Jane Austen: Järki ja tunteet

Kansi: Elina Warsta / Teos.

Koska vieraiden tuloa oli enää mahdoton estää, lady Middleton alistui ajatukseen kuten hyvin kasvatetun naisen tulee, ja tyytyi vain hellästi moittimaan miestään viisi tai kuusi kertaa päivässä.

Ostin pari vuotta sitten Kersti Juvan suomentaman Ylpeyden ja ennakkoluulon ja nautin kovasti suomennoksen laadusta. Ilokseni hoksasin, että tänä vuonna Teokselta on ilmestynyt Järki ja tunteet, niin ikään Juvan suomentamana. Olen ollut kuuntelemassa Juvaa seitsemän vuotta sitten käännöskritiikkiseminaarissa ja arvostan hänen työtään kovasti.

Järjen ja tunteet olen lukenut ensi kerran kai 1990-luvulla - joskus sen jälkeen, kun olin nähnyt Ang Leen ohjaaman elokuvasovituksen. Kirja oli jäänyt mieleeni vähän jähmeänä - mutta ehkä kyse oli vain vanhan suomennoksen jähmeydestä? Juvan suomentamana Järki ja tunteet on kuin taidokkaasti restauroitu arvokas maalaus. Sen ikä näkyy, mutta värit hehkuvat tuoreina ja raikkaina. Juva kirjoittaa puhdasta, kaunista suomea, joka saa Austenin tarinan leijumaan kepeänä. Juonta tuskin tarvitsee selostaa: vähävaraiset sisarukset rakastuvat kumpikin tahoillaan ja kokevat vastoinkäymisiä ennen onnellista loppua.

Sisällön puolesta Järki ja tunteet ei kuitenkaan ole kaikilta osin erityisen kevyt, vaan Austen kuvaa tarkkanäköisesti ja terävästi ihmisluontoa. Kirjassa kuvataan rahanahneutta, sosiaalista pyrkyryyttä, nuukuutta, itsekkyttä ja pinnallisuutta. Päähenkilöt, Dashwoodin sisarukset Elinor ja Marianne, ovat jaloluonteisia ja uljaita, mutta herkulliset sivuhenkilöt tuovat yllin kyllin mukaan ala-arvoisempia tunteita. Näin 2020-luvun näkökulmasta kaikkein ajankohtaisin henkilö on Lucy Steele, joka Dashwoodin sisarusten näkökulmasta on huonosti kasvatettu, juonikas pyrkyri. Modernissa länsimaisessa katsannossa hän kuitenkin on oikea oman elämänsä sankari - nainen, joka rakentaa mieleisensä elämän kaikin käytettävissä olevin keinoin eikä turhaan uhraa itseään ja onneaan. Hänen henkilöhahmostaan löytyy lyhyt, tuore analyysi Preethi Kannanin sivuilta.

Lähes ahmaisin kirjan, sillä Järkeä ja tunteita oli ihana uppoutua lukemaan. Tapainkuvaus oli herkullista, henkilöhahmot eläviä ja tunnistettavia, Mariannen tunnemyrskyissä oli ihana piehtaroida itsekin ja Elinorin pidättyväisyys ja järkevyys oli palkitsevaa. Kersti Juvalle suurkiitos upeasta työstä ja Teokselle erityiskiitos panostamisesta kirjan ulkoasuun. Tähän kirjaan voi palata vielä monta kertaa.

 

Lue myös nämä:
Käännöskritiikkiseminaarissa Tampereella
Jane Austen: Pride and Prejudice
Charles Dickens: Bleak House

P.D. James: Syystanssiaiset

Kuva: Otava.

