Virpi Hämeen-Anttila: Villa Speranza

Virpi Hämeen-Anttilan Villa Speranza (2017, Otava) oli lukulistallani, kun tammikuussa listailin kevään -17 uutuuskirjoja (täällä). Onnistuin saamaan kirjan luettavaksi asti vasta nyt. Lukuhetki olikin oikea, sillä kun kotimaan kesä alkaa hiipua, tekee mieli haaveilla jostain lämpimästä ja kivasta kesämaasta, niin kuin Italia. 

Suomalainen Silja on lähtenyt kammottavien elämänkäänteidensä jälkeen unohtamaan ikävät asiat Italiaan. Firenzen ja Riminin rantojen kautta Silja lähtee etsimään elämäniloaan Umbriasta, johon häntä viettelee tieto siitä, että siellä ei ole muita turisteja. Matkallaan Silja törmää kuitenkin suomalaiseen oopperatähteen, Eva Morettiin ja päätyy tämän huvilaan, Villa Speranzaan. 

Silja, joka on toimittaja, pääsee tekemään harvinaista haastattelua Morettista, mutta tärkeämmäksi Siljalle tulee kuitenkin omien arpien paraneminen ja tunteiden avaaminen. Silja elää Morettin perheen ja musiikin keskellä. 

Olisipa hänen maailmansa tällainen. Kaunis. Ystävällinen lämpö, kevyessä ilmavirrassa liikkuvat köynnökset, pehmeä valokehä pöydän ympärillä ja pimeässä humiseva puutarha ja metsä sen ulkopuolella, puiden, kukkien, vihannesten ja yrttien tuoksu, kaskaitten siritys, puheensorina ja tunteikkaasti aaltoileva musiikki. Viini ja ruoka. 

Tunnelma on kohdallaan, ja Siljan elämä - samoin kuin lukijan odotukset - on valmiina kohtaamaan jotain suurta. Mutta, jokin pidättelee. Lukijana odottelin koko tarinan, ja jotenkin jäin kirjan luettuanikin vielä odotuksen tilaan. Tunnelman luojana kirja kuitenkin toimi, ja oli viettelevää viivähtää Italian maaseudulla - herättelemässä lomakuumetta Italiaan. Kirjassa on paljon musiikkia, joten kirja antaa varmaan enemmän lukijalle, joka on musiikkimaailmassa kotonaan. 

Virpi Hämeen-Anttila: Villa Speranza

2017, Otava

270 sivua

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina: nuoruus

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (2017, WSOY) jatkaa Napoli-sarjaa siitä, mihin Loistava ystäväni (2016,WSOY) jäi. Ystävykset Elena ja Lila ovat päässeet koulunsa loppuun, ja heidän tiensä kulkevat nyt eri suuntiin, kuten Loistava ystävä -teoksen lopusta voi jo päätellä. 

Lila on naimisissa ja viettää taloudellisesti yltäkylläistä elämää. Lapsuuden köyhyyden jälkeen Lila pistääkin rahaa menemään vailla tunnontuskia. Lilan elämä pyörii lapsuuden korttelissa ja lapsuudesta tuttujen henkilöiden seurassa. Taloudellisen nousun ansiosta hän pääsee asemaan, jossa voi ohjailla ihmisten elämiä. Kirjassa seurataan välillä lähempää, välillä kauempaa, tyydyttääkö tämä pieniin piireihin keskittyvä elämä Lilaa, joka koulussa loisti älyllään. 

Tarina kerrotaan Elenan (Lenu) näkökulmasta. Elena joutuu monesti miettimään ystävyyssuhdettaan Lilaan. Ystävyys ei ole kovin helppoa, sen Elena joutuu huomaamaan. Elena opiskelee, vaikka välillä hän ei usko itsekään kykyihinsä. Köyhistä oloista on vaikea ponnistaa ja välillä Elena huomaa, että hänen taustansa on todella kaukana muiden opiskelijoiden taustoista. Käydessään napolilaisessa kotikorttelissaan Elena huomaa, ettei häntä kovin paljon kannusteta opintojen tiellä eteenpäin. Maailmat ovat niin kovin erillään toisistaan. 

Teoksessa tarkastellaan edelleen nuorten naisten ystävyyttä, mutta samalla sitä, miten elämässä voi kulkea eri suuntiin. Koulutus on asia, joka vie Elenan aivan toisenlaisiin sosiaalisiin tiloihin. 60-luvun Italiassa nuori nainen joutuu lisäksi taistelemaan enemmän kuin mies ollakseen vakuuttava. 

Ferranten kirjoitustyyli on iskenyt minuun siitä alkaen, kun aloitin Hylkäämisen päivät -teoksella jo melkein kolme vuotta sitten. Napoli-sarja on ollut pelkkää nautintoa lukea. En malta millään odottaa, että kolmas osa tulee luettavaksi, tykkään tästä niin!

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

2017, WSOY

Storia del nuovo cognome 2010 

suomentanut Helinä Kangas

508 sivua

Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus

Marco Vichi on italialainen dekkaristi, jonka teoksissa sankarina on komisario Bordelli. Luulin lukeneeni Vichin ensimmäisen Bordelli-teoksen, mutta ilmeisesti se onkin jäänyt lukematta. Komisario Bordellin likaisin tapaus (2017, Aviador kustannus) on siis ensimmäinen teos, jonka Vichiltä olen lukenut. 





Kuva Aviador Kustannus.

Marco Vichi on viisikymppinen poliisimies Firenzestä. Työkseen hän selvittää rikoksia ja vapaa-ajallaan hän pitää hyvästä italialaisesta ruoasta ja viinistä, ja naisseurasta. 

Teoksessa eletään kevättä 1964. Toinen maailmansota ja saksalaisten hirveydet ovat hyvässä muistissa sekä Vichillä että häntä ympäröivillä ihmisillä. Kirjassa kurvaillaan pitkin Firenzen katuja ja toisaalta muistellaan ikäviä aikoja sodan melskeistä. Kaikkia asioita ei todellakaan ole annettu anteeksi. 

Pienet tytöt uhreina ei ihastuttanut aiheensa puolesta minua lainkaan, mutta muuten kirjan tarina oli kerrottu mukavan lennokkaasti, ja toisaalta italialaista ruokaa ja Firenen katuja ja Arno-jokea kuvailtiin teoksessa sen verran elävästi, että tämä toimi pahimpaan Italia-nälkään - ehkä hieman lisäten sitä. 

Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus

2017, Aviador kustannus

Una brutta faccenda 2003

suomentanut Enneli Poli 

288 sivua

Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Halusin säästellä hieman Elena Ferranten Loistava ystäväni (2016, WSOY) -teosta, ja näin pitkälle jaksoin sinnitellä. Nyt minulla oli aikaa lähteä Napoliin kahden ystävättären, Lilan ja Elenan, mukaan ja nauttia matkasta. Mietin kirjaa lukiessani, miten italialainen kirjallisuus onnistuukin viehättämään aina ja millaisia aarteita maan kirjallisuudesta aina vain löytyykään! Italialaiseen kirjallisuuteen aloin tutustua pari vuotta sitten, jolloin luin Italia-haasteeseen kirjoja (linkki), ja myöhemmin Italia tuli vastaan Elena Ferranten teoksissa Hylkäämisen päivät ja Amalian rakkaus. Nyt edessä on Ferranten Napoli-sarja, jonka ensimmäinen osa Loistava ystäväni on. 

Lina ja Elena elävät köyhässä Napolissa lapsuuttaan. Perheiden sisällä tapahtuu: köyhyyden lisäksi väkivalta kuuluu jokapäiväiseen elämään. Kaverit tappelevat keskenään ja kasvatuksessa uskotaan fyysiseen kurittamiseen. Tytöt löytävät toisensa, heidän ystävyyteensä kuuluu myös kilpailu koulussa. Varsinkin Lina on lahjakas koulussa, Elena tuntuu aina olevan jonkun verran ystävänsä varjossa, mutta tulevaisuus vie heidän elämiään eri suuntiin: toinen saa mahdollisuuden opiskella ja kouluttautua, toisen tulevaisuus on avioliitto 16-vuotiaana. Ystävät ja pojat tulevat tyttöjen elämään tietenkin - välillä on työntäyteisiä päiviä opintojen parissa, välillä aurinkoisia kesäpäiviä rannalla ystävien ja poikien kanssa. Tarina päättyy, kun tytöt ovat 16-vuotiaita. 

Sodan jälkeinen Italia nousee jaloilleen, elämä on vilkasta ja kirjan tarina eloisaa, Ferrante on taitava kertoja, enkä malta odottaa, että Napoli-sarjan seuraavat osat suomennetaan. Tulen ne aivan varmasti lukemaan. Enkä vain lukemaan, sillä Ferranten kerrontaan solahtaa niin, että tuntuu kuin pääsisi elämään menneeseen Napoliin ison ihmisjoukon kanssa, jotka elävät Lilan ja Elenan naapurustossa ja koulussa. Loistavan ystävän loputtua tuntuukin hieman oudolta, kun on palannut omaan elämään kirjan tarinasta. Ensimmäinen ajatukseni kirjan loppumisen jälkeen onkin, että nyt täytyy saada lisää Italiaa. 

Kirjan liitän Helmet-haasteeseen kohtaan 34. Keskustelua herättänyt kirja, sillä Ferranten kirja on aiheuttanut keskustelua siitä, kuka salanimin takana kirjoittava kirjailija oikeastaan on. 

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2016, WSOY

L'amica geniale 2011

suomentanut Helinä Kangas

362 sivua

Tässä vielä Helmet-lukuhaasteen tila, kun kaksi kuukautta lukuaikaa: 

Helmet-lukuhaaste:

1. Ruuasta kertova kirja - Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku (2003, Like) - luettu; muita: Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa
2. Matkakertomus - Rauli Virtanen: Reissukirja (2014, WSOY) - luettu; muita: Heikki Aittokoski: Narrien laiva
3. Kirjassa rakastutaan: Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (2016, Gummerus)
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja - Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä 
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman - Ida Simons: Tyhmä neitsyt
6. Kirjastosta kertova kirja - Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjaston kissat 1-5
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja - Leena Lehtolainen: Harmin paikka
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Kate Atkinson: Hävityksen jumala
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja - Samrat Upadhyay: Arresting god in Kathmandu
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Takashi Hiraide: Kissavieras
11. Sarjakuvakirja - Marjane Satrapi: Persepolis 1 & 2
12. Näytelmä - Joan Didion: Maagisen ajattelun aika
13. Kirjan nimi on kysymys: Mikä ihmeen uussuomalainen? 
14. Historiaa käsittelevä tietokirja - Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma: Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta - Petra Hammerfahr: Uskoton mies
17. Kirjassa juhlitaan - Helmi Kekkonen: Vieraat
18. Lastenkirja - Miikka Pörsti: Kaikkien juhla (2016, Tammi)
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan - Joan Didion: Iltojen sinessä (ei postausta9
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja - J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
    2014, Otava
25. Kirjassa on yli 500 sivua - Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
    2000, Seven-pokkari, 1. painos 1998, Otava
26. Elämäkerta tai muistelmateos
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Chigozie Obioma: Kalamiehet 2016, Atena
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja - Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja - Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
30. Viihteellinen kirja - Liane Moriarty: Hyvä aviomies 
31. Olympialaisista kertova kirja: Liza Marklund: Uutispommi
32. Kirjassa on myrsky: Pauliina Susi: Takaikkuna
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja - Seita Vuorela: Lumi (luettu, postaus tulossa)
34. Keskustelua herättänyt kirja - Elena Ferrante: Loistava ystäväni
35. Kirjassa ollaan avaruudessa
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja - Jukka Laajarinne: Tiloissa - esseitä
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan - Ralf Rothmann: Kuolema keväällä
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja - Herta Müller: Ihminen on iso fasaani 2009, Tammi, 1. painos 1990
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä - Niina With: Lähettäjä tuntematon
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja - Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985) 2016, WSOY
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) - Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
44. Kirjassa joku kuolee - Michael Cunningham: Lumikuningatar
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja - Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää 
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua - Aki Ollikainen: Nälkävuosi
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja - Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Anilda Ibrahimin Punainen morsian (2010, Tammi) -teoksen luin muutama vuosi sitten, ja Ajan riekaleita (2013, Tammi) on ollut ilmestymisensä jälkeen lukulistallani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - lisäksi listasin kesän alussa joitain kesäkirjoja luettavaksi, ja ihmeekseni jopa joitain kirjoista olen saanut luetuksi (kirjan kannessa lintuja).

Ajan riekaleita -teoksen päähenkilöitä ovat Zlatan ja Ajkuna, jotka kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa lapsena, kun Ajkuna äiteineen muuttaa Zlatanin kotiin asumaan. Ajkunan isä on pidätetty ja näin loppuperhe voi elää lähempänä perheenisää, ja käydä häntä näkemässä vankilassa. Lapsuuden ajan kaikki sujuukin hyvin, mutta pian levottomat ajat muuttuvat sodaksi - alkaa olla selvää, että Zlatan on serbi ja Ajkuna albaani - ja kun kaikki ovat sodassa toisiaan vastaan, on vaikeaa olla enää tekemisissä toistensa kanssa, vaikka ystävä olisikin. 

