Jennifer Weiner: The Summer Place

Kansi: Simon & Schuster.

"We all summer together in the Hamptons." Ah, thought Veronica, feeling bitterness twisting in her heart. Of course he'd marry someone else who used "summer" as a verb.

 

Olen edellisen kerran kommentoinut Jennifer Weinerin kirjoja viime vuoden HelMet-lukuhaastetta paketoidessani. Kirjoitin That Summer -kirjasta näin: Jennifer Weinerin kirjat tuntuvat nykyään jakautuvan täysosumiin ja pakkopullaan. Tämä oli valitettavasti enemmän jälkimmäistä: hieman pitkitetyn ja keinotekoisen oloinen tarina naisesta, joka kantaa menneisyyden raskasta taakkaa.

 

Samoihin Cape Codin rannikkomaisemiin sijoittuva The Summer Place oli ilahduttavan paljon parempi, joskin aika puleeratun oloinen tämäkin kirja oli. Jennifer Weiner on jo niin iso nimi, että hänen kirjoihinsa panostetaan kovasti. Kenties suuri kustannustoimittajien armeija saa aikaan sen, että tarina hiotaan vähän liiankin särmättömäksi. 

Hyvänä ja mukaansatempaavana viihteenä kirja kuitenkin toimi ja parhaimmillaan juonessa oli vetävää imua ja huumoria. Tämä oli myös ensimmäinen lukemani fiktiivinen teos, jossa vuosien 2020-2021 korona-arki oli osa juonta. Siltä osin kirja toimi mainiona traumanpurkajana - tuskin liioittelen, jos sanon että jonkinlainen kollektiivinen trauma ajasta jäi, ainakin jos kuului siihen porukkaan, jonka piti samaan aikaan tehdä etätöitä, hoitaa lapsia ja asua kaupunkiasunnossa sellaiseen aikaan, kun kaikki kaupungin palvelut oli kielletty.

Sarah on varsin tyypillinen Weinerin päähenkilö - keskiluokkainen, elämässään päällisin puolin oikein hyvin menestyvä juutalaisnainen, jonka ihmissuhteita ja perhekuvioita kirja seuraa. Sarahin äiti Veronica on persoonallisempi hahmo, jolla on menneisyyden salaisuuksia ja avoin suhtautuminen elämään. Sarahin tytärpuoli Ruby ilmoittaa menevänsä naimisiin - Sarahin mielestä aivan liian nuorena ja harkitsemattomasti - ja Veronica tarjoutuu emännöimään hääjuhlaa Cape Codin rantatalossaan. Suku kokoontuu yhteen pitkästä aikaa ja salaisuudet, yllätykset ja äkkikäänteet seuraavat toistaan.

Weinerin tuoreimmissa kirjoissa toistuu hieman ärsyttävänä maneerina tapa kuvailla päähenkilöiden mennyttä elämää pitkinä luettelomaisina jaksoina. Ymmärrän taustoituksen tarpeen ja edut, mutta nämä muistelopätkät eivät oikein toimi draaman rakentajina. Kirjan loppupuolen juonenkäänteet tasapainottavat tilannetta mainiosti, sillä draamaa ja yllätyksiä todella riittää.

Weinerin kirjoja ovat suomeksi julkaisseet sekä Otava että WSOY. Kun kokeilin nimihakua kustantamojen sivuilta, ei kummankaan yhtiön sivuilta noussut mitään tuloksia. Ehkä Weinerin suosio Suomessa ei kasvanut niin suureksi, että kääntämistä olisi kannattanut jatkaa? Luulisin, että Weinerin tuoreimmatkin kirjat löytäisivät lukijoita suomeksi, sillä niiden viehätysvoima on monin tavoin samanlaista kuin huippusuosioon nousseen Liane Moriartyn kirjojen. On teräviä havaintoja naisen roolista nykyajan (keskiluokkaisessa ja länsimaisessa) arjessa, on kipeitä ja tunnistettavia ihmissuhteita ja perhesuhteita ja samastuttavia, uskottavia henkilöitä. Pinnan alla on vielä syvä pohjavirtaus, jossa elämän synkemmät sävyt tuntuvat.

