, miten bloggaaminen vaikuttaa lukumotiiveihin!
***
Kuisma Korhonen: Lukijoiden yhteisö - ystävyydestä, kansanmurhista, itkevistä kivistä.Avain, 2011.
Kustantamon kirjaesittely
Minulta joku joskus kysyi "miten ihmeessä JAKSAT lukea?". Kirjat ovat niin tylsiä ja pitkiä ja niihin pitää keskittyä ihan liikaa.
VastaaPoistaVastasin kysymykseen jotain ympäripyöreää, mutta mietin jälkeenpäin, etten ole varmaan koskaan edes ajatellut noin. Päinvastoin, kun opin lukemaan, olen siitä asti lukenut niin paljon kuin jaksan. Oppimista, eskapimia, toiseuden tunnetta, heimoon kuulumista. Ihan kaikkia niitä syitä.
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, etten voisi kutsua lukemista vain harrastukseksi. Ehkä siksi on myös vähän vaikea selittää tarkasti miksi luen. Jotenkin sitä ei vaan osaisi kuvitella olevansa lukematta. En sanoisi sitä aivan elintärkeäksi toiminnoksi, mutta hyvinvoinnin kannalta ehdottoman tärkeäksi.
Eskapismi on itselleni yksi tosi iso syy lukea. En ehdi elämäni aikana matkustaa maailman kaikkiin kolkkiin eikä taatusti tule olemaan varaakaan. Kirjojen avulla pääsen kuitenkin osaksi niitä kokemuksia. Lisäksi kirjoitetussa sanassa on jotain niin erilaista kuin lausutussa. Joskus, kun osuu kohdalle sellainen maailman hienoin ajatus, iho nousee kananlihalle ihan vain sen takia, että näkee sen painettuna paperille. Olen siis ehkä hieman outo, lukutoukka, mutta eipä sillä väliä.
Lukijoiden heimoon kuuluminen on ehdottoman hienoa!
Ihana vastaus, tunnistin heti saman outouden! ;) Minuakin ihmetyttää, jos joku ihmettelee lukemisen jaksamista, onhan vaikka minkälaisia kirjoja joista valita... Ja kirjojen myötä tosiaan pääsee osalliseksi niin monista asioista, ettei sitä sitten tarvitse kaikkea "oikeassa elämässä" kokeakaan. Olen törmännyt usein ajatukseen, ettei lukija ole koskaan yksinäinen. Minä usein kaipaan vielä enemmän yksinäisyyttä, että ehtisin lukea kirjoja kunnolla ja keskittyen. En koe, että kirjoista saisi seuraa, mutta en sitä kaipaakaan, kaipaan vain niitä kaikenlaisia kirjallisia kokemuksia. Tosin nykyisin kaipaan kyllä sitäkin, että voin jakaa niitä kokemukia netissä muiden "outojen" kanssa (onneksi tunnen myös livenä lukutoukkia).
VastaaPoistaMinäkin olen aina lukenut niin paljon kuin jaksan. :)
Pidän todella paljon tavastasi kirjoittaa kirjapostauksia, Jenni - siis tällaista assosiointia ja luetusta nousseita kysymyksiä esiin nostamalla!
VastaaPoistaMinullekin lukeminen on kuin hengittämistä, sen sijaan kirjablogin pitämistä voisin kutsua harrastukseksi :).
Lukemisen motiivit ovat minullakin monenlaisia; jotakin kirjaa luen juonen, toista henkilöhahmojen, kolmatta kielen, neljättä uusien ajatusten/näkökulmien vuoksi, ja ihan parhaissa kirjoissa nämä kaikki yhdistyvät!
Maria, kiitos! Minäkin olen joskus käyttänyt esimerkkinä tuota lukeminen on elämistä, kirjabloggaus harrastus -vertausta, niinhän se on. :)
VastaaPoistaTuokin on totta, että jotakin kirjaa voi lukea pelkän henkilöhahmon tai muun yksittäisen seikan takia. Itse asiassa harva kirja taitaakaan olla ainakaan minulle sellainen kokonaisvaltainen superkirja, jossa yhdistyvät mielestäni kaikki oleelliset hyvän kirjan tunnusmerkit.
Minäkin olen kuullut tuon "miten ihmeessä jaksat lukea" -kysymyksen... Kummallinen kysymys, tuntuu ettei lukemisessa ole mitään jaksamista. Toki joskus tulee kausia jolloin haluan tehdä jotakin muuta, mutta ne hurahtavat ohi aika nopeasti...
VastaaPoistaTärkein syyni lukemiseen on se, että rakastan tarinoita ja sitä kuinka ne parhaillaan tempaavat mukaansa niin että reaalimaailma jää melkein toiseksi. Joskus on vain pakko lukea ihan loppuun saakka ja palata sitten arkeen.
Olen kai aika utelias ihminen, pidän uusien asioiden "löytämisestä" ja siitä kuinka kirja aiheineen kutittelee mielikuvitusta ja herättää ajatuksia. Voisi kai sanoa että tässä vaiheessa elämää lukemisesta on tullut jo elämäntapa, yksi sellainen asia jonka kautta määritän itseäni. Minä luen.
Elän lukeaksi, luen elääkseni. Päivästä riippuen, tuo sopii niin hyvin kuvastamaan tuntojani ;)
VastaaPoistaLuulen myös, että meille ihan kunnon lukutoukille, jotka olemme lapsesta asti lukeneet, se lukeminen on tosiaankin enemmän jo ihan iso osa elämäntapaa kuin pelkkä harrastus.
