Varis+Boyne+Saisio = yhteispostaus

Tuula-Liina Varis kuuluu niihin kirjailijoihin, johon olen halunnut pitkään tutustua. Huvila (2016, WSOY) tuli vastaan kirjaston pikalainoissa, ja koska takakannessa luvattiin tarinaa Turusta, teki mieli lukea turkulaista historiaa. 

Huvilassa kerrotaan tosiaan Turusta alkaen vuodesta 1929. Raakel on nuori nainen ja kiinnostuu taiteilijasta, jonka näyttelyä menee katsomaan. Raakel muuttaa miehen kanssa hirsihuvilaan Turun ulkopuolelle ja haaveilee vievänsä kulttuuria syrjäseudulle. Raakel tulee raskaaksi ja huomaa olevansa vaipanvaihtajana kotonaan. Seuraksi ja avuksi saapuu Selma, jonka näkökulmasta tarinan jatko ja loppu kerrotaan kirjassa. Ollaan vuodessa 1950 ja toinen maailmansota on vaikuttanut ihmisten elämiin. 

Teoksessa kerrotaan elämästä Turussa, jossa eletään kulttuuri- ja taitelijaperheiden keskellä. Turu näyttäytyy kuitenkin olevan kaukana muusta Euroopasta: 

 Miksi me olemme takapajula? Koska kansa on sielullisesti jähmeä eikä pysty ottamaan vastaan mitään uutta. 

Aksel, Raakelin taitelijamies, päättää muuttaa omalta osaltaan Suomen suuntaa ja muuttaa Saksaan, jossa kaikki tuntuu 1930-luvulla tapahtuvan. 

Tarina oli varsin erilainen kuin mitä etukäteen ajattelin. Tarinankäänteet olivat hieman surulliset, mutta naiset hirsihuvilassaan pärjäsivät sodasta huolimatta. Teos oli nopealukuinen ja vei lukijaa nopeasti eteenpäin historiankulussa. 

Tuula-Liina Varis: Huvila

2016, WSOY

245 sivua

Helmet-haasteessa tämä kirja kohtaan 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella, koska valitsin kirjan lopulta sen takakanen tekstin perusteella. 


Variksen teoksen kanssa samaan aikaan ajoittuu John Boynen Poika vuoren huipulla (2017, Bazar) -teos. Tarina alkaa vuodesta 1936, jolloin poika nimeltä Pierrot elelee normaalia elämäänsä Pariisissa. Pierrot jää kuitenkin orvoksi, ja orpokodin kautta hänen matkansa kulkee hänen tätinsä luokse Berghofiin, korkealla vuorelle. 




Viattomasta pojasta kasvaa nuori, joka saa vaikutteensa talossa vierailevalta suurelta Saksan johtajalta. En ollut ottanut selvää kirjasta etukäteen, ja olin yllättynyt tarina saamasta käänteestä. Tarina eteni koko ajan synkemmäksi ja sitä lukiessa tuli melkein pahoinvoivaksi. En mielelläni lue toisen maailmansodan aikaisia teoksia, ja nyt tuli luettua kaksi peräkkäin, sillä Variksen teoksessa oli kovin samanlaisia viittauksia: Aksel muutti Saksaan uuden ideologian perässä. 

Boynen kirja oli taitavasti kirjoitettu, niin masentava kuin tarina olikin. Tämä teos jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa. 

John Boyne: Poika vuoren huipulla 
2017, Siltala 
The Boy at the Top of the Mountain 2015
suomentanut Heli Naski 
238 sivua

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt, koska kirja kertoo ajasta, jota onneksi en ole joutunut elämään

Kahden näin samanlaisen ja masentava-aiheisen kirjan jälkeen kivan kontrastin antoi Pirkko Saision uus teos. 

Pirkko Saision Spuuki Spaidermän ja raju nonna (2017, Siltala) viehätti nimensä takia. Ja kun tutustuin kirjan ideaan, viehätti sekin minua. "Nonnasta" tulee isoäiti ja hän liittyy facebookiin, jossa jakaa lapsenlapsensa elämän sattumuksia ja sanailuja. Kukapa ei kirjoittelisi näitä hassunhauskoja ajatuksia, joita ihanat taaperot keksivät. No, näistä ajatuksista syntyy siis kirja, jossa ollaan välillä Helsingissä, välillä kesämökillä ja välillä talvenvietossa Madeiralla. Kolmivuotiaasta kasvaa tarinan mittaan kuusivuotias, eikä kuusivuotias esimerkiksi enää usko joulupukkiin, vaikka hammaskeijuun on vielä parempi uskoa. 

