Vilmos Kondor: Budapestin varjot & Budapest kuvin

Minulla on aina tapana lukea matkoilla matkakohteeseen liittyviä teoksia. Tänä kesänä käväisin Budapestissä, Wienissä ja Prahassa - luettavana oli kirjoja, jotka sijoittuvat Budapestiin ja Prahaan. Ensimmäisenä luettavaksi pääsi Vilmos Kondorin Budapestin varjot (2012, Tammi), koska minun on pitänyt lukea Kondorin kirjoja jo jonkun aikaa.

Budapestin varjot on Kondorin dekkarisarjan ensimmäinen osa. Se kertoo Unkarista, ja varsinkin Budapestistä vuonna 1936. Aikaa määrittää Unkarin pääministerin Gyula Gömbösin kuolema, joka aloittaa kirjan. Kansallismielinen ja juutalaisvastainen pääministeri luotsaa aikakauden yhteiskunnallista tilaa, eikä niinkään liity kirjan juoneen. 

Samoihin aikoihin pääministerin kuoleman kanssa Budapestistä löytyy kuollut nuori nainen. Zsigmond Gordon, joka on toimittaja, kiinnostuu tutkimaan kuolemaa, jonka tutkiminen ei paljon poliisia kiinnosta. Gordon työntää nenänsä paikkoihin, joihin ei kannattaisi ja saakin nenilleen. 

Kuolleen naisen taustalta löytyy myös liittymiä ajankuvaan, varsinkin juutalaisuuteen. 

Gordonin lähipiiristä tutustutaan hänen isäänsä ja naisystäväänsä Krisztinaan, joka miettii suhdetta Gordoniin ja suhteen tulevaisuutta. Jos jatkan kirjasarjan lukemista, niin suhteen jatkuminen on asia, joka varmasti mietityttää. Viimeistään seuraavalla Budapestin-matkalla luen lisää! 

Budapest oli matkan kaupungeista se, mikä itseäni viehätti ja pari paikkaa oli kaupungissa ylitse muiden. Tämän postauksen kuvissa niistä toinen: Parlamenttitalo, joka suurudellaan ja kauneudellaan ihastutti todella paljon. Kondorin teoksessa täällä pääministeri Gömbösin kuolemaan kunnioitettiin.

Muutenkin kirjassa viihdyttiin Budapestin miljöössä ja kerrottiin kivasti, missä milloinkin liikutaan. Oma hotelli oli keskustan ulkopuolella, ja olikin kiinnostavaa, miten Üllöntiellä kuljettiin teoksessa: Oikealla näkyi anatomian laitos, sitten Orczynpuisto, etäämmällä kurjalistokaupunginosan luhistumaisillaan olevat hökkelit. 

Üllontiellä liikenne oli vilkasta. Kuormavankkureita, hevosvaunuja, linja- ja henkilöautoja virtasi kaupungista pois. Päivä oli päättynyt. 

Vilmos Kondor: Budapestin varjot
2012, Tammi
Budapest noir 2008
suomentanut Tähti Pullinen
296 sivua

Kirjan saan myös Helmet-haasteesen kohtaan 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Vilmos Gondor on salanimi. 

Parlamentti-talon edeustalla on paljon nurmikkoa, vesielementtejä ja patstaita liittyen Unkarin historiaan. Seudulla oli miellyttävää ihastella kaunista rakennusta, upeita patsaita - ja googlaamalla selvisi, että miljöö oli vastikään laitettu nykyiseen kuntoonsa. 

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää

Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää (2014, Gummerus) on ollut ehdolla kesäkirjaksi blogissani jo parina kesänä, ja kaivoin sen nyt esiin ja käsiin luettavaksi. Kirja kertoo naisten elämästä kolmessa sukupolvessa, mikä olikin kotimaisessa kirjallisuudessa keskeinen teema muutama vuosi sitten. Kolmen naisen, Senjan, Sintinjan ja Hertan, elämä kulkee samanlaisena, sukupolvesta toiseen. 