Jos sitten konkreettisemmalla tasolla ajattelen lukemisen motiiveja, niin...Luen:
Unohtaakseni, nauttiakseni, oppiakseni, ymmärtääkseni, viihtyäkseni, mielikuvitusmatkaillakseni...jne.
Heh..siis "elän lukeakseni"..
VastaaPoistaMerete Mazzarella on kirjoittanut hyvän kirjan lukemisesta "Silloin koskaan en ole yksin".
VastaaPoistaMä ehkä ymmärrän lukijat sellaisiksi, jotka eivät välttämättä näe sitä yhtä oikeaa tapaa elää oikeaksi. Eli ovat tavallaan vähän outoja, koska eivät halua liittyä aivottomiksi milloin kenenkin ohjattaviksi laumoiksi. Oli ihanaa olla töissä koulussa ja lukea esseitä, kun sai huomata, että tällaisia yksilöitä oli 1-2 per luokka tai luokka-aste. Eroittuivat kirkkaina muiden joukosta.
VastaaPoistaOlen muuten huomannut, että myös lukijoiden yhteisössä on usein sellainen oikea tapa lukea. Olen miettinyt, että voivatko kaikki olla samaa mieltä, että tämä kirja on loistava ja puhuttelee juuri minua... vai vaikenevatko ne, jotka eivät ole samaa mieltä... Tiedän kyllä, että erimielisyyksiä on, ja joskus on vaikea muistaa, että kyse on vain kirjoista.
Mutta miksi luen. Luen ymmärtääkseni maailmaa ja muita ihmisiä. Vähän saman takia kuin miksi muutenkin olen kiinnostunut elämässä erilaisista asioista. Ja myös ihmisistä.
Ajanviete taas. Heh, mun on jotenkin vaikea nähdä lukemista ajanvietteenä, kun useimmiten sitä aikaa tarvitsee jostain keksiä ja etsiä siihen, että voi lukea =)
Kiinnostava teksti ja kiinnostava kirja. Täytyy joskus palata tuohonkin teokseen.
En minäkään näe lukemista harrastuksena. Marian jako on hyvä: kirjablogi on harrastus, lukeminen ei. Ja Mari A:n tiivistys on briljantti, ei tässä lueta jotta aika kuluisi, lukemista vartenhan aika on :D
VastaaPoistaEipä näihin kommentteihin juuri lisättävää ole! Lukemisen syitä ovat vaihtelevasti kaikki edellä mainitut... mutta harvoinpa syitä miettii. Luen koska olen minä; "minä" on ihminen joka lukee, on "aina" ollut. Jos voisin olla lukematta, en olisi sama ihminen.
Hih, minut voisi varmaan ajaa seinähulluksi ihan vain lukitsemalla viikoksi huoneeseen ilman mitään luettavaa. Kukaan ei ole vielä uskaltanut kokeilla :P
Tuo Korhodrn ajatus lukemisesta toiseuden kohtaamisena on kaunis, mutta myös melko idealistinen. Kyllähän kirjat ja lukukokemukset ovat usein tällaisia luonteeltaan, mutta väittäisin, että hyvin iso osa lukemista (esim. viihdekirjallisuudessa: sitä kuitenkin luetaan paljon) on kaikkea muuta. Enemmänkin haetaan melko helppoja samastumisen kohteita, toiseus saattaa muodostua jopa esteeksi. Sama pätee tietysti muihinkin kulttuurituotteisiin, mm. musiikkiin ja elokuviin.
VastaaPoistaBlogien kirjaesittelyissäkin usein jonkinlaisena kriteerinä hyvälle lukukokemukselle pidetään sitä, kuinka helppoa kirjan henkilöihin on samastua. Mutta jos samastuminen on helppoa, voiko puhua todellisesta toiseuden kohtaamisesta? Ehkä, jos on samastuttu esimerkiksi tunnekokemuksen tasolla vaikkapa päähenkilön kokemaan epäoikeudenmukaiseen kohteluun.
- Kuitenkin eläytyvässä lukutavassa motiivina ei välttämättä ole niinkään toisen kohtaaminen (uuden oppiminen) vaan omasta itsestään ja arjestaan vieraantuminen (eskapismi).
Ja lisättäköön vielä edelliseen: kyllä, minä allekirjoitan omalla kohdallani tuon näkemyksen tuosta lukutoukkanuorukaisesta. (En ehkä herkästä, vaan yksinäisyyteensä ja maailmaan vihaisena ja katkeranakin suhtautuneesta. Tosin se taitaa olla monella herkkyyden lopputulos, käännytään negatiivisuuteen.)Nuorena minulle jäi oikeastaan vain kirjallisuus, johon tarrautua. Ja kun onneksi elämässä alkoi vähitellen tulla muutakin vastaan, ei yläaste- ja lukioiän yli kantaneesta, elämäntavaksi (tai jopa voimaksi, lähteeksi)muodostuneesta harrastuksesta ollut syytä luopua.
VastaaPoistaAllekirjoitan edellisten kommentoijien näkemyksiä siitä, että kirjallisuus ja lukeminen on niin kiinteä osa omaa elämää ja arkea, etten osaa nähdä sitä minään erillisenä harrastuksena. Siksi en oikein osaa mielekkäästi analysoida lukemiseni motiivejakaan. Kuin analysoisi omaa hengitystään, sydämenlyöntejään ...
