Ehdottomasti paras Seppo Jokinen.

Mustat sydämet
Seppo Jokinen
337 s. 
2014
CrimeTime









Arvostelukappale


Taisin viimeisimmässä bloggauksessani valitella sitä, miten koko päiväni oli täysin pilalla. No joo, on niitä päiviä, koska niitäkin päiviä täytyy olla, mutta sitten on näitä, jolloin herää hyvin levänneenä, ulkona paistaa aurinko eikä edes tuule, ja sitten pääsee kahvikupin kera istumaan koneen ääreen ja kirjoittamaan loistavasta kirjasta. Voisiko edes parempaa toivoa? Eipä, eipä voi.

Mustat sydämet on muistaakseni yhdeksästoista Sakari Koskisesta kirjoitettu kirja. Tässä osassa Koskinen on lähtenyt kolmen kollegansa kanssa maapallon toiselle puolelle juoksemaan maratonia, mutta kuinkas käykään? Tietenkin Koskinen joutuu sielläkin ratkomaan rikosvyyhtiä, joka on tapahtunut aussinsuomalaiselle yhteisölle. Ja tietenkin nämä lonkerot yltävät Suomeen asti...

Minä voin valehtelematta sanoa että tämä oli paras koskaan lukemani Seppo Jokisen kirja (meinasin kirjoittaa Koskisen, onnistuin näköjään sotkemaan Sakari Koskisen ja kirjailijan itsensä). Mukana on niin hurmaavaa huumoria, että ainakin tämä lukija kiherteli itsekseen moneen kertaan. Onhan aiemmissakin Koskisissa ollut huumorinpilkahduksia, mutta tässä koetellaan nauruhermoja todenteolla.

Myös juoni on mukavan erilainen. Tietenkin yleensä Koskis kirjoissa Sakari on ollut Tampereella, mutta nyt päähenkilö matkaa toiselle puolelle maailmaa. Piristävä poikkeus, kertakaikkiaan. Ja niin kuin aiemmin mainitsin, mihinpä se koira karvoihin pääsee, kun sielläkin lähtee rikoksia ratkomaan. Tietenkin.

Ehkä minulla oli omat ennakkokäsitykseni kirjasta, kun kuulin että se sijoittuu pääosin Sydneyhin. Mutta ne ennakkokäsitykset kyllä kaikkosivat heti alussa. Yksi kirjan hienoimmista asioista ovat nämä austraaliansuomalaiset, joiden puhe on todella persoonallista, siinä kun sekoitellaan suomea ja englantia. Mutta jostain syystä ymmärsin melkein kaiken mitä heidän suustaan pääsi!

Olisin odottanut enemmän Koskisen rakkauselämää. Niitähän lupailtiin hieman edellisessä kirjassa, Vihan sukua, mutta nyt tietenkin, kun Koskinen vaelsi eri puolella maailmaa niin niihin ei päästy käsiksi. Niin toivoisin että Sakari löytäisi rakkauden!

Kukaan bloggari ei ole vielä kirjaa lukenut - mutta toivon todella että luette, kollegat. Sen uskon että tämä kirja tulee kyllä olemaan luettu, onhan se kirjakaupoissakin jo top kympissä, myydyimmiss kirjoissa. Tämä oli... parhautta!

★★★★★

"Tapahtumat ovat täyttä totta"

Pimeyden lapset
Kishwar Desai
Suomentanut Terhi Kuusisto
237 s. 
2010
Like











Mistä keksin lainata kirjastosta Pimeyden lapset? Kirja oli lukupiirimme Lukevien leidejen kirjalistalla, jonka perusteella valitsemme syksyksi luettavaa. Yksi maista, joihin sijoittuvaa kirjallisuutta luemme syksyllä on Intia, johon Pimeyden lapset sijoittuu.

Pimeyden lapset kertoo surullisen tarinan Intiasta. Se kertoo siitä, kuinka tyttölapset siellä ovat epätoivottuja yksilöitä, ja joille ei edes aina anneta mahdollisuutta elää. Pimeyden lapset kertoo Durgasta, joka on ihmeen kaupalla selvinnyt, mutta jota nyt epäillään syylliseksi kolmentoista perheenjäsenensä murhaan.

Simran taas on sosiaalityötä vapaaehtoisena tekevä nainen Delhistä, joka uskoo vilpittömästi Durgan olevan tapauksessa ennemminkin uhri. Onnistuuko hän vakuuttamaan poliisit Durgan syyttömyydestä?

Luin Pimeyden lapsia samaan aikaan kuin paksua Kultarintaa. Ne ovat kaksi niin erilaista romaania, että niitä oli helppo lukea samaan aikaan. Pimeyden lapset otti minut heti omakseen, ja piti sylissään aina viimeiselle sivulle saakka. Minä pidin tästä.

Alussa ajattelin, ettei tämä varmasti olisi sopivaa luettavaa Lukevien leidejen lukupiiriin. Kirjan edetessä tulin toisiin aatoksiin. Niin kuin olen jo täällä aiemmin kertonut, käsittelemme lukupiirissämme Naisten asemaa eri maissa, ja mielestäni Pimeyden lapsissa kuvataan intialaisen naisen asemaa aika hyvin. Lisäksi kirja olisi tyystin erilainen mitä olemme aiemmin lukupiirissä lukeneet.

Kirjaa lukiessani tuli mieleen yksi kustantamoja koskeva seikka, minkä ajattelin jakaa kanssanne. Onko teillä lempikustantamoa? Minulla on. Se on Like. Liken kirjat, jos puhutaan kaunokirjallisuudesta, ovat melkein poikkeuksetta sellaisia jotka herättävät kiinnostukseni ainakin jossain määrin. Ne ovat melkein aina jollain tavalla hieman erilaisia, ja siksi jo se, että kirja on Liken kustantama, herättää kiinnostukseni.