Rakkaussuhteet eivät kestä, toimeentuloa ei ehdi hankkia, koska koulutuksen ja työpaikan sijaan naiset saavat lapsensa nuorena. Elämästä muodostuu ekoonjäämistaistelu, jossa yritetään sinnitellä eteenpäin. Miehet ovat väkivaltaisia, ja myös lapset saavat osansa väkivallasta. Erityisen vahvasti jäi mieleen, miten Hertta pakoilee metsässä hulluksi yltynyttä äitinsä miestä, Akea.

Kirja ei siis todellakaan ole mikään hyväntuulen kirja, vaan lukemisesta jää inhottavan epämukava olo. Jaatisen kerrontatyyli kierrättää tarinaa, takaumien kautta juoni tarkentuu. Erityisesti tarina on Hertan tarina. Mitä mahdollisuuksia Hertalla oikeastaan on elämässään, kun jo ainakin kaksi sukupolvea on sössinyt oman elämänsä? 

Lukemieni kirjojen perusteella voisi sanoa, että naiset elävät hyvinkin erilaisia elämiä. Paljon on vaikutusta sillä, millaiseen perheeseen ja sosiaaliseen luokkaan sattuu syntymään. Avoimeksi kysymykseksi jää tämän viikon kirjoista se, voiko elämäänsä muuttaa parempaan, jos on heti alussa saanut huonot kortit käteen? 

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää 

2014, Gumerus 

490 sivua

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo

Etsin kirjastosta unkarilaista kirjallisuutta ja törmäsin Maija Asunta-Johnstonin teokseen Punapukuisen naisen talo (2007, WSOY, 1. painos 1999). Lueskelin kirjaa mökin terasilla. Paikassa, johon kirja sopii erinomaisen hyvin. Suomalainen nainen, kahden teini-ikäisen äiti, asuu Wienissä ja ostaa Unkarin rajaseudulta mökin. Mökilleen hän matkustaa viikonloppuisin Unkarin ja Itävallan rajan yli laittaakseen puutarhaa ja myöhemmin kerätäkseen puutarhan satoa: marjoja ja rypäleitä. Elämää mökillä seurataan muutaman kesän ajan (1994 - 1997) päiväkirjamaisesti. Loputon tehtävä mökin puutarhassa alkaa lopulta kantaa hedelmää. 

Yksinäinen nainen ilman miestä Unkarin syrjäseudulla oudoksuttaa ja naista säälitään oikein urakalla. Välillä hän itsekin säälii itseään, niin paljon mökillä on tekemistä, jonka voisi tehdä joku muukin. Aikansa itseään säälittyään nainen kuitenkin tekee itse asiat. Lopulta mökin pihalle saadaan rakennettua sauna, jossa naapuritkin pääsevät rentoutumaan. On aika istahtaa ruokapöydän ympärille ja pakonomaisen mehun pullotuksen tai soseiden säilömisen sijaan tehdä 3000 palan palapeliä. 

Kirja on todellinen kesäkirja, jossa voi fiilistellä kesää ja puutarhaa. Vaikken itse ole todellakaan minkäänlainen viherpeukalo, koukutuin tähän kirjaan, koska se oli niin ihanan rauhallinen ja keskittyi kuvaamaan arkisia asioita. Miten voi olla iloinen ja tyytyväinen jokapäiväisiin elämän perusasioihin ja siihen, miten näkee luonnon kiertokulun ympärillään. Lisäksi kirjassa oli myös naisasiaa: miten keski-ikäinen nainen löytää elämälleen tarkoituksen, kun lapset alkavat olla siinä iässä, etteivät enää kaipaa äitiään joka hetkeen. 

Ihastuin kirjaan, omaelämäkerrallinen teos osui kesän rauhallisiin hetkiin. 

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo 

2007, Loisto-pokkari/ WSOY, 1. painos 1999

273 sivua

Liitän kirjan vielä Helmet-haasteeseen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, sillä kirjan välistä tipahti lappunen, jossa Merja Pukinmäen kirjastosta suosittelee kirjaa: 

Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa

Nina Banerjee-Louhijan Kuin varjo kuvastimessa (2001, WSOY) on ollut jo kauan luettavien kirjojen listallani, erityisesti kaivan kirjan esiin kesäisin, sillä kyllähän tällainen kirjankansi kehoittaa kirjaa lukemaan juuri kesäaikaan. 

