Roope Lipasti: Linnan juhlat

Linnan juhlat
Roope Lipasti
300 s. 
2015
Atena










Arvostelukappale

Roope Lipasti on kirjailija, jonka tuotanto on minulle todella tuttua. On tullut luettua kirja jos toinenkin, ja olen pitänyt jokaisesta lukemastani. Ilahduinkin kovasti, kun minlle tuli tarjous lukea Linnan juhlat ennakkoon, sillä kirja oli sellainen jota olin kovasti odottanut.

Hannun haave on jo kauan ollut päästä presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Hän katsoo linnan juhlat televisiosta joka vuosi, niin kuin moni muukin suomalainen, mutta suhtautuu niihin poikkeuksellisen intohimoisesti. Hän todella tahtoo päästä itsekin juhliin!

Koittaa itsenäisyyspäivä 2016, ja alkaa Hannulle epäonnekas vuosi. Hänen vaimonsa Maria jättää hänet, hänet erotetaan töistä, ja koti myydään. Sitten hän tapaa Mikon, persoonan treenaajan, jonka kysyessä Hannun elämän tarkoitusta Hannulta löytyy heti vastaus. Alkaa tavoitteen saavuttelu, Mikko vie eikä Hannulla jää hirveästi sananvaltaa.

Roope Lipasti ei pettänyt minua nytkään. Linnan juhlat on tuttua Lipastia, mukana on hänelle ominainen huumori, joka on hitusen nyrjähtänyttä, ihanasti omituista, sopivasti mustaa. Tragikoomisuus on Lipastille ominaista, ja se on mukana mys Linnan juhlissa. Hannulle ei elämä hymyile, ja sille täytyy osata nauraa, tai ainakin hymähdellä.

Lipasti hymyilee kirjassaan aiheelle, joka oikeasti on monelle suomalaiselle todella tärkeä: linnan juhlille. Varmasti löytyy Suomesta monta ihmistä, jotka suhtautuvat presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon lähes yhtä intohimoisesti kuin Hannu kirjassa suhtautuu, ja haluaisivat itse päästä juhliin osallistumaan. (Toivottavasti eivät kuitenkaan ole valmiit samanlaisiin tekoihin kuin Hannu!) Minulle eivät linnan juhlat ikinä ole merkinneet mitään suurta, vaikka on niitä toki tullut katsottua. En siis jaa Hannun tuntemuksia, vaan hän aidosti naurattaa minua. Ketäpä ei?

Linnan juhlat on paljon enemmän kuin välipalakirja. Se on romaani yrittämisestä, haaveiden toteutumisesta ja ihmissuhteista. Kaiken naurun takana on takana vakava asia, jonka Lipasti on taitavasti piilottanut. Se kannattaa onkia sieltä, ja jäädä vaikka pidemmäksi hetkeksi ajattelemaan asiaa.

Linnan juhlat nauratti, laittoi ajattelemaan ja viehätti. Lipasti osaa kirjoittaa ja toivon todella että Linnan juhlat löytäisi lukijansa. Suosittelen seuraamaan myös Roope Lipastin päivityksiä Facebookissa, ne ovat hauskaa luettavaa!

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Perunkirjoitus
Roope Lipasti
288 s.
2013
Atena













Kärsin yhä lukujumista. Kärsin, kärsin, kärsin. Mutta en edelleenkään osaa olla lukematta, siksi päätin kokeilla tällaisella lyhyehköllä romaanilla, Roope Lipastin Perunkirjoituksella, jonka aavistelin hyväksi.

Perunkirjoitus on roadtrip romaani. Se kertoo kahden keski-ikäisen veljeksen, Teemun ja Jannen, roadtripistä pitkin Suomea isoisäpuolensa Jalmarin kanssa. Jalmari vain sattuu matkustamaan uurnassa. Miesten tarkoitus ei ole ainoastaan matkustella Suomessa, vaan he ovat matkalla Jalmarin perunkirjoitukseen, aikomuksenaan periä isoisäpuolensa rahat, joita on. Paljon. Kuulemma. Veljesten välit eivät ole lämpimät, ja vielä kun mukana on nainen jota molemmat miehet rakastavat, on soppa valmis.

