Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!

Hyvää ystävänpäivää! Olen juuri lukenut kirjan, joka ei ole hempeän ruusunpunaista ystävänpäiväainesta. Se kertoo kolmesta hauskasta kaverista ja heidän omalaatuisesta yhteiselämästään sekä murhamysteeristä, joka osuu heidän lahon talorähjänsä naapurustoon. Ranskalaisen Fred Vargasin dekkari Pystyyn, kuolleet! aloittaa sarjan, joka on saanut nimen Kolme evankelistaa.

Mathias, Marc ja Lucien ovat historiantutkijoita, joiden nimet ovat sattuvasti evankeliumien kirjoittajien Matteuksen, Markuksen ja Luukaksen kaimoja. Marc on puilla paljailla, "kusessa" kuten kirja kyllästymiseen asti toistaa, kun hän löytää asumattoman ja ränsistyneen talon eräästä vanhasta Pariisin kaupunginosasta. Hän haluaa vuokrata talon, muttei pysty siihen yksin, joten hän houkuttelee kaverikseen niin ikään rahattomuudesta kärsivän Mathiaksen, joka puolestaan tuntee Lucienin. Neljäntenä vuokralaisena taloon muuttaa Marcin kummisetä, hänen enonsa, virkaheitto poliisi Armand Vandoosler.

Mathias, Marc ja Lucien ovat kukin erikoistuneet omaan historian alaansa, ja asumisjärjestelyt viisikerroksisessa talossa ovat aikajärjestyksessä. Alakerta on yhteistä tilaa, toista kerrosta asuttaa metsästäjä-keräilijä eli esihistoriaa tutkiva Mathias, hänen yläpuolellaan uppoutuu keskiaikaan Marc, neljännessä kerroksessa paneutuu suursotiin ja erityisesti toiseen maalmansotaan Lucien, ja ullakkohuoneistossa majailee nykyaika eli entinen poliisi Vandoosler.

Naapurissa - länsirintamalla, sanoo Lucien - asuu entinen, aikanaan varsin kuuluisa oopperalaulaja Sophia Simeonidis miehensä kanssa. Toisella puolella - itärintamalla - asuu Sophian ystävä Juliette veljensä kanssa. Juliette pitää ravintolaa saman kadun päässä. Eräänä aamuna Sophia näkee pihallaan nuoren pyökkipuun, joka ei ollut siinä edellisenä päivänä. Joku on sen siihen istuttanut yön aikana, ja puu hämmentää, sitten myös pelottaa Sophiaa. Hän päättää uskoutua naapuriin muuttaneille neljälle miekkoselle seurattuaan heidän remonttipuuhiaan parin viikon ajan. Onko puun alle kaivettu jotain? Naapurin miesväki kaivaa puun alta, mutta sieltä ei löydy mitään. Heitä alkaa askarruttaa ja huolestuttaa, kun eräänä päivänä Sophia on kadonnut jälkeä jättämättä. Melkein kaikki ajattelevat, että hän on lähtenyt vanhan kreikkalaisen sulhasensa kanssa Kreikkaan, mutta vieraisille tuleva sisarentytär ei sitä usko.

Piirin poliisi Leguennec, Vandooslerin vanha kollega, alkaa tutkia Sophian katoamista. Kun sitten tulipalo tuhoaa vanhan varaston ja sen raunioista löytyy palaneen naisen jäännökset ja Sophian korukivi, selvää on, että Sophia on murhattu. Kuka on tulipalon ja surman takana? Kun Sophian aviomiestä saapuu tapaamaan eräs mies, jolla on yhteyksiä kahteen kauan sitten murhattuun musiikkikriitikkoon, ja kun mies löydetään hotellinsa pihalta kuoliaaksi puukotettuna, tapaus muuttuu aina vain mutkikkaammaksi. Tarpeetonta sanoakaan, ettei se ratkeaisi ilman Vandooslerin ja kolmen evankelistan apua. Heidän erikoisosaamiselleen ja tutkijan oivalluksille ja sisukkuudelle on käyttöä. Marc tietää jotain maakerroksista ja sieltä löytyvistä esineistä ja saadessaan vainun palapelin palasista ei päästä irti, ennen kuin kuvio on hänelle selvä. Lucien saa vinkin vanhoista sota-aikana kirjoitetuista vihkoista ja niitä metsästäessään näkee kiintoisan valokuvan yhden vanhan oopperaesityksen henkilökunnasta.

Vargasin Pystyyn, kuolleet! käynnistyy hitaahkosti, mutta sen omalaatuiset henkilöhahmot ja huumori kannattelevat tarinaa siihen asti, kunnes päästään murhatutkimukseen ja murhaajajahtiin. Seuraa käänne ja toinen, epäilykset kohdistuvat milloin kehenkin. Kunnon dekkarin tapaan oikea syyllinen paljastetaan lopussa.