Weinerin esseekokoelma Hungry Heart on jäänyt todella hyvänä mieleen. Sen ja The Summer Placen hyvien puolien vuoksi jatkan varmasti kirjailijan tulevankin tuotannon lukemista.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner -putki päällä
Liane Moriartya ahmimassa
Liane Moriarty: Apples Never Fall

Jennifer Weiner -putki päällä

Sitten lokakuun olen ahminut Jennifer Weinerin chick lit -kirjoja. Ne ovat olleet parasta mahdollista lääkettä pitkittyneeseen flunssaan ja arjen kiireisiin. Esittelen tässä lukemani kirjat paremmuusjärjestyksessä.

Kansi: Simon & Schuster.

Hungry Heart (2016)

Hungry Heart on Weinerin ensimmäinen esseekokoelma. Hän kertoo elämästään, lapsuudestaan, opiskeluvuosistaan, rakkauksistaan ja kirjoittamisestaan. Kokoelma on täynnä jännittäviä ja samastuttavia tositarinoita, tunteita, feminismiä, elämänviisautta ja huumoria. Aivan ihanaa luettavaa!

The Next Best Thing (2013)

Ruth on menettänyt autokolarissa vanhempansa ja kantaa kasvoillaan elinikäisiä arpia onnettomuudesta. Hän muuttaa Hollywoodiin isoäitinsä kanssa tavoitellakseen unelmaansa kirjoittajana. Hän onnistuukin saamaan läpi ideansa tv-sarjasta The Next Best Thing, mutta tuottajat haluavat muuttaa sarjasta monta olennaista seikkaa.

Kauneuden ja ikuisen nuoruuden valtakunnassa Ruth kamppailee itsetunto-ongelmiensa kanssa ja miettii, uskaltaako heittäytyä rakkauteen. Ihana, vetävä ja sydäntäsärkevä kirja.

Then Came You (2012) 

Nelikymppinen India onnistuu iskemaan rikkaan aviomiehen ja haluaa sinetöidä suhteen lapsella. Indian tytärpuoli Bettina epäilee isänsä vaimon aikeita. Lopulta India päätyy keinohedelmöitykseen luovutetulla munasolulla ja valitsee sijaissynnyttäjäksi vähävaraisen Annien. Munasolun luovuttanut Julia puolestaan on utelias tietämään, johtiko solu vauvan syntymään.

Pidin erityisesti pahis-Indian kuvaamisesta: monin tavoin vastenmieliseltä vaikuttanut nainen paljastuikin joksikin muuksi. Myös muut päähenkilöt oli kuvattu kiehtovasti ja monipuolisesti. Hedelmöityshoitojen maailmaa ja etiikkaa puntaroitiin kiinnostavasti, samoin rahan ja rahattomuuden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia Yhdysvalloissa.

Who Do You Love (2015)

Tämä on tähän mennessä huonoin lukemani Weinerin romaani. Tässä oli jotakin keinotekoista ja ärsyttävää.

Rachel ja Andrew tutustuvat jo lapsena ja sittemmin he törmäävät uudelleen, rakastuvat, eroavat, palaavat yhteen ja eroavat taas... Lapsuudesta aikuisuuteen asti kestävässä vellovassa rakkaussuhteessa on monenlaisia vaiheita, mutta Rachelin pinnallisuus ja Andyn teennäisyys estivät minua uppoamasta tähän täysin rinnoin.

Mutta keskinkertaisenakin tämä oli parempaa viihdettä kuin monen huonomman kirjoittajan tekeleet. 
 

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Jennifer Weiner: Lainakengissä
Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä 

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät

Viime aikoina silmiini on osunut paljon lehtijuttuja taideterapiasta. Voikohan lukemista pitää kirjallisuusterapiana? Ainakin lukiessa jää pohtimaan henkilöhahmojen ongelmia ja niiden mahdollisia ratkaisuja. Tuttuihin ongelmiin on helppo samastua, tuntemattomampien parissa oppii (ainakin toivottavasti) empatiaa.

Jennifer Weinerin uusin suomennettu kirja Ikuiset ystävät sopii kirjallisuusterapiaksi mainiosti, jos kärsit tai olet kärsinyt yhdestä tai useammasta seuraavasta ongelmasta: koulukiusaaminen, yksinäisyys, vaikea ylipaino, ahmimishäiriö, avioero, vanhempien avioero, vanhempien ennenaikainen kuolema, syöpä, vammautuminen, lapsettomuus, tuloksettomat lapsettomuushoidot, turvaton lapsuus tai ylivarovainen lapsuus. Kaikkia näitä kirjasta löytyy ja vielä muutama näiden lisäksikin.

