Hilkulle meni, ettei elokuussa ilmestynyt kuukauden kirjalistaa ollenkaan. Osin se johtui laiskuudestani ja osin siitä, että luin viime viikolla kaksi kirjaa, joiden arvelin päätyvän ihmissuhdelistalle. Ne eivät päätyneet.
Tässä kuitenkin suhdelista. Kuten huomaatte, suurin osa on parisuhdekuvauksia eikä mukana ole yhtään onnellista. Minua eivät rakkauskertomukset kiinnosta! Vai onko hyviä rakkauskertomuksia? Jäin myös miettimään, mikä olisi hieno tarina ystävyydestä. Heti ei tullut mieleen – osaako kukaan vinkata?
1. Märta Tikkasen teokset
Olen lukenut aikoinani kaikki käsiini saamat Märta Tikkaset. Kaikkein mullistavin lukukokemus oli Yksityisalue, jonka luin, kun siskoni sanoi erään kirjoittamani novellin luettuaan, että Tikkasella on hyvin samantapainen tarina. Todellakin, teksteistä löytyi jopa samoja lauseita. Se oli hyvin hämmentävää. Kirjallisina teoksina muistan kuitenkin parhaiten Tikkasen rujonkauniin, ahdistavan runoteoksen Vuosisadan rakkaustarina sekä uudehkon avioliittokuvauksen Kaksi – kohtauksia eräästä taiteilja-avioliitosta. Tämä on vapaa sitaatti, mutta uskon moniin liittoihin (ikävä kyllä) pätevän Märtan kommentin leskeydestään: Ikävöin häntä joka päivä, mutta en ole päivääkään kaivannut takaisin.
Uusi, lokakuussa ilmestyvä Tikkanen on jo tilattu. Ja varoitus: jos et ole ikinä lukenut Tikkasta, niin tiedoksi, että siitä kielenkäytöstä joko pitää tai ei pidä.
2. Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Dialogimuotoinen mutta silti hyvin helppolukuinen ja monipuolinen avioliittokuvaus. Merkillinen suhde, merkillisiä reaktioita puolison edesottamuksiin - ja silti kirja, jota ei voi laskea käsistään. Julmaa tekstiä.
3. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen ja Poikani Kevin
Syntymäpäivän jälkeen luin siis tänä kesänä. Olen samaa mieltä kuin kirjoitustani kommentoinut Mari: tämä teos on aliarvostettu. On totta, että se on pitkä ja paikoin puiseva, kielenkäyttö ei ole maailman taidokkainta eikä kirjassa muutenkaan tapahdu mitään aivan järisyttävää. Siksi se niin tehokas olikin. Syntymäpäivän jälkeen oli pitkästä aikaa kirja, jota luin ja luin, ja ajattelin silloinkin, kun en lukenut.
Myös kuulu Poikani Kevin on jäänyt mieleen, ei sekään kaunokirjallisten ansioidensa takia muttei myöskään koulu- ja perheampumisteeman takia. Kirja pohditutti erityisesti perhe-elämän ja äiti–lapsi-suhteen kuvauksena. Nyt en enää tavoita niitä kymmeniä kysymyksiä, jotka kirja nostatti lukiessani mieleeni. Joka tapauksessa mielenkiintoisia ajatuksia siitä, millaista on perustaa perhe, kun ei sitä todella tahdo. Ja entä jos saa ihan kauhean lapsen? Tai voiko lapsi olla luonnostaan kauhea?
Kauhea lapsi on muuten myös Doris Lessingin teoksessa Viides lapsi. En suosittele sitä enkä Keviniä heikkohermoisille.
Kauhea lapsi on muuten myös Doris Lessingin teoksessa Viides lapsi. En suosittele sitä enkä Keviniä heikkohermoisille.
4. Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä
Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta tämän muistan myös vaikuttavana perhe-elämän ja erityisesti äiti–tytär-suhteen kuvauksena: tässä kyseessä on aikuinen tytär ja hänen hankala äitinsä. Anna-Leena Härkösen teokset ovat tehokkaita muutenkin, suurin osa niistä on ollut kiinnostavia ja koskettavia, etenkin omaelämäkerralliset ja vanhemmat teokset, uudemmat romaanit eivät niinkään.
5. Tommy Tabermann: Suudelma
Löytyy lukemistostani lässytysosastoakin, mutta onpa tässäkin sentään onneton rakkaustarina.
Tämä on ainoa Taberbann-lukukokemukseni, mutta senkin edestä luettu. Sain kirjan lahjaksi, kun olin lukioikäisenä vaihto-oppilaana ulkomailla. Koska juuri muutakaan suomenkielistä luettavaa ei ollut, luin sitten tätä. Jostain syystä luin sitä vielä parikymppisenäkin. Vaikka edellisestä lukukerrasta on mennyt siis hyvinkin 10-15 vuotta, osaan yhä pätkiä tästä ulkoa. Minuun vaikutti kovasti mm. se, että kirjassa tehtiin romanttinen tunnustus sinä silität sieluani. Voi plääh. Tämä ei ole sitten ainakaan tämän jälkeen vakavasti otettava kirjallisuusblogi, mutta tämä kirja oli pakko nostaa listalle, kun se kerran oli joskus niin merkittävä. Pitäisikin ehkä lukea se sielunsilittelykertomus joskus uudestaan... Samoihin aikoihin Suudelman kanssa luin Gunnar Mattsonin Prinsessaa yhä uudestaan, mutta siitä kukaan ei ole varmaan kuullutkaan.
* * *
Listalle ei päätynyt Richard Fordin novellikokoelma Syntien paljous, johon sai vinkin Keltainen kirjasto -blogista ja joka kuulosti hyvältä ihmissuhdekirjalta. Mielenkiintoisia tarinoita, mutta imu puuttui. Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ei sekään ollut kiinnostava, vaan lähinnä ällöttävä ahdistelu-sekoamiskuvaus; siinäkin oli kyllä mielenkiintoisia kohtauksia ja ajatuksia.
Listalle olisi voinut luullakseni päätyä Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, mutta muistikuvani siitä ei ole niin vahva, että olisin uskaltanut ottaa sen mukaan. Minusta on kiva lukea myös Carol Shieldsiä ihmissuhdejuttujen takia. Hänen kertomuksensa ovat kovin arkisia ja joskus vähän hömppäisiäkin, useimmiten ei ollenkaan, mutta sellaistahan se tavallinen elämä usein on, tavallisia ihmeitä.
Mieleeni putkahti ystävyydestä kertova Linda Olssonin kirja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Onhan kirja vähän lälly, mutta myös kaunis tarina kahden hyvin eri-ikäisen naisen välisestä ystävyydestä. Myös parhaillaan luvussa oleva Le Clézion Alkusoitto käsittelee ystävyyttä - siitä lisää blogissani myöhemmin.
VastaaPoistaMutta rakkaustarina... oikein piti alkaa miettiä eikä mieleeni tullut muuta kuin Itkosen Anna minun rakastaa enemmän (vai mikäs se nyt lopulta olikaan?). Niin, ja Toni Morrisonin Rakkaus. Molempien lukemisesta vain on niin kauan aikaa, etten enää oikein tiedä, miksi juuri nämä kirjat.
Prinsessa on se tositapahtumiin perustuva tarina sairaasta lapsesta, joka ehkä kuolikin. En ole lukenut itse, mutta jostain syystä törmään siihen erilaisissa yhteyksissä. Kirjallisuustieteen tenttilukemistossa, Juice Leskisen kirjaluettelossa ja nyt viimeisimpänä Bookcrossing-tiedotteessa, joka ilmoitti että ko. kirjan on joku ajattelevainen sielu jättänyt Tampereen keskussairaalan syöpäosastolle. Kosmos yrittää selvästi kertoa mulle että se pitäisi lukea! :)
VastaaPoistaOlen muuten edelleen kiinnostuneena seuraillut blogiasi, vaikka commenter's block onkin iskenyt. Jatka samaan malliin! Ja jos kaipaat ehdotuksia arvosteltavaksi kirjaksi niin Teos julkaisee pian kakkososan loistavia Jeeves ja Wooster -suomennoksiaan. Vink vink!
Minulla meni kesällä ulkomailla oleskelun takia ohi tuo Shriver-arvostelusi. Minähän olen vannoutunut fani noiden kahden teoksen perusteella (Syntymäpäivän jälkeen ja Poikani Kevin), ja Kaksoisvirhettä jotenkin säästelen, kun haluan ajatella, että minulla on vielä Shriveriä (suomeksi) lukematta, tai sitten en vain uskalla lukea, kun moni on sanonut sen olevan suomennetuista selvästi huonoin.
VastaaPoistaPitää varmaan lukea ne suomentamattomatkin. Olet ihan oikeassa siinä, että Shriverin kieli on aika konstailematonta, joten nyansseja ei varmaan kauheasti menisi ohi englanniksikaan.
Ystävyyskuvauksia löytyy mielestäni runsain mitoin hieman kevyemmästä kirjallisuudesta. Vaikkapa Rebecca Wellsin Jumalaisista jaja-siskoista (vai miten se suomeksi kirjoitettiin). On sellainen hytinä, että onnellisia ja myös onnellisesti päättyviä rakkaustarinoitakin _täytyy_ hyvästäkin kirjallisuudesta löytyä, mutta ihan tältä istumalta ei tule kyllä yksittäistä teosta mieleen. Paitsi jos kirjan ei tarvitse pyöriä sen rakkauden ympärillä pelkästään, sillä sitten mainitsisin Anne Ragden Berliininpoppelit-trilogiasta Erlendin ja Krummen.
Karoliina
Kiitos kommenteista! :)
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, Olssonista en ole kuullutkaan, mutta ainakin kirjalla on hieno - joskin lälly - nimi. Odotan Le Clézio -juttuasi, koska en ole itse jaksanut lukea ko. kirjailijaa, kiinnostaisi kyllä.
Tulimeeria, kiitos vinkistä. En ole lukenut Jeeveksiä koskaan, mutta aina niitä kehutaan, ehkä nyt olisi aika kokeilla? Prinsessassa on sairas tyttöystävä/vaimo, ei muistaakseni lasta. Ainakin tässä Prinsessa-kirjassa, sillä lienee kaimakirjojakin... Sama kirjailija on kirjoittanut myös teoksen Kuningas, mutta sitä en muista yhtä hyvin. Hassua, että olet törmännyt Prinsessaan noin usein, luulin, ettei kukaan ole siitä kuullutkaan! Minulle se on kulkeutunut isovanhempieni kirjahyllystä joskus ajat sitten.
Karoliina, ei juonipaljastuksia eikä lannistamista, mutta Kaksoisvirhe ei ollut minustakaan samaa tasoa kuin Kevin tai etenkään Syntymäpäivän jälkeen. Minuakin harmittaa, ettei Shriveriä ole käännetty enempää. En viitsi tilata englanninkielisiä pääsemättä ensin pläräämään niitä, koska mulla jää melkein kaikki vieraskieliset aina hyvistä aikeista huolimatta lukematta.
Jaja-siskot olen lukenut ajat sitten, mutten muista siitä oikein mitään, paitsi mukavan tunnelman. Berliininpoppelit-trilogiasta olen lukenut ekan osan ja usein suunnitellut tutustuvani jatko-osiin. Ehkä teen sen nyt, kiitos muistutuksesta!