Katriina Ranne tuli tutuksi minulle, kun luin hänen kirjansa Minä, sisareni kolme vuotta sitten. Jo tuossa kirjassa Ranteen kieli on paikoin runollista ja sanoilla leikittelevää, ei siis ihme, että käsissäni on kirjailijan runokirja. Sanoilla leikittelystä Ranne ei ole myöskään luopunut, vaan kasvattanut, kuten itse haaveilin Minä, sisareni -teosta lukiessani.
Kustantaja Gummeruksen sivuilla kirjaa mainostetaan näin: Kirjan jokainen runo on rakkausruno. Ja niin onkin, jokaisessa, tai ainakin melkein, on keskiössä rakkaus.
Ei sinulla sen ihmeempää. Halusit
vain soittaa ja sanoa, että rakastat minua.
Sinä et yhtään ymmärrä mistä puhut.
Ei ole olemassa ihmeempää.
Rakkaus ei ole itsestäänselvyys teoksessa, vaan kirja lähtee rakkauden etsinnästä. Mistä löytyy rakkaus? Kenen kanssa rakkaus on oikeaa rakkautta?
Uskotko, että hän säästäisi sinulle suklaalevyn
viimeisen palasen? Luuletko, että hän säilyisi
makeampana kuin maitosuklaa, parempana kuin
huolella haudutettu teen tuoksu?
Onko hän parasta ennen
ja jälkeen?
Kun luin ja kirjoitin Ranteen esikoiskirjasta, kaipasin lisää sanoilla leikittelyä, jota Ranne käytti kirjassaan. Tässä runokirjassa Ranne pääsee täysiin mittoihinsa leikeissään. Runoissa käytössä ovat sanojen homonyymit ja sanojen totuttujen sanontojen jatkaminen (edellä oleva "onko hän parasta ennen ja jälkeen"). Esimerkiksi tämän runon pitää-verbin käyttöä on hauska lukea.
Minä pidän sinusta
kuin kahvasta: kahvikupin, käsilaukun, oikean oven
pidän sinusta kiinni
pidän sinua kuin sormikkaita
aivan lähelläni, ympärilläni
Minä pidän sinua hyvänä
Pidän sinua silmällä, arvossa, kuin avaimia taskussa
minä pidän sinut tallessa
- -
Minä pidän sinusta
kuin kahvasta: kahvikupin, käsilaukun, oikean oven
pidän sinusta kiinni
pidän sinua kuin sormikkaita
aivan lähelläni, ympärilläni
Minä pidän sinua hyvänä
Pidän sinua silmällä, arvossa, kuin avaimia taskussa
minä pidän sinut tallessa
- -
Ranteen runoissa ilahduin myös niiden iloisuudesta, tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta. Vaikka rakkaus joskus katoaa ja lähtee pois, ja maailma ympärillä on paha, löytyy elämästä aina jotain muuta, josta voi iloita
- -
Onni on joutua kaipaamaan hetkeä olla yksin.
Onni on tajuta kuinka hyvin kaikki joskus oli.
Onni on odottaa pakahtuen tulevaa.
Onni on asua liian kaukana.
Onni on muistaa kaikki
tai unohtaa kaikki.
- -
Positiivinen asenne ja elämänilo ja halu mennä eteenpäin varmaan tulevat Ranteen omasta elämästä, sen verran vauhdikkaalta vaikuttaa kirjailijattaren elämä, lainaus Gummeruksen kirjailijan esittely -sivulta:
Hänen kesävaatteensa ovat Dar es Salaamissa ja talvivaatteensa New Yorkissa. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa, opettanut swahilia ja suomentanut afrikkalaisen runouden antologian.
Eittämättä mielenkiintoista olisi lukea kirjaa myös kirjailijan omasta elämästä.
Olen lukenut vähän ajan sisällä kaksi runoteosta: sekä Ranteen kirjassa että Asta Honkamaan Naisen maisema -teoksessa minua viehätti runoissa syttyvä ilo ja surunkin keskeltä nouseva elämän jatkuminen. Ehkä mieleeni on piirtynyt runoista liiaksi Eino Leinon melankolinen sävy, odotan pelolla aina synkkiä kesän ja elämän päättymisen sävyjä, ja siksi yllätyn ja iloitsen, kun runot ovatkin enemmän elämässä kuin kuolemassa vellovia. Ilon löydän Ranteen useammasta runosta, mutta varmaan tässä vahvimmin:
Kun lasket pulkalla, nosta jalkasi ilmaan, anna mennä, mutta
pidä kiinni villistä ilosta.
- -
Sanoudu irti kauniista vankiloista ja
sovinnaisuuteen kätkeytyvästä julmuudesta:
vain kesy kissa kiduttaa saalistaan.
Ranteen kirjan ovat lukeneet myös Maria, Jonna, Sara, joka on blogissaan pistänyt pystyyn myös runohaasteen. Ilokseni voin todeta, että olen tänä vuonna saanut luetuksi kaksi runoteosta.
Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
2014, Gummerus
138 sivua
