Tähän kirjaan tarttumisesta kiitos kuuluu nimimerkille "Kriittinen fäni", joka kävi joulukuussa kommentoimassa Sarah Churchwell -kirjoitustani. Hän suositteli Marilyn-aiheisista kirjoista Michelle Morganin teosta Marilyn Monroe - Private and Undisclosed, ja niinpä se tuli tilattua Amazonista. Samassa kuormassa tuli iso lasti muitakin kirjoja, mutta tämä kirja vei mukanaan - kun tämän lukemisen oli aloittanut, ei voinut kesken jättää.Michelle Morgan on britti, joka perusti faniklubin nimeltä Marilyn Lives Society vuonna 1991. Tämä kirja on julkaistu vuonna 2007, ja Amazonin ostajapalautteissa sitä kehutaan kovin. Pari Marilyn-aiheista kirjaa minäkin olen lukenut, mutten lähellekään niin paljon kuin hardcore-fanit. Aiempiin lukemiini Marilyn-kirjoihin verrattuna tämä oli miellyttävää luettavaa siinä mielessä, että tässä ei yritetty paisutella legendoja, vaan Marilynin hahmoa lähestyttiin suoraan ja arkielämästä käsin. Kirjassa käsitellään Marilynin elämä syntymästä kuolemaan, ja varsinkin lapsuutta ja nuoruutta kuvaavat jaksot olivat todella antoisia. Michelle Morgan on hankkinut kirjaa varten kuvia, joita ei yleensä Marilynistä näe - arkisia otoksia tavallisen elämän keskellä.
Samoin oli ihanaa, että tämä kirjailija ei tuhlannut tilaa läähätyskuvauksiin Marilynin ihmeellisestä vaaleasta tukasta tai uskomattoman kimmoisasta povesta. Muistaakseni Donald Spoto harrasti tätä kyllästyttävän paljon elämäkerrassaan. Morgan kirjoittaa kuin vilpitön fani konsanaan - kohdettaan arvostaen, mutta terävänäköisesti. Kirja ei ehkä ihan kympin arvoinen ole, mutta ysi puolen arvoinen kuitenkin - tämä pieni miinus tulee siitä, että joissakin kohdin Morgankin menee vipuun ja alkaa kuvailla Marilynin päänsisäisiä ajatuksia aivan kuin tietäisi ne varmasti. Sitähän kukaan ei voi tietää. Kirjan lähtökohta on hätkähdyttävä - jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, miltä oma elämä kuulostaisi, jos joku tuntematon menisi haastattelemaan omia hengissä olevia tuttuja ja sukulaisia 40 vuotta oman kuoleman jälkeen. Mitä he kertoisivat, mitä asioita voisi pitää totena, mitä kukakin korostaisi ja värittäisi omasta näkökulmastaan käsin? Morgan on saanut kirjaan huiman paljon kokemuksia sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat Marilynin tavanneet. Mukana on sukulaisia, Hollywood-teollisuuden työtovereita, satunnaisia faneja jotka ovat jahdanneet nimikirjoitusta...
Kirja vahvisti kuvaa Marilynin persoonasta ja samalla sai minut pohtimaan ihmisen elämänkaarta. Jälleen kerran totesin, että elämäkerrat ovat siinä mielessä kiehtovampia kuin romaanit, että elämäkerrassa kuvatut tapahtumat olisivat fiktiossa epäuskottavia. Marilynillä oli repaleinen lapsuus ja nuorena naisena hän oli todella ujo ja hiljainen. On hätkähdyttävää katsoa valokuvien näyttämää muutosta, kun tummasta pörröpäisestä Norma Jeanesta alkaa sukeutua vaaleakiharainen, valovoimainen Marilyn. Samoin viimeisten vuosien kuvat lääkeriippuvaisesta, uupuneesta naisesta, jonka ihossa näkyvät jo ensimmäiset ikääntymisen merkit, tuntuvat riipaisevilta. Kuitenkin Marilyn oli vasta 36-vuotias kuollessaan, vain kolme vuotta vanhempi kuin minä nyt. Huh huh.
Morgan kohtelee tiettyjä aiheita melko neutraalisti eikä lähde revittelemään, mutta hän silti ottaa vaikeatkin aiheet esille ja kertoo sen, mitä olemassaolevan lähdemateriaalin perusteella on mahdollista päätellä. (Tai tähän lukijana on pakko luottaa hänen kohdallaan.) Näitä ei niin kiiltokuvamaisia aiheita ovat esimerkiksi Joe DiMaggion oletettu perheväkivalta tuoretta vaimoaan kohtaan, Marilynin oletetut abortit tai keskenmenot ja muut gynekologiset ongelmat, sekä paljon spekuloitu suhde Amerikan kuninkaallisiin, Kennedyn veljeksiin Johniin ja Bobbyyn. Hämmennyin myös kun luin Marilynin lapsuudesta Kaliforniassa. Lapsuuskuvaukset kertovat rivien välistä aika paljon köyhästä valkoisesta alaluokasta - rikkinäisistä perheistä, rahavaikeuksista, jatkuvasti muuttuvista elinolosuhteista. Mutta myös lähimmäisestä välittämisestä ja huolenpidosta. Samoin ryhdyin ihmettelemään koko vaikutusvaltaista Hollywood-koneistoa - nuorella Marilynillä ei ollut juuri koulutusta, hän ei ollut harrastanut näyttelemistä missään, hänellä vain oli haaveita näyttelijättären urasta, ulkomuoto kohdallaan, hieman onnea valokuvamallin uran alussa ja pikkuhiljaa esille pääsevä hirmuinen valkokangaskarisma.
Jos pitäisi valita 1900-luvun tunnetuin nainen, niin eiköhän voittajaksi selviytyisi Marilyn Monroe. Hänen käsittämättömästä kulttuurisesta merkityksestään kertoo sekin, että kun tieto hänen kuolemastaan alkoi levitä, monet ihmiset tekivät itsemurhan hänen vuokseen. Fanihuuma ei näytä laantumisen merkkejä. Jo vuonna 1974 hapsottavatukkainen suomirokkari lauloi nuoren pojan kaukorakkaudesta - kyseessä on tietenkin Juice Leskisen laulu Marilyn, Youtubesta löytyi video johon on yhdistetty Juicen laulu ja pätkiä Marilynin esiintymisistä.
Suositeltava kirja kaiken kaikkiaan. Tähän loppuun sopii siteerattavaksi Arto Mellerin runo, joka on julkaistu alun perin kokoelmassa Johnny Be Goethe vuonna 1988:
"Nuku rauhassa Norma Jean
valkoisen lakanan alla.
On kuolema märkää unta.
Nuku rauhassa Norma Jean
valkoisen lakanan alla
kun hiljaa niin hiljaa yössä
soi kylmän sodan
lullabye...
Nuku rauhassa Norma Jean.
Valkoisen lakanan alla.
Your heart belongs to daddy,
ja pitkin reisiä virtaa
Kennedyn veljesten sperma,
sun kuukautisverestä kasvaa
Sikojen Lahden kartta.
Nuku rauhassa Norma Jean
valkoisen lakanan alla.
On kuolema märkää unta.
Nuku rauhassa Norma Jean.
Valkoisen lakanan alla."
Lue myös tämä:
Sarah Churchwell: Marilyn Monroen monta elämää
Sarah Churchwell: Marilyn Monroen monta elämää
Tekstit