Kirjan tapahtumat ovat valitettavasti täyttä totta. Kirjan henkilöt ja tapahtumapaikat ovat keksittyjä, mutta tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet. Kirja yhdisteleekin faktaa ja fiktiota hyvin taidokkaasti.

Aion ehdottomasti suositella tätä kirjaa Leideillemme.

★★★★

Puuh lääh, pakkolukua, ja mahtavasta Kirjan ja ruusun päivästä.

Hyvien kukkien lapset
Hong Ying
Suomentanut Riina Vuokko
464 s. 
2010 
Ajatuskirjat











Hyvää Kirjan ja ruusun päivän jälkeistä päivää! Eilen ei ollut tarvetta blogata, joten ajattelin nyt Hyvien kukkien lapsien bloggauksen yhteydessä hieman kertoa eilisestä päivästäni.

Minä todella juhlistin tuota päivää eilen: kävin ensin kirjastossa palauttamassa kassillisen kirjoja, ja lähdin kahden kassillisen kanssa. Niin siinä vaan aina käy, en osaa lähteä tyhjin käsin kirjastosta, ja joskus tulee ihan totaaliset överit. Niin kuin nyt. Mutta hyvää luettavaa löytyi, lähinnä panostin nyt eri kulttuureista kertoviin kirjoihin, joita ehkä luetaan ensi syksynä lukupiirissämme. Muutama muukin kirja sieltä tietenkin lähti mukaan.

Sitten, tietenkin piti tuon päivän kunniaksi käydä kirjakaupassakin. En ole parisuhteessa, joten en joutunut ostamaan kenellekään kirjaa (hahaa, sain ostaa vain itselleni). Ostin kaksi kirjaa, Alan Bradleyn Piiraan maku makean sekä Mirja Kuivaniemen Siantappajat. Ja kaupan päällehän tuli vielä tuo Anna-Leena Härkösen Kirjan ja ruusun päivän kirja. Eli aika hyvä saalis.

Mutta ei hyvä päiväni siihen päättynyt: Radio Nova juhlisti Kirjan ja ruusun päivää kilpailulla. Osallistuin eilen aamulla kilpailuun jossa saattoi voittaa lukupiirilleen luettavaa, ja sen jälkeen unohdin autuaasti koko asian. No, iltapäivällä puhelimeni soi, ja siellä soitti Elina (?) Radio Novasta. Hiii! Rupateltiin hetki (suorassa lähetyksessä) lukupiiristämme, ja sitten sain kuulla että olen voittanut lukupiirillemme Lukeville leideille 14 kappaletta Jonas Jonassonin uutta kirjaa! Huippua! Olen vieläkin ihan äimänä tästä onnesta.

Eli minun Kirjan ja ruusun päiväni oli aika huippu. Miten teillä sujui?

Mutta nyt asiaan:

Ensi tiistaina Lukevissa leideissä käsitellään Hong Yinin Hyvien kukkien lapsia. Minulle kirja valitettavasti oli pakkolukua, ja olin niin tavattoman onnellinen kun pääsin viimein eilen loppuun saakka.

Hyvien kukkien lapset on elämänkerta, joka kertoo kirjailijan omasta elämästä, ja tämän äidistä. Kirjan pääjuoni rakentuu äidin hautajaisten ympärille, Ying on saanut puhelinsoitin sisareltaan ja kuullut äitinsä tekevän kuolemaa. Hän matkustaa kotikaupunkiinsa, mutta saapuu liian myöhään hyvästelläkseen äitinsä. Hän pääsee vain osallistumaan hautajaisiin.

Kirjassa kerrotaan toki hautajaisten lisäksi myös perheen tarinaa, sisaruksista, äidistä, ja Yingistä itsestään. Kun Ying saa tietää kirjan kuluessa enemmän äitinsä elämänvaiheista, hän oppii vähitellen enemmän ymmärtämään äitiään, sekä samalla itseään.

Niin, minulle tämä oli pakkolukua. Odotin varmaankin yli puoleenväliin saakka milloin kirja oikein kunnolla alkaa, mutta eihän se missään vaiheessa alkanut. Tapahtumat todella rakentuivat hautajaisten ympärille, ja vaikkakin niissä oli monta mielenkiintoista piirrettä, niin en silti kokenut niitä niin mielenkiintoisiksi että olisin lukenut niistä kirjan verran.

Olihan mukana myös perheen historiaa, mutta rakenteellisesti kirja oli sekava. En oikein läheskään aina saanut selville missä ajassa mennään, enkä oikein aina ollut edes selvillä kenestä sisaresta puhutaan. Sillä kirjassa puhutaan sisaruksista "ensimmäinen sisar, toinen sisar" tyylisesti, ja jossain vaiheessa aina putosin kelkasta, että kukas nyt olikaan kuka, ja kenelle on tapahtunut mitäkin. En tiedä onko tämä sitten Kiinassa yleisempikin tapa.

Koska käsittelemme Lukevissa leideissä naisen asemaa koskevaa kirjallisuutta, oli tämä tietenkin sitä tarkoitusta varten hyvä. Kirja valotti taas hieman enemmän naisen asemaa Kiinassa, josta tosin kertoi mahtavasti edellinen lukupiirikirjamme, Kiinan kadotetut tyttäret.

Oli pakko lukea kaksi kirjaa samaan aikaan kun luin Hyvien kukkien lapsia, että pääsin kirjassa kunnialla loppuun saakka. Nyt olen onnellinen kun saan lukea ihanaa Anni Kytömäen Kultarintaa!

★★