Niin, kuten yllä Maria, Mari, Penjami ja Booksy ynnä muut jo tiivistivät, on luettava, jotta voisi elää ja olla se kuin on. Kirjoja pitää raahata kaikkialle, jotta ei pääsisi yllättämään tyhjyys. Joskus ajattelen hieman häpeillen, olenko niin tyhjä päästäni, etten viihdy ihan vain yksin, ilman kirjan maailman seuraa ja viihdykettä? Pelottavaa... Kirjat tuovat elämään niin paljon.
VastaaPoistaTyössäni törmään aiheeseen alati. Joillekin lukeminen on kauhistus, ja valtaosa pitää lukemista joutavana, hankalana, väsyttävänä puuhana, jota nyt vain on pakko välillä sietää television ja tietsikan puuttuessa. Juuri perjantaina kaipailimme työkaverin kanssa lukuhaluttomille murkuille tarjottavaa, sellaista, joka ei olisi liian vaikeaa ja paksua (siis sivumäärältään isoa), mutta olisi kuitenkin kieleltään hyvää ja sisällöltään mukaansa tempaavaa. Tällaiselle olisi totisesti tilausta!
Sori, meni aiheen viereen. Jenni, kiitos jälleen hienosta avauksesta!
Olipas kiinnostava postaus, myös kommenteissa tuli paljon ajateltavaa. Tajusin juuri, että minun täytyykin luovan kirjoittamisen luentoja varten koota kirjablogipostauksista lukupaketti opiskelijoille.
VastaaPoistaMitä tulee tuohon lukutoukkien todellisuudesta vieraantumiseen, niin olen ilahtunut, kun oma stereotyyppinen käsitykseni asiasta tuli näin ravistelluksi. Olen omalla kohdallani vähän alistuneestikin omaksunut sen minulle tarjotun näkemyksen, että koska olin lapsena ujo ja kömpelö, luin paljon kirjoja, ja siitä se sitten on jatkunut. Edelleen lukeminen jatkuu, vaikka ujouden ja kömpelyyden sosiaaliset haitat ovat huomattavasti vähentyneet ja muutakin tekemistä olisi. Mutta enpä vain ollut tullut ajatelleeksi tätä asiaa.
Myös Penjamin kommenttia aloin miettiä, siis sitä kuinka hän hienovaraisesti moittii viihdekirjallisuutta siitä että se tarjoaa vain helppoja samastumisen kohteita. Tuosta voisi kirjoittaa jos esseen, mutta ehkä en kirjoita sitä tähän;-)
Hieman menee jo kauas aiheesta, mutta Penjamin kommentti kirvoitti ajatuksen... Lukutapoja on varmasti jokaisella monta käytössä, ja tunnistan ainakin itsestäni sekä toiseuden kohtaamista että roppakaupalla samaistumista.
VastaaPoistaMutta mahtavatko kaikki lukutavat toimia kaikissa medioissa? Kirja kännykältä luettuna on edelleen kirja - mutta näppituntumalta olettaisi, ettei toiseutta tapaa niin pienelle ruudulla. Kaikki on lukemista - mutta on lukemista ja lukemista.
(Kirsi H, allekirjoitan tuon tyhjän pään :-) En ilmeisesti kestä hetkeäkään omaa seuraani kun aina pitää olla kirja...)
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista! Tekisi mieli Kirstin tavoin kirjoittaa vastauksiksi esseitä, mutta yritän nyt vain kommentoida lyhyesti muutamaa esille noussutta seikkaa. (Kirsti, toivottavasti kuitenkin kirjoitat sen esseen!)
VastaaPoistaMonenlaisia kirjoja lukevana ja monenlaisista syistä lukevana ymmärrän hyvin kaikkien vastaukset. Minusta kevyttä ja viihteellistä helppoa kirjallisuuttakin tarvitaan, ja usein se onkin monipuolisempaa kuin pinnalta näyttää, mutta olen itsekin joskus blogissakin pohtinut sitä, että palveleeko esim. vain kevyiden ihmissuhdekirjojen lukeminen tai ylipäätään johonkin yhteen lajityyppiin juuttuminen kuitenkin (myös/vain) sitä, että haluaa vain elämyksen ja katoamisen kokemuksen, samanlaisen viihtymisen kokemuksen voisi saada vaikka tv-sarjastakin. Tarkoitan, että toisille (meille) kirja on jo se juttu sinänsä, toisille vain väline päästä rentoutumaan tietynlaisen tarinan parissa. Onhan kirja käyttöliittymänä monesti helpompi kuin vaikka tv, sitä voi tosiaan kuljettaa kaikkialla mukana.
Hyvä tuo Booksyn huomio, että kaikki lukutavat eivät toimi kaikissa medioissa!