P.D. Jamesin Syystanssiaiset luin äidin vinkkauksesta. Rikosromaaneistaan tunnettu P.D. James yhdistää murhamysteerin Jane Austenin miljööseen. Englanniksi vuonna 2011 ja suomeksi vuonna 2012 julkaistu teos liittyy huomattavan pitkään Ylpeyden ja ennakkoluulon uudelleentulkintojen ja jatko-osien joukkoon, johon viittasin jo luettuani alkuteoksen Pride and Prejudice. Syystanssiaisia on blogeissa luettu ahkerasti, linkitän tässä Kirjakon, Lumiomenan, Amman, Susan ja Norkun jutut sekä Booksyn, joka luki kirjan alkukielellä. Kirjailijan ikä kiinnitti huomioni: P.D. James on syntynyt vuonna 1920, eli hän on kirjoittanut tämän kirjan yhdeksänkymppisenä. Vimeosta löytyy Jamesin viisiminuuttinen haastattelu, jossa hän kertoo kirjan synnystä.

Syystanssiaisten alussa Elizabeth ja herra Darcy ovat olleet muutaman vuoden onnellisesti naimisissa, kaksi lastakin on syntynyt. Myös Jane ja herra Bingley elävät onnellista perhe-elämää. Vanha tuttu konnamainen Wickham ilmaantuu kuitenkin kuvioihin aiheuttamaan harmeja. Pemberleyssä vietettävien tanssiaisten aattoiltana Lydia ilmaantuu järkyttyneenä kartanoon ja kertoo Wickhamin olevan kuollut. Läheisessä metsässä osoittautuu, että näin ei suinkaan ole, mutta Wickham löytyy verisenä ja sekavana kuolleen miehen luota.

Darcy lähipiireineen pääsee siis selvittämään klassista murhamysteeriä. Tutkinta ja oikeudenkäynti etenevät ajan hengen mukaisesti. Kirjassa on kuitenkin runsaasti tilaa Pemberleyn elämän kuvaamiseen ja Elizabethin ja Darcyn perhe-elämän kuvaamiseen. Huomattavan usein tarinaa kuljetetaan Darcyn näkökulmasta. Tämä onkin virkistävää, sillä Ylpeys ja ennakkoluulohan on kerrottu Elizabethin näkökulmasta.

Kirja on siis eräänlaista fan fictionia, mutta palkittu pitkän linjan kirjailija P.D. James tietää mitä tekee. Hän käsittelee Austenin hahmoja kunnioittavasti ja täydentää mielenkiintoisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon rivienvälejä omilla uudelleentulkinnoillaan. Hahmot ovat uskottavia ja tarina kulkee tasapainoisesti eteenpäin.

Modernia näkökulmaa edustaa, että Pemberleyn palveluskuntaa kuvataan osana tarinaa. Ylpeydessä ja ennakkoluulossa palvelijat jäävät maininnoiksi mutta James nostaa useita palvelijoita näkyvään osaan. Samoin James onnistuu luomaan hillityn ja hallitun sääty-yhteiskunnan kääntöpuolen eläväksi. Synkkä metsä, jossa rikos tapahtui, kuvastelee ihmismielen hallitsematonta pimeää puolta.

Kirjan suomennos on poikkeuksellisen hyvä, kun ottaa huomioon kuinka usein olen valittanut englannista suomennettujen kirjojen käännöksen tasosta. Suomentaja Maija Kauhanen kirjoittaa luontevaa ja kaunista suomea, jossa ei ole häiritseviä anglismeja. Kielellisesti Syystanssiaiset  ei liene alkukielelläkään yhtä koukeroista englantia kuin Austenin alkuperäisteksti. Ilmaisua on modernisoitu, mutta Austenin maailma hengittää Syystanssiaisissa. Vain pari hassua pikkujuttua kiinnitti huomioni. Sir Selwynin paroninarvon mainitaan olevan peräisin kuningatar Elizabethin ajalta - suomeksi Euroopan kuninkaallisista käytetään vakiintuneesti suomalaistettuja nimiä, siis kuningatar Elisabet on myöntänyt arvonimen. Darcyjen kyläkirkkoa kutsutaan pyhän Maryn kirkoksi - tämä on hassu puolisuomennos. Varmaankin joko Pyhän Marian kirkko tai St. Maryn kirkko olisi osuvampi nimi. Lisäksi kirjan nimi, Syystanssiaiset, on siinä mielessä hassu, että tanssiaiset joudutaan murhatyön vuoksi perumaan eikä niitä pidetä koko kirjan aikana ollenkaan. Mutta nämä ovat vähäisiä virheitä, kokonaisuus oli oikein sujuvaa luettavaa.