Teos oli mukavan leppoissa luettavaa. Lapsen sanomiset saivat miettimään kaikkia niitä hassuja juttuja, joita omat lapset ovat kulloinkin sanoneet ja hoksanneet elämästä aina vain enemmän. Erityisesti jäi mieleen huumorintajun syntymisen ihmettely: voiko alle 1-vuotias jo ymmärtää, mikä on normaalia ja nauraa epänormaalille, ihmetellään, kun Spuuki Spaiderman työntää kurkkuja korviinsa ja torahampaiksi ja pikkusisko nauraa katketaakseen. 

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
2017, Siltala
193 sivua

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani (2017, Otava) -teos ei ole sellainen teos, jonka kuvittelin lukevani. Mutta välillä täytyy ottaa riski, ja päätin tutustua tähän teokseen, jonka kansikuva tuo mieleeni lasten satukirjat. Hieman sellainen satumainen Spielmannin kirja tosiaan on - aikuisten satukirja. 

Kymmenen unelmaani - kirjan nimi ja kansikuva yhdessä antavat vaikutelman, että teos on hieman höttöinen - ja kyllä, sellainenkin kirja on aivan täysin. Tarinan päähenkilö, Brett Bohlinger, menettää äitinsä nopealle sairaudelle ja äiti on antanut tyttärelleen kymmenen tehtävää ennen kuin tytär saisi perintönsä itselleen. Yksi tehtävistä on rakastua. 

Brett on ihmeissään, sillä hänen veljensä saa perintönsä. Äidin kosmetiikkafirman johtajuuskin viedään hänen nenänsä edestä. Brettin ei auta muu kuin alkaa toteuttaa unelmiaan, jotka hän on kirjoittanut 14-vuotiaana. Vaikka Brett miettiikin, ettei hän ole enää samanlainen kuin teinityttönä, voiko hänen äitinsä olla kuitenkin oikeassa siinä, että teinimäiset haaveet ja niiden toteutus tekisi tämän aikuisen naisen onnelliseksi? 

Muutaman takkuavan kirjan lukemisen jälkeen Spielmannin teosta oli ilo lukea. Voisi sanoa, että jäin teokseen jopa koukkuun. Tarina oli täynnä sattumuksia, joita edesmennyt äiti tuntui ohjailevan niin kuin satujen haltijakummit. Joitakin mutkia oikaistiin, mutta se ei nyt jäänyt kaihertamaan mieltäni. Kirja jätti höpsön onnellisen olon lukemisen jälkeen ja vaikka en nyt muistakaan täysin, minkälaisia unelmia itselläni oli 14-vuotiaana, aloin miettiä, mistä sitä haaveilikaan teininä. Kaiken kaikkiaan, teos jätti sen verran hyvän mielen, että laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi. 

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

2017, Otava

The Life List 2013

suomentanut Outi Järvinen 

381 sivua

Kesäkirjoja - Gyasi, Bourdeaut, Boström Knausgård

Tässä kesällä luetuista kirjoista taas pieni yhteyspostaus. 


Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan 
2017, Like
Välkommen till Amerika 2016
suomentanut Petri Stenman 
96 sivua

Luin viime kuussa monta hyvää kirjaa, ja mietinkin jo, että onpa jännää, miten paljon maailmassa onkaan hyvää kirjallisuutta - ja miten ihanaa päästä siihen tutustumaan! Sitten eteeni tulee Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan (2017, Like), jonka ajattelin lukea, koska kirja vaikutti niin lyhyeltä! 

Lyhyydestään huolimatta tämä kirja ei ollut helppo lukea, vaan se oli raskas sekä tarinaltaan että tekstiltään. En pitänyt Boström Knausgårdin kirjoitustyylistä, joka oli itseään toistavaa. Ymmärrän kyllä, että tässä yritettiin kirjoittaa lapsen näkökulmasta, ja ehkä siksi tyyli oli lyhyt ja iskevä. Tarina jäi tekstiä paremmin mieleeni, tässä tosiaan kuvataan lapsen näkökulmasta erästä perhettä, jossa nuori tyttö pelkää veljeään ja toivoo isänsä kuolemaa. Perheen äiti pitää perhettään valoisana, mutta tyttö joutuu miettimään, onko asia tosiaan näin. Miettiessään tyttö lakkaa kokonaan puhumasta. Kirjan tarina oli kurja, eivätkä lukufiilikset nousseet kovin korkealle. 

TuijaTa piti kirjasta minua enemmän. 



Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles
2017, Siltala
En Attendant Bojangles 2015
suomentanut Ville Keynäs 
144 sivua 

Hieman sama motivaatio oli lukea loppuun Olivier Bourdeautin Tule takaisin Mr. Bojangles (2017, Siltala), joka Knausgårdin tapaan on myös kerrottu osin lapsen näkökulmasta. Tällä kertaa tutustutaan ranskalaiseen perheeseen, jossa kaikki ei lopultakaan ole aivan niin hyvin kuin alussa voisi kuvitella. Perheessä tanssitaan Nina Simonen Mr. Bojanglesin tahtiin ja juhlitaan - ja kaikki on hyvin ainakin heidän omasta mielestään. 

Sitten isä ja äiti päättävät ottaa poikansa pois koulusta, koska heidän mielestään elämässä voi oppia koulua paremmin niitä asioita, jotka ovat tärkeitä. Tärkeää perheelle on päästä Espanjaan vapaa-ajan asunnolle, linnaan. Lukijalle alkaa kirjaa lukiessa selvitä, että perhe ei liiku normirajojen sisäpuolella. Vaikka tanssiminen Simonen tahtiin ja juhliminen on hauskaa, on normit ylittävällä elämällä myös raadollisemmat puolensa, mikä tulee ilmi kirjan jatkuessa. En aivan järisyttävästi innostunut tästä teoksesta, mutta viihdyin mukana hetkittäin. 

Kirjasta on kirjoittanut myös mm. Lumiomena. 



Yaa Gyasi: Matkalla kotiin  
2o17, Otava
Homegoing 2016
suomentanut Sari Karhulahti 
373 sivua

Yaa Gyasin Matkalla kotiin (2017, Otava) on päätynyt Otavan kirjaston -sarjaan, varmasti siksi, että esimerkiksi New York Times ja Time ovat listanneet tämän esikoisteoksen vuoden 2016 kymmenen parhaimman kirjan joukkoon. 

Ghanalais-yhdysvaltalainen kirjailija kertoo yhdessä teoksessa monen sukupolven tarinan. Lähtökohtana on Ghana. Kultarannikolla käydään orjakauppaa - kirja alkaa 1700-luvun puolivälistä, jolloin orjakauppa käy kuumimmillaan. Teoksen tarina seuraa kahta eri sukupolvien linjaa, joiden henkilöhahmojen kautta esitetään historian kulku lukijalle. Orjana Yhdysvaltoihin siirtyvän henkilön mukana päästään mukaan maailmaan, joka on vain ja yksinkertaisesti karu ja kamala. Mitkä ovat Yhdysvaltoihin tulleen afrikkalaisen orjan lasten ja näiden lastenlasten elämän mahdollisuudet uudella mantereella? 

En itse nauti tällaisesta katkonaisesta tarinasta, jossa henkilöt vaihtuvat luvuittain. Mutta nykyaikaa lähestyvien henkilöiden mukana ymmärrys kuitenkin iski tajuntaani. Minkälaiset ovat mahdollisuudet niillä, joiden esi-isät ovat tulleet meren takaa ja joita on alistettu jo monta sukupolvea? Tätä samaa ihmettelevät Gyasin tarinan viimeiset henkilöhahmot. 

Teos oli suhteellisen nopealukuinen ja ennakoitavissa, koska kerronta kulki sukupolvelta toiselle. Kirjan loppu oli tärkeintä ja viimeiset luvut loivat koko teoksen merkityksen. Pidin lopultakin tästä romaanista, joka kertoo asiasta, jota nykymaailmassa ei saisi unohtaa. 

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina: nuoruus

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (2017, WSOY) jatkaa Napoli-sarjaa siitä, mihin Loistava ystäväni (2016,WSOY) jäi. Ystävykset Elena ja Lila ovat päässeet koulunsa loppuun, ja heidän tiensä kulkevat nyt eri suuntiin, kuten Loistava ystävä -teoksen lopusta voi jo päätellä. 

Lila on naimisissa ja viettää taloudellisesti yltäkylläistä elämää. Lapsuuden köyhyyden jälkeen Lila pistääkin rahaa menemään vailla tunnontuskia. Lilan elämä pyörii lapsuuden korttelissa ja lapsuudesta tuttujen henkilöiden seurassa. Taloudellisen nousun ansiosta hän pääsee asemaan, jossa voi ohjailla ihmisten elämiä. Kirjassa seurataan välillä lähempää, välillä kauempaa, tyydyttääkö tämä pieniin piireihin keskittyvä elämä Lilaa, joka koulussa loisti älyllään. 

Tarina kerrotaan Elenan (Lenu) näkökulmasta. Elena joutuu monesti miettimään ystävyyssuhdettaan Lilaan. Ystävyys ei ole kovin helppoa, sen Elena joutuu huomaamaan. Elena opiskelee, vaikka välillä hän ei usko itsekään kykyihinsä. Köyhistä oloista on vaikea ponnistaa ja välillä Elena huomaa, että hänen taustansa on todella kaukana muiden opiskelijoiden taustoista. Käydessään napolilaisessa kotikorttelissaan Elena huomaa, ettei häntä kovin paljon kannusteta opintojen tiellä eteenpäin. Maailmat ovat niin kovin erillään toisistaan. 