Tuo Mazzarellan kirja alkoi kiinnostaa. Olisi myös kiva tietää, onko lukutoukkaisuutta tutkittu. Luulen, että ulkoapäin moni lukija voi näyttää epäsosiaaliselta ja yksinäiseltä, oudoltakin. Sitten lukija itse taas kokee elävänsä mitä monipuolisinta elämää, onhan hänellä kirjojen maailma aina ulottuvilla. Itse en muista lapsena/nuorena lukeneeni siksi, että olisin ollut jotenkin irrallani "oikeasta elämästä" tai katkera tms., mutta muistan olleeni hieman katkera siitä, etten ollut syntynyt aiemmin, vaikka Anna-kirjojen aikaan, tai ettei minulla ollut salaisia taikavoimia kirjojen hahmojen tapaan. Jos en lukenut, elin jatkuvasti mielikuvituksessani joko vanhassa ajassa tai olin esim. näkymätön tai osasin lentää. Jostakusta tämäkin saattaisi vaikuttaa varmasti epäsosiaaliselta ja kieroonkasvaneelta, mutta itse ajattelin jo nuorena, että lukeminen kehittää kielen tajua, keskittymistä, mielikuvitusta, maailman ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, ties mitä. :D
Ja tietenkin kirja on oltava aina mukana. Aina sitä ei tule edes luettua, mutta ilman kirjaa liikkeelle lähteminen on vähän kuin lähtisi alastomana ihmisten ilmoille. Koskaan ei tiedä, milloin haluaa lukea. Ja juu, minä olen se, joka meinaa toisinaan ajaa pysäkin ohi, kun on niin uppoutunut kirjaan. Toisaalta kotona pystyn samaan aikaan lukemaan, katsomaan tv:tä, silittämään kissaa ja vielä jotenkuten seurustelemaan miehenikin kanssa, joten en ainakaan aina lue uppoutuen, eskapistista kokemusta tavoitellen.
Todella mielenkiintoinen keskustelu täälläkin, eilen illalla vierailin jo Booksyn postauksessa.
VastaaPoistaNyökyttelin täällä lukiessani, joo, juuri näin. Minä olen lukenut aina, en sitten tiedä, en ainakaan pitänyt itseäni nuorena mitenkään syrjäänvetäytyneenä, minä nyt vain tykkäsin lukea.
Jos minulta kysytään mitä harrastan niin saatan sanoa että kirjoja. Mutta eihän tämä lukeminen mikään harrastus niin ole, kuten moni täällä jo totesikin. Minulle se on ehkä se tapa, joka mahdollistaa minun katsoa tätä maailmaa niin monelta eri kantilta.
On siinä sitä eskapismiakin välillä; jos on koko ajan omassa elämässä kiire ja muuta, niin on ihanaa avata kirja ja mennä vähäksi aikaa muualle. Tv-sarjojen kanssa sitä rentoutumista ei saa samalla tavalla, sillä silloin kuvallisuus vähän kuin tarjotaan sinulle valmiina ja omaa mielikuvistusta ei tarvitse juurikaan käyttää.
Minäkin yhdyn siis tuohon Marian tokaisuun että lukeminen on elämäntapa ja kirjablogit harrastus. Tämä on ihana lukijoiden yhteisö, tämä täällä netissä, ja on hurmaavaa tutustua muihin samanlaisiin tyyppeihin.
Onneksi mieskin lukee, ei pidä minua aivan kummajaisena.
Ja onhan se kirja oltava aina mukana, minne sitä sitten meneekin. Koskaan ei tiedä, milloin tulee tilaisuus lukea. :)
Kiitos Jenni tämän keskustelun avauksesta ja ihanaa sunnuntaita!
Hassua, kuinka kaikki näkevät lukemisen elämäntapana, melkein elämää suurempana asiana. Minulle lukeminen on automaattista ja päivittäistä, mutta kuitenkin harrastus. Kyllähän minä liikunkin päivittäin, mutta silti sekin on harrastus, ei elämäntapa. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö lukeminen tai liikunta olisi minulle tärkeää.
VastaaPoistaItse luen, jotta saisin uusia kokemuksia ja oppisin lisää, parhaimmassa tapauksessa oivaltaisin uuden näkökulman johonkin. Siis, sekä viihtyäkseni että ymmärtääkseni tätä elämää paremmin. Mielestäni kirjoittaminen on sitä paitsi yksi kauneimmista taiteen muodoista, myös vaikeimmista.
Hmm. Minulle tämä on ehkä sitten harrastus kun voin olla joskus ehkä kokonaisen päivän lukematta kirjoja (*shock! horror!*). Mutta toisaalta niiden kirjojen paikkaa elämässä on korvannut osittain musiikki, sarjakuvat ja elokuvat jotka tarjoavat hieman eri asioita eri tarpeisiin, joskus muut asiat kuin kirjat tuntuvat sopivammilta (todettakoon, että jotkut ihmettelevät levy- ja leffakokoelmaani samaan tapaan kuin bibliofiilien pursuavia kirjahyllyjä..."mutta radiostahan kuuluu musiikkia, miksi sitä pitää levyinä ostaa").
VastaaPoistaSyistä, katsoisin että minulle tuo toiseuden kohtaaminen on tärkeä asia. Toki se pitää kohdata, ei niin että se toiseus vipeltää pöpelikössä niin että sen näkee joskus vilaukselta, eli jotain kosketuspintaa pitää olla.
Tulipas kuitenkin mieleen Alison Bechdelin sarjakuva Hautuukoti, jossa kuvataan henkilöitä joilla on vaikeuksia kommunikoida tai käsitellä maailmaa muuten kuin kirjojen ja kirjoittamisen kautta...
KYLLÄ. Minullekin lukeminen on elämäntapa, ei harrastus. Jäin miettimään sitä, että Korhonen vaikuttaisi pitävän lukutoukkia todellisuudesta vieraantuneina, yksinäisinä hahmoina. No, tämä pelkistys kärjistää hänen mielipidettään aika lailla, mutta kuitenkin...
