Stefan Moster
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
316 s.
2016
Siltala
Arvostelukappale kustantajalta
Stefan Mosterin Suurlähettilään vaimo oli kirja jota luin minulle poikkeuksellisen kauan. Kirja oli luettavana monta päivää, sillä noihin päiviin mahtui pari reissua - paljon aikaa jolloin en kovin paljoa ehtinyt lukea. Suurlähettilään vaimo oli siinä mielessä hyvä reissukirja, ettei se vaatinut kovin intensiivistä lukemista - tarinassa pysyi hyvin mukana vaikka ehti lukea vain pienen pätkän kerrallaan.
Suurlähettilään vaimo kertoo kirjan nimen mukaisesti Saksan suurlähettilään vaimosta, Odasta. Odan mies Robert on suurlähettiläänä merellisessä kaupungissa Suomessa - kirjan edetessä selviääkin, että kaupunki on Helsinki. Oda edustaa miehensä rinnalla juhlissa ja kaipaa samalla vimmatusti poikaansa: tämä kun on kehitysvammainen ja elää hoitokodissa Saksassa. Pian Oda tutustuu Klausiin, kalastajaan, joka tuo Robertin ja Odan laiturille kalaa. Odan ja Klausin välille kehkeytyy ystävyys, joka johdattaa heidät yhteiselle matkalle Saksaan, jotta Oda voisi hakea poikansa Suomeen. Hän tahtoo Felixin näkevän Suomen, ja pohjoisen talvivalon.
Yksi syistä jonka vuoksi Suurlähettilään vaimo oli mitä parhainta luettavaa reissuun, oli sen rauhallinen tempo. Stefan Mosterin tyyli on rauhallinen ja joutuisa, ja tarinan mukaan oli helppo hypätä vaikkei kirjaa intensiivisesti päässyt lukemaankaan. En kuitenkaan sanoisi Suurlähettilään vaimoa suoranaisesti hitaaksi, vaan minulle oikea sana oli nimen omaan tuo rauhallinen: Mosterin tyyli on täydellinen tietynlaiseen tunnelmaan ja omanlaisiinsa hetkiin, mutta on tietenkin sellaisiakin olotiloja joissa kaipaa nopeasti etenevää kirjaa - esimerkiksi dekkaria. Mutta tiedättekö kun on päiviä, jolloin on aikaa lukea kaikessa rauhassa? Sellaisiin päiviin Suurlähettilään vaimo on oikein hieno kirja.
Odan ja Klausin tarina siis etenee kaikessa rauhassa, nopeutuen kuitenkin kohti loppua. Moster nopeuttaa ja tiivistää tarinaa lopussa, ja minä pidin ainakin kirjan loppupuolesta alkua enemmän. Alussakin oli omat hyvät puolensa ja pääsin kirjaan hyvin mukaan, mutta jotenkin innostuin Suurlähettilään vaimosta vielä enemmän, mitä pidemmälle tarina pääsi. Paljon parempi näin kuin toisin päin - siis että kirja olisi hiipunut loppua kohti.
Suurlähettilään vaimo on kaunis tarina ystävyydestä, välittämisestä ja siitä kuinka tärkeä toinen ihminen voi olla. Mosterin kielessä ja Pajusen suomennoksessa on jotain taikaa, mikä saa nämä kaksi toimimaan hyvin yhdessä ja se tekee kirjasta omalla tavallaan todella hienon. Suurlähettilään vaimo ei kuitenkaan kirja aurinkoisiin päiviin tai rannalle - mutta sade- ja myrskypäiviin se on oikein hyvä. Silloin kun istuu sisällä sohvalla ja tahtoo nauttia hyvästä kirjasta. Niihin päiviin tämä kirja on oikein oivallinen.
--
Lukutoukan kulttuuriblogi on elänyt tässä suuria aikoja. Oli melkoinen kunnianosoitus, kun minut kutsuttiin osaksi Extempore kulttuuriblogiyhteisöä, johon kuuluu seitsemän blogia. Ihan ensin innostuin asiasta (kuten tapanani on) ja halusin ilman muuta lähteä mukaan. Tähän olisi kuulunut tietenkin myös blogin muutto, joka olisi ollut minulle iso asia. Mitä pidempään asiaa kuitenkin pohdin, sitä varmempi olin että tahdon pitää Lukutoukan omana, itsenäisenä juttunaan - juuri täällä. Tänään tuli täydellinen tilaisuus vetäytyä pois Extemporesta, eikä siitä onneksi koitunut kenellekään mitään vaivaa. Eli: Lukutoukka on ja pysyy täällä, teidän ilonanne! Lukutoukan sisällön kanssa koette lähiaikoina iloisen yllätyksen, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Joensuussa on satanut pari päivää, mutta onneksi on kirjat ja hyvää aikaa lukea. Toivottavasti aurinkokin kuitenkin paistaisi!
Hyviä lukuhetkiä ja ihania kirjoja teille, lukijani. <3
