Rhysin kirja on käsittääkseni jo lunastanut paikkansa maailmankirjallisuuden klassikoiden joukosta. Alun perin vuonna 1966 ilmestynyt Wide Sargasso Sea oli esipuheen mukaan melkoinen paukku. Pitkään vaiennut kirjailija yllätti Englannin lukevan yleisön, sillä Siintää Sargassomeri kertoo Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin herra Rochesterin ensimmäisestä vaimosta. Jamaikalta alkava tarina kerrotaan Antoinette Coswayn alias Bertha Masonin kautta. Välillä ääneen pääsee myös herra Rochester itse.
Jostain syystä kirjasta ei ole otettu Suomessa uutta painosta vähään aikaan. Tämäkin minun lainaamani painos vuodelta 1968 on päätynyt jo Pasilan kirjavarastoon. Moni muu Jean Rhysin kirja, kuten Kvartetti, on saanut uusintapainoksen Otavan tyylikkäässä Seitsentähdet-sarjassa, mutta Siintää Sargassomeri on WSOY:n kustantama. Uusintapainosta kehiin vaan!
Kirjassa oli vain parisataa sivua, mutta kirja tuntui paksummalta. Lukemiseni sujui melko hitaasti. Kuulostaapa siis tylsältä ja huonolta – mutta siitä ei ollut kysymys. Kirja on ehtaa klassikkokamaa siinä mielessä, että se on niin täysipainoinen ja intensiivinen, että jo vähällä lukemisella tulee kylläinen olo ja on tarpeen makustella lukemaansa ennen jatkamista. Lisäksi kirja ei ole millään lailla ”ihana”, vaan on täynnä epämiellyttäviä tunnetiloja. Tämä ei ole rakkaustarina, vaan tarina siitä, kuinka rakkaus jää jalkoihin, kun epäilykset, juonittelut, rahanahneus, mielenterveysongelmat, sosiaaliset pelit ja vieläpä poliittiset ja historialliset tapahtumatkin jyräävät rakkautta vahvempina.
Antoinette muistelee lapsuuttaan ja kertoo sukulaisistaan. Jamaikalla herrasväen elämää elänyt perhe kohtasi vaikeuksia, kun orjuus lakkautettiin ja asiat menivätkin uuteen uskoon. Kirja etenee vaiheittain, Antoinetten lapsuutta ja nuoruutta kuvataan paloina. Kerronta etenee kohti hetkeä, jolloin englantilainen herrasmies saapuu Jamaikalle, avioliitto solmitaan ja tuore aviopari lähtee viettämään kuherruskuukautta.
Tässä kirjassa jos missä on paljon merkitystä sillä, mitä ei kerrota suoraan. Siitä mistä kerrotaan, syntyy auringon hehkussa ja metsän ja puutarhan kaikissa väreissä säihkyvä kuva. Asioita ei selitetä puhki, aina ei anneta edes kovin selkeitä vihjeitä. Puristava jännite syntyi myös siitä, kun tiesi, mihin kaikki päättyy – englantilaiseen kartanoon, jonne viaton mutta lujaluonteinen kotiopettajatar joskus paljon myöhemmin saapuu.
Intertekstuaalisuuden hyödyntämisessä Rhys onnistuu uskomattoman hyvin. Kirja on samaan aikaan itsenäinen taideteos ja ammentaa jännitettä ja tunnelmaa Kotiopettajattaren romaanista. Maiseman puolesta ei voitaisi olla kauempana sumuisilta nummilta. Kirjassa on myös paljon eroottista tunnelmaa – ei suorasanaisesti eikä tökerösti, vaan todella osuvalla ja latautuneella tavalla kuvattuna. Tästä löytyy appelsiinipuun kukkia, puhuvia papukaijoja ja obeah-magiaa. Ja särkyvän mielen kuvaus oli todella vaikuttavasti tehty.
Kirjan nimi osoittautui ovelammaksi kuin olisin arvannut. Nimessä on meri, mutta vaikka tapahtumat sijoittuvat saarelle, merta ei juuri tunnu näkyvän. Ihmiset elävät metsän ympäröiminä, näkevät paljon vihreää, mutta vaikka meri on melkein vieressä, se tuntuu kuitenkin jäävän metsän taakse piiloon. Sokkeloinen metsä on tarinassa tärkeämpi miljöö kuin avara merimaisema.
Kirjan on suomentanut Eva Siikarla, ja täytyy sanoa että suomennos on paljon parempi kuin monissa uudemmissa englanninkielisten kirjojen suomennoksissa. Sujuvaa, kaunista kieltä. Oma nostalgiasäväyksensä tuli myös vanhan, monissa käsissä kuluneen painoksen lukemisesta, fonttinakin oli kaunis Garamond.
Kyllä, kannatti lukea. Ihan harmittaa etten ole aiemmin lukenut. Sitten joskus kun luen tämän uudelleen – tuskin kovin äkkiä, mutta varmasti joskus – voisin tarttua englanninkieliseen alkuperäisteokseen.
Tekstit
