Eihän näitä ihan pääsiäisaiheisiksi lukemisiksi voi katsoa, mutta kirjoitan nyt kuitenkin pääsiäisen alla kahdesta teoksesta, jossa mietitään meille hieman vieraampia maita ja tapoja, koska luin kuluvalla viikolla nämä teokset.
Lubna Ahmad Al-Hussein on kirjoittanut aiemmin teoksen 40 raipaniskua, jota en itse saanut koskaan luettua, mutta teoksesta voi käydä lukemassa hienosti pohtivasti kirjoitetun tekstin Jorin blogista. Olenko kirottu? Nainen, sharia ja Koraani -teos (2011, Minerva, alkuperäinen teos Suis-je maudite? suom. Tommy Granholm) mitä ilmeisemmin jatkaa siitä, mihin 40 raipaniskua jäi: tässä teoksessa mietitään, mitä Koraani ja muut islaminuskon pyhät ja tärkeät kokoelmat, kuten hadith-kokoelmat kertovat naisten kohtelusta. Al-Hussein haluaa taistella niiden naisten puolesta, jotka ovat koko elämänsä opetelleet ja uskoneet olevansa miehiä alempiarvoisia.
Nyt täytyy sanoa, että en tunne islamin-uskon pyhiä kirjoja ja kirjoituksia kovinkaan hyvin, enkä tiedä, miten niitä opiskellaan ja luetaan, joten kirjoitan yksistään kirjan perusteella. No, sen tiedän, että Koraania pidetään suorana Jumalan sanana, ja se on kirjoituksista tärkein. Siksi Al-Hussein korostaakin, että hän haluaa elää uskonsa mukaisesti, mutta luottaa vain siihen, mitä Koraanissa lukee. Loppuosassa kirjaansa hän tosin kirjoittaa, että sekin, mitä Koraanissa lukee, voisi olla jotain toista, koska arabin kielen sanoja olisi voitu tulkita toisinkin.
Al-Hussein kertoo hadithien olevan lakeja, ts. näistä kirjoituksista halutaan koota islamilainen laki. Al-Husseinin mielestä kirjoitukset tosin ovat keskenään ristiriitaisia, ja myös ristiriidassa Koraanin kanssa. Laki eli sharia, jonka lainoppineet ovat laatineet, on myös ristiriidassa paitsi uskonnollisten tekstien myös ihmisoikeuksien kanssa. Teoksessaan Al-Hussein esittää monia keskenään ristiriitaisia kohtia teksteistä ja näyttää, miten uskonnollisista teksteistä on unohdettu osa, otettu mukaan osa ja näin saatu naisia kohtaan vihamielinen laki. Laki, joka on jumalallista sanaa, on käytössä toisessa maassa, kun se taas toisessa maassa on täysin erilainen. Al-Hussein kysyykin, että miten laki voi tulla Jumalalta, jos se on eri maissa erilainen? Koraanista Al-Hussein löytää lempeän Jumalan, joka antaa anteeksi kaikki synnit.
Miten naisia kohtaan voidaan sitten käyttää lakia, joka on ristiriidassa niin monen asian kanssa? Al-Hussein kirjoittaa, että naiset, jotka eivät osaa lukea, tuntevat uskonnon vain sen perusteella, mitä heille kerrotaan. Niinpä naiset voivat alistua miestensä hakattavaksi, kun heille on opetettu, että nainen vastaa puolikasta miestä ja että he ovat sitä lähempänä jumalaa, mitä enemmän miehet heitä hakkaavat.
Al-Hussein muistelee, miten hänen omassa nuoruudessaan maa oli vapaamielinen ja naiset saivat pukeuta miten halusivat, esimerkiksi matkien elokuvatähtien pukeutumista. Maahan tuli kuitenkin tiukennettuja lakeja, joiden myötä naisten tuli pukeutua siveellisesti. Siveellisyys tarkoittaa mm. sitä, ettei pukeudu housuihin, mistä kirjoittajan saama tuomio raipaniskuista johtui.
Kirjaa lukiessa tuli olo, että koulutus ja tiedonkulku varmaankin saisivat muutkin ihmiset miettimään samoja asioita, mutta kuitenkin Eurooppaan tai Amerikkaan muuttaneet muslimit (siis jotkut heistä) ovat vaatimassa sharia-lakia myös näissä uusissa asuinpaikoissa, joissa koulutus ja tiedonsaanti pitäisi olla kaikkien käsissä.