Sodan aikana ensisuudelmansa ja -hyväilynsä vaihtaneet Zlatan ja Ajkuna kadottavat toisensa. Molemmat rakentavat elämäänsä sodan jälkeen ja ulkopuolella, ja vähitellen syttyy ajatus siitä, olisiko toinenkin selvinnyt elossa ja olisikohan hänet mahdollista löytää? Entä jos löytää, jatkuuko elämä niin monen vuoden jälkeen siitä, mihin se viimeksi jäi?

Luin Ibrahimin teoksen heti Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä -teoksen jälkeen, ja tämä kontrasti varmasti vaikutti lukukokemukseeni: Siinä, missä Ekman kierrättää yhden juhannusaaton tapahtumia usean henkilön ja eri tapahtuma-aikojen kautta kerros kerrokselta esiin, Ibrahimin teoksessa sodan tulo, elämä sodassa ja sodan jälkeen hujahtaa hetkessä ohi. En päässyt samalla tavalla kirjaan sisälle kuin Ekmanin tarinaan - tosin sama tapahtui toisenkin nykykirjan kanssa, oli pakko jättää kesken, kun kirja oli niin töksähtelevä. Jäinkin miettimään, onko kirjallisuus muuttunut näin paljon näin vähässä ajassa - lyhyiksi lauseiksi, nopeasti kiitäviksi tapahtumiksi, joita tuskin ehtii huomata lukiessaan kirjan jo loppuun? Tuntuu, että kirjoitustyyli on kovin samanlainen niin monessa kirjassa: aloitin J.M. Coetzeen Jeesuksen lapsuus -teoksen, ja mietin, että miten olen yhtäkkiä jo puolivälissä kirjaa. 

Varmaankin lukukokemukseni olisi ollut erilainen, jos olisin lukenut tämän teoksen eri ajankohtana. Nyt pääsin hienoisesti rakkauden makuun, joka oli teoksen keskiössä. Sota alkaa olla jo niin turruttavaa, että voiko muuta sanoa kuin että sota ei ole koskaan kenellekään hyväksi - kirjaa lukiessani tämä ajatus vahvistuu, jos se vielä voi millään vahvistua. 

Kirjan liitän vielä EM-kisahaasteeseen. Futiksen EM-kisoissahan albanialaiset veljekset pelasivat eri joukkueissa, toinen Sveitsin ja toinen Albanian joukkueessa, teoksen teemaan liittyen.

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (2013, Tammi)

Lámore e gli stracci del tempo 2009

suomentanut Helinä Kangas

327 sivua

Kesäinen lukumaraton naistenkirjallisuutta

Jäin paitsi kirjablogien yleisestä lukumaratonista 10.7., mikä jäi vähän harmittamaan - ja mieleen jäi kytemään ajatus, että kyllä kesällä kerran vielä maratoonailen. Nyt ajatus tuli taas mieleen, kun kävin palauttamassa kirjoja kirjastoon... ja no, samalla tulin katsoneeksi vähän jotain luettavaa. Muutama kirja oli vinkkilistalla, osan kirjoista valitsin ohuuden ja kiinnostavuuden perusteella. Haaveenani siis lukea paljon erilaisia tarinoita. 

Koska pilvimuodostelmat saapuivat jostain taas tänään taivalle, päätän aloittaa kirjamaratonin ihan tässä heti, koska siivota voi aina huomennakin, ja rantakeli ei ole vielä tänään... Kahvi on keitetty, joten lukeminen alkakoon!

15.44. pari tuntia luettu, ja pari kirjaa luettu.

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like) kertoo 1500-luvun Italiasta aatelisperheestä, jonka tytär ja poika tuntevat vetoa toisiinsa. Sisko, Anna, rakastaa veljeään ja hellii ja tottelee tätä kuten sisko tekee. Veli, Miguel, alkaa tuntea rakkautta Annaa kohtaan ja tuntee omantunnontuskia näistä tunteistaan. Onneksi Espanja kutsuu Miguelia, hänet aiotaan lähettää espanjalaiseen hoviin. Kun suunnitelmat menevät pilalle, Miguel keksii toisenlaisen ratkaisun. Ahdistava uskonnollisuus ympäröi maailmaa, samoin aatelisten hillitty maailma. Tarina lisäksi kirjassa on pitkät jälkisanat ja viitteet.
118 sivua.

Leena Rantasen Vastaantulijoita (2006, Like) kertoo lyhyitä tarinoita Pariisissa asuvista kodittomista. Kuvien avulla ihmisten elämät näyttäytyvät lukijalle. Tai ne elämät, joita näillä ihmisraunioilla on mahdollisesti ollut. Kovin moni ei katso ohikulkiessaan kodittomia, mutta nämä novellit katsovat. Sydäntäsärkevää. Tämä teos pakolliseksi lukemistoksi (espoolaisiin) kouluihin!

Murheen murtamalla äidillä on huivi päässä, likaiset vaatteet eri paria kuten pojallakin. Mutta päällimmäisenä pojalla on uutuuttaan hohtava samettitakki jonka taskua koristaa kullalla kirjailtu uljas kotka, kuin aatelinen vaakuna. Rikkaan perheen poika on pitänyt takkia vain muutaman kerran, hän on kasvanut ja osaa jo pelata golfia ja lasketella hiihtokeskuksissa.

19.30

Luin teoksen Prinsessan kirjeet (2010, Teos), jossa nainen kirjoittaa jäähyväiskirjeitä miehelleen, joka makaa hänen vieressään sängyssä. Nainen allekirjoittaa nämä kirjeet prinsessana ja kertoo, miten aikoo matkustaa maailman ääriin, ilmeisesti Kiinaan, sillä kirjeissä käsitellään paljon Kiinan tapahtumia. Samoin hän kirjoittaa rakakudestaan mieheen. Kirjoittajan aikomus on lähettää yksi kirje joka päivä, niin että kun mies saa viimeisen kirjeen, hän tulee takaisin. Pidin tästä kirjasesta ja sen kirjeistä, kirja oli mukavan erilainen.
112 sivua

Sari Pöyliön Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena) on ratkiriemukas novellikokoelma, joka on jäänyt jostain syystä lukematta. Nämä novellit ovat hauskoja ja välillä täytyy jäädä naureskelemaan, esimerkiksi ruumiin siirtämistä Helsingistä Pohjanmaalle kahden naisen voimin. Niin paljon kuin novellit naurattavatkin, täytyy nyt kokeilla jotain muuta, koska novellit ovat myös kovin samalla tavalla räävittömiä. Luen pari novellia myöhemmin loppuun.
166 sivua

8.15.
Illalla luin vielä Dina Rubinan Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti) -teosta, jossa on kolme pidempää novellia. Ensimmäinen, kirjan nimikkonovelli oli kiinnostava, toinen novelli hieman tylsempi, joten jätin viimeisen lukematta (luen tänään). Kirjan teemana tuntuu olevan parisuhteiden ongelmat, pettäminen.

