MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Latvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Latvia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. marraskuuta 2014

Henning Mankell: Riian verikoirat

Etsin kovasti Riian matkalleni latvialaista kirjallisuutta, mutta etsiminen oli kovin vaikeaa. Tyydyin Henning Mankellin Riian verikoirat (1994/2009, Otava) -teokseen, jonka olen muuten lukenut myös vuonna 2003. En todellakaan muistanut, mitä kirjassa tapahtuu, muuten kuin että osan kirjan tapahtumien miljöönä on Riika. Lähdin etsimään kirjasta Riikaa ja Latviaa, mutta täytyy sanoa, että löydöt jäivät kovin vähäisiksi. Kirjan jälkisanoissa Mankell kirjoittaa, että on kovin vaikeaa kirjoittaa tarinaa, jonka ympäristö on vieras kirjailijalle. Kirja on kuitenkin kirjoitettu aikana, joka oli tärkeä ja merkittävä Baltian maille: Mankell kirjoittaa jälkisanoissaan, että kirja valmistui keväällä 1991, Latvia taas itsenäistyi elokuussa samana vuonna.  


Mankellin teoksessa Kurt Wallander saa tutkittavakseen lautan, joka rantautuu Ruotsin rannikolle ja sisältää kaksi kuollutta miestä. Lautan ja miesten alkuperäksi varmistuu tutkimuksissa Latvia, ja pian latvialainen poliisi saapuu Ruotsiin tutkimaan tapausta. Kuolleet miehet saavat latvialaiset nimet, mikä on hieman hämmentävää, sillä latvialaispoliisi haukkuu miehiä venäläisrosvoiksi (mietin, että miksi miehillä sitten on latvialaiset nimet, jos heitä pitäisi pitää venäläisinä - Latviassa kun on molempia. Näemmä nimet jäävät kaikissa kirjoissa askarruttamaan mieltäni.)

Latvian herkkä tilanne näkyy rikosta tutkittaessa: on poliiseja, jotka toivovat Latvian itsenäistymistä, mutta on myös niitä, jotka pelkäävät sitä. Vaarassa ovat ne poliisit, jotka ovat "toisella puolella". 

Wallander matkustaa Riikaan, Latviaan pariinkin otteeseen ja joutuu poliisin sisäiseen salailuun ja juonitteluun mukaan. Tapahtumat menevät niin vakaviksi, että tapahtuu lisää murhia ja murhayrityksiä. Wallanderin tehtäväksi jää tutkia ja miettiä, kuka poliiseista on se, joka ei halua edistystä ja vapautta maalle. Tehtävä on vaikea, sillä hän huomaa, ettei kehenkään voi luottaa - hotellihuoneesta löytyy vakoilulaitteita ja kaduilla häntä seurataan. Samaan aikaan Wallander huomaa myös rakastuvansa latvialaisnaiseen, mikä mutkistaa tilannetta: voiko hän luottaa tähän naiseen?


Latvia ja Riika eivät saa hirveästi miljöönä tilaa, mutta vapaus liittyy kirjan tapahtumiin ja miljöösen, sekä kirjan kirjoittamisajankohtaan: 

Vasemmalla puolella virtasi joki, ja kersantti pysäytti jalkakäytävän reunaan osoittaen korkeaa vapaudenpatsasta. Wallander yritti nähdä mitä mahtava obeliski esitti. Hän ajatteli Upitisin sanoja vapaudesta jota saattoi sekä kaivata että pelätä. Muistopatsaan juurella kyhjötti nukkavieruja miehiä huonoissa vaatteissa, kylmissään. Wallander näki kuinka yksi heistä poimi tupakantumpin kadulta. Riika on täynnä armottomia vastakohtia, hän ajatteli

Kirja oli vauhdikas ja tapahtumarikas, mutta kaipasin siltä enemmän kaupungin kuvailua. Kirjaan olisi mahtunut hyvin vaikkapa kävely vanhankaupungin kapeilla kaduilla. 