Kirja ei kuitenkaan ole synkkä, vaan elävästi ja elämänmyönteisesti Weiner tarinaansa kuljettaa. Pääosassa on postikorttimaalari Addie Downs, joka 33-vuotiaana pohtii nettitreffien jälkeen tällaisia:

"Älä toivo liikoja. Nettisivustolla ei sanottu niin. Minä hoin sitä itse itselleni; se oli tapa suojautua rikkaruohonsitkeältä unelmalta, että joku noista miehistä olisi elämäni mies, että minä rakastuisin, menisin naimisiin, saisin lapsia, olisin normaali. Älä toivo liikoja. Minä hoin sitä mielessäni kuin mantraa ajaessani Starbucks-kahvilaan tai Applebee's-ravintolaan tai keilahalliin, kuten mennessäni tapaamaan seuralaistani numero neljä, joka oli saanut kerrassaan nerokkaan ajatuksen yhdistää ensitreffit ja poikansa viisivuotisjuhlat (hänen ex-vaimonsa ei ollut ilahtunut minun tapaamisestani, eikä sen puoleen hänen poikansakaan). Älä toivo liikoja... mutta silti minä toivoin joka kerta, ja joka kerta minun typerä sydämeni särkyi."

Lähtöasetelmassa on tiettyjä yhtäläisyyksiä L.M. Montgomeryn Sinisen linnan kanssa: hajutonta, mautonta, väritöntä ja näkymätöntä elämää viettänyt nainen saa sysäyksen ryhtyä tavoittelemaan "oikeaa elämää". Addien ovelle koputtaa hänen entinen paras ystävänsä Valerie, jonka kanssa välit menivät poikki lukion viimeisellä lukiolla. Valerie epäilee aiheuttaneensa tapaturmaisen kuoleman ja haluaa piilottaa jälkensä.

Kirjassa vuorottelevat nykyhetki, Addien lapsuus- ja nuoruusmuistot ja rikosta selvittävän poliisin Jordan Novickin tutkimukset. Rikosjuonta voisi kuvata yhdellä sanalla: sähläys. Tämä ei ole dekkari. Poliisin tutkimukset ovat vaatimatonta ja sekavaa sähläystä, Addien ja Valerien peittely-yritykset ovat sähläystä, tutkimuksissa tavattavat ihmisetkin ovat melkoisia sählääjiä.

Ikuisten ystävien kansilieveteksti olisi ihan osuva, mutta näinkin lyhyeen tekstiin mahtuu yksi asiavirhe:

"Amerikkalaiskirjailija Jennifer Weinerilla (s. 1970) on pettämätön silmä moderneille ihmissuhdekiemuroille, ja lämminhenkinen, älykäs sarkasmi on hänen leipälajinsa. Princetonin yliopistosta valmistunut Weiner työskenteli aiemmin toimittajana, mutta on keskittynyt kirjailijanuraan heti ensimmäisestä menestysromaanistaan Tietyt tytöt alkaen."

Voi WSOY. Weinerin ensimmäinen menestysromaani on ollut esikoinen Hyvä sängyssä, kai sen voisi mainita vaikka suomennos onkin Otavan kustantama? Tässä siis Weinerin tuotanto ja suomennokset:

Good in Bed (2001) - Hyvä sängyssä (2002)
In Her Shoes (2002) - Lainakengissä (2003)
Little Earthquakes (2004) - Pieniä maanjäristyksiä (2005)
Goodnight Nobody (2005) - Rikoksia ja hiekkakakkuja (2008)
The Guy Not Taken (2006) - ilmeisesti ei suomennettu
Certain Girls (2008) - Tietyt tytöt (2010)
Best Friends Forever (2009) - Ikuiset ystävät (2011)
Fly Away Home (2010) - ei suomennettu vielä
Then Came You (2011) - ei suomennettu vielä

Weiner näköjään toimii myös tv-tuottajana, hän on mukana tuottamassa tv-sarjaa State of Georgia.

Ikuisissa ystävissä käsiteltiin välillä sen verran vakavia teemoja sen verran sydämeenkäyväksi, että jäin miettimään vanhan suosikkitermini "hömppä" osuvuutta. Viihderomaanihan tämä on, sen verran tässä noudatellaan viihderomaanin rakenteita ja kaavoja. Mutta onko hömppää, jos samastuu vaikeitakin asioita kokeviin henkilöhahmoihin ja tunnistaa samanlaisia tuntoja omasta elämästään? Arvokasta ja tärkeää lukemistahan sellainen on.

