Markus Zusak
Suomentanut Pirkko Biström
556 s.
2008
Otava
Arvostelukappale
Yhteistyössä Blogatin kanssa
Ajattelin ensin blogata tämän vasta myöhemmin tällä viikolla, sillä tarkoituksenani oli mennä katsomaan elokuvaakin. Kuitenkin, kirja laittoi miettimään tuota elokuviin menoa. Kävin vasta perjantaina teatterissa katsomassa todella ahdistavan (ja ihanan!) Meganin tarinan, ja tiedän että Kirjavaras elokuvana sattuisi ehkä enemmän kyynelkanaviini kuin se sattui kirjana. Siispä, jään pohtimaan käynkö elokuvaa katsomassa ollenkaan teatterissa, vai katsonko sen ainoastaan dvd:llä.
Kuolema -joka on myös tarinan kertoja- kohtaa nuoren Lieselin ensimmäistä kertaa junamatkalla. Kuolema ottaa mukaansa Lieselin pikkuveljen, ja Liesel joutuu kohtamaan sijaisvanhempansa Hansin ja Rosan aivan yksin. Hansista muodostuu Lieselille läheisempi, varsinkin sitten kun tämä alkaa öisin opettaa tyttöä lukemaan. Sanat ottavat Lieselin valtaansa - ja sitten hänestä tuleekin kirjavaras.
Minulla itseasiassa oli tätä ennenkin, jokin aika sitten, Kirjavaras omistuksessani pitkän, pitkän aikaa. Se oli lainassa siskoltani, ja ehkä, suuri ehkä, luinkin sen joskus silloin. Kuitenkin se on kadonnut täysin muististani, ja ennen kuin palautin sen, yritin lukea kirjaa uudelleen. Yritin. Kirja tuntui ainoastaan omituiselta, ja suhtautumiseni oli "Hohhoijakkaa". Jätin kesken aivan alkumetreillä.
Samoin meinasi käydä nyt. Mutta koska kirja oli arvostelukappale, joita en koskaan jätä kesken, jatkoin urheasti lukemista. Onneksi. Sillä Kirjavaras tempaisi minut täysin mukaansa, ja vastoin tapojani luin viime yönä pitkään. En vain malttanut yksinkertaisesti laskea tätä upeaa kirjaa käsistäni, vaan halusin tietää kuinka Lieselin ja muiden käy.
Minun piti lukea jopa hieman hömppää välissä, sillä kirja tuntui niin raskaalta. Ei huonolta, mutta surulliselta ja raskaalta. Täytyi välillä niin sanotusti vetää vähän henkeä. Ja kyllähän nyt ketä tahansa lukemisesta innostunutta ihmistä satuttaa lukea kirjarovioista! Ei mikään ihme että kyynel tulee silmään.
Annami kirjoittaa blogissaan että lukee todella vähän natsi Saksaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Sama vika täällä. Se tuntuu jotenkin niin hirvittävältä, koko ajatus, että Euroopassa on tapahtunut jotain tuollaista lähihistoriassa. Ja uh... kammottavaa kertakaikkiaan! Herättää niin kammottavia väristyksiä, etten niitä lähde edes pahemmin ruotimaan. Eikä Kirjavaras kyllä herättänyt mitään tuntemuksia, että juu, nyt on lähdettävä tutustumaan Hitlerin ajan kirjallisuuteen paremmin.
Siitäkin huolimatta, etten ehkä vielä aio mennä elokuvaa katsomaan, on Kirjavaras upea kirja. Se ottaa omakseen, ja varsinkin se erikoinen tekijä, että kirjassa kertojana on kuolema, sai minut haltioitumaan. Tajusinkohan sitä edes täysin lukiessani, silloin kun jätin kirjan kesken? Voi olla että en.
Täytyy sanoa, parasta mitä olen hetkeen lukenut.
