Synkkä, synkempi, Lasiruumiit.

Lasiruumiit
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
411 s. 
2015
Otava








Arvostelukappale


Jotkut lukijani saattavat muistaakin rakkauteni Erik Axl Sundiin ja Varistyttö trilogiaan. Jos muistatte, ette ehkä ihmettele sitä, miten odotinkaan tätä uutta teosta, Lasiruumiita. Odotin innoissani, mutta silti jännittyneenä: onko teos yhtä hyvä, vai joudunko pettymään?

Lasiruumiissa on synkkä aihe. Todella synkkä. Kirjan keskiössä on kaksi aihetta: black metal ja itsemurhat. Ruotsissa tapahtuu kummia: nuori ihminen toisensa jälkeen tekee itsemurhan. Nuorten välillä on yhteys: he ovat kaikki kuunnelleet kuollessaan samaa yhtyettä. Mystistä, raakaa black metal yhtyettä nimeltä Nälkä. Kun rikospoliisi Jens Hurtig alkaa tutkia tapausta, hän ei voi aavistaakaan, mitä tulee löytämään.

Kun sain kirjamessuilla kuulla kirjailija kaksikolta uuden teoksen aiheen, entinen pieni black metallisti sisälläni huusi hurraata. Kyllähän noiden pitkätukkaisten miesten ulkonäöstäkin näkee, ettei nyt liikuta heille aivan vieraalla aihealueella. Ja sen huomasi lukiessa: aiheeseen on paneuduttu. Tämä synkkääkin synkempi musiikinlaji on tuttu juttu, ja siitä myös kirjoitetaan niin. Ymmärretään black metallin synkkyys. Se, miksi joku sitä kuuntelee.

Vaikka olenkin aika positiivinen ihminen nykyisin, niin silti riemuitsin tämän kirjan synkkyydestä. Sillä synkkähän Lasiruumiit on, jos mikä. Hurmaavan synkkä, joka viettelee mustuuteen. Varistyttö-trilogia oli myös synkkä, raaka, hurmaava, mutta ehkä kenties vielä enemmän minä rakastuin tähän kirjaan, joka on itsenäinen romaani, mutta myös (onneksi) uuden sarjan avaus. Olen innoissani.

Vaikka olen Lasiruumiiden jälkeen lukenut jo yhden kirjan, olen silti vieläkin vähän tämän kirjan maailmoissa. Se ei unohdu, on jäänyt elämään minun pääni sisään, ja ehkä sydämeenkin. Sillä, kaiken sen positiivisuuden alla sisälläni asuu vieläkin synkkä metallisti tyttö. Joka rakastaa juuri tällaista kirjallisuutta.

Tavallaan ymmärrän niitäkin, jotka eivät tähän kirjaan syty. Tähän pitää olla vähän luonnetta, vähän taipuvuutta synkkyyteen, vähän taipuvuutta rakastumaan juuri tällaiseen kirjaan. Facebookin dekkariryhmässä on käyty kiivaita keskusteluja Erik Axl Sundista, ja välillä mieleeni on jopa juolahtanut, olenko jotenkin kummallinen kun rakastan tätä kirjailjia kaksikkoa, ja heidän kirjojaan. Onneksi on niitä, jotka ovat kiivaasti kanssani samaa mieltä; jotka ovat aivan yhtä paljon hurmaantuneet näistä kirjoista.

Jos tahdot hieman synkistellä, lue Lasiruumiit. Sitä saa mitä tilaa, ja saa vielä mahtavan kirjan.

Odotettu päätös Varistyttö-trilogialle.

Varjojen huone
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
364 s. 
2014
Otava








Arvostelukappale


Laskin juuri käsistäni yhden tämän syksyn merkittävimmistä kirjoista, ehkäpä merkittävimmän dekkarin. Ainakin minulle. Olen odottanut tätä kirjaa siitä asti, kun laskin kädestäni trilogian toisen osan, Unissakulkijan, ja silloin tuntui että odottavan aika on mahdottoman pitkä. Jotenkin jaksoin odottaa, ja viimeinkin se on nyt tässä. Vieressäni. Luettuna. Läpi elettynä.