Weinerin tyyli kolahtaa toisiin ja jättää toiset kylmäksi. Minulle nämä toimivat. Weinerin kirjailijaimago alkaa tuntua sellaiselta, että hän olisi varmasti ihana kälätyskaveri: sellainen, jonka kanssa voi istua iltaa ja puida antaumuksella läpi kummankin omat asiat ja päälle vielä tuttujen ja tuntemattomienkin asiat.

Ei Ikuiset ystävät täydellinen ollut. Rikosjuonne kaikessa sähläyksessäänkin oli välillä vähän korni, ja vaikka lapsi-Valerie oli puhutteleva ja osuva hahmo, aikuinen Valerie vedettiin vähän överiksi turhamaisuudessaan ja pinnallisuudessaan. Valerien tarinaa katsottiin muutenkin puhtaasti Addien kautta - tuli mieleen että onkohan Weinerilla ollut mielessä uusi romaani, jossa Valerieta voisi käyttää päähenkilönä. Joissakin kohti mutkia oiottiin melkoisesti. Mutta kokonaisuus toimi minulle. Toimiiko se Sinulle - sen saa selville vain kokeilemalla. :)

Suomentaja Aila Herronen selvisi työstään kohtuullisesti. Dialogiin oli jäänyt minun makuuni liian kirjaimellista kääntämistä, kuten liiallista sinä-sanan hokemista, ja pari muutakin pientä kömpelyyttä silmiin osui.

Olen verrannut Weineria aiemminkin toiseen suosikkiini Marian Keyesiin ja taas tuli sama verrokki mieleen. En kuitenkaan ole lukenut yhtään Weinerin kirjaa englanniksi, vaikka voisin aivan hyvin lukea, eivät nämä niin vaikeita ole. En myöskään ole ahminut näitä kirjoja liikaa, tämä on vasta neljäs lukemani Weinerin kirja. "Säästelyfiilis" johtuu kai siitä, että hyvät viihderomaanit ovat niin harvinaisia, että haluan jättää jotain odottamaan. Sitten joskus, kun näitä oikein tarvitsee, tietää kenen puoleen kääntyä. Weinerin kirjat etenevät myös hieman suoraviivaisemmin kuin Keyesin, joten ehkä nämä senkin vuoksi sopivat paremmin suomeksi luettaviksi. Lisäksi näiden suomennoksia ei ole lyhennelty, Keyesin suomennoksia on, kuten Aamuvirkku yksisarvisen blogissa viimeksi keskusteltiin.

Lue myös nämä:
Marian Keyes: Watermelon
Laura Honkasalo: Tyttökerho
Hilja Valtonen: Vaimoke

Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja

Luin hiljattain uusimman Jennifer Weinerilta suomennetun kirjan Tietyt tytöt lehtiarviota varten. Weinerin pariin palaaminen sai minut kaivamaan hyllystä Rikoksia ja hiekkakakkuja, josta niin ikään olen kirjoittanut lehteen pari vuotta sitten. Lukunautinto oli oivallinen, sillä toisin kuin ensimmäisellä lukukerralla, en ahminut hätäisesti tekstiä juonenkäänteiden ratkeamisen toivossa, vaan keskityin kirjaan kaikessa rauhassa.

Rikoksia ja hiekkakakkuja on ulkoisesti hömppää ja juonellisesti dekkari. Mutta se pitää sisällään paljon muutakin ja on sivulauseissaan yllättävän terävä amerikkalaista sisäpolitiikkaa kohtaan, suorastaan yhteiskuntakriittinen. Kirjan nimi on suomennettu vähän höpösti (alkuperäisnimi on Goodnight Nobody) ja suomenkielisen laitoksen kannesta näkee, että kustantamon mielestä vain vajakit ovat tällaisen kirjan kohderyhmää. Vaan älkääpä antako kannen hämätä, tämä on vetävää ja ajatuksia herättävää, viihdyttävää lukemista.

Olen maininnut etten hirveästi välitä dekkareista, mutta tästä tykkäsin. Jane Stanton Hitchcockin kepeään tyyliin kirjoitetut dekkarit tulevat mieleen. Stanton Hitchcock sijoittaa kirjansa amerikkaisen superrikkaan yläluokan pariin, Weiner kuvaa varakasta keskiluokkaa. Suomalaiselle lukijalle nämä Weinerinkin lähiökotiäidit vaikuttavat ällistyttävän varakkailta. Toki kirja on fiktiota, mutta eiköhän elämäntavan kuvauksessa jotain reaalielämän todellisuutta kumminkin ole. Kirjan tyylistä tulee mieleen Täydelliset naiset -tv-sarja. Jos on tykännyt siitä, pitää aivan varmasti tästä kirjasta.