Pia Ronkaisen Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio) vaikutti kirjastossa kiinnostavalta, ja hieman epäröiden otin mukaan luettavaksi. Kirja olikin yllättävän hyvin kirjoitettu, siinä kuvataan, miten uusioperhe toimii, kun isä rakastuu uuteen naiseen. Emilialla on vaikeuksia suhtautua isän uuteen naisytävään ja tämän lapseen. Emiliaa kiinnostaa lisäksi terroristin seuraaminen, ja hän miettii kovasti, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja mistä kummatkin syntyvät. Nuortenkirja, ihan mukava sellainen.
126 sivua.

Ja nyt aamulla aloitin Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus) -novellikokoelmaa, vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Pääosin novellit tuntuvat kertovan ongelmista miesten kanssa.

11.30

Claire Castillon Pieni sydän jaksaa rakastaa luettu loppuun. Tässä teoksessa on lyhyitä novelleja naisista, miehistä ja suhteista. Pettämisiä, rakastumisia ja oivalluksia, jotka ovat hauskoja omalla tavallaan. Loppupuolen novellissa esiintyy Picasso, joten saan tästä yhden kirjan Helmet-lukuhaasteeseen!
125 sivua

Samoin luettu loppuu Pöyliön Pölynimurikauppias, jossa oli heti kesään sopiva novelli Side, jossa kolme sukupolvea naisia saapuu vasta ostetulle kesämökille: kartta/ navigaattori eivät näytä tietä mökille, vettä ei ole, piha on pitkää ruohoa, jota aletaan parturoida ruohonleikkurilla.... hauskaa kaaosta, jota selvittämään vaaditaan yksi putkimies.
166 sivua

Luin myös viimeisen novellin Rubinan teoksesta Kaksiosainen sukunimi. Ljubka oli varsin erilainen kuin kirjan kaksi muuta novellia. Tämän novellin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1953 ja siinä kaksi naista, joiden omaisia on viety mm. Siperiaan, yrittävät selvitä pikkukaupungissa. Lääkärinä toimiva Irina Mihailovna palkkaa kotiavukseen Ljubkan, joka on ajautunut rikosten tielle. Ongelmia ei kuitenkaan tuota Ljubka, vaan Irinan kuuluminen sukuun, jota syytetään lääkärien salaliitosta.
158 sivua

Lukumaratonia on nyt pari tuntia jäljellä, ja ajattelin hylätä loput kirjaehdokkaat ja siirtyä Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjan ääreen, koska aloitin kirjaa jo vähän eilen, ja novellien vaihtuvat henkilöhahmot saavat pään pyörälle. Kaikki lukemani teokset ovat olleet kiinnostavia ja niitä on ollut mukava lukea, samoin ne kaikki olisivat varmaan jääneet lukematta ilman lukumaratonia.

Aurinkokin on alkanut paistaa, joten siirtyilen sitten lukumaratonista ulkoilmailemaan!

13.30
Huh, ei jaksa ei pysty! Nyt olen lukenut vuorokauden putkeen ja silmät alkaa olla sen verran rasittuneet, että pakko pitää pidempää taukoa. Luin Reeta Paakkisen kirjaa vielä vajaat sata sivua, ja jatkan sitä hieman levättyäni ja tehtyäni muita asioita.

Tässä vielä luetut kirjat:

Marguerite Yourcenar: Anna, sisaresi... (2002, Like)
Anna, soror.... 1981
suomentanut Jussi Lehtonen
118 sivua

Leena Rantanen: Vastaantulijoita (2006, Like)
65 sivua

Prinsessan kirjeet (2010, Teos)
112 sivua

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2015, Atena)
166 sivua

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi (2015, Idiootti)
novellit alun perin v. 1990/ 1994
suomentanut Tuukka Sandström
158 sivua

Pia Ronkainen: Äären ympärillä on kylmä muuri (2013, Impressio)
126 sivua

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
suomentanut Lotta Toivanen
125 sivua

EM-loppukiri: Tsekki / Portugali / Puola

Milan Kundera: Tietämättömyys

2002 WSOY

L'ignorance 2000

suomentanut Annikki Suni

154 sivua

Milan Kundera on yksi vanhemmista lempikirjailijoistani, jonka teoksia luin aikana, jolloin en aivan täysin ymmärtänytkään hänen teostensa hienoutta. Olemisen sietämätön keveys on teos, johon palaan aina uudestaan löytääkseni jotain uutta. Tietämättömyys (2002, WOSY) tuli edustamaan EM-kisamaiden Tsekkiä, joka ei kisoissa pärjännyt, mutta kirjallisuuden puolella pärjäsi taas hyvin. 

Tietämättömyys-teoksen kantava teema on emigrantit, jotka ovat lähteneet Tsekeistä neuvostoarmeijan vyöryessä Prahaan vuonna 1968. Irena on yksi heistä, jotka lähtivät maasta. Hän on asunut Pariisissa kaksikymmentä vuotta, kunnes vihdoin palaa maahansa ja kotikaupunkiinsa. Matkalla hän tapaa sattumalta lentokentällä Josefin, jonka muistaa opiskeluvuosiltaan. Irenalla ja Josefilla on täysin erilaiset muistot toisistaan, ja muistojen erilaisuus saa aikaan sen, että he tapaavat toisensa täysin erilaisin odotuksin. Molemmat hakevat toisistaan jotain mennyttä, jota eivät löydä enää Prahasta. 

Kirjassa pohditaan nostalgiaa ja sen merkitystä aina Odysseuksesta alkaen. Myös Odysseus purjehti matkoillaan kaksikymmentä vuotta, kunnes palasi Ithakaan. Miten emigrantit, joilla ei ole ollut aiemmin mahdollisuutta paluuseen, kokevat maansa jälleen sen nähdessään ja tavatessaan ne ihmiset, jotka jättivät taaksensa. Paikat ovat muuttuneet, ihmiset ja sukulaiset eivät ole heistä puhuneet vuosiin, koska ovat pelänneet loikkaamisen vaikuttavan omaan elämäänsä. Ovatko emigrantit enää kenenkään muistoissa? Kun kaupunki ja suku ei tunnu kodilta, tuntuu kieli paikalta, jonka voi tuntea kodikseen, ajattelevat Irena ja Josef.

Kunderan teosta oli ilo lukea, sen mietintää kodista ja elämästä toisaalla. 

*********

Antonio Tabucchi: Kertoo Pereira

1996, Tammi

Sostiene Pereira, 1994

suomentanut Liisa Ryömä

176 sivua

Portugalia edustaa kirjallisuuskatsauksessa hieman yllättäen italialainen Antonio Tabucchi, jonka teoksessa Kertoo Pereira (1996, Tammi) eletään Lissabonissa. Tarkemmin vuodessa 1938, jolloin Portugali eli yksinhallitsija Salazarin vallassa. 