Murhasta huolimatta varsin rentouttava ja viihdyttävä kirja. Erityispisteet suomennoksen laatuun panostamisesta.

Lue myös nämä:
Jane Austen: Pride and Prejudice
Agatha Christie: The Murder of Roger Ackroyd
William Makepeace Thackeray: Turhuuden turulla

Jane Austen: Pride and Prejudice

Jane Austenin nimi on vilahdellut blogeissa viime kuukausien aikana usein. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ovat lukeneet viime aikoina ainakin Hanna, Paula ja Raisa, viimeksi mainittu luki hiljan myös Järjen ja tunteet. Mutta Booksyn Pride and Prejudice -kirjoitus rohkaisi minuakin lukemaan Austenia alkukielellä. Työmatkalla tuli napattua lentokentän kahvilasta halpa Pride and Prejudice -pokkariversio.

Ylpeys ja ennakkoluulo on majaillut kirjahyllyssäni jo pitkään - painoksen kannesta näkeekin, mitä kautta minä olen tutustunut Austeniin. Kuten lukuisat muutkin, minutkin lumosi BBC:n ihana tv-sarjaversio 1990-luvulla. Asuin tuolloin vielä kotona ja sunnuntai-illan BBC-laatusarjat olivat tärkeitä sekä minulle että äidille. Uusintojakin on tullut katsottua. Kirjana Ylpeys ja ennakkoluulo päätyi hyllyyni niin ikään 1990-luvulla kirjakerhon kautta, ja kerran pari muistan kirjan lukeneeni, tosin edellisestä lukukerrasta on melko pitkä aika.

Olen kokeillut Austenia englanniksi kerran aiemmin, Northanger Abbeyn parissa. Tästä kokeilusta on vuosia, ja silloin tuntui siltä että Austenin kieli on liian koukeroista minulle, eikä tarinakaan ihan yhtä vetävä ollut kuin Austenin parhaat. Mutta olisiko kielitaitoni tai kärsivällisyyteni kehittynyt, sillä nyt pystyin lukemaan Austenia oikein sujuvasti, vain muutamassa kohdassa olisi pitänyt jaksaa kaivaa sanakirjaa apuun, mutten viitsinyt. Englanniksi lukukokemus oli siinäkin mielessä nautinnollinen, että kohteliaan ja koukeroisen 1800-luvun säätyläiskielen rekisteri oli herkullinen. Suomen ja englannin kielierot näkyvät siinä, että suomeksi ole samanlaista sosiaalista kielirekisteriä päässyt koskaan syntymään. Austenin aikaan Suomen harvalukuiset säätyläiset puhuivat ruotsia, ja siinä vaiheessa kun suomen kieli alkoi yleistyä herrasväen parissa, oli maailmakin jo muuttunut. Eikä englantilaisen kaltaista laajaa ja monikerroksista luokkakulttuuria ole Suomessa koskaan ollutkaan.

"- Miss Elizabeth Bennet! repeated Miss Bingley. - I am all astonishment. How long has she been such a favourite?  - and pray when I am to wish you joy?"

Tai ehkä painoksellakin on osuutta asiaan. Kirjan alkulehdillä lukee näin: "This edition is based on the 1813 edition. Punctuation and spelling have been brought into conformity with modern English usage."

Luonnon keskellä kävely oli Elizabethille rakas harrastus.

Lisäksi tämä oli oivaa luettavaa juuri tähän hetkeen. Muutto ja sitä seuraavat siivous- ja sisustusprojektit ovat pitäneet kiireisenä, joten lukemisaika on ollut melko pätkittäistä. Tämä kirja antoi hengenravintoa vaikkei olisi ehtinyt lukea kuin muutaman sivun päivässä: makustelua ja pohdiskelua riitti pitkäksi aikaa lukukertojen välissäkin, mietin kirjan hahmoja ja maailmaa. Rakenteeltaan ja rytmitykseltään kirja on jokseenkin täydellinen.