Henning Mankell: Riian verikoirat 
2009, Seven-pokkari 
1. kerran julkaistu suomeksi 1994
alkuperäinen teos Hundarna i Riga 1992
suomentanut Arja Gothoni
280 sivua

Katso alempaa Riika-postaukseni.




maanantai 3. marraskuuta 2014

Syyslomailua Riiassa


Käväisin syyslomallani Latvian pääkaupungissa Riiassa. Matka oli minulle muistorikas, sillä asuin 11 vuotta sitten syksyn maassa, enkä ole käynyt siellä joulukuun 2003 jälkeen - vaikka on monta kertaa pitänyt. Matkaahan maahan ei ole kuin tunnin lento, mutta jotenkin matka on jäänyt tekemättä. 

Maassa ja kaupungissa oli aivan mahtavaa olla, pitkästä aikaa. Osin kaupunki ja jopa ihmiset olivat entisellään, osin taas oli paljonkin muuttunut. Paljon aikaa meni vanhojen ja tuttujen katujen tallaamiseen - ja samalla mieleen tuli muistoja 11 vuoden takaa. 

Jäljelle jääneet kaksi päivää Tsukuru vietti vain kuljeskelemalla Helsingin katuja päämäärättömästi. Välillä ripsi sadetta, muttei mitenkään huomattavasti. Hän pohdiskeli monenlaista kävellessään. Oli paljon ajateltavaa, ja hän halusi järjestää tunteensa mahdollisimman hyvin ennen paluutaan Tokioon. Väsyttyään kävelemiseen tai ajattelemiseen hän pistäytyi kahvilaan, joi kahvin ja söi voileivän. Hän eksyi eikä tiennyt missä oli, muttei välittänyt siitä. Kaupunki ei ollut kovin suuri ja raitiovaunuja kulki joka paikassa. Lisäksi eksyminen tuntui hänestä nyt jossain mielessä jopa mukavalta. 

Haruki Murakamin sanat kohdistuvat japanilaisen miehen matkaan Helsinkiin, mutta kuvaavat myös omaa matkaani Riikaan. Halusin käydä katsomassa, että kaupunki on vielä tallessa, mutta myös selvittämässä ajatuksia, sillä kotiin palattua on aina helpompi nähdä, mikä elämässä on tärkeää. Pieni irtiotto siitä arjesta, jossa pyörii vailla päämäärää, tuntuu pelkästään hyvältä. 

Tässä hieman kuvia Riiasta, ja joitakin vinkkejä, mitä kaupungissa kannattaisi tehdä. 



1. Vapauden muistomerkki. Oikeastaan tätä ei voi olla huomaamatta, koska se on iso ja mahtava ja keskellä kaupunkia. Muistomerkki on vaikuttava paitsi kooltaan myös sen tuomasta uskosta vapauteen. Kannattaa jäädä katsomaan vahdinvaihtoa, koska sotilaallisuus ja univormut tekevät patsaasta vielä vähän arvokkaamman.




2.  Bastejkalnsin puistoalue Vapauden muistomerkin liepeillä. Täällä syksykin on kaunis, ilmapiiri rauhallinen ja hiljainen. 




3. Miehitysmuseo, joka toimii lahjoitusvaroin - voit maksaa sisäänpääsystä siis omantunnon mukaan. Miehitysmuseo kertoo Latvian historian synkistä vuosista toisen maailmansodan aikaan: juutalaisten vaino, Neuvostoliiton tulo ja natsi-Saksan väliaikainen oleminen. Vankileirien huone, kuvat juutalaisten kuljettamisesta pienen matkan päähän Riiasta ja harvojen eloonjääneiden kertomukset, jäämistöt molemmista, tuovat ihmiskunnan kauheudet niin lähelle, ettei niille voi sanoa, ettei näitä koskaan tapahtunut.  