Viihdyn tarinan ja evankelistojen matkassa, nautin huumorista ja neljän velmun kaverin yhteiselosta vanhassa talossaan. Viikkojen kuluessa he ärsyyntyvät toistensa maneereista ja kummallisuuksista, mutta ystävyys lujittuu, ja yksi heistä pelastaa toisen kuolemasta, jonka julma murhaaja - peto, sanoo Vandoosler - on virittänyt. Syyllistä en osannut aavistaa, ennen kuin se selvisi kirjan sivuilta. Sen verran hauskoja talorähjän asukkaat ovat, että luulen jatkavani heidän seurassaan vielä toisenkin kirjan verran. Kolme evankelistaa -sarjaa on suomennettu kaksi muuta osaa, Muistoksi käynnistäsi (julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 2019) ja Ei takkaa, ei tupaa (julkaistu suomeksi 2003 ja uudelleen tämän vuoden tammikuussa).

Aikaisemmin olen lukenut Komisario Adamsberg -sarjaa: Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin

       Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet!, 299 s.
       Kustantaja: Gummerus 2019 (3. painos; 1. p. 2002)
       Alkuperäinen: Debout les morts, 1995; suom. Marja Luoma
       Ulkoasu: M-L. Muukka

KIRJA on kirjastolaina. 
MUUALLA blogeissa Kirja vieköön!, Mummo matkalla, Valopolku

Helmet-haasteessa kirja sopii ainakin kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 38. Kirjan kannessa on puu.
Pariisi-Dakar -kirjaralli (Pariisi)

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Luin rikosromaanin, jossa juoksentelee Sibelius Ranskan Alpeilla. Paikkaa voisi pitää ajankohtaisena Germanwingsin onnettomuuden takia, ellei tietäisi, että kirja ilmestyi Ranskassa jo puolitoista vuosikymmentä sitten. Sen päätyminen luettavakseni juuri nyt oli pelkkä sattuma.

Fred Vargasin Kuriton mies nurin -kirjassa Sibelius on suuri susi, joka muun lauman kanssa on jolkotellut Italian puolelta Ranskan Alpeille ja elää siellä luonnonsuojelualueella. Kaikki olisi hyvin, ellei yhden kylän lampaista tapettaisi useita uuhia. Sekin vielä menisi, mutta kun toisessa ja kolmannessa kylässä käy samoin, kylien miehet käyvät sudenajoon. Sitten Suzanne, yksi Saint-Victorin kylän lampaankasvattajista, raadellaan kuoliaaksi. Jälkien perusteella teon tekijäksi pelätään suurta sutta. Tai, kuten huhu kertoo, ihmissutta.

Juuri Saint-Victorissa asustaa Camille Forestier kanadalaisen harmaakarhujen tutkijan kanssa. Komisario Adamsberg näkee Camillen, entisen rakastettunsa, lammassurmista kertovassa uutislähetyksessä yhdessä miehen kanssa, joka näyttää kuin olisi luotu seikkailuihin.

Suzannen kasvattipoika ja lammaspaimen saavat päähänsä, että heidän on etsittävä Suzannen surmaaja, joka heidän mielestään on kylässä erakkona asuva mies, Massart, joka on ihmissusi ja kiertelee surmaamassa lampaita ja sitten ihmisiä. He houkuttelevat Camillen mukaansa vanhan karjankuljetusauton kuljettajaksi. Kun etsinnät päätyvät umpikujaan, Camille päättää ottaa yhteyttä Adamsbergiin, jolle ei ole antanut elonmerkkiä itsestään vuosikausiin.

Tapaus on visainen, mutta omaan omituiseen tapaansa Adamsberg sen ratkaisee. Poliisityöllä, antamalla ajatusten tulla hiljaisessa rauhassaan ja viimein näkemällä irrallisista palasista kootun motiivin ja tapahtumat. Jo ensimmäisessä lukemassani Fred Vargasin dekkarissa ihastuin Adamsbergin intuitiiviseen ja sumeaan logiikkaan perustuvaan tapaan ratkoa rikoksia. 

Tässä sarjan toisessa kirjassa Vargas jälleen marssittaa näyttämölle mainioita henkilöitä. Adamsbergin lisäksi Camille ihastuttaa - putkitöitä kyläläisille tekevä nainen, joka lisäksi säveltää musiikkia ja rentoutuakseen lukee Ammattilaisen työkalukuvastoa. 

"Camille luki kaiken, jopa yksityiskohtaisimmat kuvaukset tyyliin polttomoottorikäyttöinen pensasleikkuri, 1,1 hv, teräjarru, väliasentoon lukittuva takakahva, tärinänvaimennin, elektoninen sytytys, paino 5,6 kg. Kuvasto oli pullollaan tämänkaltaisia kuvauksia, jotka tuottivat Camillelle suunnattomasti älyllistä tyydytystä. Oli upeaa ymmärtää esine kokonaisuudessaan, sen toiminta ja tehot - ja saada samalla voimakkaita runollisia elämyksiä. Jyrsivä sorvin ja yleiskara olivat laitteita, jotka houkuttivat haaveilemaan maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisesta." (s. 59)

Camille on kirjan päähenkilö, sillä Adamsberg saapuu Alpeille vasta kirjan puolivälissä. Siihen asti hän on seurannut tapahtumia uutisista Pariisissa.

