Kirjailijakuvia: Outi Pakkanen

Ennen kuin huomasinkaan, on tullut tavaksi julkaista uusi Kirjailijakuvia -sarjan bloggaus joka viikko, aina näin loppuviikosta. Ei ollenkaan huono tapa ja tavoite on jatkaa sarjaa viikottain myös jatkossa. Vielä parin viikon ajan palaan Helsingin kirjamessujen tunnelmiin, jolloin sain ilokseni jututtaa muutamia kirjailijoita joiden kirjoista olen tämän syksyn aikana kovasti pitänyt.

Outi Pakkasen uusi dekkari Peili jatkaa Anna Laine -sarjaa. Se on tuttua, laadukasta Pakkasta jota minä ja moni, moni muu lukija olemme oppineet rakastamaan ja oli ilo huomata miten näiden kirjojen takana on lämmin, hymyilevä ja lukijoitaan rakastava kirjailija.

Outi Pakkanen on rakastettu dekkaristi, rakastettu kirjailija jonka kirjoja luetaan paljon ja jonka uutta kirjaa moni on oppinut odottamaan. Hän ei kuitenkaan itse ajattele suosiota, mutta uuden kirjan aloittamisessa on silti oma jännityksensä. "Paineita luon itse itselleni ja toisin sanoen asetan riman mahdollisimman korkealle." Outi kertoo uuden kirjan aloittamisesta ja jatkaa: "Aina kun aloittaa niin ajattelee että osaanko mä mitään, tuleeko tästä mitään, missä ovat kaikki sanat." Tuo on varmasti lohdullista kuultavaa monelle aloittavalle kirjailijalle: Outi Pakkanen, joka on kirjoittanut kaksikymmentäkuusi dekkaria, painiskelee aloittamisen tuskan kanssa aivan niin kuin kuka tahansa muukin.

Outi Pakkasen esikoisdekkari, Murhan jälkeinen mainoskatko, ilmestyi vuonna 1973. Silloin hän ei olisi osannut kuvitella näin pitkää kirjailijan uraa, eikä oikeastaan juuri minkäänlaista uraa kirjailijana. Hän työskenteli mainostoimistossa ja halusi tehdä jotain omaa, luovaa ja kokeilla rajojaan - kokeilla pystyykö hän luomaan dekkarin juonineen, jännityksineen kaikkineen. "Meni kolme - neljä kirjaa niin että se oli ihan harrastusluontoista." Outi kertoo ja jatkaa että löysi oman äänensä vasta kirjoittaessaan viidettä kirjaa. Palautteen kautta hän tajusi olevansa urbaani kirjailija, haluavansa kirjoittaa nimenomaan kaupunkikuvausta, elämästä Helsingissä. Muutaman kirjan jälkeen Outi sai toisen "ahaa-elämyksen": hän tajusi ettei hänen tarvitse kirjoittaa nimenomaan poliisintyöstä, vaan hän haluaa kasvattaa jännitystä ihmissuhteiden kautta. Näin siis syntyi se Outi Pakkasen tyyli, jota me monet lukijat niin rakastamme.

Helsinki kuvaus on olennainen osa Outi Pakkasen kirjoja ja se on varmasti yksi syy miksi monet lukijat hänen kirjojaan rakastavat. Utelin, josko Anna Laine muuttaisi jossakin kirjassa edes väliaikaisesti toiseen kaupunkiin, jota Outi on kerran kokeillutkin. Rakkaudesta kuolemaan -dekkarissa Anna Laine otti sapattivapaata ja lähti Lappiin ja kyllä - Outi sai heti palautetta lukijoilta. "Missä Helsinki, Anna Laine takaisin Helsinkiin!". Että Anna Laine ei taida ihan lähiaikoina olla esimerkiksi Joensuuhun muuttamassa... 