VastaaPoistaMinusta kirjoista kiinnostuminen ei useinkaan ole noin tietoisesti tehty valinta. Toisia lapsia kiinnostaa kirja esineenä jo ihan pienenä, siis silloinkin kun kukaan ei lue sitä kirjaa. He mielellään tutkivat kuvia, haistelevat ja maistelevatkin kirjoja, kun taas toisia lapsia ei voisi näin tylsä, liikkumaton esine vähempää kiinnostaa. Hahmotamme maailmaa niin eri tavoin jo lapsina.
Pienelle lapselle lukeminen ei suinkaan ole yksinäinen kokemus, sillä jonkunhan täytyy lukea hänelle kirjaa. Niinpä lukemiseen liittyykin monelle hyvin posiitivisia mielikuvia - lukiessa ollaan ehkä äidin tai isän sylissä tai kainalossa. Hetki on intiimi paitsi fyysisesti niin myös henkisesti. Rauhoitutaan yhdessä, isä tai äiti keskittyy hetkeksi vain lapseen/lapsiin ja kirjaan.
Me olemme kuitenkin yksilöitä jo hyvin pieninä. Vaikka kaikille sisaruksille lukisi yhtä paljon, lopputulos on aina yllätys. Toisia vain sisäinen pakko ajaa lukutoukiksi, toisia ei. Ja kaikeksi onneksi lukutoukaksi voi kasvaa vasta myöhemmin, tietoisen valinnan kautta, vaikka varhaislapsuudessaan ei olisikaan saanut kirjallisia eväitä :)
Tarpeetonta lienee sanoakaan, että minä olen noita varhaisherännäisiä lukutoukkia.... Jenni, kiitos ihanasta keskustelunaiheesta!
Edellisestä kommentista (joka muutenkin oli jo tavanomaisen runsassanainen), unohtui ehkä se kaikkein tärkein. Eli suuri kiitos isälleni ja äidilleni, jotka mahdollistivat lukutoukkuuden syntymisen jo varhaisella iällä.
VastaaPoistaMinulle on luettu suu vaahdossa, lahjaksi on aina annettu kirjoja, eikä ikinä rajoitettu lukemista tai kirjastosta lainaamista sitten kun jo itse osasin lukea. Johtuneekohan tämä siitä, että kumpikaan vanhemmistani ei itse saanut lapsena lukea niin paljon kuin olisi halunnut? Vai olivatko muuten vaan niin fiksuja ja ymmärtäväisiä? Oivana esimerkkinä kuitenkin olivat, kun molemmat nauttivat lukemisesta kovasti itsekin. Kiitos siis vielä kerran!
Onpas mielenkiintoinen aihe ja kiinnostavia ajatuksia!
VastaaPoistaMinä pysähdyin tuon harrastamismääritelmän kohdalla:
"harrastus on jotain mukavaa ja silloin tällöin tapahtuvaa, tietyllä tavalla tilapäistä" Ovatko harrastus ja elämäntpa vastakkaiset käsitteet vai itse asiassa sama asia riippuen vähän siitä, miten harrastuksen määrittelee?
Itselleni harrastaminen on nimenomaisesti syy priorisoida aikaa jollekin itselle tärkeälle asialle. Harrastaminen on toistuvaa, säännöllistä ja sellaista joka imaisee mukaansa ja joka tuo arkeen valopilkkuja, sellaisia omia juttuja, joita ilman en halua edes olla. Miksi harrastukseen liittyy tässä keskustelussa vähättelyn sävy?
Jos siis kirjallisuus on harrastus, se tarkoittaa minulle sitä, että harrastan asiaa. En vain piipahtele silloin tällöin, vaan olen sitoutunut ja kiinnostunut, tunnen asian omakseni. Siksi voin hyvin sanoa harrasvani kirjoittamista ja kirjallisuutta. Laajasti.
Ja harrastamisen syyhän voi olla eskapismi myös silloin, kun juoksee tai käy kuntosalilla tai valokuvaa luontoa tai kiikaroi lintuja. Ja moni kokee, ettei voisi olla juoksematta tai lintujen kevätmuuttoa tarkkaamatta.
Itselleni lukeminen on lukeminen on myös elämäntapa. Osa vapaa-aikaa. Osa elämää. Erityisesti se on tapa hahmottaa ja jäsentää asioita, saada perspektiiviä, oppia ja eläytyä toisen asemaan tai omaan elämään. Sillä tavalla lukemisen voi ajatella mielestäni olevan muutakin kuin harrastus.
Kolmas syy on ammatillinen ja oppimiseen liittyvä. Sitä lukee laajasti myös siksi, että kokee sen merkittäväksi osaksi työtä ja kehittymistä ihmiseä, työntekijänä, osana sivistystä ja elämänkatsomusta. Se on asia, jolle on nälkäinen ja motivoitunut, josta haluaa tietää aina vain lisää.
Joskus on joutunut toteamaan senkin, ettei lukeminen ja lukeneisuus tarkoita ymmärtäväisyyttä ja toisen nahkaan asettumista. Ihminen voi olla narsisti, vaikka olisi lukenut kaikki klassikot. Siinä mielessä olen penjamin linjoilla. Sitä voi myös huijata itseään lukemalla ja "ymmärtämällä". Tosielämän valinnat voivatkin sitten olla jotakin ihan muuta.
