Nemo Rossi: Rooman sudet / Rooma kuvina IV (viimeiset kuvat)

Rooma-tohinoissani kävin lainaamassa kirjastosta kaikenlaisia Roomaan sijoittuvia ja Roomasta kertovia kirjoja. Tässä postauksessa nyt sitten vähään aikaan viimeiset kirjat ikuisesta kaupungista. 

Nemo Rossin Rooman sudet (2012, WSOY) ja Mafian linnut (2013, Myllylahti) ovat arkeomysteerin alanimellä kulkevia nuortenkirjoja. Näissä kirjoissa kaverukset Kaius ja Leo, sekä Kaiuksen kaksoissisar Silva, sotkeentuvat ja selvittävät mysteereitä, joiden miljöö on Rooma ja Roomasta nimenomaan sen arkeologinen menneisyys. Nemo Rossi on salanimi, jonka takaa löytyvät historiantutkija Mika Rissanen ja latinanopettaja Juha Tahvanainen, joten kirjoissa on paljon faktatietoa - mutta myös nuortenkirjamaista menoa ja jännitystä. 

Jaksoin lukea vain Rooman sudet -teoksen, joka oli nopealukuisempi ja jotenkin tiiviimpi paketti kuin sen jatko-osa. Kaverukset näkevät kolarin Roomaan johtavalla tiellä ja kolariin osallisen pakettiauton kyydistä he bongaavat outoja laatikoita, joissa oleva kirjainyhdistelmä saa heidät kiinnostumaan lastista ja sitä kuljettavista miehistä. Kirjojen, joita Kaius lukee intohimoisesti ja tietokoneen, jota Silva käyttää mestarimaisesti, ansiosta nuoret saavat selville, että kyseessä voi olla vanhan susikultin henkiinherättäminen tai ainakin sen yrittäminen. Kirjassa käydään useaan otteeseen läpi Rooman syntytarinaa, siis sitä, miten Romus ja Remulus tulivat suden pelastamiksi. 

Lukemisen lisäksi Kaius rakastaa Roomaa: 

Antiikinaikaisen kaupungin raunioista vain viisi prosenttia oli kaivettu esiin, Kaius ajatteli haikeana. Kaikki muu oli nykyisen Rooman alla. Katujen, rakennusten ja puistojen peittämänä. Mieletön tilaisuus arkeologeille - ellei niitä katuja, rakennuksia ja puistoja olisi ollut kaivausten aloittamisen esteenä. 

Kaverukset pyrkivät selvittämään, ovatko ehkä löytäneet myyttisen paikan, jossa susipapit toimivat. Rikolliset, jotka pyrkivät hyötymään samoista löydöksistä rahallisesti, ovat kuitenkn kintereillä. Kirjassa on sekä seikkailua ja vauhtia että historiallista faktatietoa. Sopivassa suhteessa, sanoisin. 

Mafian linnut -teosta jaksoin valitettavasti lukea vain noin 70 sivua alusta. Jotenkin tuntui, että kirja ei ole yhtä tiivis paketti kuin edeltäjänsä. Kirjoista voi lukea lisää mm. Kirsin kirjanurkka -blogista tai jälkimmäisestä Hemulin kirjahylly -blogista. 

Nemo Rossi: Rooman sudet

2012, WSOY

220 sivua

Etsin kuumeisesti myös kirjaa, joka kertoisi muinaisen Rooman gladiaattoreista. Hieman randomisti kirjaksi valikoitui Jukka M. Heikkilän Augustuksen kisat (2006, Karisto) -teos. Eletään Roomassa vuonna 2 eKr ja vallan kahvassa on keisari Augustus, joka haluaa järjestää naumakhian eli meritaistelun. Tätä suurta meritaistelua varten aletaan treenauttaa isoa joukkoa gladiaattoreita ja vankeja. Harjoitusten mestariksi valitaan Marcus, joka kuuluu keisarin henkivartiokaartiin. Mies halutaan Roomasta pois naisseikkailujen takia. Roomassa on aiemmin järjestetty naumakhia, mutta Augustus haluaa lyödä laudalta Caesarin aiemmin järjestämän näytöksen. Vastakkain on parituhatta miestä, jotka taistelevat merialuksissa tekojärvessä toisiaan vastaan. Kirjassa seurataan, miten Marcus kumppaneineen saa luotua harjoitteluintoa miehiin, jotka on tuomittu kuolemaan joka tapauksessa. 