Monet, monet Outi Pakkasen lukijat rakastavat Anna Lainetta (kuten minä). Kirjoittaessaan kolmatta kirjaansa, Kiinalaista aamutakkia, hän tarvitsi kirjaan hahmoa. Hän kysyi kollegaltaan, pitkältä hoikalta naiselta joka syö koko ajan eikä koskaan liho, voisiko hän lainata tämän ulkonäköä kirjaan. Lupa heltisi, ja vaikka Anna Laineen ei pitänyt esiintyä kuin yhdessä kirjassa, hän tuli jäädäkseen. Outilta kysytään usein onko Anna Laine hänen alter egonsa, mutta ei. Heissä ei ole sen enempää yhtäläisyyksiä kuin että he molemmat rakastavat ruuanlaittoa."Olen huomannut että Anna Laineen kautta kommentoin paljon asioita ja tuon esiin ajatuksiani." Outi kertoo tavasta, joka on tullut mukaan viimeisimmässä kirjoissa.

Marius, joka ilmestyi vuonna 2014, on saanut lukijoilta hyvin ristiriitaista palautetta. Se on aivan erilaista Outi Pakkasta ja totta kai he, Anna Laine -dekkarien ystävät, eivät osanneet odottaa Pakkaselta tyystin erilaista kirjaa. Minun mieleeni Marius kuitenkin todellakin oli, ja uskon että meitä kirjaan rakastuneita on muitakin. Outi kertoo Mariuksen olleen alunperin jatkokertomus ja jo siksi tyystin erilainen kuin Anna Laine -dekkarit. "On ihan mahdollista että kirjoitan vielä sen tyyppistä. On aivan selvää kun on kirjoittanut näin monta kirjaa jossa Anna Laine esiintyy, niin koko ajan ei vain jaksa kirjoittaa hänestä." Outi kuvailee haluaan kirjoittaa välillä jotain muuta. "Lukijat ovat kyllä kiintyneitä Annaan. Kun ilmestyy kirja jossa ei ole Anna Lainetta tai reseptejä niin heti tulee palautetta."

Vaikka Outi Pakkanen ei ajattelekaan omaa suosiotaan niin hän kertoo saavansa todella paljon palautetta kirjoistaan. Hän kertoo suomalaisten tulleen ulos kuorestaan viime vuosien aikana: "Palautetta tulee konsertin väliajalla naistenhuoneessa, kaupassa, hississä ja aivan yllättävissä paikoissa." Outi sanoo hymyillen ja kertoo ihmisten yleensä tulevan vain kiittämään kirjoista. "Se on aivan älyttömän lämmittävää, se tuntuu niin hyvältä. Lukijapalaute hakkaa mennen tullen parhaimmankin kritiikin."

Kirjabloggaajana tietenkin utelin Outilta seuraako hän kirjablogeja. Outi sanoo olevansa todella huono somessa ja käyttävänsä lähinnä facebookia - blogimaailma on hänelle vielä hyvin vieras. Mutta sanoipa Outi haastattelun lopuksi että tulee lukemaan ainakin Lukutoukan kulttuuriblogia - jospa tämä ihana kirjailija innostuisi blogini myötä myös selailemaan muita kirjablogeja...

Kun Outi kirjoittaa, niin tiettyjen asioiden on oltava läsnä. Työpöydällä on oltava tietyt tavarat, hänellä on oltava tietty päivärytmi sekä taustalla on soitava tietty musiikki. Outi kertoo kuuntelevansa kirjoittaessaan joko oopperaa tai vanhaa jazzia, musiikki muodostuu hänen ympärillään tietynlaisen kuplan. Outi kirjoittaa ainoastaan kahdessa paikassa: kotona tai Berliinissä, kahviloissa hän ei osaa kirjoittaa.

Koska tapasimme Outin kanssa Helsingin kirjamessuilla, oli minun totta kai kysyttävä mikä kirjamessuilla on Outin mielestä parasta. Tämä varmasti ilahduttaa monia Outin faneja: hän nimittäin kertoo parasta olevan lukijoiden tapaaminen. Kollegoiden tapaamisen hän myöntää olevan myös erittäin mukavaa, mutta ennen muuta hän nauttii kirjamessuista juuri lukijatapaamisten vuoksi. Hän pitää myös kirjastokeikoista ja kaikista kirjaesiintymisistä joissa on mahdollista tavata lukijoita. Toivottavasti saisimme hänet pian myös tänne Joensuuhun!

Kiitos, kiitos Outi tästä ihanasta tapaamisesta johon oli ilo palata tällaisena marraskuisena iltana kun ulkona tuiskuttaa lunta. Olen iloinen että tämän kirjailijan tuotanto on niin laaja, enkä minä ole ehtinyt lukea vielä jokaista hänen kirjoittamaansa dekkaria - jokaisen tulen varmasti lukemaan.