Kirja sijoittuu Upchurchin pikkukaupunkiin, joka on New Yorkin connecticutilainen nukkumalähiö. Leikkikentällä on joka päivä superäitien kokoontumisajot: hoikat, tyylikkäät, kauniit ja älykkäät kotirouvat syöttävät luomueväitä herttaisille lapsosilleen ja touhuavat väsymättä kehittävien harrastusten parissa. Kate Klein tuntee, ettei kuulu joukkoon: hän ei ehdi ja jaksa hoitaa kolmea pientä lastaan naapuruston ihanteiden mukaan, vaan saattaa välillä syöttää lapsilleen valmisruokaa tai kaivaa omat vaatteensa likapyykkikorista. Lisäksi Kate tuntee itsensä aivan liian isokokoiseksi, huonosti käyttäytyväksi ja joukkoon kuulumattomaksi Upchurchin mammojen seurassa.

Mutta juuri Kate löytää naapurinsa Kittyn ruumiin. Kitty on puukotettu kuoliaaksi omassa keittiössään. Mutta mitä Kittyn historiaan kätkeytyy? Täydellisistä täydellisin äiti tuntuu peittäneen henkilöhistoriastaan pitkiä jaksoja. Aikaisemmin toimittajana työskennellyt Kate ei voi hillitä uteliaisuuttaan, vaan alkaa selvittää Kittyn kuolemaan liittyviä seikkoja. Kun vastaan pompsahtaa ensirakkaus Evanin nimi ja mies itsekin palaa menneisyydestä Katen tunteita hämmentämään, alkaa jopa poissaoleva aviomies Ben kiinnittää huomiota Katen touhuihin. Ja niin kiinnittää joku muukin, päätellen siitä, että Katea varoitetaan jatkamasta asiaan sekaantumista.

Kirjassa kuvataan Katen arkea ja välillä käydään läpi takautumissa Katen lapsuutta, nuoruutta, ystävystymistä rikkaan Janien kanssa ja riipaisevaa ensirakkautta Evanin kanssa. Kate purkaa tuntojaan - ihmetystä siitä, miten päätyi lähiöön kotiäidiksi, epämiellyttäviä ailahduksia, joiden perusteella alkaa tuntua siltä ettei avioliitto Benin kanssa olekaan sitä mitä pitäisi, ja turhautumista ja noloutta, kun ei tunne sopivansa ympäristön asettamaan muottiin. Weiner viljelee nokkelaa huumoriaan antaumuksella, ja onnistuu kutomaan aika vetävän ja monipuolisen dekkarijuonen. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten tarina päättyy, joten pystyin rauhassa pohtimaan vaihtoehtoja samaa matkaa Katen ja Janien kanssa.

Kirjan on suomentanut Hilkka Pekkanen, ja aika hyvää työtä hän tekeekin. Joissakin kohdissa oli pieniä kielivirheitä, ja taidan olla niin tiukkapipoinen lukija nykyään, että ne häiritsivät väkisinkin. Tästä kai johtuu, että käännöskirjallisuuden lukemisen jälkeen pitää aina palata suomalaiseen kirjallisuuteen. Eivät kaikki suomalaisetkaan kirjailijat mitään erityisen ihmeellistä suomea kirjoita, mutta lähes kaikki osaavat sentään kirjoittaa teknisesti hyvää suomea. Toisaalta, käännöskirjallisuuden anti on siinä, että lukijana pääsee sukeltamaan johonkin aivan toisenlaiseen miljööseen kuin mitä kotimaan kuvauksissa on tarjolla. Luksuksen - ja murhien - täyteinen kotirouvaelämä Connecticutissa vei ajatukset tehokkaasti arkikiireistä pois.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Lainakengissä
Jane Stanton Hitchcock: Vaarallisia naisia
Agatha Christie: Helmeilevä kuolema

Jennifer Weiner: Lainakengissä

Weinerista innostuttuani tutkin kirjaston tarjonnan ja sieltä löytyi hyllystä Lainakengissä. Kirjan nimi oli tuttu samannimisestä elokuvasta, jota en kylläkään ole itse nähnyt, mutta muistan ettei se lehdissä kovin kummoisia arvioita kerännyt. Kirjan luettuani ihmettelen hieman roolitusta. Vaikea kuvitella Cameron Diazia henkilöksi, joka kuvataan kirjassa noin 160-senttiseksi juutalaistytöksi.

