Tässä on luettavaa mummoille, mummoiksi aikoville, ja myös niille jotka sisimmässään tuntevat olevansa mummoja, vaikka ovatkin miehiä tai nuoria ihmisiä.
Kirjoitin Tuomas Kyrön kirjan kohdalla, että meissä kaikissa (tai no, ainakin itsessäni) tuntuu asuvan sisällä vanhus, joka haluaa kritisoida nuorempien elämää, koska kokee jotkut muutokset epämiellyttäviksi ja
-toivotuiksi. Niinpä jatkoin matkaani "vanhusten" maailmaan ja luin Terttu Lensun Mummo vastaan muu maailma (2011, Paasilinna), joka on mummonäkökulmaa mielensäpahoittaja-teoksille.
Mummo vastaan muu maailma on kiinnostava kirja, verrattuna Kyrön teoksiin voisi sanoa, että se on kiltimpi: se ei pure eikä hauku, eikä mummo ole ihan niin kiukkuinen kuin mielesänpahoittaja. Ne muutokset, jotka mummo ympäriltään huomaa, eivät kiukuta häntä aivan niin paljon, vaan mummo enemmänkin toteaa tipahtaneensa kehityksen kärryiltä kuin mielensä pahoittaa. Kun junavaunussa yksi jos toinenkin nuori nainen kaivaa meikkipussinsa esiin ja meikkaa kaikkien edessä, mummo miettii, että jaahas, tässäpä todistan siis uutta tapaa, joka ei omassa nuoruudessani olisi tullut kysymykseenkään.
Mummo vastaan muu maailma on hieman epätasainen kirja: aluksi siinä mennään hieman mielensäpahoittajan kyydissä ihmetellen maailmanmenoa ja -muutosta. "Mummo metsittyy" -juttu on kyllä hauska välissä: siihen on koottu kaikki metsiin liittyvät sanontamme jutun aineksiksi. Kolumnimaisten kirjoitusten jälkeen mummo alkaa muistella nuoruuttaan, mikä on kiinnostavaa kyllä. Muistelut toimivat mielensäpahoittajan lukemisen jälkeen vain sillä tavalla hassusti, että aloinkin miettiä, että kylläpä Kyrö osaa asettautua hienosti vanhan miehen saappaisiin. Mummo tavallaan toteaa elämänkulustaan niitä asioita, jotka Kyrö on kirjoittanut iskeviksi jutuiksi.
Mummo katselee myös mummoutta ironisin silmin, ja ehkäpä tämä on hauskin ja paras osuus kirjasta. Mummot kilpailevat siitä, kenellä on eniten vaivoja, ylittävät suojatietä, pahoittavat mielensä siitä, kun heitä joko sinutellaan tai teititellään (riippuen kumpaa kanssaihminen tekee).
Loppuosassa kirjaa on kirjoitettu kaikkia niitä kokemuksia, mitä elämässä on sattunut mukaan tulemaan. Mummo on kiertänyt maailmaa toimittajana, teoksen kirjoittaja Terttu Lensu on nimittäin päivätyönsä tehnyt Yleisradion toimittajana. Mummo vastaan muu maailma - teos on mielensäpahoittajaa laajempi teemoiltaan: maailman pahuus tulee esiin kirjoituksista, mielensäpahoittaja keskittyy puolestaan kätisemään Helsinki- ja Suomi-keskeisesti. Kiinnostava teksti on "Propagandan uhri", jossa katsotaan vuosisatojen kuluessa vaihtuneisiin uskomuksiin ja "tieteellisiin tosiasioihin". Juttu pitäisi kaikkien ehdottomasti lukea, ainakin sellaisten, joiden mielestä jossain asiassa on lopullinen totuus olemassa. Lensu kirjoittaa, miten 70-luvulla julkaistiin Kiinaa ihannoivia kirjoituksia. "Nyt tiedämme miten asiat ovat. - - Kiinalaisissa kylissä ei vallinnut rauha ja rakkaus vaan sorto ja vaino." kirjoittaa Lensu. Samoin lastenkasvatuksessa 70-luvulla neuvottiin, että vauvaa ei saa ottaa syliin heti, jos vauva itkee. "Nyt on myös tieteellisesti todistettu, että pieni vauva tarvitsee äidin läheisyyttä, hoivaa ja turvaa jokaisena elämänsä hetkenä." Niin, näinhän se on: on suoranainen ihme, että mekin 70- ja 80-luvulta olemme selvinneet tähän päivään hengissä!
Kyllä suomalaiset olivat 1960-ja 1970-luvuilla koomisia. Kyllä entisajan propagandanikkarit olivat huvittavia. Mutta entäpä jos propagandaiskut jatkuvat edelleen? Entäpä jos minä mummo, minun kaverini ja peräti minua nuoremmatkin ihmiset, jos me kaikki altistumme edelleen hölynpölylle? Entäpä jos propagandan tekijät ovatkin viime vuosikymmeninä oppineet vain entistä taitavammiksi? Tätä mietin usein nyt mummona ja vilkuilen epäilevästi ympärilleni.
No en tiedä, mutta kaikkíhan sen tietävät, että kehitys on joissakin päin maailmaa edennyt: Myanmarin vaalit onnistuivat ja oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi sai osallistua vaaleihin. Ei tässä mitään, demokratia etenee ja maailma hymyilee: olemme saaneet yhden maan lisää demokratian iloiseen perheeseen. Ja mikä vielä kivempaa, myanmarilaiset pääsevät coca-colaansa kiinni. Toisaalta tiedämme, että Kuuba ja ainakaan Pohjois-Korea eivät ole meidän kavereita, eikä niille sen takia, että ne suunnittelevat ydinaseita, annettu myöskään cokista.
Mummo vastaan muu maailma ei siis ole kovinkaan samanlainen mielensäpahoittajan ja Kyrön teosten kanssa. Toisaalta voisin sanoa, että hyvä niin. Toisaalta olin välillä hieman hukassa, kun en tiennyt, että mikä tämä kirja oikeastaan on: siinä ei ollut yhtenäistä teemaa eikä esitystapaa. Mutta kaiken kaikkiaan, olen tyytyväinen, etä luin tämän(kin) kirjan. Lyhyet tekstit sopivat hyvin myös tällaiseen vähän rikkonaiseen kesäpäivään luettavaksi.
Arvio taas tasapaksu: + + + ½.