Toinen museo sadepäivien iloksi: Riian historian museo (tietoja täällä), jossa kävin ensimmäistä kertaa. Museo oli hienosti rakennettu: jokaisessa huoneessa oli oma aikakautensa ja aikakaudesta kertovaa aineistoa. Keskiaika ja hansakauppiaat tulivat lähemmäksi rahojen ja karttojen sekä piirrosten avulla. Samat talot näkyvät vanhassakaupungissa vieläkin, museo toi niihin sen elämän, joka taloissa oli satoja vuosia sitten. Kaikissa huoneissa oli englanninkielinen kierrevihkonen, jonka avulla esineistö tuli selväksi.




4. Vanhakaupunki. Mustapäiden talo on se kaikkein hienoin talo Riian keskustassa. En kyllästy talon tuijotteluun. Kaikki yksityiskohdat ovat niin kertakaikkisen hienoja tässä rakennuksessa. On omituista ajatella, että tällainen rakennettiin jo 1300-luvulla. Ja mikä kulttuuriteko rakentaa talo uudelleen (toisen maailmansodan pommituksissa talo rikottiin ja Neuvostoliiton miehityksen aikaan talo purettiin kokonaan, kunnes se jälleenrakennettiin 90-luvulla). 







5. Pārdaugava eli tois puol jokke. Sieltä näkee hienosti Riian ja jokirantaa pitkin on rauhallista kävellä. Joen toiselta puolelta löytyy myös mahtava monikerroksinen uusi rakennus: uskokaa tai älkää, tämä on kirjasto! Kokemisen arvoinen paikka - ja ehkä Suomeenkin saadaan jossain vaiheessa yhtä huikea kirjasto. 









6. Art nouveau eli jugend-talot Elisabetas ielalla. Matkalla vanhastakaupungista tänne voi taas kävellä pitkin puistoja, sillä Riiassa on tosi paljon viheralueita. Tällä kertaa löysin matkalta Latvian taidemuseon, joka on remontissa ja taide kannettu katujen varrelle nähtäväksi. 






7. Yleinen häröily ja päämäärätön kuljeskelu vanhassakaupungissa. Oli kiinnostavaa huomata, että suomalaiset ovat löytäneet kaupungin. Kun asuin syksyllä 2003 Riiassa, kuulin koko aikana kaksi kertaa puhuttavan suomea kaduilla (toki kaupungissa oli paljon suomalaisia, koska Stockmann avattiin silloin kaupunkiin, mutta siis näiden kaupungissa asuvien lisäksi), kun taas tällä kertaa vanhankaupungin kaduilla kuuli jatkuvasti suomea. 

Vanhassakaupungissa on hyviä syönti- ja juomapaikkoja, kahviloita, nähtävää. Kaikkea, mitä tarvitsee. Vanhankaupungin lempparikauppakeskukseni oli vanhaan aikaan Galerija Centrs, josta löytyy paljon vieläkin mm. vaatekauppoja. Stockmannin vieressä olevassa Origossa on hieman eksoottisempia kauppoja. Kauppakeskus Galleria keskustan liepeillä tuntui olevan hieman rikkaammille suunnattu paikka, mutta löysin sieltä kaupan Piazza Italian, josta sain mm. lapsilleni hyviä vaatteita edullisesti. 

Suurempia kauppakeskuksia on jonkun matkan päässä Riian keskustasta. Yksi tällainen on Spice, jonka bongasin bussimatkalla lentokentältä Riikaan. Lähdin lentokenttäbussilla käydäkseni ostoksilla paikassa, mutta jonkun latvialaisen logiikan mukaan bussi kiertää keskustasta kentälle eri kautta kuin toiseen suuntaan. No, kiersin sitten lentokentän kautta ja paluumatkalla pääsin tähän järkyttävään suureen kauppapaikkaan. Lauantain ostospäivästä jäi muistikuvaksi se, että muita asiakkaita tönitään varsin kovakouraisesti ja kiinnostavan näköiseen vaatekappaleeseen kannattaa tarrautua heti, sillä takaa voi syöksyä joku henkilö kiinni vaatteeseen. 