Pereira on työssä journalistina lissabonilaisessa lehdessä, johon kirjoittaa kulttuuritekstejä. Hän voi kirjoittaa näennäisen itsenäisesti juttuja kirjailijoista, joista haluaa, mutta huomaa, että on ottanut liiallisia vapauksia. Lehden päätoimittaja huomauttaa, että tekstien pitäisi kertoa sellaisista kirjailijoista, jotka ajattelevat Portugalista isänmaallisesti. 

Pereira tutustuu journalistiharjoittelijaan, nuoreen Monteiro Rossiin ja tämän tyttöystävään Martaan. Nuoret saavat Pereiran tekemään asioita, jotka ovat hieman epäilyttäviä. Tämän Pereira huomaa ainakin siinä vaiheessa, kun poliisi tulee etsimään Rossia. Pereiran on aika miettiä, uskaltaako hän tehdä asioita päätoimittajan toiveiden (käskyjen) vastaisesti. 

Kirja toi palan maailmaa, joka oli päässyt minulta unohtumaan/ olemaan tietymättömissä: Portugalin Salazarin aika ei tunnu kovinkaan tutulta, joten ihan hyvä idea lukea eurooppalaista kirjallisuutta: paljon on tapahtunut Euroopan historiassa. 

Ja Portugali upeasti (ja hieman yllättäen) finaalisssa sunnuntaina!

**************

Eva Weaver: Jacobin takki 

2013, WSOY

The Puppet Boy of Warsaw, 2013

suomentanut Anna Lönnroth

359 sivua

Puolasta kertoo Eva Weaverin Jacobin takki (2013, WSOY), jossa ajankohta on toinen maailmansota. Eurooppalaisessa kirjallisuudessa sota onkin tapahtuma ja ajankohta, joka jakaa sekä maanosan historiaa ja luonnollisesti kirjallisuutta: Tabucchin kirjassa eletään kuohuntavuosia, jotka edelsivät sotaa, Kunderan teoksessa sodan jälkeistä aikaa, jossa kylmä sota vaikutti pitkään ja tapahtumat historiassa sekä ihmisten elämässä kulkivat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä omalla tavallaan. 

Jacobin takki kertoo ajasta myrskyn eli sodan aikaan. Jacob on nuori poika, joka elää Varsovassa. Hän on juutalainen ja elää kaikki ne hetket, joiden aikana juutalaisten elämään ja elämänpiiriä kutistetaan. Ensin juutalaiset eivät voi käyttää samoja ratikoita, käydä koulua, sitten heidät ahdetaan juutalaisghettoon ja sitten alkavat kuljetukset keskitysleireille. Kaiken kurjuuden, nälän ja epätietoisuuden keskellä Jacobilla on isoisän takki, joka on täynnä salataskuja. Näihin taskuihin mahtuvat kaikki pienet nuket, joilla Jacob viihdyttää ihmisiä: nukketeatterilla nälkä ja kuolema pysyvät vähän aikaa mielestä poissa. Nuket pitävät Jacobia hengissä hieman paremmin ja varmemmin ja iso takki mahdollistaa sankariteot ghetossa. 

Kirja kertoo karmaisevista tapahtumista ja kysyy kahta asiaa: miten oli mahdollista, että kukaan ei nähnyt, mitä tapahtui silmien edessä? Miksi ne ihmiset, jotka näkivät gheton naapurissa tapahtumat, olivat hiljaa? Kirjassa kysytään myös: miksi juutalaiset eivät nousseet kapinaan ennen kuin oli liian myöhäistä? 

Kirjan rakenne on outo, sillä itselleni tämä oli Jacobin tarina. Kun kirjassa siirryttiin osaan kaksi ja kolme, en ollut tarinassa enää niin intensiivisesti mukana. Empatiani ei riittänyt saksalaissotilaalle, josta toinen osa kertoi, aivan näin pian sodan tapahtumien jälkeen. Toinen osa olisi voinut olla kokonaan pois. Vaikka ymmärränkin tarinan: lapsenlapset eivät voi ottaa vastuuta isovanhempiensa teoista. 

**********

EM-kirjallisuutta tulossa vielä muutaman kirjan verran, postaukset taitavat mennä ensi viikolle. Otetaan vaikka Hesa Cupin kunniaksi yksi ylimääräinen viikko. Hesa Cup siis alkaa maanantaina ja kestää koko viikon. 

Fausto Brizzi: 100 onnen päivää

En kovin usein tykkää avata kirjaa, jota mainostetaan tarinaksi elämän viimeisistä päivistä, mutta tällä kertaa kiinnosti liiaksi, mitä Fausto Brizzin teos 100 onnen päivää (2016, Gummerus) pitää sisällään. 

Keski-ikäinen Lucio, joka on työssä kuntosalilla ja valmentaa harrastuksenaan kohtalaisen surkeaa lasten vesipallojoukkuetta, saa tietää sairastavansa syöpää. Lääkäri lupaa miehelle elinaikaa noin kolme kuukautta eli 100 päivää, mistä kirjan nimi. 

59

Osaatteko kuvitella mielessänne sellaisen yhdentekevän toukokuisen päivän, jolloin taivas valmistautuu vuodattamaan maailman ylle trooppisen kyynelryöpyn? Tänään on sellainen.

Minä en evääni räväytä vaan rötkötän nojatuolissa ja ajattelen kuolemaa. 

Lucio jättäytyy pois työstä ja jää mietiskelemään, mitä tekisi loppuelämällään, jota siis ei ole kovin kauan enää jäljellä. Osa päivistä menee maatessa parvekkeella milloin sadetta milloin aurinkoa tuijotellen. Välillä Lucio päättää kokeilla syöpähoitoja, välillä terveellistä ruokavaliota, mutta huomaa, että elämä on kivempaa, kun voi nautiskella appiukon kahvilassa aamuisista donitseista. 

Lopun lähetessä Lucio päättää lähteä matkalle vaimonsa ja lastensa kanssa. Ensimmäisen sen takia, että vaimo antaisi miehelleen anteeksi tämän tyhmän teot, ja jälkimmäisten, koska tajuaa, että on elämässään viettänyt aivan liian vähän aikaa näiden kanssa. 

Kirjaa lukiessani täytyi todeta, että olipa onni, että aloitin kirjan ennakkoluuloista huolimatta, sillä kirja oli lempeä ja kuolema, tai sairastuminen vakavasti, ei tuntunut niin pahalta asialta kuin ennen kirjaa. Se, mitä kirja kuitenkin haluaa sanoa, on että jokainen päivä tulisi elää niin kuin se olisi joku sadasta viimeisestä elinpäivästä. Hyvä muistutus jokaisen elämään. 

Kirjan on lukenut myös mm. hh-lukija. 