Juoni lienee kaikille tuttu: Bennetin perheessä on viisi tytärtä, muttei kovin paljon rahaa. Kaksi vanhinta, Jane ja Elizabeth, ovat seurapiirikelpoisia, muiden tytärten laita on vähän niin ja näin. Kun naapuriin muuttaa miellyttävä herra Bingley, alkavat punnan kuvat jo vilistä rouva Bennetin silmissä, hänen haaveillessaan tytärtensä naittamisesta. Herra Bingleyn ystävä, yrmeä herra Darcy, on vielä rikkaampi, mutta hän halveksii itseään alempiarvoista väkeä, myös Elizabethia.

Austenin maailmaa pidetään usein romanttisena pukudraamana, mutta tällä lukukerralla minua suorastaan karmi. Olisi ihan hirveää, jos aikakone heittäisi minut Bennetin tytärten joukkoon. Nuoren naisen valinnanmahdollisuudet olivat hyvin vähäiset. Piti olla nätti ja käyttäytyä hyvin, osata soittaa pianoa tai laulaa tai koruommella tai piirtää. Muiden käytöstä seurattiin herkeämättä. Rakkaudesta ja rahasta piti muodostaa sopiva kombinaatio: rahattomien piti koettaa löytää riittävän varakas puoliso ja varakkaiden kannatti tietenkin vältellä köyhiä. Joten aviomiehen löytäminen ei ollut naiselle pelkkä romanttinen kysymys, vaan käytännössä elämänura. Mutta muita keinoja ei ollut käytössä kuin kainot silmänluonnit tanssiaisissa ja hillitty keskustelu säästä. Kamalaa!

Joten ehkä olisin ollut tässä maailmassa kuin Bennetin kolmas tytär Mary, kirjan hahmoista ainoa, jolla kuvataan olevan kunnianhimoa teoreettiseen opiskeluun. Mary esitetään naurettavana ja teennäisenä, joka koettaa oppineisuudella kompensoida vaatimatonta ulkonäköään. Pragmaattisia valintoja tekee myös Elizabethin ystävä Charlotte, joka menee mieluummin naimisiin hirveän herra Collinsin kanssa kuin jää vanhaksipiiaksi.

Herra Darcyn kotikartano Pemberleyn upea puistoalue herätti Elizabethissa monenlaisia tunteita.

Mutta kun tämä fiilis hälveni, nautin täysin Austenin hauskasta ja terävästä otteesta. "Jane Austen's radiant wit sparkles as her characters dance a delicate quadrille of flirtation and intrigue, making this book the most superb comedy of manners of Regency England", sanotaan takakannessa ja oikeassa ovat. Kirja ei ole hömppää, vaikka kirjan juonta ja asetelmia onkin ryöstöviljelty lukuisissa nykyajan hömppäkirjoissa. Austen on terävä ja rehellinen. Elizabeth on analyyttinen ja humoristinen, ja vaikka Jane-sisko onkin hyväsydäminen ja herttainen, ovat rouva Bennet ja nuorin sisar Lydia aivan kamalia ihmisiä. Samoin sivuhenkilöistä tehdään herkullisia, vaikkapa herra Collins herättää melkoista myötähäpeää.

Romantiikan saralla lukija saa kyllä tyydytystä, kun ylpeän Darcyn ja älykkään Elizabethin suhde muotoutuu. Ja vaikka tv-sarja onkin todella ihana, kirjassa oli se etu, että Elizabethin päänsisäistä maailmaa pääsee seuraamaan ihan eri lailla.

Booksyn blogista kävikin ilmi, että Pride and Prejudice on poikinut huomattavan määrän myöhempien kirjailijoiden tuottamia jatko-osia ja uudelleentulkintoja. Listaan voi tutustua täällä. Booksy on lukenut pari: Mr. Darcy's Diary vaikuttaa kehnolta, The Confessions of Fitzwilliam Darcy paremmalta, joskaan ei alkuperäisen veroiselta.

Lue myös nämä:
J.D. Salinger: The Catcher In The Rye
Harper Lee: To Kill A Mockingbird
Margaret Mitchell: Gone With The Wind