Kirja on Weinerin toinen. Kirjaston tietokanta kertoo, että tämän lisäksi Weinerilta on suomennettu Pieniä maanjäristyksiä, lisäksi syksyllä on tulossa uusi suomennos, Rikoksia ja hiekkakakkuja, jonka alkuperäisteos näköjään olisi Goodnight Nobody. Niinpä Weinerin kirjoista The Guy Not Taken ja Certain Girls olisivat sellaisia, joita ei suomeksi ole (ainakaan vielä) saatavilla. Weinerin suomennosten kustantaja vaihtuu myös: ensimmäiset kolme on käännättänyt Otava, tuo Rikoksia ja hiekkakakkuja on tulossa WSOY:lta. Samalla vaihtuu kääntäjä: toivottavasti Hilkka Pekkinen yltää yhtä hyviin suorituksiin kuin Terhi Leskinen!

Lainakengissä oli varsin vetävä kirja tämäkin. Varsinkin ensimmäinen puolikas oli sellaista, että ihmettelin taas itsekin, miksi tällaisia kirjoja kutsutaan "hömppäkirjoiksi". No niin toki kutsun itsekin, se on helppo, kätevä ja kuvaava yleisnimi. Mutta ensimmäisessä puolikkaassa ei ole mitään kovin hömppämäistä, vaan siinä kuvataan sotkuisiksi äityviä perhesuhteita. Rose ja Maggie ovat klassinen sisaruspari: Rose on älykäs, mutta ulkonäöltään arkipäiväisen näköinen pullukka, Maggie hurmaa ulkonäöllään, mutta ei muuten oikein pärjää elämässään. Itse asiassa Maggie on sellainen ihminen, jota kukaan ei oikein haluaisi sukulaisekseen: työpaikat vaihtuvat tiheään, melkein kolmekymppisenä hän haihattelee tähtihaaveiden perään. Asunnot menevät alta, ja niinpä Maggie loisii sukulaisten luona vähän väliä, lainaillen tai varastaen rahaa, tavaroita, autoja ja aiheuttaen muille ongelmia yhtä mittaa.

Rosella taas on perinteinen kiltin tytön syndrooma: hän on paahtanut läpi lukion ja oikeustieteellisen ja ahkeroi nyt asianajotoimistossa lakimiehenä. Piristystä työpäiviin tuo hurmaavan komea työkaveri Jim, jolla on valitettava naistenmiehen maine, mutta se ei estä Rosea ihastumasta häneen korviaan myöten...

Weiner on taitava luodessaan todentuntuisia, arjessa tunnistettavia henkilöhahmoja. Totta kai kirjan lopussa päästään hömppäraiteelle siinä mielessä, että happy end koittaa yhdelle jos toisellekin henkilölle ja monta ongelmaa ratkeaa, mutta kokonaisuutena henkilöt ovat ongelmissaan ja onnistumisissaan varsin samaistuttavia.

Tiettyjä samoja teemoja Lainakengissä ja Hyvä sängyssä pyörittävät. Rose muistuttaa Cannieta siinä, että hänkin on pitkä, roteva nainen, joka ei aina oikein viihdy ruumiissaan siron ja laihan naisihanteen vuoksi. Myös Rose ja Maggie ovat joutuneet osaksi uusperhettä. Heidän mielenterveysongelmista kärsinyt äitinsä on kuollut, ja isän uusi vaimo "Syöjätär-Sydelle" on varsinaisen hirviö amerikkalaiseksi kotirouvaksi. Kuolleen äidin kautta käsitellään muitakin tärkeitä teemoja: miten käy, kun sukulaissuhteet katkeavat, ja voiko niitä elvyttää? Kiinnostava aspekti oli myös Maggien oppimisvaikeudet ja lukihäiriö ja Maggien taipumus kieltää ongelmansa ja yrittää luovia elämässä läpi laput silmillä. Tietysti kirjassa käsitellään myös sinkkuongelmia: miten toimia, kun vaimo- ja perheideaalia tungetaan silmille joka suunnasta, mutta oikeasti miessuhteet menevät aina tavalla tai toisella pieleen tai niitä ei ole ollenkaan?

