Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Nainen joka unohti
Liane Mortiarty
Suomentanut Helene Bützow
495 s. 
2016
WSOY











Keväällä luottolukijani toisensa perään hehkutti Liane Moriartyn uutta suomennosta. Minunkaan uskoni Moriartyyn ei etukäteenkään horjunut vaan uskoin että edessä on jälleen kerran lukusukkula - joten tartuin kirjaan näin ennen joulua, aikana jolloin mikään ei tee niin hyvää kuin kuunnella vaikkapa joulumusiikkia, kääriytyä vilttiin ja lukea hyvää kirjaa.

Alice, varsinainen neljääkymppiä lähestyvä tehopakkaus saa kuntosalilla pahan iskun päähänsä ja menettää muistinsa. Tai oikeammin kymmenen vuotta muististaan, sillä herätessään hän kuvittelee kolmekymmenvuotis syntymäpäiviensä lähestyvän vauhdilla. Yhtäkkiä hänellä on kolme lasta joita hän ei tunne ja kaiken lisäksi hän on eronnut Nickistä, jota vielä silloin kymmenen vuotta sitten rakasti palavasti. Peilikuvakin on kovin erilainen: iän huomaa, mutta kiloja on lähtenyt runsaasti. Ja sitten vielä lähipiirin ihmiset puhuvat Ginasta, joka on tuntunut olevan iso osa Alicen elämää. Mutta kuka hitto hän oikein on ja miksi ihmiset vaikenevat äkkiä kun lipsauttavat nimen huuliltaan?

Viisisataa sivua täydellistä lukuflowta. Sitä Nainen joka unohti todentotta oli, se oli nautinnollinen lukusukkula.

Sanon, ettei Moriarty petä, sillä kun tämä kirjailija asteli maailmaani ensimmäisen suomennoksen, Hyvän aviomiehen voimin - rakastuin. Rakastuin tähän kirjailijaan, rakastuin hänen älykkääseen ja terävään tyyliinsä jota on tuntuu olevan rikos sanoa kevyeksi. Mutta onhan se, ainakin minulle. Omalla tavallaan Nainen joka unohti on viihdettä, mutta se on viiltävän älykästä, terävää viihdettä eikä mitään hattaraa. Voi miten haluaisinkaan tavata Liane Moriartyn, haluaisin ottaa selvää onko hänen huumorinsa keskustellessa yhtä herkullista kuin kirjoissa.

Sen lisäksi että Nainen joka unohti on viihdyttävä ja älykäs, on mukana myös jännitys. Moriarty on rakentanut viiteensataan sivuun sellaisen psykologisen jännitteen, että sivuja kääntelee vauhdilla jo senkin vuoksi että saisi tietää mikä on lopputulos. Ehken dekkarihyllyyn Alicea ja tovereita sijoittaisi (jotkut dekkarin lukijat voisivat olla pettyneitä - tosin ilahtuneitakin epäileilemättä olisi) mutta on Nainen joka unohti silti paljon muutakin kuin viihderomaani.

En aivan heti keksisi sellaista naista tuttavapiiristäni jolle Moriartya en voisi suositella. Nainen joka unohti sopii monenikäiselle ja monenlaiselle lukijalle ja käärinkin kirjan vailla huolia lahjapakettiin - tästä lahjan saaja tulee varmasti pitämään.

Helene Bützown käännös on loistava. Hän on kääntänyt kaikki kolme Moriartyn suomennosta ja toivon toden teolla että hän on suomentajana myös keväällä ilmestyvässä Tavalliset pikku juhlat -romaanissa. Bützow on todella taitava työssään ja osittain hänen ansiotaan on se että Nainen joka unohti on varsinainen lukusukkula.

P.S. Tavalliset pikku pihajuhlat ilmestyy helmikuussa. Täällä ainakin odotetaan jo sitä!

Millainen on Hyvä aviomies?