Onkohan ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun en voi kertoa mitään kirjan juonesta? En tosin ole aivan varma kerroinko Unissakulkijankaan kanssa, mutta nyt ainakaan en paljasta sitäkään vähää. Kerron vain, että Varjojen huone jatkaa siitä, mihin Unissakulkija jäi. Se solmii loputkin langat toisiinsa, ja vie kaiken päätökseen. Mutta millä tavalla?

Koko Varistyttö trilogiahan on herättänyt suurta puolesta ja vastaan keskustelua kirjablogeissa ja esimerkiksi Facebookin Dekkariryhmässä johon kuulun. On niitä, jotka inhoavat, ja niitä, jotka rakastavat. Oikeastaan ei ole juuri "ihan ok" mielipiteitä. Monien mielestä kirjoissa käsitellään liian raakoja asioita, ja onhan se totta. Pahuutta tässä trilogiassa riittää.

Varjojen huoneessa pahuutta on mukana ehkä vielä enemmän kuin kahdessa edellisessä osassa. On pedofiliaa, lapsipornoa, seksuaalista hyväksikäyttöä, kannibalismia. Tuntuu että juuri miltään ei lukija säästy. Kirja piinaa, piinaa loppuun asti. Hirveää, eikö?

Niin hirveää, että sitä ei voi tämä lukija kuin rakastaa.

Myönnettäköön, että minua piinasi pienoinen lukujumi. Jumitin aika kauan ennen tätä lukemani Piiraan maku makea dekkarin kanssa, ja jännitin hieman, miten tämän kanssa käy. Halusin lukea kirjan mahdollisimman pian, ja saattaa jo lauantaina matkaan uudelle lukijalle. Ehdinkö lukea siihen mennessä? Kyllä. Istuin kirjan kanssa kuin naulittuna sohvaan, ja... antauduin. Antauduin täydelliselle, viiden tähden kirjalle.

Lukekaa jos uskallatte!

Varistytön odotettu jatko-osa Unissakulkija.

Unissakulkija
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
400 s. 
2014
Otava








Arvostelukappale


En muistanut edellisessä bloggauksessani toivottaa hyvää juhannusta - joten teen sen nyt, juhannuspäivänä. Hyvää keskikesän juhlaa, rakkaat lukijani. Miten olette viettäneet juhannusta? Minun juhlaani ovat kuuluneet kirjat, tärkeinpänä kirjat, hyvä seura, jalkapallo, hyvä ruoka... Ja siitä on tämä juhannus koostunutkin. Mukavaa on ainakin tähän mennessä ollut, ja kirjat ovat olleet hyviä.

Valitsin juhannuslukemiseksi uusia kirjoja, joista olen saanut arvostelukappaleita postissa. Ne kaikki hinkuivat mukaan, ja otinkin tälle noin viikon mittaiselle lomalleni mukaan kassillisen kirjoja. En kuitenkaan saa kaikkia niitä luetuksi, mutta en osannut päättää mitä jättäisin pois. Valinnan vaikeus, se on kamalaa.

Ensimmäisenä poimin kuitenkin kassistani Erik Axl Sundin, tuon mieskaksikon, kirjoittaman Unissakulkijan, Varistytön jatko-osan. Halusin heti  tietää miten tarina jatkuu.

Dekkaritrilogian toinen osa palauttaa meidät maailmaan, jossa Jeanette Kihlberg jatkaa selvittämättömien lapsimurhien tutkimuksia. Hän myös yrittää päästä kadonneen Victoria Bergmanin jäljille, mutta... missä Victoria oikein on?

Samaan aikaan Victoria tahollaan yrittää saada elämästä jälleen otetta. Hän tekee sen terapeutin, Sofia Zetterlundin opastuksella. Mitä tapahtui oikein silloin kun Victoria särkyi? Ja milloin se tapahtui?

Varistyttö vei minut mukanaan täydellisesti, mutta siinä missä Varistyttö avaa tämän mysteeristen murhien vyyhdin, paneutuu Unissakulkija Victorian ja muiden kirjassa olevien keskeisten henkilöiden historiaan. Siihen, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle.