Pus, te lukijat, toivottavasti tämä toi hymyä teidänkin huulillenne. Hyviä lukuhetkiä viikonloppuun!

Outi Pakkanen: Peili

Peili 
Outi Pakkanen
270 s. 
2016
Otava









Arvostelukappale kustantajalta


Mahtavaa kansainvälistä tyttöjen päivää jokaiselle tytölle - ja myös meille vähän vanhemmille tytöille! Mielestäni tyttöys ei ole ikäkysymys vaan enemmänkin kysymys on siitä kokeeko itsensä tytöksi. Minä koen, yhä kolmekymppisenäkin, ja pidän siitä jos minua kutsutaan naisen sijaan tytöksi.

Tyttöjen päivä on minulle Naisten Pankkilaisena erityisen tärkeä, sillä he ajavat niin naisten kuin tyttöjenkin asemaa kehitysmaissa. Yritänkin tänään hehkua tyttönä ja suomalaisena erityisen kovasti, sillä meillä tytöillä on onneksi hyvä asema täällä Suomessa. Lukutoukkana osallistun Tyttöjen päivään lukemalla ja bloggaamalla naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.

En tiedä pahastuuko Outi Pakkanen jos häntä kutsutaan tytöksi. Mielestäni tämä loistava kirjailija on ikinuori tyttö, mutta en silti enempää tytöttele häntä - koskaan ei tiedä ketä se loukkaa.

Niin, Peili. Outi Pakkaselta on siis ilmestynyt jälleen uusi Anna Laine -dekkari. Pakkasesta on muodostunut ajan kanssa yksi lempikirjailijoistani, niistä joiden uutta teosta odotan aina hurjasti. Peili pääsikin lukuun lähestulkoon heti kun se postiluukusta kolahti ja sanon heti - Pakkanen ei petä nytkään.

Peilissä pääroolin saa Violetta Lilja. Äiti, isoäiti, jolla on oma koti, hyvä työ ja ystäviä. Tyttärellä Jutalla taas ei kaikki mene oikein putkeen ja onkin menettänyt lapsensa Helmin huoltajuuden entiselle miehelleen. Helmi on lipumassa niin Jutan kuin Violetankin ulottumattomiin ja se huolettaa varsinkin Violettaa. Sitten tapahtuu jotain joka voi muuttaa kaiken kokonaan.

Älkää huoliko, ei Pakkanen ole Anna Lainetta unohtanut. Hän jää enemmän taustalle kuin esimerkiksi Pakkasen edellisessä kirjassa mutta silti hän on Peilin tapahtumissa vahvasti mukana. Onneksi, sillä Anna kuuluu mielestäni nykyään Pakkasen teoksiin - onhan Peilinkin kannessa "Anna Laine -dekkari" tarra, johon Justuskin on päässyt.

Facebookin Dekkariryhmässä on keskusteltu moneen otteeseen kiivaaseen sävyyn Outi Pakkasen kirjoista ja siitä ovatko ne dekkareita vai eivät. Siitä voidaan tosiaan olla montaa mieltä, sillä Pakkasen kirjat eivät todellakaan aivan perinteisiä dekkareita ole, joissa tapahtuu murha tai jokin muu rikos alkumetreillä ja sitä selvitellään. Ei suinkaan. Jokin rikos tai tapaturma jokaisessa Pakkasen kirjassa silti tapahtuu, vaikkakin yleensä loppupäässä kirjaa. Sitä ennen Pakkanen punoo juonen, laittaa ihmissuhteita solmuun ja luo tällä tavoin jännityksen. Mielestäni Pakkasen vahvuus dekkaristina onkin juuri ihmissuhteilla jännitteen luominen, joka on omalla tavallaan psykologinen jännite. Siinä hän on vahvimmillaan. 

Peilissä Pakkanen näyttää kyntensä mitä tulee ihmissuhdekuvioiden luomiseen ja niiden umpisolmuun saamiseen. Perinteisen, hieman raaemman dekkarin ystäville en Peiliä suosittele ja Pakkasen kirjojen lukemista voikin suositella myös sellaisille lukutoukille jotka eivät aivan perinteisistä dekkareista pidä. Anna Laine -dekkarit eivät ole hömppää vaikka omatkin omalla tavallaan viihdyttäviä. Pakkanen luo kirjoissaan ihmissuhdekuvioihin rankemmat solmut kuin viihdekirjallisuudessa ja kuten hänen kirjoissaan yleensä, Peilissäkin jännite huipentuu lopussa.