Hyvä aviomies 
Liane Moriarty
Suomentanut Helene Bützow
444 s. 
2014
WSOY










Arvostelukappale


Mietimme tänään bloggariystäväni kanssa, miten tärkeiksi meille ovatkaan blogit muodostuneet. Nimittäin minultakin Hyvä aviomies olisi mennyt täysin ohi ilman näitä ihania bloggaajia, jotka ovat kirjan lukeneet ja sitä kehuneet. Sitä on luettu paljon blogeissa, ja kannan minäkin nyt korteni tähän kekoon.

Cecilia Fitzpatrick on menestynyt Tupperware myyjä, jonka elämässä kaikki tuntuisi olevan järjestyksessä. On hyvä aviomies, kolme kauniista tytärtä, ja muutenkin hyvä, tasainen elämä. Ainakin siltä vaikuttaisi. Cecilia kuitenkin löytää ullakolta miehensä kirjoittaman kirjeen, jossa lukee, että sen saa avata vasta hänen miehensä, John-Paulin, kuoltua. Uteliaisuus voittaa, ja Cecilia avaa kirjeen - ja hänen maailmansa romahtaa. Eikä ehkä ihan aiheetta.

Samalla, kun Cecilian oma maailma romahtaa, niin on vaarana, että kaatuu myös monen muun ihmisen elämä.

Hyvä aviomies kertoo kolmesta naisesta, Cecilian ohella Tessistä ja Rachelista. Siinä ehkä onkin kirjan voima, yhdellä kertojalla teos voisi jäädä hieman itseään toistavaksi, ja hmm, ehkä hieman tylsäksikin. Nyt ei päässyt tylsää hetkeä syntymään, kun luvun vaihtuessa vaihtui kertojakin. Ja jokainen kolmesta naisesta oli mielestäni omalla tavallaan mielenkiintoinen.

Luokittelisin Hyvän aviomiehen hömpäksi. Se ei kuitenkaan ole mitään höttöistä hömppää, vaan hömpän ulkokuoren alla piilee kipeitä, ja arkoja asioita. Surullisiakin. Välillä kirja naurattaa, ja välillä melkein itkettää. Siinä on jälleen vahvuus, joka sai minut lukemaan tätä innolla.

Jälleen yksi hyvä puoli: kirjassa edettiin nopeaa vauhtia. Ei jääty junnaamaan paikoilleen, vaan koko ajan mentiin eteenpäin. Tuntui välillä että hengästyy itsekin, kun koko ajan tuntui tulevan jotain uutta. Mutta vauhti ei kuitenkaan ollut niin kova, ettei olisi henkeä saanut, vaan Hyvä aviomies soi välillä pienen hengähdystauonkin.

Kirjan edetessä ehdin pohtia omaa lukuvauhtiani. Jossakin internetin ihmemaailmassa oli tehty tutkimusta keskimääräisestä lukuvauhdista, ja olivathan ne mielettömiä lukemia. En minä ainakaan sellaisiin pääse. Yritin hieman mittailla omaa lukunopeuttani lukiessani, ja sainkin lukemiksi tämän kirjan kanssa vajaat sata sivua tunnissa. Minulle tuo lukema on aika paljon, sillä useimmiten saan luettua korkeintaan 80 sivua tunnissa, tosin nuortenkirjojen kanssa lukema on aika paljon korkeampi. Jännää miettiä tällaisia asioita, koska en hirveästi ole kiinnittänyt näihin asioihin ennen huomiota. Mutta se on aina niin kirjasta kiinni, kevyempää lukee nopeammin ja raskaampaa hitaammin!

Mutta vielä Hyvästä aviomiehestä: se oli hyvä välipala kirja, ei kaikista hömppäkirjoista kevyin, vaan mukana oli myös vakavampia kiemuroita. Kerronta oli mukavan vauhdikasta, eikä kukaan hahmoista alkanut pahemmin ärsyttää. Eli kyllä, suosittelen lämpimästi.