Fausto Brizzi: 100 onnen päivää 

Cento giorni di felicità 2013

suomentanut Lotta Toivanen

410 sivua

Kolme kirjaa naisista naistenpäivän fiiliksissä: Moriarty, Busquets, Ferrante

Luin kolme kiinnostavaa kirjaa, jotka kertovat naisista. Tarkoituksenani oli kirjoittaa kirjoista naistenpäivänä, mutta kirjoitetaan nyt naistenpäivän jälkitunnelmissa. 

Liane Moriarty tuli tutuksi minulle vasta viime joulukuussa, mutta sen jälkeen olenkin ahminut Moriartyn kaikki suomennetut teokset: Hyvä aviomies, Mustat valkeat valheet ja nyt Nainen joka unohti (2016, WSOY). Moriartylla on loistava kyky koukuttaa lukijansa, ja sanoisinkin, että nämä kirjat ovat parasta tämän päivän viihdettä. 

Nainen joka unohti kertoo nimensä mukaisesti naisesta, joka unohti kaiken - kymmenen viimeisimmän vuoden ajalta. Noin nelikymppinen Alice on tehopakkaus, joka osallistuu lastensa koulun ja asuinalueensa toimintaan ja tapahtumiin. Kodin lisäksi Alice pitää huolta itsestään, mikä koituu hänen kohtalokseen: Alice saa aerobic-treeneissä iskun päähänsä. Kun hän herää, hän on hyvässä kunnossa, mutta valitettavasti unohtanut, miksi on eroamassa aviomiehestään Nickistä; Alice on kovasti rakastunut kymmenen vuoden takaiseen Nickiin. Myös kaikki kolme lastaan Alice on unohtanut. Arki vaatii siis totuttelua, koska muisti ei aivan heti palaudu. 

Avioeron ja tunteiden viilenemisen lisäksi kirjan teemana on lapettomuus, sillä kirjan tarinassa terapeutilleen avautuva Alicen sisko Elisabeth kärsii asiasta. Kun Alice herää muistamattomana, hän huomaa myös, että sisarusten välit ovat tulehtuneet, ehkä tämän lapsiasian vuoksi, päättelee Alice. 

Alice käyttäytyy ja ajattelee maailmasta varsin eri tavalla, kun kymmenen vuotta lasten kasvatusta ja siitä aiheutunutta väsymystä ei ole enää muistissa. Kirjaa lukiessani kävi mielessä, että itsellänikin pieni muistinmenetys voisi olla paikallaan. Kun asioihin suhtautuu eri tavalla kuin mitä on tottunut, asiat lutviutuvat ehkä paremmin. 

Kirjaa oli kiinnostavaa lukea, ja hieman pöljältä kuulostava lähtoasetelma toimi. Ainoa asia, mihin en kirjassa ollut tyytyväinen, oli loppuratkaisu: aivan liian kiltti omaan makuuni. 

Muita lukeneita: Kulttuuri kukoistaa ja Kirjakaapin kummitus -blogistit.

Liane Moriarty: Nainen joka unohti 

2016, WSOY

What Alice forgot 2010

suomentanut Helene Bützow

495 sivua

Tämän kevään teos on myös Milena Busquetsin Tämäkin menee ohi (2016, Otava), josta kiinnostuin siksi, että espanjalaisia kirjailijoita harvoin saa suomennoksiksi ja siksikin, että kirja kertoo keski-ikäisen naisen elämästä. Aivan täysin en pystynyt samaistumaan päähenkilön Blancan elämään, sen verran villiä elämää hän vietti. 

Blancan elämään vaikuttaa ja tarinan aloittaa naisen äidin kuolema ja hautajaiset. Ehkä jonkinlainen ikäkriisikin on tarinan päähenkilöllä: hän miettii elämäänsä ja ollakseen miettimättä elämäänsä ja äitinsä kuolemaa hän hakeutuu ex-miesystäviensä ja nykyisten rakastajiensa seuraan. Elämä ei aivan tunnu samalta kuin parikymmentä vuotta aikaisemmin. 

Ajattelen että voisin pysähtyä ja ehdottaa että menisimme lasilliselle (ja humaltuisimme ja kertoisimme elämäntarinamme innoissamme ja kompastellen ja hipaisisimme kuin ohimennen toistemme käsiä ja polvia ja katsoisimme toisiamme silmiin sekunnin pitempään kuin on soveliasta ja suutelisimme ja naisimme hätäisesti jossain  kylän sopukassa niin kuin silloin, kun olin nuori, ja rakastuisimme ja matkustelisimme ja olisimme aina yhdessä ja nukkuisimme kiinni toisissamme ja saisimme pari lasta lisää ja lopultakin pelastuisimme), mutta jatkan matkaa taakseni vilkuilematta. Jos miehet tietäisivät, miten monta kertaa me naiset katsomme tuon elokuvan, he eivät uskaltaisi pyytää meiltä edes tulta tupakkaansa. 

Kirjan lennokkuudesta, tai ehkä juuri sen takia, en päässyt kirjaan sisään niin hyvin kuin olisin halunnut. 

Kirjasta lisää Kirjapolkuni ja Tuijata -blogeissa.

Milena Busquets Tämäkin menee ohi

2016, Otava

También esto pasará 2015

suomentanut Tarja Härkönen

190 sivua

Busquetsin kirjan kanssa samoista lähtökohdista ponnistaa Elena Ferranten Amalian rakkaus (2005, Avain), sillä myös tässä teoksessa Delia, aikuinen tytär joutuu järjestämään äitinsä, Amalian, maan lepoon. Lisäksi Delia haluaa selvittää, mitä hänen äidilleen oikeastaan tapahtui: hukuttautuiko äiti itse, vai oliko joku henkilö aiheuttamassa kuoleman?

Ihastuin Ferranten teokseen Hylkäämisen päivät, jonka luin noin vuosi sitten ja halusin lukea Ferranten esikoisteoksen ennen kuin uusi suomennos, Loistava ystäväni, tulee kauppoihin. 

Ferrante kuljettaa lukijana minut Napoliin, jossa Delia yrittää tutkia, ketä kuului Amalian lähipiiriin mustasukkaisen ex-miehen ja rakastajan ohella. Tutkimuksensa Delia tekee valuen kuukautisverta ja pukeutuneena äitinsä alusvaatteisiin ja pukuun, jotka on ostettu äidin tavoista poiketen seksikkyyttä korostaen. Delian muistellessa lapsuuttaan käy ilmi, että äiti ei koskaan saanut pukeutua näyttävästi, koska Delian isä pelkäsi naisensa viettelevän muita miehiä pelkällä olemuksellaan. 

Kirjassa on paljon tukahdettuja tunteita: Delia miettii, miksei tunne seksuaalista vetoa miehiin, äitiä on kielletty näyttämästä naisellisuuttaan jne. Tämä pieni kirjanen ei ollut helppoa luettavaa, todellakaan. 