Yleensä olen kohtalaisen nopea lukija. Kuitenkin tätä kirjaa luin - hetkinen, lähes kolme päivää. Kolmen sadan sivun kirjaa! Poikkeuksellista. Ja kun vielä missään nimessä ei ollut kysymys siitä että kirja olisi ollut huono ja olisin joutunut pakotettuna sitä lukemaan, päinvastoin.

Perunkirjoitus oli erinomainen. Vierastin ehkä hieman ajatusta roadtrip romaanista, koska se ei ole minulle tuttua. Mutta mukavuusalueen ulkopuolelle on hyvä joskus astua, ja sitäpaitsi, olen lukenut Lipastin Rajanaapurin, ja pidin siitä suuresti. Ja nyt täytyy sanoa, Perunkirjoitus oli vielä hieman parempi.

Naureskelin kirjalle ääneen. Sitä ei tapahdu läheskään aina, mutta esimerkiksi Kyrö saa minut usein nauramaan. Lipastilla on huumori hallussa, sille täytyy antaa tunnustusta. Hahmot ovat myös hyvin luotuja, enemmän sympatiaani saa Perunkirjoituksen minä-kertoja, Teemu, häneen enemmän eläydyin kertomuksen varrella.

Kirjoitin jossakin bloggauksessani huono onnisista veljeksistä, Matista ja Patista jotka esiintyvät lasten animaatiosarjassa Hupsis. Sama tuli minulle nytkin mieleen, tämä Hupsis ja Mat ja Pat. Veljeksillä nimittäin on roadtripillään matkassa myös huono onni, joka tuntuu olevan kirjassa yksi kantava voima. Eikä ollenkaan hassumpi kantava voima!

Minun lisäkseni kirjan on muuten lukenut Norkku. Hänkin piti tästä paljon.

+ + + + ½

Roope Lipasti: Rajanaapuri, kirjahankinnoista sekä matkustuspohdintoja.

Rajanaapuri
Roope Lipasti
231 s. 
2012











Aidan toisella puolella ruohon on aina... leikkaamatta.  

Matkustaminen on aina mukavaa. Silloinkin kun varsinkin tulomatkalla laukut painaa enimmäkseen kirjoista, jalat tuntuvat väsyneiltä shoppailusta ja matka tuntuu kestävän liian kauan. No, kokonaisuutena minun pieni minilomani oli onnistunut, oli mukavaa kohdata ihmisiä jotka tuntuivat ainakin jollain tapaa hengenheimolaisilta ja tietenkin shopata. Ja onhan sukulaisten kanssa vietetty aika aina mukavaa. Tälläkertaa onnistuin shoppaamaan muutakin kuin kirjoja, tosin se ei ole ollut minulle ikinä mikään ongelma. (Nyt, jos käyttäisin blogitekteissäni hymiöitä niin laittaisin sellaisen. Mutta näissä teksteissä niitä en käytä!)

Minulla se on aina ollut niin, että kun olen lähdössä johonkin, jonne on hieman pidempi matkustus aika, niin mietin eniten että mitä kirjoja otan mukaan. Jotkut suunnittelevat kovasti mitä vaatteita ottavat, mutta minulla on lempivaatteet joita käytän, ja jotka lähtivät nytkin mukaan. Sen sijaan tarkasti piti miettiä mitä kirjoja lähti mukaan, ja niin kuin aina, niin niitä lähti liikaa. En vain osaa päättää, ja aina ajattelen että ehdin lukea enemmän kuin oikeasti luen. No, saivatpahan nekin käydä reissuamassa, tosin vain laukun pohjalla.

