Parinoush Saniee
Suomentanut Anna Lönnroth
609 s.
2014
Tammi
Lukupiiriämme varten tulee luettua paljon tämänkaltaista kirjallisuutta. Kohtalon kirja kuitenkin kiinnosti minua heti kun näin sen luetteloista, ja se olikin laitettava varaukseen kirjastosta ajoissa. Sivujahan kirjassa on yli kuusisataa, joten hieman puurtamista siinä oli, ja välillä luinkin tuon viimeksi bloggaamani Maanantaisyndrooman. Mutta muuten olin koko viikonlopun Sanieen pauloissa.
Kohtalon kirja kertoo Masumen, aivan tavallisen iranilaisen naisen tarinan viiden vuosikymmenen ajalta. Kirjan alussa hän on nuori, tapaa koulumatkalla pojan, ja rakastuu tähän. Kiellettyä rakkautta - ah! Perhe kuitenkin suhtautuu kauhulla parin rakastumiseen sen tullessa selville, vaikkei mitään kirjeitä kummempaa ole ehtinytkään tapahtua. Masume naitetaan pian, miehelle jota Masume ei ole koskaan tavannut. Miten Masumen käy elämässä, ja tapaako hän nuoruuden rakkauttaan Saidia enää koskaan?
Kolme päivää minä tämän kanssa kulutin. Ja varsinkin eilen ja tänään en olekaan tehnyt juuri muuta kuin lukenut, lukenut ja lukenut... Kohtalon kirjan kanssa olen pitänyt viidenkymmenen sivun välein tauon, että pysyisin edes hieman tässä maailmassa kiinni. En välttämättä olisi halunnut edes pysyä, olisin halunnut vajota varsinkin viidenkymmenen viimeisen sivun ajaksi aivan täydellisesti Masumen pään sisään. Ja onnistuinkin siinä aika hyvin.
Ystäväni Elegia on lukenut myös kirjan, käykää lukemassa ihmeessä hänen mietteitään. Elegian tavoin minäkin pidän vieraisiin kulttuureihin kirjojen avulla sukeltamisesta, ja Kohtalon kirjan kanssa se onnistui todella hyvin. Iran ei ole minulle hirvittävän tuttu kirjallisuudessa, eikä toki muutenkaan, joten oli mukavaa lukea kirja sieltä. Piristäväksi vaihteluksi kirjaa ei voi silti kuvailla, yksinkertaisesti siitä syystä ettei kirja ollut piristävä. Kuvailisin sitä ennenkaikkea sanalla nyyh.
Itkin lopussa. En usein itke kirjojen kanssa, viimeksi taisivat kyyneleet tippua kun luin Sami Lopakan loistavaa romaania Marras. Mutta nyt en voinut estää kyyneleitä lopussa tulemasta, niin liikuttavat viimeiset sivut olivat.
Aion suositella tätä lämpimästi lukupiiriimme, jos ei lukupiirikirjaksi, niin ainakin lukupiirimme jäsenille luettavaksi. Heitä kiinnostavat aina erilaiset naiskohtalot vieraissa kulttuureissa, ja tämä kirja keskittyy ennen kaikkea Masumen elämään. Mukana on toki myös paljon sukua, kirja onkin eräänlainen sukusaaga. Se on myös Masumen kasvutarina. Ja erittäin koskettava kirja.
Kukaan muu bloggaaja ei ole tainnut lukea tätä Elegian ja minun lisäkseni. Mutta lukekaa, lukekaa! Tämä kirja hipoi täydellisyyksiä.