Kirjassa oli kiinnostava juoni, mutta toteutus hieman tylsä. Jaksoin kirjaa puoliväliin asti hieman harppoen. Ehkä tästä eteenpäin kuitenkin vain Russell Crowen Gladiaattorin tahtiin? Ongelmana on, että keisareiden Roomasta on kirjoitettu paljon kirjoja, mutta ne ovat hieman tylsiä. Vinkkejä hyvistä kirjoista otetaan vastaan, ei tarvitse olla gladiaattoritaisteluja mukana. 

Rooma-kirjoja selatessani vastaan tuli myös lastenkirja, helppolukuisten kirjojen Keltainen banaani -kirjasarjaan kuuluva Susan Ashen Lilli muuttaa Roomaan, jossa porvoolainen Lilli-kissa eksyy vahingossa lentokoneen ruumaan ja tipahtaa Rooman lentokentälle. Saman tien Lilli onkin Forum Romanumin raunioilla, joilla törmää alueen kissoihin. Seikkailu Roomassa johdattaa Lillin osalliseksi kahden kissajengin taisteluun. Lastenkirjamaisesti viholliset kuitenkin ystävystyvät keskenään, kun he kohtaavat yhteisen vihollisen, kaupungin rotat.  

Luin yhdessä lapseni kanssa kirjan, minkä jälkeen lapsi halusi päästä Roomassa vain Forum Romanumille. Pettymys oli aikamoinen, kun raunioiden ja helteen lisäksi kissoja ei näkynytkään. Ainoat Rooman kissat nähtiin hieman kauempana toisilla raunioilla.

Lilli muuttaa Roomaan (2006, Kustannus-Mäkelä)
alkuteos: Fillet and the Mob 2004
suomentanut Terhi Leskinen
kuvittanut Chris Mould

Nina Peura: Yöpakkasia

Nina Peuran Yöpakkasia (2013, Mäkelä) kuuluu sarjaan pakkolukua lukuhaasteen vuoksi. Helmet-haku näytti, että kirjan miljöönä on Lahti, minkä vuoksi sitten aloitin kirjan, ja luin loppuun. En ole dekkareiden ystävä, ja tätä kirjaa lukiessa tuli paljon hyytymistä tarinankerrontaan ja tarinan kulkemiseen. Välillä nimittäin tuntui, että kirjassa käydään ihan kiusaksi asti kaupassa, lenkillä ja valitaan vaatteita - eli tehdään asioita, jotka eivät millään vie tapahtumia eteenpäin. Mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt, ja tosiaan oli kiinnostavaa seikkailla välillä Lahdessa.

Kirjassa kerrotaan erään opettajan kuolemasta. Sinällään kiinnostavaa, että tässä kirjassa liikutaan koulumaailmassa. Sijaiseksi kouluun palkattu Hanna Hankimo alkaa tutkia kollegansa murhaa, tai kuolemaa. Hannalla on ollut lyhyt suhde uskonnonopettajan, Matin, kanssa, joten hän järkyttyy, kun mies löydetään koulunpihalta kuolleena. Enemmän Hannaa tosin järkyttää se, etteivät muut opettajat juurikaan järkyty kuolemasta. Hanna kyselee muilta opettajilta Matista ja tämän elämästä, mutta saa tietoa opettajasta vasta, kun alkaa kysellä asioita koulun oppilailta.