Se, mikä tekee lukemisesta mielenkiintoista, on se että jokainen lukee menneen ja eletyn kautta, silmälasit silmillä. Siksi onkin kiinnostavaa huomata, miten eri tavoilla sama kirja voi vaikuttaa erilaiseen lukijaan. Se on kolmen kimppa: lukija, kirjoittaja ja teksi. Tai ehkä neljän, jossa lukijoiden yhteisöllä on vielä oma roolinsa.
Todella mielenkiintoinen keskustelu.
VastaaPoistaLukemaan oppiminen oli minulle suorastaan taianomainen kokemus: aivan kuin olisi vihdoin herännyt todella elämään. Olin toki rakastanut kirjoja jo ääneenluettunakin (meillä luettiin lapsille paljon, mutta kolmesta lapsesta vain minusta tuli lukutoukka), mutta oli ihmeellistä lukea itse! Se uppoutuminen tarinaan nousi toiselle tasolle. Eikä lukeminen ollut enää riippuvaista toisten ehtimisestä.
Tunnistan myös Jennin kuvailun lapsuuden mielikuvitusmaailmasta. Jos en lukenut, sepitin yleensä päässäni tarinaa, jossa yleensä liikuin juurikin "vanhassa ajassa". Myös ystävyyssuhteeni perustuivat yleensä mielikuvitusleikkeihin: pitkästyin seurassa, jossa vain pelattiin pelejä tai leikittiin kirkonrotta-tyylisiä leikkejä. Mielikuvitusleikeissä tunsin eläväni samalla tavalla kuin lukiessani.
Myös aikuisena rakastan eniten niitä kirjoja, jotka tempaisevat mukanaan toiseen maailmaan. Eskapismi on siis varmaan ainakin itselleni aika suuri syy lukea. Mutta toki syitä lukemiseen on monia. Kieli on minulle vanhemmiten yhä tärkeämpää, ja tuskastun helposti kömpelösti kirjoitetun, juonivetoisen kirjan parissa. Tärkeää on myös se, kun kirja oikeasti haastaa ajattelemaan ja vie sen kuuluisan mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta sellaisiin kirjoihin en ainakaan itse loppujen lopuksi ihan joka päivä törmää.
Mietinkin kirjoittaessani, että "harrastuksen" määrittäminen on melkein yhtä vaikeaa kuin lukemisen motiivien. Minulla on itselläkin harrastuksia, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä ja rentouttavia, sellaisia jotka saavat minut tuntemaan suurta onnea ja rauhaa ja unohtamaan kaiken muun. Kuitenkaan mikään muu vapaaehtoinen toimintani ei ole sellaista kuin lukeminen. Luen iloon, suruun, ongelman hetkellä, hakeakseni tietoa, palkitakseni itseäni, ylipäätään hahmottaakseni maailmaa, kehittyäkseni ihmisenä ja työntekijänä; mikään muu harrastus ei ole juuri minulle niin kokonaisvaltainen. Ehkä lukemisen alla on sitten nähtävissä harrastuksia, kuten kirjabloggaaminen, tiettyihin lukuhaasteisiin osallistuminen, lukupiirissä toimiminen jne. Ne ovat sellaisia asioita, joita teen suunnitelmallisemmin, itse lukeminen laajempana käsitteenä... no, se vain on minun tapani olla, olen lukija.
VastaaPoistaKorhonen ei siis sano, että lukutoukat olisivat kummajaisia, mutta nostaa kuitenkin esiin tuo stereotypian, että jotain vinksahtantutta heissä on. Hän toteaa, että usein tuo "outolintu" (termi on minun , ei hänen) ikään kuin puhkeaa kukkaan, kun löytää kaltaisiaan ja ystävystyy heidän kanssaan; näistä ystävyyksistä ovat saaneet alkunsa esim. monet avantgardistiset taidesuuntaukset. Korhonen kuitenkin sanoo, että tärkeämpää on kuitenkin usein saattanut olla tuo ystävyys eikä taideteoriat; lukijuus sinänsä ei ilmeisesti vielä tee ihmisestä merkittävää (heh) vaan se voima, joka syntyy samanmielisten kohtaamisesta.
Pistin muuten tuon aiemmin mainitun Mazzarellan teoksen tilaukseen kirjastosta, siitä siis juttua lähiviikkoina!
Voisin olla melkein jokaisen kanssa samaa mieltä, joten tyydyn lisäämään joitakin haja-ajatuksia:
VastaaPoistaMinulle lukeminen on välillä kuin "pakkoliikettä". Kai minulla vaan päässä pyörii ja surisee koko ajan ajatuksia jostakin, joten omien asioiden ajatteluun saa mukavia taukoja, kun antaa aivoille työstettäväksi jotain ihan muuta eli fiktiota. Lukeminen kun saa pohtimaan asioita laidasta laitaan: milloin Suomen maatalouden historiaa, milloin eri maiden tapakulttuureja, milloin luonnossa selviytymistä, vaikka mitä...
Minä ilmoitan cv:ssä lukemisen harrastukseksi, joten kai se sitten on harrastus. :) Työelämässä vaan usein tuntuu, että ainoastaan liikuntaharrastukset ovat hyviä harrastuksia. Cv:ssä "pitäisi" siis lukea harrastuksia tyyliin laskuvarjohyppy, maratonjuoksu ja kamppailulajit. Lukeminen ja ruoanlaitto ovat niihin verrattuna kovin nössön kuuloisia harrastuksia. :)
Laitan tähän vielä oman puumerkkini, koska se hieman poikkeaa edellisistä.