Yöpyminen 

Riiassa voi yöpyä kohtuuhintaisesti ihan vanhassakaupungissakin. Itse olin hotellissa nimeltä Garden Palace (ks. täältä). Alun perin tarkoitukseni oli olla ensimmäinen yö toisaalla, mutta päätin kuitenkin pysytellä Riiassa koko lyhyen matkan, joten jouduin varaamaan yhden yön hotellin päivää ennen lähtöä. Valinta osui Hotel Lieneen (täällä), jossa yö maksoi alle 20 euroa. Matkaa keskustaan on reilut kaksi kilometriä, jotka pääsi taittamaan kaikkein helpoiten johdinbussilla. Kun Riian keskustasta lähtee oikeastaan mihin suuntaan tahansa, siellä alkaa näyttää resuiselta. Talot on jätetty oman onnensa nojaan, joku talo saattaa olla muiden keskellä laitettu kuntoon. Yläkuvassa Hotel Lienen sisäpihalta kuvattu mm. huoneeni ikkuna ja alakuvassa katukuvaa Avotu ielalta, jonka varrella hotelli sijaitsi. 

 


Ruokailu 

Riiassa voi syödä monenlaisessa paikassa, vanhassakaupungissa ravintoloita on jokaiseen lähtöön. Koska itse olin yksikseni liikenteessä, päädyin syömään yleisesti ottaen nopeasti ja edullisesti. 11 vuoden takaiseen verrattuna Riikaan on tullut ketjuravintoloita ja -kahviloita, joista kävin Double Coffee -nimisessä paikassa kahvilla ja syömässä jotain pientä. Lautasellinen (iso) soljanka-keittoa maksoi vitosen, kahvi hieman suomalaista hintatasoa vähemmän. 

Etsiskelin vanhoja paikkoja, joista löysin Pelmeni XL -ravintolan Kalku ielalta (vanhastakaupungista). Ideana paikassa on se, että sieltä voi valita pelmenejä makunsa mukaan ja niistä maksaa ruoan painon mukaan. Alakuvassa oleva annos (soljanka, pelmenit ja perunasalaatti) maksoi reilut 3 euroa. 







Shoppailu

Riian ostoskeskuksia tulikin lueteltua edellä. Hintataso ei ole oikeastaan sen edullisempaa kuin Suomessa. Kun asuin Riiassa, tulin uusineeksi kenkävarastoni. Silmäily katukuvassa naisten kenkiin sai minut tällakin kertaa tietoiseksi siitä, että minulla on vääränlaiset kengät jalassa. Kopina katukiviin oli sellaista, että meinasin mennä kauppoihin etsimään uusia kenkiä, mutta koska halusin kiertää paljon erilaisia paikkoja eli kävellä paljon, lenkkarit tuntuivat oikeilta kengiltä tällä kertaa. Mutta jos jotain ostaisin Riiasta, niin varmasti kenkiä. 

Viron tapaan leivonnaiset ovat synnillisen edullisia. 

Olen tosi huono antamaan vinkkejä shoppailuun, sillä Riiassa keskityin katselemaan ympärilleni, etsimään vanhoja tuttuja paikkoja ja kirjoittelemaan mietteitäni. 


Yhteenvetona Riiasta sanoisin, 

että kaupungin varmasti kiertää parissa päivässä. Kaupungissa kannattaa kierrellä sekä vanhassakaupungissa että alueen ympärillä. Keskustasta vähän kauempaa saa käsityksen siitä, minkälaista kaupungissa on turistialueen ulkopuolella. Keskustorin liepeiltä bongaa varmasti kaupungin laitapuolen kulkijoita ja joen toisella puolella itse näin yhtenä päivänä enemmän juoppoja kuin 11 vuotta sitten yhteensä. 

Riiassa kuitenkin on tapahtunut paljon enemmän positiivista kuin negatiivista: huikea kirjasto on rakennettu ja monta muutakin paikkaa, jotka ovat repsottaneet, on remontin kourissa. Nostokurkia näkyy yhtä paljon kuin Espoon tulevan metron linjoilla. Myös julkisia rakennuksia remontoidaan, kuten taidemuseota. Kauppakeskuksissa oli paljon ihmisiä, ja varsinkin Spice oli huisin iso ostoskeskus. Hotellin lehdestä luin, että Riiassa on hotellibuumi ja lehden jutussa mietittiin, mahtaako hotelleja olla jo liikaakin. 