Banerjee-Louhija on tullut minulle tutuksi parista aiemmasta kirjastaan ja varsinkin teoksesta Yhden päivän kuningatar, jossa hän kertoo isoäitinsä tarinan. Banerjee-Louhija nteoksissa liikutaan kaukaisissa maissa, myös Kuin varjo kuvastimessa -teos vie lukijansa Kuubaan, jonne Gita Roy on matkustanut tavatakseen uudestaan Nicolásin. Gitan aikomuksena on kirjoittaa kirja miehestä, joka kuului Che Guevaran lähipiiriin. Gita haluaa avata kirjassaan Nicolásin henkilöä ja hän yrittää kaivautua miehen maailmaan sisälle haastattelemalla miehen lähipiiriä, mutta myös miestä itseään.  

Kuuba on värikäs, tuoksuva ja Gita ihailee usein kuubalaisten perheiden taitoa pitää hauskaa hotellin uima-altailla. Aitojen toisella puolella ovat turistit, jotka näkevät toisenlaisen näkymän Kuubasta. Gita, jonka oma isoäiti oli Intiassa kapinallinen ja merkittävä henkilö, keskittää huomionsa turistipaikkojen sijaan Kuuban lähimenneisyyteen. Nicolásin Gita haluaa tavata siksi, että heidän välillään väreili aiemmin - ja Gitan on pakko tavata mies uudelleen. 

Gita asuu Ranskassa, jossa hän on naimisissa. Andre tosin on purjehtimassa, joten Gitalla on aikaa etsiä materiaalia kirjaansa varten. Gita yrittää saada tuntumaa Nicolásiin, joka jostain syystä pitää välimatkaa naiseen. 

Teos on kesäisen kuuma teos, jossa ehkä hienoisesti pääsi ärsyttämään elitistinen maailma. Gita, joka on lääkäri, on sivistynyt henkilö ja hienosta suvusta. Hän tarkkailee maailmaa tavallisten ihmisten yläpuolelta, arvostelee "turismia" ja on itse kuitenkin matkustanut Kuubaan. Gitan ympäristö on koko maailma, hän on siinä mielessä etuoikeutettu, että hän voi kulkea maailman eri osissa kuin kotonaan. 

No, muuten kirjaa oli miellyttävää lukea, ja odotella, miten Gitan ja Nicolásin romanssi etenee. Vai eteneekö oikeastaan yhtään.

Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa
2001, WSOY
251 sivua 

Nina Banerjee-Louhija on naiskirjailija, joka on kiinnostanut minua, ja olenkin kerännyt kirjahyllyyni hänen teoksiaan, joita tarkoitukseni on tietenkin lukea enemmänkin. Tässä teoksessa korostuu naisen mahdollisuus mm. matkustaa yksin, ilman miestään. Vaikka Gita on naimisissa, hänellä on miehensä kanssa omat elämät. Toisaalta Gita on myös hyvin etuoikeutettu nainen, hän on merkittävästä suvusta ja hän on korkeakoulututettu. Teoksen teemoja ovat rakkaus, vaikuttamismahdollisuudet ja uranluominen. 

Aiemmin olen lukenut ja postannut nämä Banerjee-Louhijan teokset: 

Valkoisen orkidean maa (1981, WSOY)
Intian helmi (1985, WSOY)

Vielä on pari lukematta. 

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3

Riad Sattoufin sarjakuvaromani Tulevaisuuden arabi on koukuttanut minut niin pahasti, että huypähdin riemusta, kun joku aika sitten sarjan kolmas suomennettu teos näkyi pikalainahyllyssä. Ja kirjahan piti heti ahmaista mukaan ja lukuun. 

Tulevaisuuden arabi 3 jatkaa siitä, mihin kakkososa jäi: Riadin elämä kahden kulttuurin välissä jatkuu. Riad on edelleen koulussa, ja toisin kuin muut pojat, hän pärjää kaikissa oppiaineissa on ja opettajan lempioppilas. Koulun ulkopuolella hän viettää aikaa perheensä kanssa, ja huomaa, että äiti meinaa masentua ja haluaa koko ajan takaisin Ranskaan. 

