Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta on pitkään ollut lukulistallani, ja niinpä eräänä päivänä sitten vain tartuin hänen kirjaansa. Tai oikeastaan tartuin jo pari vuotta sitten, mutta nyt pääsin kirjassa alkua pidemmälle. Kirja, ja Itäranta, on ollut niin kauan esillä, esimerkiksi kirjablogeissa, että olen kyllä ollut kiinnostunut kirjasta ja kirjailijasta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi lukea. 

Teemestarin kirja (2014, Teos, 1. painos 2012) kertoo nimensä mukaisesti teemestareista. Noria on teemestarien sukua, ja hänen isänsä alkaa olla vanha ja niin huonona, että hän haluaa jakaa viisauttaan tyttärelleen. Norian tulee oppia teeseremonia ja pitää itsellään pitkään säilyneet salaisuudet, niin kuin vesilähteen olemassaolo. Eletään aikaa, jolloin suuri osa mannerta on joutunut meriveden alle, kun jäätikkö oletettavasti on sulanut - ja makeasta vedestä on pulaa. Vettä säännöstellään ja armeija jakaa päivittäisen vesiannoksen asukkaille. 

Huh, tämä on karu tulevaisuudenkuva, kun tiedämme, mitä maailmassa tapahtuu , eikä jäätiköiden sulamisen estäminen tunnu kiinnostavan juuri ketään. Itärannan kirjan sivuilta jäikin mieleeni se, miten Noria ja hänen ystävänsä keskustelevat, miten muinaismaailman ihmiset eivät ajatelleet heitä (tulevaa sukupolvea) lainkaan.

Noria luottaa ystäväänsä Sanjaan, vaikka ei ole varma, voiko maailmassa enää luottaa kehenkään. Yhdessä he löytävät muinaismaailmasta kasetteja, joilta kuuntelevat tietoja tutkijaryhmän löytämistä vesivaroista. Ehkä niitä on enemmän, mutta armeijan on helppo pitää ihmiset vallassaan, kun kaikki asiat eivät ole kaikkien tiedossa. 

Tulevaisuuden maailmana tämä on tietysti masentava, ja kirja saakin miettimään taas omaa elämäänsä uudestaan. Voisiko elämän elää niin, että maailma olisi jäljellä vielä tulevaisuudessakin? 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

2014, Teos, 1. painos 2012

330 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, sillä kirja oli vuonna 2012 Blogistanian kolmanneksi paras kirja kotimaisten kirjojen osalta: 

Lähde

Blogistanian Finlandia 2012 -voittajalista

Kirjabloggaajat äänestivät vuoden 2012 parhaita kotimaisia kirjoja. Blogistanian Finlandia 2012 -kisaan osallistui 44 blogia. Yhteensä 47 kirjaa sai ääniä. Äänestyksessä pystyi antamaan kirjoille 1-3 pistettä, ja pistepotti paisui 260 pisteen suuruiseksi.

Ja tältä näyttää Blogistanian Finlandia 2012 -kuusikko. Kiitos kirjailijoille lukuelämyksistä!

1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Margaret Atwoodin Oryx ja Crake (2003, Otava) tuli vastaan, kun aloin lämmitellä Atwood-luku-urakkaani. Oryx ja Crake aloittaa Atwoodin tulevaisuuden maailmaan sijoittuvan trilogian, joka päättyy tänä vuonna suomennettuun Uusi maa -teokseen. 

Oryx ja Crake kertoo, miten Lumimies jää yksin, kun tappava tauti on levinnyt ympäri maailman. 

Kirjassa kerrotaan takaumien avulla, miten Jimmy elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja tapaa ensimmäistä kertaa Craken. Pojat ystävystyvät ja opiskelevat ja tutustuvat aikuisten maailmaan yhdessä. He elävät pahasti eriarvoistuneessa maailmassa ja siksi Crake opiskelee hyvässä koulussa, kun taas Jimmy joutuu tyytymään siihen, mitä saa. Vieraillessaan Craken luona Jimmy pääsee tutustumaan toiseenkin maailmaan. Yhdessä he myös löytävät Oryxin, nuoren tytön lapsipornosivuilta - pojat vierailevat paljon mm. pornosivuilla tai väkivaltasivustoilla, vaikka ovatkin jo tylsistyneitä mitä kamalimpiin asioihin, joita mm. videoilla tapahtuu. Oryx on myyty köyhästä kylästä, vilja- tai riisipeltojen luota, ja jo 8-vuotiaana hän on videoiden tähtinäyttelijä. 

Jimmy ei ole syntynyt maailmassa menestyjäksi, hän voi korkeintaan haaveilla näyteikkunansomistajan työstä, kun taas Crake opiskelee oikeaa alaa ja päätyy geenimanipulaation maailmaan: hän luo ihmisrodun, parannetun ihmisen, joka jumaloi Crakea. Crakella on suunnitelmisssa myös jotain isoa ja kamalaa, mikä muuttaa maailman kokonaan. 

Kirjasta on vaikea kirjoittaa ilman, että paljastaa liiaksi. Kuitenkin teoksessa on melkein 500 sivua, joten kaiken kertominen näin lyhyesti on vaikeaa. Atwood avaa pikku hiljaa tapahtumia, mikä on kirjan suola - tarinaa ei ole aivan helppo seurata, mutta juonen kehittyessä koin lukijana iloa, kun sain koota tarinan palasia yhteen. Nykymaailma, jossa ihmisten eriarvoistuminen, loputon itsekkyys ja pandemioiden uhka leijuu ihmisten yllä, on kovin samantyylinen kuin Atwoodin kirjoittama maailma. Kirjaa lukiessa ei voi muuta kuin miettiä, kääntyykö ihmiskunnan tulevaisuus johonkin parempaan suuntaan, vai mennäänkö maailmassa Atwoodin uhkakuvan suuntaan. 

- - ihmisyhteiskunta on kuin eräänlainen hirviö, jonka pääasiallisina sivutuotteina saadaan ruumiita ja roskaa. Se ei ole koskaan oppinut mitään, se on tehnyt samat ääliömäiset erehdykset yhä uudelleen, vaihtanut nopeasti saatavan hyödyn kauaskantoisiin haittoihin. Se on kuin jättiläisetana, joka armotta popsii kaikki planeetan muut eliölajit, jauhaa kitaansa maapallon elämän ja paskantaa teollisesti vamistettua ja tuota pikaa vanhentuvaa muovikrääsää. 

Vaikka kirja uhkakuvineen oli kovin raskan lukea, pidin sen lukemisesta. Atwoodin jokainen sana tuntuu merkitykselliseltä ja paikkaansa sopivalta. Tarina ei ole liian helppo eikä vaikea. Myöskin pidän siitä, että Atwood haluaa sanoa teoksillaan ihmisille tärkeitä asioita. Jotenkin olen niin iloinen myös siitä, että olen Atwoodin lukemisessani tässä vaiheessa, että niin monta kirjaa on vielä edessäpäin (osan kirjoista olen lukenut ensimmäisen kerran 90-luvulla, joten tämä on osan kohdalta uusintakierros). 

Kirjasta myös Taikakirjaimissa. 

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

2003, Otava

Oryx and Crake, 2003

suomentanut Kristiina Drews

483 sivua