Riian hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa puhuttiin sujuvasti englantia. Jopa bussikuskit opastivat sujuvalla englanninkielellä ja jos vertaan kotimaisiin kuskeihin, riikalaiset kuskit olivat huippuystävällisiä (tai ehkä ne, jotka sattuivat kohdalleni). Olen joskus opiskellut latvian kieltä ja tuntui, että kieltä on helppo omaksua, kun kulkee kaduilla ja lukee kylttejä ja mainoksia. Jotenkin kieli on suomalaiseen suuhun sopivaa. 

Kaiken kaikkiaan maassa oli helponoloista ja Riiassa tuli olo, että kaikki ovat ystävällisiä ja valmiita auttamaan. Lentoliput olivat edulliset ja matka-aika lyhyt (reilu tunti), joten Riikaan on helppo mennä. Se on myös sopivasti erilainen verrattuna Tallinnaan, joten voisin kuvitella ihmisten suuntaavan Riikaan yhä enemmän. Toisaalta mietin myös, että onko Riialla tarjota sen enempää kuin viikonloppumatkan verran satunnaiselle matkaajalle. Itsehän olen pienen osan sydäntäni jo maalle menettänyt, joten en osaa arvioida asiaa. Seuraavan kerran menen maahan huomattavasti nopeammin kuin 11 vuoden kuluttua, se ainakin on varmaa. Ja kesäaikaan, sillä syksy alkaa olla nähty tässä kaupungissa. 




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Andrejs Pumpurs: Karhunkaataja



Sensenos laikos Baltijas zemee
Kur teka Daugava liicotiem krastiem,
kur miezu liidumi liesmoti dega,
Dziivoja laimiga latviesu tauta.

Ammoin täällä Baltian maassa
mutkilla vuolaan Väinäjoen
paloivat roihuten ohrakasket,
eleli onnekas Latvian kansa.




Andrejs Pumpurs: Karhunkaataja - Latvian kansalliseepos
1988 SKS 
Alkuperäinen teos: Laacpleesis 1. painos 1888
suomentanut Edgar Vaalgamaa

Andrejs Pumpursin Karhunkaataja - Latvian kansalliseepos on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun asuin Riiassa Latviassa. Koska siitä ajasta alkaa olla jo aika kauan aikaa vuosissa, päätin vihdoinkin avata Latvian kansalliseepoksen kannet. 

Andrejs Pumpurs (1841-1902) oli latvialainen maanmittari, joka työmatkoillaan vieraili liiviläisissä kylissä ja tutustui kansallismielisiin latvialaisen älymystön edustajiin. Karhunkaatajan esikuvina on mainittu sekä Kalevala että Viron Kalevipoeg ja materiaalina väljästi latvialaiset suullisesti levinneet tarinat. 



Karhunkaataja kertoo nimensä mukaisesti karhunkaatajasta, miehestä, joka tekee erilaisia urotekoja, joutuu vaikeuksiin ja selviytyy osin. 

Karhunkaataja on noin 140-sivuinen runomuotoinen eepos, joka alkaa jumalien kokouksella. Ensimmäisestä laulusta selviää mm. että Laima, tuo Riian Stockan-kello ja Baltian paras suklaamerkki, on yksi Auringon tyttäristä. Jumalat ennustavat karhunkaatajan kohtalosta ja toisesta laulusta alkavat Karhunkaatajan tarinat. Tarina lähtee käyntiin Riiasta, Väinäjoen suusta, mutta siinä mennään kaikkiin niihin ihastuttaviin linnoihin, joita Latvia on täynnä, esimerkiksi Turaidan linnaan, jossa olen itse päässyt käymään. 

Eepoksessa eletään 1200-lukua, jolloin Latviaa uhkaa Saksa ja Saksan uudet jumalat eli kristinusko ja hansakauppiaat. Kuten tunnettua, Saksan kauppiaat tulivat Latviaan, ja eepoksessa seurataankin saksalaisten ja kristinuskon vyörymistä Latviaan. Välillä käydään sotimassa virolaisten kanssa ja merillä Pohjanneidon luona ja lumotulla saarella, joista palataan takaisin turvalliseen kotiin Riikaan.