Isä taas haaveilee siitä, että hänen maatilkkunsa alkaisi kasvaa hedelmää (kirjaimellisesti). Edellisten osien mukaisesti tässäkin kirjassa käydään keskustelua kahden erilaisen maan ja kulttuurin välillä: Riad miettii, miksi hän on ympärileikkaamaton ja haluaa osallistua myös ramadaniin eli paastoon. Kaikki asiat eivät onnistu aina kovinkaan helposti, varsinkin perheen isällä menee hermot tähän kahden kulttuurin välissä olemiseen: kun hän yrittää olla vaimonsa mieliksi, hän joutuu riitaan äitinsä kanssa. Välillä kirjassa käväistään taas Ranskassa, jossa kaikki on niin kovin erilaista. 

Kirja vie kurkistukselle syyrialaiseen maailman ennen sotaa (kirja sijoittuu 1980-luvulle), ja kaikkea kiinnostavaa maasta löytyykin. Jos joku ihmettelee, miksi sikäläinen koulutus ei Suomessa kelpaa, niin tästä teoksesta saa kiinnostavan näkökulman asiaan. 

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3
2017, WSOY
L'Arabe du futur 3. Une jeunesse au Moyen-Orient (1985 - 1987)
suomentanut Saara Pääkkönen
152 sivua

Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

Marja-Liisa Vartion Se on sitten kevät (2009, Otava - 1. painos 1957) on ollut lukulistallani jo kauan, ja Goodreads kertoo, että olen tämän aloittanut jo pari vuotta sitten! Vihdoinkin sain kirjan luettua. 

Vartio on Suomen kirjallisuudessa tärkeä tekijä: hän toi teoksissaan suomalaiseen kirjallisuuteen modernismin Veijo Meren, Paavo Haavikon ym. kirjailijoiden kanssa. Täytyy sanoa, että vaikkapa Mereen verrattuna Vartion teos on kiinnostava ja vetävä. Ainakin omaan makuuni. 

Se on sitten kevät kertoo Annista, karjakosta, joka tulee uuteen taloon työntekoon. Tarinan aikana käy ilmi, että hän on ollut talollinen, mutta eronnut miehestään ja lähtenyt siksi etsimään toimeentuloa toisaalta. Anni on muuttanut Helsingin lähelle, koska hänen jo aikuinen tyttärensä asuu Helsingissä. Yllätysvierailu tyttären luo kertoo, ettei suhde ole kovinkaan läheinen enää. Uudessa työpaikassaan Anni kohtaa toisen työläisen, Napoleonin, joka alkaa pian lähestyä Annia. Napoleon on ahkera työmies sille päälle sattuessaan, mutta myös viina ja viekoitukset vievät tätä miestä välillä. 

Teos on rakkaustarina, mutta se kuvaa myös elämää Suomen maaseudulla. Elämää, jota ei enää ole. Keväällä lukemassani Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö -teoksessa kuvattiin myös maaseudun elämää ja epäsopivia rakkauksia. Kirjojen perusteella menneisyyden Suomi kuvataan rosoisempana kuin mikä on mielikuviemme maaseutujen Suomi ja moraalisesti puhtoinen elämä menneisyyden vuosikymmeninä. 

Pidän Vartion tavasta kertoa tarinaa: se on pienimuotoinen, mutta silti elämä välittyy kirjan sivuilta lukijalle ja pienistäkin tapahtumista tulee merkittäviä. Jostain syystä juuri nämä pienet tapahtumat piirtyvät mieleen pitkäksi aikaa, esimerkiksi Annin vierailu tyttärensä luona Helsingissä. Samalla tavalla tämä tapahtuma jää mieleen vaikuttamaan kuin Joel Haahtelan lumihiutaleiden putoileminen Mistä maailmat alkavat -teoksessa. 

Marja-Liisa Vartio on suosikkikirjalijani menneiltä vuosikymmeniltä. Tarkoituksena lukea vielä lisää hänen teoksiaan. 

Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät

2009, Otava - 1. painos 1957

269 sivua jälkisanoineen 

Helmet-haasteessa kohtaan: 3. Suomalainen klassikkokirja

Zadie Smith: Swing Time

Minulla on Zadie Smithin kirjojen suhteen lukuongelma. Tuntuu, että kirja pitäisi aina aloittaa uudelleen, kun sitä on jonkun aikaa eteenpäin lukenut. Swing Time (2017, WSOY) -teoksen kanssa kävi myös näin. Kun oli kirjan puolivälissä, alkoi tuntua, että jotain on taas jäänyt tajuamatta tai lukematta kunnolla. En kuitenkaan aloittanut kirjaa uudestaan, vaan pienen tauon jälkeen jatkoin kirjan lukemista. Nyt täytyy sanoa, että kirjan loppuosa oli lopulta helppo lukea, mutta se jäi myös paljon vahvempana mieleen kuin kirjan alkuosa. Äh, tuntuu siis siltä, että täytyy palata kirjan pariin vielä uudestaan. No, Valkoiset hampaat -teoksen luin kolmannen kerran, ennen kuin kirja alkoi täysin avautua. 

Swing Time kertoo kahdesta ruskeasta tytöstä englantilaisessa lähiössä. He rakastavat tanssimista, mutta lähtevät elämään eri taustoista. Minä-kertojan taustat ovat paremmat kuin hänen ystävänsä Traceyn, mutta miten paljon kauemmaksi hän elämässään lopulta etenee? Ja onko hän tyytyväinen omaan elämäänsä?

Aikuisena minä-kertoja huomaa olevansa pop-tähden apulainen ja ystävä. Ollaan Gambiassa, jossa poptähti Aimee perustaa koulua ja läsnäolollaan hämmentää kylän elämää. Aimeen seurassa minä-kertoja kiertää Afrikkaa ja Yhdysvaltoja. Samalla tarinassa päästään kurkistamaan erilaisiin ympäristöihin, joissa ruskeat tytöt, ja tietenkin myös miehet, elävät elämäänsä törmäten rotuunsa ja siihen, minkälaisia mahdollisuuksia heillä on elää. 

Kirjassa on niin paljon erilaisia henkilöhahmoja ja ympäristöjä, että olen aivan hengästynyt päästessäni kirjan loppuun. Smith kirjoittaa tapahtumia ja miljöitä lukijan eteen - ja luottaa lukijaansa, jonka tehtäväksi jää tekstin avaaminen ja merkitysten tekeminen. Kirja oli juuri niin mielenkiintoinen, että luultavasti palaan sen pariin lukeakseni vielä sen kirjan alun uudelleen ja maistellen miljöitä ja tapahtumia uudelleen. 

Kirjan on lukenut ainakin Lumiomena ja Omppu.

Zadie Smith: Swing Time

2017, WSOY

Swing Time 2016

suomentanut Irmeli Ruuska 

462 sivua

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 38. Kirjassa mennään naimisiin

Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus

Marco Vichi on italialainen dekkaristi, jonka teoksissa sankarina on komisario Bordelli. Luulin lukeneeni Vichin ensimmäisen Bordelli-teoksen, mutta ilmeisesti se onkin jäänyt lukematta. Komisario Bordellin likaisin tapaus (2017, Aviador kustannus) on siis ensimmäinen teos, jonka Vichiltä olen lukenut. 





Kuva Aviador Kustannus.

Marco Vichi on viisikymppinen poliisimies Firenzestä. Työkseen hän selvittää rikoksia ja vapaa-ajallaan hän pitää hyvästä italialaisesta ruoasta ja viinistä, ja naisseurasta. 

Teoksessa eletään kevättä 1964. Toinen maailmansota ja saksalaisten hirveydet ovat hyvässä muistissa sekä Vichillä että häntä ympäröivillä ihmisillä. Kirjassa kurvaillaan pitkin Firenzen katuja ja toisaalta muistellaan ikäviä aikoja sodan melskeistä. Kaikkia asioita ei todellakaan ole annettu anteeksi. 

Pienet tytöt uhreina ei ihastuttanut aiheensa puolesta minua lainkaan, mutta muuten kirjan tarina oli kerrottu mukavan lennokkaasti, ja toisaalta italialaista ruokaa ja Firenen katuja ja Arno-jokea kuvailtiin teoksessa sen verran elävästi, että tämä toimi pahimpaan Italia-nälkään - ehkä hieman lisäten sitä. 

Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus

2017, Aviador kustannus

Una brutta faccenda 2003

suomentanut Enneli Poli 

288 sivua

Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi