Liane Moriarty: Apples Never Fall

Kansi: Henry Holt and Co.

"Helping police with their investigations," murmured Teresa Geer as she carefully cut out article from that day's paper with the big kitchen scissors, as was her habit, even though her children teased her for it. It was strange how everyday habits like clipping newspaper articles had suddenly become antiquated.

 

Vuoden mittaan stressiä on välillä pukannut siihen malliin, etten ole aina jaksanut kunnolla keskittyä edes lukemiseen. Kun huomasin, että monivuotinen suosikkikirjailijani Liane Moriarty on ihan äsken julkaissut uuden kirjan, napsuttelin ostoksen saman tien Kindle-lukulaitteeseeni ja heittäydyin kirjan vietäväksi.

Moriartyn kaksi edellistä kirjaa, Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista  (alkukielellä Nine Perfect Strangers) ja Tavalliset pikku pihajuhlat (alkukielellä Truly Madly Guilty) olivat ihan ok luettavaa. Kumpaakin teosta vaivasi kuitenkin lievä väkinäisyys, vähän kuin kirjailija olisi puristanut mailaa pikkuisen liikaa teoksia työstäessään. Apples Never Fall oli näihin verrattuna mahtava täysosuma - Moriartya parhaimmillaan.

Kirja kertoo Delaneyn perheestä, jonka elämä on pyörinyt tenniksen ympärillä. Perheen äiti, seitsemänkymppinen Joy katoaa ja hänen neljä aikuista lastaan huolestuvat. Perheen isällä, Stanilla vaikuttaa olevan jotain salattavaa.

Kirja käsittelee tunnistettavasti perhesuhteita, sisaruussuhteita, rakkaussuhteita ja ystävyyssuhteita. Moriarty annostelee loistavasti ihmismielen pimeää puolta mukaan tarinaan. Edes Sydneyn keskiluokkaisissa kulisseissa kaikki ei ole pelkkää auvoa - jos verhoa raottaa, voi onnellisen arjen raoista löytää petoksia, valheita, julmuutta ja surua.

Moriarty osaa rakentaa todella vetävän ja koukuttavan juonen ja ahmin kirjan sellaista tahtia, että ihan harmitti kun kirja loppui. Olisin voinut olla uppoutuneena kirjan maailmaan vaikka kuinka kauan. Kiitos kirjasta, Liane Moriarty!

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Liane Moriartya ahmimassa

Liane Moriartya ahmimassa

Viime aikoina olen kaivannut viihdyttävää luettavaa ja joulukuun puolella ahmin kolmen romaanin verran Liane Moriartyn romaaneja. Olen tykästynyt Moriartyn vetävään tyyliin ja luin hänen tuotantonsa alkupäästä kolme toistaiseksi suomentamatonta romaania.

Three Wishes (2009)

Sydneyssä asuvat 33-vuotiaat kolmossiskokset Cat, Lyn ja Gemma painiskelevat elämän yllätyskäänteiden kanssa ja yrittävät tulla sinuiksi oman elämänhistoriansa ja tulevaisuudensuunnitelmiensa kanssa. Romantiikkaa, huumoria, pinnanalaista synkkyyttä ja elävää, kiehtovaa miljöökuvausta. Tietty esikoiskirjamaisuus näkyy, mutta ei pahalla tavalla.

The Hypnotist's Love Story (2012)

Hypnoterapeutti Ellen etsii miestä netistä ja tapaa kivan Patrickin, jolla on astetta ikävämpi exä - stalkkaava Saskia. Saskia roikkuu Patrickin kintereillä häiritsevällä tavalla, kunnes useamman kuin yhden ihmisen mitta täyttyy.

Kirjan tunnelma oli paikoin jopa pelottava, sen verran ikävältä stalkkaaminen tuntuu. Kokonaisuus oli kuitenkin vetävä ja kiehtova, hypnoterapian maailmaan sukeltaminen kiinnosti. Sivuhenkilöt olivat värikkäitä ja kiinnostavia.

The Last Anniversary (2010)

Suosikkini näistä kolmesta! 39-vuotias sinkku Sophie muuttaa ex-poikaystävänsä Thomasin pienelle kotisaarelle ja joutuu Thomasin suvun ympäröimäksi. Suku on rakentanut matkailubisneksen vanhan perhemysteerin ympärille, mutta vähitellen salaisuudet alkavat paljastua.

Mahtavia henkilöhahmoja, ihana miljöö, kiehtova mysteeri ja sen vähittäinen purkaminen. Linkkivinkki: kirjassa mainitaan usein Mary Celesten mysteeri.

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Kansi: WSOY.

Ihastuin viime syksynä Liane Moriartyn "mammahömppään" ja ilahduin, kun postilaatikosta kolahti uusimman Moriarty-suomennoksen arvostelukappale. Nainen joka unohti tuli ahmaistua nopeaan tahtiin. Toivottavasti suomennoksia tulee pian lisää. Voisihan näitä lukea englanniksi, mutta on mukava lukea hyvää viihdettä hyvällä suomen kielellä ja kääntäjä Helene Bützow on tehnyt hyvää jälkeä suomennoksen kanssa. Tämä on erityisen ilahduttavaa, koska edellisten Moriarty-suomennosten kohdalla ihmettelin hieman viimeistelemätöntä kieltä.

Mammahömpältä tämä tuntuu siksi, että Moriarty kirjoittaa keski-ikäisten, perheellisten naisten maailmasta. Henkilögalleria ulottuu vanhoista nuoriin, mutta tässäkin kirjassa tärkeimmät henkilöt ovat neljänkympin kieppeillä.