On valitettavasti hieman kritisoitavakin: minä en päässyt heti alusta kiinni kirjaan. Vei oman aikansa että muistin mitä Varistytössä oli tapahtunut, ja mihin se olikaan jäänyt. Mutta niin, sitten kun pääsin kiinni tarinaan, mieleeni muistui viidenkymmenen sivun jälkeen mitä olikaan tapahtunut, niin sitten mentiin ja lujaa. Ja olin koukussa. Täydellisesti koukussa.

Ihana Leena Lumi on kirjoittanut Unissakulkijasta hienosti. Hän otti myös esille asian, joka sai minunkin huomioni lukiessa: Unissakulkijassa on Varistyttöön nähden uusi ylemmäs nostettu teema. Se on kiusaaminen. Ja kun dekkarissa, näinkin hurjassa (ja hurjan hyvässä) dekkarissa otetaan kiusaaminen esiin, se ei ole mitään sanailua ja pientä tönimistä. Se on kovaa menoa. Joka sai minutkin lähestulkoon yökkimään lukiessani.

Varistyttö sai ristiriitaisen vastaanoton blogeissa. Oli niitä, jotka siihen rakastuivat, kuten yllämainittu Leena Lumi. Ja oli niitä, jotka eivät siitä pitäneet. Minä pidin, pidin kovastikin. Eikä Unissakulkija pettänyt lainkaan odotuksiani, päinvastoin. Toivonkin, että tähänkin osaan riittäisi bloggaajilla kiinnostusta.

Ja se loppu. Ah ja voi, se loppu. Miten jaksan odottaa lokakuuhun saakka viimeistä osaa?

+ + + + ½

Erik Axl Sund: Varistyttö

Varistyttö
Erik Axl Sund
Suomentanut Kari Koski
415 s. 
2014
Otava









Ennakkokappale


Otava lähetti minulle ennakkokappaleen maaliskuussa ilmestyvästä Varistytöstä. Nyt, kun tätä kirjoittelen, on vasta helmikuun alkupuoli, mutta kun te tätä tekstiä luette, mennään jo hyvää vauhtia kevään korvalla, lähes maaliskuun puolessa välissä.

Metroasemalta löydetään jätesäkissä muumioitunut lapsi. Rikoskomisario Jeanette Kihlberg aloittaa tutkimukset, ja se mitä hänelle paljastuu, saa maailman järkkymään. Hän ei olisi ikinä uskonut joutuvansa kohtaamaan sellaisia asioita.

En halua paljastaa tästä kirjasta liikaa, etten pilaa kenenkään lukukokemusta. Koska jännitystä Varistytössä riittää. Olen keskustellut bloggaajaystävieni kanssa kirjasta, ja ainakin Kirsin kanssa jäimme kaipaamaan ripausta huumoria. Varistyttö oli täynnä mustaakin mustempaa ahdistusta ja synkeyttä, ja sinne olisi sopinut kuin nenä päähän tilkka mustaa huumoria. Mutta kun ei.

Minä luin tätä muuttohässäkän keskellä. Luin toki välillä muutakin, mutta Varistytön kanssa aikaa meni ennätyksellinen viikko, yleensä tämän pituisen kirjan luen paljon nopeammin. Osaltaan tietenkin aikaa vei muuttaminen ja kaikki siihen liittyvä, mutta yksi merkittävä asia oli myös se, ettei Varistyttö ollut minulle mikään "kerta istumalta luettava kirja". En yksinkertaisesti pystynyt sellaiseen lukemiseen. Vaadin hengähdystaukoja.

Varistytössä on seksuaalista hyväksikäyttöä, insestiä ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Aikamoinen paketti, vai mitä sanotte? Ei tähän ihan herkimmät lukijat pystyisikään, minäkin olin aika tiukoilla, vaikka kirjojen maailmassa moneen pystynkin.

Loppu - voi että, viimeiset, ehkä 70 sivua. Yllättivät, järkyttivät. En olisi ikinä uskonut. Olisitteko te, jotka olette tämän lukeneet?

★★★★