Karhunkaataja kasvaa ja harjoittelee soturiksi yhdessä Puuntuojan kanssa, jonka seurassa myös nuorukaisena seikkailee. 

Näillä liiviläisten mailla 
oli helppo huomata
linnoissa ja kylissäkin 
Saksan herrain hallinta. 
Kultatähkin lainehtivat
ohra- ja kauravainiot, 
liiviläinen kynti, kylvi, 
vieras sadon kahmaisi

Vaikka Karhunkaatajassa on nuorten miesten seikkailuja, ei se ole aivan yhtä monimutkainen juoneltaan kuin kotimainen Kalevalamme. Karhunkaatajassa sankari joutuu pulaan ja selviää monesta, viettää häitä ja siten muistuttaa kovasti Kalevalan tarinoita. Karhunkaatajassa kuitenkin painotus on siinä, miten Latvian kansaa uhkaa voimakas Saksa ja uusi uskonto. Eepos uhoaa menestystä Latvian kansalle, 

sillä kerran aika koittaa, 
jolloin Karhunkaataja
yksin syöksee vainolaisen 
alas virran syöveriin. 
Latvialle uusi aika, 
vapaa kansa syntyy näin. 



Parasta eeposta lukiessani oli se, että linnat heräsivät henkiin seikkailujen myötä, varsinkin Turaida alkoi muuttua eläväksi. 

Suosittelen Latviasta ja kansallismielisyydestä kiinnostuneille. 

Latviaa suosittelen kaikille: 






Ja kirjalla merkkaan Eurooppa-haasteeseen Latvian valloitetuksi. 

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kirsi Merimaa: Baltia Express

Viime viikolla kirjoitin Outi Pakkasen dekkareista, kuinka luen niitä lähinnä sen takia, että teokset sijoittuvat tuttuun kaupunkiin, Helsinkiin. Tai itse asiassa ne seudut, joista kirja kertoo, eivät ole vielä niin tuttuja minulle, etteikö niihin voisi vähän paremmin tutustua kirjojenkin sivuilla.

Lainasin kirjastosta toisenkin dekkarin nimenomaan kirjan miljöön takia. Kirsi Merimaan Baltia Express (2010, Myllylahti) sijoittuu nimensä mukaisesti Baltiaan: Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Kirsi Merimaa on salanimi, jonka takana on kaksi naista: Marja Lennes ja Pirjo Peltoniemi, joista jälkimmäisen muistan ainakin heti Turku-kirjeenvaihtajana uutisista. Merimaana he julkaisivat ensimmäisen teoksen vuonna 1987 - välillä pitkä tauon pitänyt kirjailijakaksikko palasi taas dekkareiden pariin vuonna 2008. Baltia Express -kirjan jälkeen on ilmestynyt vielä Musta kirves -teos. Nämä ja muut tiedot löytyvät nettisivuilta täältä.

Baltia Express alkaa tapahtumilla Helsingissä. Tietokonenörtti, nimimerkillä Alfa toimiva nettikoukkuilija lähtee hakemaan pankista uutta pankkikorttiaan, kun joutuu pankkiryöstön silminnäkijäksi. Huonoa tuuriaan hän näkee ryöstäjän kasvot, kun ryöstäjän kommandopipo nousee kasvoilta. Alfan pelastaa pizzakuski Kolja, joka sieppaa Alfan kyytiinsä. 

Pakomatka jatkuu pizzamopolla Helsingin katuja kohti satamaa, ja sieltä laivaan ja Viroon. Virossa heidät ryöstetään ja pakomatka vaikeutuu. Onneksi Koljalla on monia avuja, joilla selviytyminen on mahdolllista. Hän osaa olla kotoisin sieltä, mistä kulloinkin olisi parasta - ja ystävystyä vanhojen 'paikkakuntatuttujen' kanssa. Kolja on venäjänkielinen, joka osaa tietenkin suomea. Kolja osaa myös 'kääntää' tavaraa ja rahaa. Koljalla on ystävä, veriveli Sergei, jonka luokse he rientävät läpi Baltian maiden.