No olihan Peili mahtava. Yksi parhaista lukemistani Outi Pakkasen dekkareista.

Outi Pakkanen: Punainen pallotuoli

Punainen pallotuoli
Outi Pakkanen
239 s. 
2004
Otava









Lainattu kirjastosta


Outi Pakkanen on minulle kirjailija joka ei petä. Yleensä, ainakaan. Joskus on tainnut tulla vastaan Pakkasen kirja, joka ei ole sytyttänyt liekkeihin, mutta yleensä ottaen viihdyn näiden seurassa paremmin kuin hyvin.

Helsingissä ollaan. Yksinäinen Noora, joka asuu Frederikinkadun varressa pienen lapsensa kanssa, on masentunut ja väsynyt. Vauva, Merituuli, itkee jatkuvasti, eikä Noora saa häntä hiljenemään. Yhtäkkiä apuun ryntää alakerran naapuri Eila, joka astuukin Nooran ja Merituulin elämään oikein kunnolla. Nooran paras ystävä Jonna katselee ihmeissään sivusta, kun Eila pistää tuulemaan.

Eila tuntee kotikatunsa tapahtumat - hänen tapamaan on tarkkailla kadun tapahtumia verhon raosta. Hän tietää myös kadulla sijaitsevan Retrodesingin tapahtumista, ja käykin usein katselemassa kaupan näyteikkunaa. Eila kuitenkin on hyvin huomaamaton ihminen, ja on itse siihen kyllästynyt.

Niin kuin usein Pakkasen dekkareissa, rikos ei välttämättä ole se pääjuoni kirjassa. Myös Punaisessa pallotuolissa juoni kulkee enemmänkin ihmissuhdesotkuissa, ja itse rikos tulee vasta kirjan loppupuolella. Minä pidän Pakkasesta juuri tällaisena - hänen kirjojaan lukiessaan ei tarvitse pelätä veren lentämistä tai väkivaltaa.

Vaikka en kaihda väkivaltaakaan dekkareissa, on silti juuri tällaisia dekkareita välillä mukava lukea. Pakkasesta tulee minulle aina hyvä mieli, vaikka dekkarista onkin kysymys. Jotenkin ihmissuhdesotkujen selvittäminen on mukavaa, ja Pakkasen rakentamat henkilöt jaksavat tavallaan ilahduttaa kirjasta toiseen. Jaksavat ne tosin ärsyttääkin - kuten tässäkin kirjassa. Raivostuin lähestulkoon Eilasta, hän on ärsyttävä. Hän tunkee nenänsä Nooran elämään tavalla, joka raivostuttaa. Tosin en pitänyt Noorastakaan - hän ei kykene puhumaan Eilalle suoraan. Vaikka haluaisikin.

Tuttuja tyyppejäkin kirjassa on jälleen kerran - Anna Laine on tällä kertaa vain pienessä sivuroolissa, hänet mainitaan pariin otteeseen. Suurempaan rooliin pääsee poliisit Ström ja Jokinen, jotka tulevat tapausta tutkimaan kun rikos on tapahtunut.

Tavallaan arvasin loppuratkaisun ennen kuin se kerrottiin. En kuitenkaan arvannut syitä, jotka rikokseen olivat johtaneet, joten yllätysmomentteja tuli lukiessa eteen joka tapauksessa. Punainen pallotuoli oli kokonaisuudessaan kelpo dekkari, mutta Pakkasen parhaimmistoon se ei valitettavasti kuitenkaan pääse. Jokin puuttui, olisiko se ollut sitten Anna Laineen suurempi rooli.

Kirjan lukeminen ei silti kaduttanut, ja tämä sai odottamaan syksyä kovempaa: silloin Otavalta ilmestyy uusi Pakkasen dekkari!

Outi Pakkanen onnistui jälleen.