Koulusta löytyykin kaikkea omituista, kuten opettajien omia yrityksiä, joissa oppilaat toimivat halpatyövoimana. 

Kirjan ideana on kurkistaa aikamoiseksi kauhukabinetiksi muuttuneen koulun kulisseihin. Idea oli ihan kiinnostava, sillä koulun tekemisiinhän voi olla vaikea puuttua, tai ainakin tämän kirjan mukaan on. Toteutus kirjassa oli kuitenkin korkeintaan vähän kiinnostava. Olisin toivonut kirjaan paljon enemmän sisältöä ja vähemmän yhdentekeviä puuhasteluja. 

Nina Peura: Yöpakkasia

2013, Mäkelä

192 sivua

Possujen lentokisa eli mitä tapahtui "sen pituinen se" -jälkeen

Joskus huomaamattaan ja ilman ennakko-odotuksia löytää sellaisen lastenkirjan, josta ilostuvat sekä lukija että kuulijat. 

Possujen lentokisa - Kolmen pienen porsaan uudet seikkailut (2005, Mäkelä, alkuteos Pigs Might Fly)

on jatko-osa kolmen pienen porsaan seikkailuille. 

Kirjan on kirjoittanut Jonathan Emmett ja piirtänyt Steve Cox, 

suomentanut Sinikka Sajama. 

Tässä tarinassa kolme pientä porsasta ovat ei-enää-niin-pieniä ja heidän nimensä ovat: 

Veeti ja Valto eivät ole oppineet mitään, vaan vieläkin rakentelevat kaikkea niistä vanhoista materiaaleista, jotka eivät toimineet isoa pahaa sutta vastaan: esimerkiksi Veeti on rakentanut television ja pyörän oljista huonolla menestyksellä.

Ainoastaan Voitto on selvinnyt elämänsä jatkossakin voittajana... 

Iso paha susi parantelee katkerana vieläkin takamustaan edellisestä seikkailusta. 

Mutta kun susi huomaa possujen aikovan osallista lentokilpailuun, se päättää kostaa possuille vihdoinkin. 

Ainoastaan Voitto rakentaa (taas) kestävän koneen ja 

kun kaksi muuta possua on tuhonnut olki- ja puukoneensa, 

vastassa on hävittäjäkoneella syöksähtelevä susi. 

Siispä susi kiihdyttää ja kieputtaa ja kolauttaa myös viimeistä konetta vastaan, 

mutta joutuu james bondmaisesti yhtäkkiä possujen koneen moottorin lähelle...

Ja vanha satu toistaa itseään: 

ahkera ja kaiken hienosti etukäteen suunnitteleva possu on voittaja, 

ja pelastaa siinä samalla muut possut. 

Jos vaikka miinuksena tästä kirjasta voisi sanoa, että lentokoneen materiaaleiksi olisi voinut keksiä jotain - - modernimpaa? niin tämä tarina  toimi hienosti. 

Intertekstuaalisuus oli lapsenkin helppo huomata, ja muunnos alkuperäisestä toimi: lentokoneet ovat lasten mieleen enemmän kuin talon rakentaminen. 

Suden loikka hävittäjänsä kyydistä on yhtä uskottava kuin 

esikuvansa elokuvassa esittämä loikka, 

mutta sopi tietysti muutenkin tämän kirjan henkeen. 

Kiihdytän ja kieputan ja kolautan -loru sopi uuteen satuun ja toi kuitenkin vanhaa satua esiin tarpeeksi. 

Sanoisin, että lastenkirja toimi hyvin, vaikka omat lapset ovatkin jo hieman kuvakirjoista seuraaviin siirtyneet. 

Kirja on hieman vanha, ja siten kovin kulunut, 

mutta oli pitkästä aikaa tosi hauska lastenkirja, 

niin toinpa täälläkin esiin. 

Jatkossa jatkan lastenkirja-matkaa Lindgrenien ja Ruotsin jälkeen seuraavaan satujen Pohjoismaahan.