Samoin kuin Pakkasen teoksessa, odottelinkin sitä dekkareiden parasta osuutta eli miljöön kuvausta. Olenhan itsekin tehnyt saman matkan: Tallinna, Pärnu, Riika - tässä teoksessa se tehtiin vain toiseen suuntaan. Odotin, miten Laiman kellon alla odotellaan Sergeitä tai yhdyshenkilöä, ihastellaan Vapaudenpatsasta tai ainakin juostaan pitkin vanhankaupungin kapeita katuja tai hämäriä kaupunginosia. 

Riikaan kuitenkin kirjassa saavutaan pimeässä yössä ja lähdetään pois aikaisin seuraavana päivänä. Hirveän yksityiskohtaisiin kuvauksiin ei kaupungista innostuta. 

He ovat viehättävällä puistokadulla, jota reunustavat syvänpunaisina hehkuvat verivaahterat. Kolme- tai nelikerroksiset jugendtalot on pääosin korjattu. Vain muutaman ympärillä on rakennustelineitä. Kadun toisella puolella on vanhoja, pienen puutarhan ympäröimiä kaksikerroksisia huviloita, joitten pihoille, porttien sisäpuolelle on pysäköity kalliin näköisiä autoja. Eilinen autio tori on nyt muuttumassa iloisen värikkääksi vihannes- ja kukkatoriksi. Kauppiaat kokoavat myyntipöytiään ja asettelevat myytäviä tuotteita houkuttelevasti esille

Jugend-talot on helppo asetella paikoilleen Riian kartalle, mutta siihen samaan karttaan en saa mahtumaan toria. Vielä vaikeampi minun on tunnistaa Väinäjokea tästä kuvauksesta, sillä jotenkin olettaisin, että he ylittävät joen kaupungin kohdalta, vai jostain muualta, jossa kohdin kasvaa kaislikkoa?

- Daugava, Aris esittelee - - 
Aurinko välkehtii leveän joen pinnalla ja rantakaislikko hohtaa kultaisena. 

No, ihan muistojeni Riikaa ei tässä kirjassa päässyt huokailemaan, mutta en sitten kuitenkaan säälinyt jättää kirjaa keskenkään, kun oli mukavaa seurata, josko Sergei ihan oikeasti on oikea hahmo kirjassa, vai Koljan sepite.

Karkumatkan ohella kirjan yksi teema on nettimaailma. Kirja päähenkilö, Alfa, on nettiaddikti, joka elää oikeaa maailmaa mieluummin netissä. Kun Alfa sieppaantuu karkumatkalle, hän huomaa, että elämä netin ulkopuolella on paljon vauhdikkaampaa ja parempaa kuin elämä netissä. Toisaalta oikea elämä ja nettielämä kohtaavat, kun selviää, kuka nettisalanimi Lucifer oikein onkaan.

Miinusta kirjan huonolle miljöökuvaukselle. Ja myös sille, että kirjassa oltiin Riikassa ja lähdettiin Riikasta, paitsi ihan pari kertaa muistettiin lähteä Riiasta. Ja nyt kun Riika-reissu jäi vähän vajaaksi tässä kirjassa ja esittelyssä, niin kutsun sinut ikimuistoiselle matkalle Riikaan tänne. Matka kestää noin 25 minsaa (muistaakseni) - olen käynyt sen pariin kertaan ajelemassa - ja Latviassa asuessani tein sen joka arkiaamu. Ihan parasta matkassa on kakkososan joen ylitys - se on vaan jotenkin niin mahtavaa, kun Riian kauniit kirkot näyttäytyvät.

Tämä kirja ei ihan parhaimmasta päästä ollut, ja nyt on tullut luettua pari muutakin ei-niin-kauhean hyvää-teosta, joten pitää yrittää valita hieman parempi kirja seuraavaksi.