Aivan mahtavan hyvä idea Busquetsin ja Ferranten kirjojen lukeminen peräkkäin ei ollut, sillä kirjat pääsivät sekoittumaan toisiinsa pahasti. Sen sijaan nämä kaksi kirjaa toivat melkoista kontrastia Moriartyn keskiluokkaisten ihmisten kuvaamiseen, minkä takia näin jälkikäteen Moriartyn teoksen naiset pääsevät ärsyttämään aivan erityisen paljon. 

Kirjan on vastikään lukenut myös Omppu. Jään hänen tavoin odottamaan uutta Ferrantea! 

Elena Ferrante: Amalian rakkaus

2005, Avain

Amore molesto 1992

suomentanut Tary Nyström Abeille 

151 sivua

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu Bar Lumen murhat

Vuosi sitten luin italialaisen Marco Malvaldin teoksen Viiden korttipeli, joka aloitti Bar Lumen murhat -kirjasarjan. Kuten kirjasarjan nimikin jo kertoo, tässä kirjassa on kyseessä murha ja sen tutkimus. 

Pieneen italialaiseen kaupunkiin rynnii joukko tiedemiehiä konferenssiin, niinkin kaukaa kuin Japanista. Kirjassa tarkastellaan Italiaa hetken japanilaisen silmin, mikä oli kiinnostavaa - oma ensimmäinen matkani Italiaan toteutui vuosi sitten ja oli mukavaa "nähdä" kirjan sivuilla taas matka Rooman Fiumcinon kiiroradoilta lähtien. 

Myöhemmin kirjassa japanilainen mies löydetään hotellistaan kuolleena, ja vaikka kuolema melkein ohitetaan luonnollisena tapauksena, havaitaan, että kuolemassa olikin jotain epämääräistä, mikä aiheuttaa rikostutkimuksen. Bar Lumen omistaja Massimo joutuu taas ratkomaan murhan mysteereitä. 

Kirjassa kuvaillaan paljon kaikkea pienen kylän ja baariin elämässä tapahtuvaa, ja yhtä tärkeää kuin murhan selviäminen on kirjassa myös se, miten Massimon isoisä "jengeineen" saataisiin siirtymään pöydästä toiseen. Kas, kun heidän vakkaripöydässä on paras nettiyhteys ja asiakkaita pitäisi saada houkuteltua baariin jollain, esim. ilmaisen nettiyhteyden, keinoin. Murhan ratkaisukin liittyy tietokoneisiin, jotenkin sopivan helpolla tavalla. 

Mikään tässä iso- ja väljätekstisessä kirjassa ei ollut kovin vaikeaa. Suosittelen ajanvietteeksi sellaiselle, joka ei kaipaa ryppy otsassa ratkaistavia dekkareita. 

Muita kirjan lukeneita: 

MarikaOksa, Kirjahilla. 

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu Bar Lumen murhat

2015, Tammi

Il gioco delle tre carte (2008)

suomentanut Inkeri Koskinen

281 sivua

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

On ilo saada aloittaa kirjavuosi 2015 näin hyvän kirjan parissa. Löysin Elena Ferranten nimen jostain englanninkielisestä kirjablogista, jossa kirjailijan kirjaa kehuttiin ja olin iloinen, että kirjastosta löytyi Hylkäämisen päivät (2004, Avain) suomeksi. 

Hylkäämisen päivät -teos ei takakantensa perusteella ole kovinkaan iloinen kirja, sillä kirjassa nelikymppinen, kahden lapsen isä, Mario, jättää vaimonsa ja alkaa seurustella parikymppisen naisen kanssa. Kun mies kertoo vaimolle lähtevänsä ja jättävänsä perheen, alkaa nainen raivota. Kirjassa seurataan naisen, Olgan, ajatuksia ja tunteita ja voisi sanoa, että tässä kirjassa on monenlaisia tunteita - Olga käy läpi lähes kaikki inhimilliset tunteet, jotka vaan kuvitella saattaa. 

Reagoin voimattomuuteeni kireällä ja uupuneella itsekurilla. Päässäni pyörivät vain kuvitelmat Mariosta uuden naisensa kanssa. Kävin läpi menneisyyttämme, yritin kuumeisesti ymmärtää, missä suhteessa olin ollut riittämätön. 

Viha, katkeruus, pettymys, epäusko ja raivo saavat naisen niin täydellisesti valtaansa, että jopa todellisuus alkaa hämärtyä, kun nainen on kahden lapsensa kanssa kesäisen kuumassa kerrostaloasunnossaan. 

Peilikaapin liikkuvista sivuovista näin molemmilla puolillani erikseen kasvojeni kaksi puoliskoa. Tarkastelin ensin oikeaa, sitten vasenta sivukuvaani. Molemmat puolet olivat vieraan näköisiä. Yleensä en käyttänyt lainkaan sivupeilejä, tunnistin itseni vain keskiosan heijastamasta etukuvasta. - - Katso minua, kuiskasin peilille. Peili tarkasteli tilannettani. Etukuva rauhoitti minua kertomalla, että olin Olga ja että selviäisin tästä päivästä, mutta kaksi sivukuvaani varoittivat minua, ettei asia ollut niin. 

En paljasta tässä, miten Olgan lopulta käy, mutta voin sanoa, että kirja on huikea lukuelämys. Välillä, kun Olga ajautuu ajatuksiinsa ja mielensä myllerryksiin, tekee mieli nousta ja nykäistä naista liikkeelle, ettei katastrofi pääse valloilleen. Sen verran vauhkoksi Olga tosiaankin pääsee kirjassa, että lukijana tuskin pysyin nahoissani. Suosittelen kirjaa ja jos aihe ei tunnu omakohtaiselta tai se tuntuu luotaantyöntävältä, niin kannattaa päästä asian yli ja tarttua kirjaan. 

Muita tekstejä kirjasta: Kiiltomato ja myös MarikaOksa, joka oli lukenut kirjan myös!

Kirjailija Elena Ferrante muuten välttelee julkisuutta parhaansa mukaan, täältä löytyy New Yorkerin juttu kirjailijasta. 

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät 

2006, Avain 

I giorni dell'abbandono, 2002

suomentanut Taru Nyström Abeille

193 sivua

Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä ja Italialainen ateria -lukuhaaste

Niccolò Ammaniti tuli itselleni tutuksi tänä vuonna aivan uutena kirjailijatuttavuutena ja minkälaisena tulikaan! Luin jo aikaisemmin tänä vuonna Ammanitin teokset Minä en pelkää ja Juhla alkakoon, jotka saivat minut hämmästelemään, minkälaista kirjallisuus voi ollakaan. Taivaan ja maan väliltä (2008, Otava) jatkaa samaa sävyä: lukiessani kirjaa voin vain hämmästellä, mitä tämäkin kirja pitää sisällään. Kirjan kansi on ensinnäkin hämmästyttävän huonosti kirjaan sopiva, koska se tuo mieleen jonkun toisen maailmansodan aikaan liittyvän pienen orpopojan kohtalon. Kannen hämyisyys antaa kuvan, että tässä kirjassa käsitellään aihetta harmonisen tunteellisesti ja lempeästi. Kirja on kuitenkin jotain muuta. 