Teoksessa tarkastellaan edelleen nuorten naisten ystävyyttä, mutta samalla sitä, miten elämässä voi kulkea eri suuntiin. Koulutus on asia, joka vie Elenan aivan toisenlaisiin sosiaalisiin tiloihin. 60-luvun Italiassa nuori nainen joutuu lisäksi taistelemaan enemmän kuin mies ollakseen vakuuttava. 

Ferranten kirjoitustyyli on iskenyt minuun siitä alkaen, kun aloitin Hylkäämisen päivät -teoksella jo melkein kolme vuotta sitten. Napoli-sarja on ollut pelkkää nautintoa lukea. En malta millään odottaa, että kolmas osa tulee luettavaksi, tykkään tästä niin!

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

2017, WSOY

Storia del nuovo cognome 2010 

suomentanut Helinä Kangas

508 sivua

György Spiró: Kevätnäyttely

Toinen kirja, jonka luin Unkarin- ja Budapestin-matkalla, on György Spirón Kevätnäyttely (2012, Avain), joka oli muutama vuosi sitten enemmän esillä mm. kirjablogeissa - näin muistelen. 

Kevätnäyttely kertoo henkilöstä nimeltä Gyula Fátray, joka on normi-insinööri. Eletään vuotta 1956, tarkemmin päivää 17.10., ja Fátray odottaa sairaalassa pääsyä leikkaukseen, josta jää toipumaan vielä viikoksi sairaalaan. Kun Unkarin kansannousu, 50 000 ihmisen marssi tapahtuu Budapestin kaduilla, Fátray makaa sairaalan sängyssä. Hän on kaukana kaupunkinsa ja maansa tapahtumista. Tai niin hän ainakin luulee. 

Eräänä päivänä töihin palattuaan hän huomaa olevansa keskellä juonitteluja, joissa yritetään saada syyllisiä kansannousuun. Uhkana on kuolemantuomio, sillä Fátrayn katsotaan syyllistyneen kansan vastarinnan nostattamiseen. Fátray alkaa taistella syytteitä vastaan, mutta huomaa, ettei se olekaan niin helppoa. Hänen olostaan sairaalassa ei löydy todisteita, eikä kukaan muista nähneensä koko henkilöä. Syylliseksi Fátray tuntuu sopivalta, koska hän on juutalainen ja vaihtanut nimensä unkarilaiseksi myöhemmin. Kaikki kirjassa tuntuu kulkevan sattumuksien kautta: nimen kirjaamisessakin oli ongelmia, ja nimestä ei aivan tullut, mitä Gyula halusi. 

Teoksen nimi puolestaan viittaa Fátrayn vaimon Katin järjestämään näyttelyyn, josta hän on innoissaan. Mutta näyttely jäi jotenkin pääjuonen varjoon teoksessa.

Kirjassa mennään ympäri Budapestia, mm. hotellimme lähellä Üllöi útia pitkin, Budan ja Pestin väliä Tonavan yli ja Margitinsaarella, jossa kävin matkallani uimassa. Juonta kiinnostavampaa olikin matkata Fátrayn kanssa pitkin Budapestin katuja, tietenkin Parlamenttitalollakin tässä kirjassa oltiin (ks. edellinen postaus). En olisi varmaan kiinnostunut kirjasta kovinkaan paljon, ellei sen miljöö olisi ollut vastikään nähty ja koettu. Sinällään kiinnostava lukea Kevätnäyttely Kondorin teoksen jälkeen, jossa elettiin vuotta 1936. Näistä kahdesta tuli kiinnostava katsaus Unkarin historiaan. Olisi kiinnostavaa lukea myös teoksia, joissa kerrottaisiin nyky-Unkarista, onkohan sellaisia suomennettuna? 

György Spiró: Kevätnäyttely
2012, Avain 
Tavaszi Tárlat 2010
suomentanut Juhani Huotari 
308 sivua

Helmet-haasteessa kirja löytääkin paikkansa kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, koska Unkarin historiasta en ole kovin tietoinen. Kansannoususta tuli luettua wikipedian kautta lisää. 

Kuvat eivät nyt liity varsinaisesti kirjaan, mutta Budapestin toiseksi hienoin nähtävyys (mielestäni) on tämä Kalastajanlinnake, sadunomainen seinämä, josta on hienot näkymät Pestin puolelle.