VastaaPoistaLuen nyt kirjoja, koska en ole ennen kovin paljon lukenut. Ajattelin vähän sivistää itseäni. Luen siis aika tavoitteellisesti ja välillä joudun usuttamaan itseäni kirjojen pariin. Muitakin puuhia olisi. Erityisesti vaimoni on tätä mieltä. Hän joutuu usuttamaan minua niihin muihin puuhiin. Tarkoitan taloustöitä, älkää nyt viitsikö muuta kuvitella.
Luen sen aikaa, kun jaksan olla asiasta jokseenkin kiinnostunut. Sitten teen jotain muuta. Aika aikaa kutakin.
Hyvää keskustelua. Nyt vasta ehdin mukaan ja kuten Booksynkin hienossa keskustelussa, mietin täälläkin, että onko minulla mitään lisättävää. :)
VastaaPoistaAllekirjoitan aika lailla täysin tuon Marian ensimmäisenä esiinnostaman ajatuksen siitä, että bloggaaminen on harrastus, mutta lukeminen on jotain enemmän. Minä luen kaikkea: tietenkin kaunokirjoja, mutta työni vuoksi myös tiedettä ja jos kirjallista lukemista ei ole tarjolla, niin esimerkiksi kyläpaikan vessassa saatan lukea vaikkapa esillä olevan hiuslakkapullon tuoteselostetta (en kuitenkaan kurkistele kaappeihin tms!). Ehkä kyse on vähän samanlaisesta "pakkoliikkeestä", josta Salla mainitsi.
Ensisijainen lukemisen tapa on siis tapa olla ja elää, ei ehkä kokonaisvaltainen elämäntapa, mutta sen tärkeä rakennuspalikka kylläkin. Luen viihtyäkseni, saadakseni elämyksiä, oppiakseni, tavoittaakseni tietoa sekä myös soveltaakseni saamiani elämyksiä ja tietoja uusiin, omiin teksteihini. Äitinä luen myös viihdyttääkseni, siirtääkseni lukemisen välttämättömyyttä eteenpäin, opettaakseni sekä vuorovaikutuksen vuoksi.
Minulle kaikki lukeminen on välttämättömyys, mutta jotain tiettyä saatan lukea sosiaalisuuden vuoksi: luin vaikkapa Siilin eleganssin, koska se sai kehuja blogeissa, Katja Krekelän Romiskon, koska luin sen ääneen lapselleni ja ensimmäisen Juha Itkoseni (Anna minun rakastaa enemmän) nyt taukoa viettävän kirjapiirini tapaamiseen.
Lukeminen on siis sosiaalista ja yksityistä samalla kertaa.
(Monien pohdinnoissaan nostaman seikan lukutoukkalapsen outoudesta tunnistan itsessäni. Monet ihmettelivät minun runsasta lukemistani lapsuudessani ja edelleen kohtaan aikuisia, jotka kummastelevat sitä, miten johtu ehtii ja jaksaa lukea kirjoja. Lukemista kyllä arvostetaan, mutta silti samalla ihmetellään ja tosiaankin ajatellaan, että lukeminen on "pois" jostain muusta.)
Salla, tutulta kuulostaa tuo pakkoliikekin. Joskus sitä havahtuu, että lukee mitä tahansa mainoslehtistä miljoonaan kertaan vain siksi että aina pitää lukea. Eikä kuitenkaan pidä! Kyllä minäkin ilmoitan lukemisen harrastukseksi aina kysyttäessä, enkä aina lisää selitykseksi tällaista paasausta kuin tässä nyt. ;)
VastaaPoistaKetjukolaaja, kiitos kiinnostavasta,vähän erilaisesta näkökulmasta. On aina mielenkiintoista, kun joku alkaa lukea tavoitteellisesti eikä ole samanlainen kirjaholisti kuin esim. itse olen. Mikä sai sinut innostumaan juuri kirjoista ja millä perusteella valitset lukemasti? Jotain olen toki lukenut jo blogistasikin, mutta olisi kiinnostavaa, jos voisit kertoa.
Katja, kiitos kommentista sinullekin. Minä ajattelen usein, että muu on pois lukemisesta eikä toisin päin. :D Ja tunnistan myös tuon sosiaalisen lukemisen, etenkin nyt kun "olen" kirjablogimaailmassa.
Mie olin monta vuotta lukematta, sillä opiskelualani oli niin rankka, etten osannut jakaa aikaani millekään muulle kuin sille. Luin vain jonkun 10 kirjaa vuodessa "ylimääräisenä huvina", joka tuntui siltä, etten lukenut oikeastaan koskaan. Lukeminen ei ole aina ollut minulle tärkeä osa päivänkulkua, nykisinkin se välillä jopa väsyttää minua.
VastaaPoistaLuen nykyisin paljon, enkä osaisi olla lukematta, sillä lukemalla viihdyn, rentoudun, ajattelen ja kulutan aikaa. Bussissa kun aika ei meinaa mitenkään muuten kulua, luen, jotta pääsisin siitä tilanteesta pois. Se on kätevää. Luen vuoteessa, jotta saan paremmin unen ja rentoudun päivän tohinoista. Luen rentoutuakseni myös vapaapäivinä. Luen töissä, jotta työt etenisivät.