Marius
Outi Pakkanen
232 s. 
2014
Crime time









Arvostelukappale


Ilahduin hirvittävän paljon kun tuossa jokin aika sitten sain postissa yllätyspaketin: Crime time oli lähettänyt minulle yllätyspakettina Outi Pakkasen uusimman dekkarin Mariuksen. Olen aina pitänyt Pakkasen kirjoista, joten tämä oli enemmän kuin mieluinen yllätys.

Kärsin hieman mahtavan Kingin jälkeen lukujumin poikasesta, aloitin pariakin kirjaa, mutta mikään ei tuntunut lähtevän viemään. No, sitten poimin kirjahyllystäni tämän Mariuksen, ja tämähän lähti! Todella, lähti.

Kirjassa nimettömäksi jäävä päähenkilö saa kuulla että Marius, arkisemmin Mauri Leppänen, on kuollut. Marius on hänen entinen miesystävänsä, hänen sanojensa mukaan elämänsä rakkaus. Marius on koko kansan tuntema tv-julkkis, jonka kuolema on herättänyt koko Suomen huomion. Päähenkilömme asuu Berliinissä, josta hänen entinen työnajansa pyytää hänet Suomeen kirjoittamaan juttusarjaa Mariuksen kuolemasta, ja elämästä. Kirjan loppupuolella kuitenkin niin kertoja kuin lukijakin alkavat epäillä omaa täysjärkisyyttään, kun asiat alkavat näyttää... kummallisilta.

Kylläpä oli parasta Outi Pakkasta aikoihin. Psykologista jännitystä mahtavalla loppuratkaisulla varustettuna. Luin viimeiset viisikymmentä sivua viime yönä sängyssä, enkä malttanut jättää kesken, vaikka silmät olisivat ehkä tahtoneet jo mennä kiinni. Kirja oli vain yksinkertaisesti niin hyvä.

Rakastaja, joka on edellinen Pakkaselta ilmestynyt kirja, oli enemmän sitä ihmissuhde sotkua, kuin tämä. Tässä kiedottiin lukija psykologiseeen jännitykseen ihan täysin, eikä meinattu päästää verkoista irti laisinkaan. Paitsi sitten ihan viimeisillä sivuilla. Mielelläni noissa verkoissa olinkin, ei sillä.

Pidin myös Mariuksessa siitä, ettei tarinaa oltu turhaan alettu venyttää, vaan se oli sen reilut kaksisataa sivua ja siinä se. Enempää ei tarvittu, enempää ei kirjoitettu. Hyvä niin.

Suosittelen Mariusta niin kesälukemiseksi kuin talvellekin. Dekkarikesä on aina hyvä kesä, ja Marius on dekkarikesään aivan mahtavaa luettavaa.

★★★★½

Joululahjoista, sekä Outi Pakkasen Rakastajasta

Kuulkaa, niin se vain on, että joulu on lähestulkoon ohi. Tapaninpäivänä perinteisesti vieraat taitavat lähteä, ja niin meilläkin on aina ollut. Tämä joulu on meillä poikkeuksellinen, koska juhlimista on vielä edessä päin. Vietän joulua vanhempieni luona, ja jatkan täällä lomailua aina uuteen vuoteen saakka, koska läheisiäni tulee tänne vielä myöhemmin tällä viikolla. Eli periaatteessa, meillä on edessä vielä toinen joulu, lahjoineen ja ruokineen. Ihanaa, vielä on jotain mitä odottaa!

Koska siskoni ja lankomieheni eivät olleet poikkeuksellisesti viettämässä joulua kanssamme, tuli jouluuni iso tyhjä aukko. Onneksi he tosiaan saapuvat jo ylihuomenna. Kuitenkin - joulu oli kokonaisuudessaan lämminhenkinen ja mukava, täynnä riemua ja mekkalaa. Olin ollut ilmeisesti aika kilttinä, koska pukki muisti lukuisin lahjoin. Kuvan kirjojen lisäksi sain kuvassa olevan Huolisyöpön. Ihanan lelun, jonka mahaan laitetaan paperilappu, jossa on huolenaihe, ja huolisyöppö syö huolen ja se katoaa. Oletteko kuulleet paremmasta ajatuksesta lelulle? Minä en! Ja minä sain sellaisen, vain vinkkaamalla sopivasti ennen joulua oikealle taholle, joka ilmeisesti kertoi sen tontuille... Tulihan sitä kaikenlaista muutakin, esimerkiksi mainio lukuhuopa, Sinkkuelämää dvd-boksi ja suklaata.