Nainen joka unohti on hauska variaatio aikamatkailu-teemasta. Mitään yliluonnollista tässä ei ole, vaan aikamatkan tunne tulee siitä, että päähenkilö Alice menettää muistinsa. Edellisen kymmenen vuoden tapahtumat eivät tahdo palautua mieleen, vaan Alice tuntee olevansa esikoistaan odottava kolmekymppinen onnellisessa avioliitossa. Oikeasti hän on aviokriisin keskellä elävä kolmen lapsen nelikymppinen äiti, mutta hitsi kun edes omien lasten nimet eivät tahdo muistua mieleen...

Sympaattisen oloisesta kirjailijasta löytyy kaikenlaista lisätietoa hänen kotisivuiltaan.
 

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Jude Deveraux: Tunteiden talo

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Kansi: WSOY.

Luettuani Mustat valkeat valheet laitoin kirjastosta Hyvän aviomiehen varaukseen. Hyvä aviomies oli yhtä sujuvalukuinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja - Moriarty selvästi osaa asiansa laatuviihteen kirjoittajana! Lisää näitä, joko sitä mukaa kun Moriartya suomennetaan tai sitten alkukielisenä - tuotantoa rouvalla on englanniksi jo jonkun verran.

Hyvässä aviomiehessä seurataan kolmen keskiluokkaisen ja tavallisen naisen elämää. Cecilian, Tessin ja Rachelin kohtalot Sydneyssä kietoutuvat toisiinsa, kun menneisyyden synkkä salaisuus vaikuttaa omalla tavallaan jokaisen elämään.

Kirjassa oli osuvaa ihmiskuvausta, kiinnostavia juonenkäänteitä ja kiehtovaa miljöökuvausta Sydneystä. Mainio lukupaketti siis!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös on hyvää suomea, mutta jotkut pikku yksityiskohdat jättivät viimeistelemättömän vaikutelman. Eikö suomentajalle ole annettu tarpeeksi aikaa vai eikö oikolukija ole ollut hereillä? Takerruin muun muassa gluteiinittomaan - oikea termihän on gluteeniton. Ihmettelin myös kielikuvaa "Alice ihmemaassa" - vaikka Alice on eri suomennoksissa joko Liisa tai Alice, niin kielikuvan tasolla "Liisa ihmemaassa" on minusta vakiintunut suomeen. Samoin jäin miettimään "Valentinuksen päivää" - ystävänpäiväähän vietetään Suomessa jo hyvinkin näkyvästi.

Liekö tällainen sitten taas aivan pikkumaista nillitystä vai ei. Kääntäjien ahdingosta puhutaan paljon, joten minusta olisi kyllä kohtuullista, että käännöksille annettaisiin riittävästi resursseja, jotta suomennokset olisivat kielellisesti viimeisteltyjä.

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close
Jennifer Weiner: Lainakengissä

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Kansi: Getty Images / WSOY.

Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet kopsahti postiluukusta kuin tilauksesta. Olin ehtinyt pitkin kesää mietiskellä, että olisi mukava lukea jotain tasokasta viihdettä - jotain Jennifer Weinerin tai Marian Keyesin tyylistä. Liane Moriarty ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi - muistan nähneeni hänen edellisen suomennetun teoksensa Hyvän aviomiehen jossain, mutta mitään ennakkokäsityksiä minulla ei ollut.

Vilkaisin arvostelukappaletta ja teksti vaikutti vetävältä - juuri sellaiselta helppolukuiselta mutta ei aliarvioivalta viihteeltä. Kirja tuli ahmaistua muutamassa päivässä ja laitoin jo Hyvän aviomiehen kirjastosta varaukseen.

Kirja sijoittuu Australiaan, sydneyläiseen Pirriween lähiöön. Keskiössä on nuori yksinhuoltajaäiti Jane, jonka poika Ziggy aloittaa esikoulun. Jane tutustuu räiskyvään Madelineen ja eteeriseen Celesteen, joiden lapset ovat samalla esikoululuokalla.

Vaikka pirriweeläisten elämä on päällisin puolin keskiluokkaista ja kunnollista, kuohuu pinnan alla isoja ongelmia. Moriarty käsittelee isoja teemoja, kuten koulukiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä, menettämättä kuitenkaan aurinkoista otettaan. Juuri tällaista hyvä viihde on: sopiva sekoitus kepeyttä ja painavaa asiaa.

Viihdyin Janen ja kumppanien parissa mainiosti ja tykkäsin Moriartyn huumorista. Ah, tekipäs tämän lukeminen hyvää - nyt lisää viihderomaaneita lukulistalle!

Ainoa miinus tulee järkyttävän rumasta kannesta. Katsokaa omin silmin kansikuvaa - aivan hirveä. Kamala harmaa tausta, ihmeellinen riemunkirjava kuvapankkikuva ja tikkukirjainmaista fonttia. Kannen perusteella tätä ei valitse luettavakseen varmasti kukaan.

Käännöksestä

Kirjan on suomentanut Helene Bützow. Suomennos on hyvää kieltä ja lukeminen oli miellyttävää. Joissakin pienissä yksityiskohdissa tuntui siltä, että käännöksessä oli ollut kiire. Tosin kun lukee kuulumisia suomentajien ja käännöskirjallisuuden ahdingosta, en ihmettele vaikka olisi ollutkin kiire. Mutta lukijana haluan suomennoksilta hiottua laatua ja toivon, että kokeneillekin kääntäjille annettaisiin resursseja tekstin viime silauksiin.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja
Hilja Valtonen: Vaimoke