Motiivit vaihtelevat ja välillä luen mieluummin lehtiä ja sarjakuvia kuin romaaneja. Erilaisiin hetkiin erilaisia lukukokemuksia. Välillä haluan olla täysin lukematta, sillä kaikki kirjat eivät rentouta, vaan tukkivat pään ajatuksilla, joiden prosessointiin tarvitsen aikaa.
Bloggaaminen tekee lukemisesta sosiaalista. Kaikista kirjoista en kirjoita, sillä osan ajatuksistani haluan pitää yksityisinä. Koen, että ne ovat puolivalmiita hajatelmia, joiden aika ei ole tullut blogiini. Tosin kirjoitamalla pureskelen sitä teoksen maailmaa ja omaa paikkaani siinä.
Elämäntapa kuulostaa kauhean suureelliselta, harrastus vähättelyltä. Joskus tuntuu, ettei misssään muussa ole mieltä kuin kirjallisuudessa ja rakkaudessa.
Muut sanoivat tämän paremmin, kunhan tajuntani annoin virrata hetken. :)
Ahaa, joo. En ole ennen käyttänyt tällaista blogisysteemiä, joten en tajua seurata näitä keskusteluja, joihin itse osallistun.
VastaaPoistaTuossa kirjoitti Hanna, että kymmenen kirjaa vuodessa tuntui ei miltään. Minulle se määrä on ollut keskivertoa enemmän. Koskaan en ole lukenut yhtenä vuotena niin paljon kuin tänä vuonna eli reilut 20 kirjaa. Elokuvia olen aiemmin katsellut aika paljon. Teemakanavalla on esitty jo joitakin vuosia erittäin hyviä elokuvia, ja sillä tavalla ryhmiteltynä, että katsojalle muodostuu niistä tietyistä tyylilajeista käsitys. Ajattelin kai kokeilla samaa kirjojen suhteen. Valitsin kirjoja klassikkoautomaatin kautta ja hain kirjastosta luettavakseni. Varasin noin vuoden 23 kirjan lukemiseen. Yhden olen jo joutunut jättämään kesken. Se oli yksinkertaisesti liian pitkä.
Viimeksi lukemani Nietzsche ilmaisi kunnianhimonaan olevan sanoa tekstissään kymmenessä virkkeessä sen verran minkä muut filosofit sanovat yhdessä kirjassa. Pidän tätä erittäin suositeltavana. Olen hirveän hidas lukija. 250 sivua kirjan pituutena lienee "hermostollinen maximi". Nuorena luin Sinuhe egyptiläistä koko kesän 1976 tai 77.
Hanna, minullakin lukemismäärät ovat eri aikoina vaihdelleet suuresti, mutta jotenkin lukeminen on kuitenkin ollut se kivijalka siellä kaiken taustalla, se johon aina palaan. "Elämäntapa" kuulostaa huonolta termiltä, se sisältää jotenkin sellaisen käsityksen ihan kaikesta toiminnasta arvoihin, mutta ehkä lukeminen on elämisen/olemisen tapa, jotkut ihmiset ovat lukijoita. Vaikka onneksi teen muutakin, niin tosiaan lopulta palaan aina tekstin ääreen.
VastaaPoistaKetjukolaaja, minäkin vastaan nyt vähän jälkijunassa sinulle. Kiitos, että kuitenkin palasit ja kerroit lukuhistoristasi! Kiinnostavaa kuulla, että kiinnostus kirjoihin voi syttyä aikuisena ja ehkä pikemminkin uteliaisuudesta tai määrätietoisuudesta kuin varsinaisesta kirjojen himosta, jos tulkitsen oikein. Tuollaisia tarinoita on aina mielenkiintoista kuunnella, etenkin näin kirjaholistin näkökulmasta! Eräs tuttuni on lukenut aina paljon tietokirjoja, mutta otti sitten aivan tietoiseksi projektikseen lukea myös kaunoa. Pitäisipä kysellä, miten se projekti on edennyt.
Jenni, tässä oli nyt sinulla niin paljon asiaa, että en edes mista, mihin aioin vastata...
VastaaPoistaSiis kieli, kirjailijan kieli on tärkein. Nyt luin Marja-Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle ja sekosin kielestä, mutta myös tarinasta. Luulen, että Herta Müllerissa sekosin enemmän kielestä, sillä olen välillä todella uupunut ns. rankkoihin kirjoihin, vaikka niitä ns. tiedostava teenkin. Mutta ne ottavat osasa.
Miksi luen. Sanon aina, että luen elääkseni. En usko, että minua olisi enää ilman kirjoja. Kirjat ovat olleet minulle valaistu kaarisilta ylitse pimeän veden, silloin kun oli todella vaikeaa edellsien aviolitittoni aikana, jonka viimeisenä vuotena vielä sairatuin melanoomaan. Se arpi muuten näkyy nyt blogini ns. kirjaston ovessa. Vasen yläolkavarsi, jossa pitkä, syvä leikkaushaava. Mutta olen myös helppo ikävystymään. Kirjat ovat loistava keino torjua ikävystymistä.
Kirjoista huolimatta odotan lauantai-iltojamme, jotka on usein pyhitetty herkuille ja leffalle.
On tylsästi sanottu, mutta kirjat ovat ilma, jota hengitän. En voi edes nukkua, ellen ole ensin lkenut vähintäin pari tuntia jotain kirjaa.
Hyvä kysymys ja aina ajankohtainen!