Ehkäpä kirjoitan vielä toiseen otteeseen lahjoista, jos paketista jälki joulussa paljastuu jotain oivallista...

Rakastaja
Outi Pakkanen
287 s. 
2013
Otava








Rakastaja siis oli joululahja kirja. Olin lukemassa Lars Keplerin Nukkumattia, jonka otin täysin ajattelematta joulukirjaksi. Se ei nimittäin ollut ollenkaan sopiva, kaikessa raakuudessaan. Te jotka olette lukeneet Kepleriä, tiedätte mitä tarkoitan. En ollut kirjassa vielä hirveän pitkällä, kun sitten paketeista paljastui vaikka mitä. Kyselin monelta läheiseltäni, että onko se nyt sopivaa jättää kirja kesken (kirjaston laina, ei arvostelukappale) ja aloittaa joululahjakirja, jos olo on sellainen. Oli kuulema sopivaa, sanoivat kaikki. Siispä joulun ajan kirjani oli Pakkasen Rakastaja.

Jokin vuosi sitten Espoossa, samassa rivitaloyhtiössä, asui kolme mukavaa pariskuntaa. He laittoivat yhdessä ruokaa, pitivät juhlia ja grillasivat. Ihmiset muuttivat, ja yhteisö hajosi. Nyt sitten, vuosien kuluttua tästä, nämä ihmiset ovat ottaneet tavakseen kokoontua parin kuukauden välein istumaan iltaa ruuan merkeissä, he ovat perustaneet ruokapiirin nimeltään Ylen hyvin syöneet.

Päinvastoin kuin perinteisessä dekkarissa, ei murha tapahdu alussa, eikä vielä pitkään aikaan. Mutta kuten Pakkasta enemmän lukeneet tietävät, niin kirjailijatar kirjoittaa ennen kaikkea ihmissuhde dekkareita, jota siis minäkin osasin odottaa kun minä kirjaa pukilta toivoin. Siispä sain mitä tilasin, tämä oli juuri sopiva kirja jouluaaton ja päivän tunnelmiin.

Anna Lainehan on tietenkin kirjassa mukana, hän taitaa nykyisin olla lähes kaikissa Pakkasen kirjoissa. Hän häilyy sivuosassa, ja on tapansa mukaan utelias kirjassa tapahtuvien ihmissuhde seikkailujen sivusta seuraaja. Toista Pakkasen kirjan vakiohahmoa sen sijaan ei tässä kirjassa tavata, nimittäin komisario Tarja Strömiä.

Koska kirjassa kerrotaan ruokapiiristä, puhutaan paljon ruuasta. Mutta kun on joulu, ja maha täynnä, niin sekään ei haittaa koska nälkä ei pääse missään vaiheessa yllättämään.

Henkilöitä on paljon, mutta kuten Kirjavinkeissäkin kirjoitetaan, oli henkilöiden parhaimmistoa Ingan ja hänen tyttärensä Liinan välinen suhde.

★★★★

Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä

Hinnalla millä hyvänsä
Outi Pakkanen
303 s. 
2005
Otava












Kirjaston laina-aikojen loppumisesta johtuen joudun lukemaan pari tiettyä kirjaa alta pois seuraavina päivinä. Niihin kuului myös tämä Outi Pakkasen kirja, joka on jo pidemmän aikaa odottanut kirjaston pinoissa, mutta aina on tullut jotain muuta "hetkeen sopivampaa" tielle. Nyt sen hetki oli.

Hannamai, 15 vee, on päättänyt tulla kuuluisaksi, maksoi mitä maksoi. Eikä sillä väliä, millä tavalla kuuluisaksi tulisi, kunhan saisi olla Joku, isolla jiillä. Hannamai purkaa näitä asioita parhaalle ystävälleen Pirittalle, joka on armottomasti harmaa varpunen ystävänsä rinnalla. Piritta haluaa päästä eroon inhottavasta isäpuolestaan, joka toimii teknisen työn opettajana tyttöjen koulussa. Hannamai keksii väittää että Pirittan isäpuoli, Juha, on ahdistellut tätä, ja sitten... sitten kuoleekin joku, mutta enpäs kerrokaan kuka.

Reiluun puoleen väliin saakka hieman nostelin kulmiani miettien että miksihän tämä on dekkari. Ihmissuhde selvittelyähän se siihen saakka oli, mutta tulihan se kuolemantapauskin sieltä. Kirjoitin taannoin Outi Pakkasen Toinen kerros dekkarista, jolle en oikein syttynyt. Tälle kyllä sytyin.

Sehän on aika yleisestikin tiedetty, että mitään raakoja murhajuttuja eivät Pakkasen dekkarit ole. Ja se on mielestäni hyvä, varsinkin kun tietää mitä on saamassa. Aina kun tartun Pakkaseen, tiedän saavani paljon ihmissuhteita, paljon kerrontaa hyvästä ruuasta, ja mielenkiintoisia henkilöitä. Henkilökuvauksessa Pakkanen on aivan omaa luokkaansa, ja niin on ruuan kuvauksessakin. Vatsani kurisi jatkuvasti kun luin ihanista ruoka-annoksista, joita kirjailija kuvasi herkullisesti.

Onhan tässäkin kirjassa Anna Laine. Sivuosassa, mutta häntä ei ole tungettu kirjaan väkisin, vaan hän tulee kirjaan luonnollisesti ja vaivatta. Muitakin Pakkasen kirjoista tuttuja hahmoja tietenkin on - komisariot Ström ja Jokinen, jotka ovat olleet läsnä jokaisessa Pakkasen kirjassa jonka olen lukenut.

Minä pidin tästä. Aina ei pidä ollakaan raakaa menoa, jota hytisten lukee. Toki sellainenkin on paikallaan aina välillä, mutta kyllä Pakkanen silloin tällöin maistuu aika hyvältä.

★★★★

Outi Pakkanen: Toinen kerros

Toinen kerros
Outi Pakkanen
366 s. 
2012
Otava










Oletteko lukeneet Outi Pakkasta? Minä kuulun tämän dekkaristin ihailijoihin, ja ihastuin suuresti kun löysin kirjastoautolta viime viikolla hänen pari kirjaansa, jotka nappasin mukaani.

Anna Laine on viettämässä tapaninpäivää kotonaan, kun hänen ovensa taakse ilmestyy säikky, vasta taloon muuttanut Vilma Saario. Nuori nainen käyttäytyy omituisesti ja väittää kuulevansa ääniä. Toinen kerros esittelee Vilman perheen, joka on kerrassaan kummallinen: äiti on entinen pappi, joka tätä nykyää on eronnut kirkosta ja isä on naimisissa Vilman ikäisen naisen kanssa. Anna Laine sotkeutuu jälleen kerran murhamysteeriin kun Vilma ryntää huutaen Annan ovelle, eikä se ole enää harhaa...

Kuulun tosiaan Outi Pakkasen ihailijoihin, ja ennen kaikkea pidän näistä kirjoista joissa esiintyy graafikko Anna Laine. Ainoa paha puoli Anna Laineesta kertovissa kirjoissa on ainoastaan se, että niitä lukiessa tulee pirunmoinen nälkä. Laine on taitava kokki, ja tämänkin kirjan lopusta löytyy muutama resepti. Pakkanen on julkaissut muuten myös keittokirjan, Porosta parmesaaniin: Anna Laineen keittokirja.

Olen Annikan kanssa samaa mieltä siinä, että verrattuna vanhempiin Pakkasiin, niin Toinen kerros ei välttämättä tarjoa mitään uutta. Silti se on hyvä dekkari, se sai minut mukaansa ja piti otteessaan, ja pienessä jännityksessäkin varsinkin loppupuolella. Ja eikös yksi hyvän dekkarin tunnusosa ole se, ettei lukija arvaa ainakaan heti rikoksen tekijää? Siinä Pakkanen ainakin onnistui minun kohdallani. Tekijä tuli ihan puskista!

Ihmeellistä on se, etten ole aiemmin blogissani esitellyt mitään Pakkaselta lukemaani. Sillä kuitenkin jossain vaiheessa kun tulin kirjailijattaren tuotannon kanssa tutuksi, luin paljonkin hänen kirjojaan. Nyt aion kuitenkin ottaa vahingon takaisin.

★★★½