Mutta sitten itse kirjaan:

Luin siis matkan kuluessa tämän Roope Lipastin kirjan. Tähän sain idean jostain blogista, taisi olla Norkun Nenä kirjassa blogista tällä kertaa. Huomasin nyt käydessäni tuota tekstiä kurkkimassa että hups, meillä on aika paljon samoja mielipiteitä tästä kirjasta. Mutta ehkä tämä Kyrömäisyys on todellakin huomattavissa, eikä ainoastaan minun mielikuvituksessani. No, palaan siihen myöhemmin.

Mutta en minä itseäni kovin yksinäiseksi tunne, onhan minulla ajatukseni, vaikken voikaan jakaa niitä kenenkään kanssa, paitsi tietenkin naapurin. 

Rajanaapurit kertoo kahdesta naapuruksesta, jotka, vastoin minun käsitystäni elävät sulassa sovussa. Kertojana toimii keski-ikäinen historianopettaja, joka viettää rentouttavaa kesälomaansa teini-ikäisten oppilaidensa parista. Vaimokin on aikoinaan kertojalla ollut, mutta se on nyt poissa kuvioista, syykin selviää yhdessä vaiheessa kirjaa. Kovasti Lipasti sitä kyllä pitkittää, itse uteliaana odotin että mitä vaimolle oli tapahtunut. Naapuri sen sijaan on kuusilapsisen perheen isä, jolla on kertojan mukaan erittäin kaunis vaimo. Kertoja seurailee milloin ikkunasta, milloin kiikarilla ja milloin paikalle mennen naapurin touhuja, tämä nimittäion rakentaa pihalleen yhtä ja toista. Kirjan teemana onkin se, miten naapuri alkaa kasata pihalleen saunaa ja lampea. Saadaanko näitä koskaan aikaiseksi? Ja ihastuuko kertoja naapurin vaimoon?

Kirja oli ihana. Se oli lämpimällä tavalla kerrottu, hauska, maanläheinen. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, niin minulle tuli jo alkupuolella kirjaa mieleen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat, niin samanhenkisessä maailmassa tässä mentiin. Tai no, ehkei samanhenkisessä maailmassa, mutta jotain lämpimässä huumorissa oli samaa. Matkustus aika kului mitä mukavimmin tämän kirjan parissa, vaikken ääneen nauranutkaan niin hymyilin lämpimästi naapurin ja kertojan toilauksille. Ovatkohan naapurisuhteet useinkin tällaisia? Lipasti on aiemmin kirjoittanut lastenkirjoja, tämä on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa. Jään innolla odottamaan lisää, ja ihan varmasti luen kyllä seuraavankin kirjan. Tämä on muuten jo pokkarina, melkein ostin itsellenikin mutta tarjonta oli niin runsasta että jätin hankkimatta.

Samaistuttavia hahmoja tässä kirjassa ei tälläkertaa ollut. Ehkä silti pidin tuosta naapurista eniten, hän oli jotenkin niin toimelias ja jotenkin... sählä? Koko ajan tekemässä jotain, rakentamassa, touhuamassa. Ja hänen tapansa hoitaa kuusilapsista perhettään tuntui niin mukavalta. Tämä oli mukava kirja. Voin suositella lämpimästi ihan kenelle tahansa!

++++½

Sitten vielä sananen kirjahankinnoistani, joita tein runsaalla kädellä. Seuraavia kirjoja tuli hankituksi:

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua
Jussi Adler Olsen: Vanki
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata
Herman Koch: Illallinen

Seuraavat kirjat sain lahjaksi:

Eve Hietamies: Yösyöttö
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Puolinainen
Laura Save: Paljain jaloin

Ja seuraavat olen saanut kierrätettyinä:

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja
Dirie Miller: Aavikon kukka
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
Maxence Fermine: Lumi
Charled Bukowski: Hollywood

Hih, eli lukeminen ei todellakaan pääse ihan heti loppumaan.