Weinerilla on hieman yhtäläisyyksiä vanhan suosikkini Marian Keyesin kanssa, mutta erojakin löytyy. Tarkkanäköinen ihmistuntemus ja kyky kertoa ongelmista kepeään tyyliin yhdistävät näitä kertojia. Weiner on kuitenkin suoraviivaisempi, hän ei viljele sivupolkuja ja rönsyileviä anekdootteja samalla tavalla kuin Keyes. Kaiken kaikkiaan ehdottoman suositeltava kirjailija "hömpän" ystäville. Löytyy huumoria, romantiikkaa, perhesuhteiden vatvomista ja ulkopuolisia paineita vastaan kamppailua. Tulen varmasti lukemaan Weineria lisääkin.

Lue myös nämä:
L.M. Montgomery: The Doctor's Sweetheart / Tiedän salaisuuden
Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
Pirjo Rissanen: Posliinihäät

Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä

Suomalaisen miesproosan jälkeen aivoni kaipasivat rehellistä ja reilua hömppää. Työmatkalla kun olin ja edellinen kirja oli loppunut, meinasin käydä ostamassa jonkun halpispokkarin. Totesin kumminkin, että paremman hinta-laatusuhteen saan divarista, ja niin kävikin: kovakantinen hyväkuntoinen Hyvä sängyssä maksoi Kampintorin divarissa vain neljä euroa. Kampintorin divari (Helsingissä, lähellä Kampin ostoskeskusta Fredrikinkadulla) olikin tasokas paikka: ulospäin näytti pieneltä, mutta kun meni sisälle, siellä olikin paljon huoneita, hyvä valikoima kirjoja siistissä järjestyksessä. Ainoastaan hömppähylly oli pienehkö: sinne oli kelpuutettu lähinnä kovakantisia ja ehdottoman hyväkuntoisia kirjoja. Poissa olivat resuiset, horjuvat harlekiinipinot, jotka yleensä ovat divarien vakiovarastoa. Valikoin kirjoista hieman vastentahtoisesti Hyvän sängyssä. Vastentahtoisesti siksi, että vaikka kirja on ainakin kansikuvansa puolesta ollut tuttu ja sitä on mainostettu naistenlehdissä mielestäni melko paljon, on kirjan typerä nimi ollut minusta suunnattoman ärsyttävä. Mutta nimestä ei kannata välittää, kirja ei suinkaan käsittele päähenkilönsä sänkytaitoja. Sen sijaan kirja osoittautui oikein hömppäaateliksi: se on ihan oikeasti viihdyttävä, hyvin kirjoitettu ja mikä merkillisintä, jopa hyvin suomennettu, mistä kiitos Terhi Leskiselle. Juonenkäänteitä riittää, sopivasti kaikille tuttua arkea sekä liitoon lähtevää amerikkalaista unelmaa sopivana mausteena. Kirjailija kuvaa huolellisesti myös henkilöidensä asuinympäristöä, eli nyt liikutaan Philadelphian ja New Jerseyn alueella, päähenkilö Cannie ja monet hänen läheisensä ovat juutalaisia ja Cannie työskentelee toimittajana.

Kuten hyvässä hömpässä usein, tässäkin käsitellään vakavia asioita kepeään sävyyn. Cannie on ylipainoinen, ja hän pohtii ympäristön asettamia laihdutuspaineita ja oman ulkonäkönsä hyväksymistä. Hänen vanhempansa ovat eronneet, ja avioeroperheiden kuvioita ja isäsuhteen merkitystä tyttärelle ruoditaan myös paljon. Lisäksi hänen äitinsä on avioeron jälkeen löytänyt lesbokumppanin, mistä irtoaa niin huumoria kuin vakavampaakin pohdintaa.

Kirja oli riittävän paksu, joten sitä riitti ahmittavaksi monen päivän ajan. Cannie oli napakka, huumorintajuinen päähenkilö, jonka seurassa viihtyi. Kaiken kaikkiaan, voisinpa lukea tämän perusteella Weinerilta muitakin kirjoja. Uusimpia ei kai ole suomennettu, pari vanhempaa tämän esikoisen lisäksi näköjään on.

Lue myös nämä:
Marian Keyes: This Charming Man
Jude Deveraux: Ylämaan lumous
L.M. Montgomery: A Tangled Web