Lina Ben Mhennin Tunisialainen tyttö (2012, Avain alkuperäinen teos Tunisian Girl - Blogueuse pour un printemps arabe, suom. Sampsa Peltonen) kertookin erilaisesta muslimimaasta, maasta, joka on ollut naisten oikeuksien suhteen edelläkävijä. Maassa on kuitenkin oltu tyytymättömiä hallitsijaan, pitkäaikaiseen presidenttiin, Zine el-Abidine Ben Aliin eli Zabaan, josta maa pääsi eroon eli pakotti lähtemään maasta 14.1. Tunisian girl on bloggaaja, joka haluaa pysyä erossa valtakoneistosta ja puoluepolitiikasta: hän seuraa ja seurasi blogissaan maan tapahtumia vallankumouksen keskellä. Tunisian girl aloitti bloggaamisen vuonna 2008, ja joutui sensuurin kohteeksi, mutta jatkoi protestiaan esim. Yhdysvalloista käsin.
Kirjassa kerrotaan, miten nettiaktivistit järjestävät mielenosoitusta, miten Mohamed Bouazizi polttoitsemurhallaan saa aktivistit omistautumaan asialleen kokonaisvaltaisesti.
Kun Al-Husseinin teosta lukiessa mietin, että miten tiedonkulku voikaan olla niin rajoitettu, niin Mhennin teosta lukiessa huomaa, että kovin vaikeaa nykymaailmassa on estää tiedonkulku: sensuuriyrityksistä ja sensuurista huolimatta bloggerit, twiittaajat, hakkerit ja muut tietokoneenkäyttäjät saavat tiedon leviämään. Kohokohta on mielenosoitus, johon somea käyttäen kootaan porukkaa mielenosoitukseen Zabaa vastaan.
Internet on unelmaväline suoralle demokratialle, kansalaisdemokratialle. Me haluamme maailman, jossa ei ole johtajia, jossa kaikki saavat osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa omaan todellisuuteen. - -
Kaikkihan me unelmoimme maailmasta, jossa ei ole kidutusta, sensuuria eikä väkivaltaa ja jossa kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat. Ehtona sille on vapaus ilmaista omat mielipiteet, vapaus saada suodattamatonta tietoa, jota vallankäyttäjät eivät ole kaunistelleet.
Se, mikä Al-Husseinin kirjassa tuntuu vielä kovin saavuttamattomalta: tiedon saanti ja levittäminen, muunkinlaiset mielipiteet kuin vallanpitäjien ainoat oikeat, on Tunisiassa ja tässä teoksessa, Tunisialainen tyttö, ehkä ei ihan täysin, mutta kuitenkin mahdollisia.
Nämä kaksi teosta näyttivät kaksi maailmaa, jotka olivat jossain määrin samanlaisia ja jossain määrin erilaisia: vallassa olevat yrittävät hallita ja hiljentää ihmiset, toisenlaisessa maailmassa se on mahdollista ja koulutuksen, tietokoneiden myötä se taas on mahdotonta. Aika näyttää, miten Al-Husseinin kuvaaman maailman käy, kun tieto alkaa kulkea ja jos ja kun naisetkin oppivat lukemaan itse kirjansa.
Tunisialainen tyttö näyttää, miten internetiä voi käyttää hyviin tarkoituksiin; voihan nettiä käyttää myös huonoihin tarkoitusperiin. Tunisialainen tyttö oli kauheuden tapahtumien kuvaamisesta huolimatta positiivinen kirja, jossa uskottiin parempaan tulevaisuuteen. Kirja oli kovin lyhyt (63 sivua), mutta blogia voi lukea osoitteessa: http://atunisiangirl.blogspot.com/, jossa Mhenni kirjoittaa arabiaksi, ranskaksi ja englanniksi.
Tunisialainen tyttö ei kerro kokonaisvaltaisesti maan tapahtumista, joten jouduin googlailemaan tietoja maasta, sillä vaikka tietysti seurasin tapahtumia vuoden takaa, en oikein täysin tiedä, mitä maissa tapahtui. Tai ehkä paremminkin en tiedä, mitä niissä oli ennen viime kevään tapahtumia tapahtunut. Teos sai kiinnostumaan tutkimaan ja ajattelemaan Pohjois-Afrikan historiaa.
(Tunisialainen tyttö on arvostelukappale.)