Taivaan ja maan väliltä alkaa siitä, kun 13-vuotias Cristiano Zena isänsä käskyttämänä käy tappamassa naapuritontilla räksyttävän koiran. Isä kärsii päänsärystä, eikä kestä jatkuvaa haukkumista. Cristiano näkee, että koira haukkuu sen takia, että on juuttunut kiinni. Säälin häivähdys käy hänen mielessään, mutta lopulta Cristiano tekee isänsä tahtonsa mukaisesti. 

Kirjan tarina vyöryttää lukijan päälle Cristianon isän, Rinon ja tämän työttömät ystävät: Quattro Formaggin ja Danilo Aprean. Miehet ovat hyvässä aikuisiässä, mutta heidän päivänsä menevät ryyppäämiseen ja naisten iskemiseen. Miesten taustoilta löytyy tragedioita, jotka saavat lukijan tuntemaan pientä myötätuntoa miehiä kohtaan. Kirjan tapahtumat ovat kuitenkin raakoja, ja herännyt myötätunto alkaa kadota, kun lukijana jouduin kohtaamaan kaiken sen, minkä miehet tekevät. Kolmikon suunnitelmana on ajaa traktorilla päin pankkiautomaattia ja ottaa automaatista rahat ja alkaa toteuttaa unelmiaan (, jotka tietysti vaativat paljon rahaa). 

Suurena ryöstöyönä luonto ottaa maailman hallintaansa ja italialaiseen kylään iskee suuri myrsky, joka vaikuttaa omalla tavallaan tapahtumien kulkuun. Kirjan luvut on myös jaettu viikonpäiviin ja myrsky-yön tapahtumien ennen ja jälkeen oleviin tapahtumiin. 

Ammaniti tuo tarinaansa mukaan henkilöhahmoja sitä mukaa, kun ne tulevat tarpeellisiksi. Lukijan ei tarvitse pitää mielessä näitä eri henkilöitä, koska ne tulevat mukaan vasta, kun on tarpeellista. Näin kirjan nopeasti vaihtuvat näkökulmat eivät haittaa, vaan pitävät kirjan tempon nopeana. Laitapuolen kulkijoiden lisäksi kirjaan astelee myös yhteiskunnan parempaa väkeä. Kirjan tapahtumat ja myrsky iskevät molemmat yhteen ja mikä kaaos siitä syntyykään! Samalla tavoin kuin Juhla alkakoon -teoksessa Ammaniti alustaa jotain suurta tapahtuvaksi ja se suuri on tapahtunut, katsotaan, kuka henkilöistä selviää ja kuka ei.

Kirja on samaan aikaaan järkyttävä, kiinnostava juonellisesti ja sanomaltaan, yllättävä - ja kaiken kaikkiaan Ammaniti kirjoineen on tämän vuoden suuri inspiroija itselleni. En ole osannut luoda yhdenkään hänen kirjansa kohdalla käsitystä siitä, mitä tuleman pitää, kun olen aloittanut kirjan lukemista. Ammaniti kuljettaa lukijana minua kauemmas kuin mitä haluaisin mennä, mutta pitää samalla sellaisessa otteessa, että en voi laskea irti. 

Niccolò Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä
2008, Otava
Come Dio comanda 2006
suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
513 sivua 

Olen kirjailijan löytymisestä kiitollinen "Italialainen ateria" -lukuhaasteelle, jonka kokoan tässä postauksen lopuksi:   

***********************

Tuulevi kirjoitti blogissaan vuosi sitten:

Italialainen ateria eli pasto italiano

Helsingin kirjamessujen teemamaa vuonna 2014 on Italia. Sen innoittamana haastan kirjabloggarikollegat ja etenkin itseni italialaisen kirjallisuuden pariin.

Italia sekä hyvä ruoka ja juoma kuuluvat yhteen niin erottamattomasti, että haasteessa syödään italialainen ateria näin:

• 1 teos = aperitivo
• 2 teosta = aperitivo & antipasto
• 3 teosta = aperitivo & antipasto & primo piatto
• 4 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo piatto
• 5 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno
• 6 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata
• 7 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi
• 8 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti
• 9 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé
• 10 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé & digestivo
• enemmän kuin 10 teosta = kaikki edelliset ja ruokajuomaksi viiniä eli vino

Itse aloitin italialaiseen kirjallisuuteen tutustumisen ennen haasteeseen tutustumista, alkupaloina nautin teoksen: 

1. Marco Malvaldi: Viiden korttipeli - Bar Lumen murhat (2014, Tammi) - aperitivo

ja liityin haasteeseen sen jälkeen, kun tiesin lähteväni kesällä Roomaan: 

2. Margaret Mazzantini: Älä liiku (2004, WSOY) - aperitivo & antipasto

Löysin pian kirjailijan, jonka koko tuotanto piti ahmaista: 

3. Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää (2005, Otava, Seven-pokkari) - aperitivo & antipasto & primo piatto

4. Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon (2011, Otava) - aperitivo & antipasto & primo & secondo piatto

5. Niccolo Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä (2008, Otava) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno

Lueskelin Italiaa myös kirjailijoilta, joiden tuotanto ei kovin ihmeesti ihastuttanut: 

6. Antonio Tabucchi: Taivaanranta (1995, Tammi, alkuperäinen -86) ja aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata

7. Italo Calvino: Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa 

(2010, Tammi - keltainen pokkari, 1. suomennos 1986, alkuperäinen -63) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi

Kesäisen Rooman-matkan jälkeen pääsin tutustumaan italialaisiin kirjailijoihin, jotka näin ja koin vielä Helsingin Kirjamessuilla: 

8. Silvia Avallone: Teräs (2014, Minerva) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti

9. Paolo Giordano: Ihmisruumis (2014, WSOY) aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé

10. Cristina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristituulessa (2014, Gummerus) -aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé & digestivo

11. Giuseppe Catozzella: Et kai vaan pelkää? (2014, Like) - kaikki edelliset ja ruokajuomaksi viiniä eli vino

Pääsin osallistumaan Italialainen ateria -lukuhaasteeseen sekä lukemalla että näkemällä ja kokemalla. Erityisen voimakkaasti mieleeni jäi elämään tietysti ne kymmenen eläväistä päivää Roomassa ja Rooman ympäristössä. Oli myös huikeaa kuulla kirjailijoiden kertovan kirjoistaan Helsingin Kirjamessuilla. Huh, mikä mahtava lukuhaaste!