Fred Vargasin Komisario Adamsberg -sarjaa:
     Sinisten ympyröiden mies (1997/2007)
     Kuriton mies nurin (1999/2006)


Fred Vargas: Kuriton mies nurin, 376 s.
Kustantaja: Gummerus 2006
Alkuperäinen: L'Homme à l'envers, 1999; suomentaja Marja Luoma
Ulkoasu: M-L. Muukka


KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA on useammassakin kirjoituksessa mainittu kirjan tapahtuvan Pyreneiden vuoristossa, mikä ei siis pidä paikkaansa, koska mainitut paikannimet (Digne, Grenoble) sijaitsevat Ranskan Alpeilla tai lähiympäristössä. Virhe on ymmärrettävä, koska Pyreneitten vuoristo on komisario Adamsbergin synnyinseutua. Blogeissa kirjan ovat lukeneet mm. Lainatädin lukuvinkit, Maijastina Kahlos, Tarukirja.

HAASTEET: Idän pikajuna -kirjallisuushaaste (Pariisi) ja Maalaismaisemia-lukuhaaste (elämää maaseudulla, vaikka myös lampaankasvatus elinkeinona on mukana).

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Juuri luetulla kesälukumaratonilla valitsin yhdeksi kirjaksi ranskalaisen poliisiromaanin Sinisten ympyröiden mies, jonka sain loppuun vasta kimppaluvun jälkeen. Olipa mainion erilainen poliisimies ja dekkari!

Jean-Baptiste Adamsberg kasvoi Etelä-Ranskassa Pyreneiden vuoristossa ja toimi kotiseudullaan poliisina parikymmentä vuotta, ennen kuin muutti Pariisiin. Uudessa paikassa työtoverit eivät oikein ota selvää uudesta rikoskomisariosta. Hän on ruma kuin mikä ja käyttäytyy ja toimii aivan ennalta arvaamattomasti ja häilyvästi. Hänen maineensa vaikeitten tapausten ratkaisijana on kuitenkin kulkenut hänen edellään, joten hänen erikoisuutensa hyväksytään.

Tässä Fred Vargasin kirjoittamassa ensimmäisessä Adamsberg-dekkarissa Pariisin kaduille alkaa öisin ilmestyä liidulla piirrettyjä isoja sinisiä ympyröitä. Niiden keskelle on aseteltu aina jokin esine, papiljotti, kuvalehti, koiran kakka, paristo, villalangankerä, ja Adamsberg ounastelee pahaa, kun ympyrässä on ensin kuollut hiiri ja sitten kuollut kissa. Komisarion aavistukset käyvät toteen: ympyrästä löytyy nainen, jonka kaula on katkaistu.

Onko sinisten ympyröiden mies surmaaja vai onko joku muu tappaja käyttänyt tilaisuutta hyväkseen vierittääkseen syyn ympyröiden öiselle piirtäjälle? Adamsbergillä on oma tapansa työskennellä, sumea logiikka, joka ei avaudu hänen terävälle ja loogiselle ylikonstaapelilleen. Adamsberg itse sanoo, ettei hän osaa ajatella. Sen sijaan hän tietää. Hän aistii pahan ja ettei kaikki ole niin kuin pitää, ja hän tietää ennalta, mitä ihmiset aikovat sanoa, mikä on peräti ikävystyttävää, sillä komisario haluaisi edes joskus tulla yllätetyksi.

Nyt Adamsbergin mieltä askarruttaa Mathilde Forestier, syvänmerentutkija, joka tulee tapaamaan häntä ja joka on kulkenut öisillä kaduilla sinisten ympyröiden miestä jäjittäen. Mathilde on vuokrannut talostaan huoneiston vanhemmalle naiselle, joka auttaa häntä järjestämään tutkimusdioja, ja hyvännäköiselle, mutta häijylle sokealle miehelle. Kaikki he kiinnittävät Adamsbergin ja hänen konstaapeliensa huomion: miten he liittyvät ympyröitä piirustavaan mieheen?

Fred Vargasin sanotaan olevan Ranskan suosituin dekkarikirjailija. Hänen luomansa Jean-Baptiste Adamsbergin hahmo on omalaatuinen, lempeä ja häilyvä, mutta ratkaisee monimutkaisen tapauksen nerokkaasti intuitionsa varassa. Kirjassa on filosofisia keskusteluja ja paikoin sellaista kepeää absurdiutta, mikä tekee tästä kiinnostavan ja erilaisen rikosromaanin. 

KIRJAN lainasin kirjastosta. Minulla ei ole varsinaista TBR-listaa, mutta kerään puhelimeeni lyhytlistaa kirjoista, jotka haluan lainata kirjastosta jossain vaiheessa - ja siis lukea! - ja koska tämä kirja oli siellä puhelinlistalla viimeisenä, ruksaan sillä "TBR-listan viimeinen" -ruudun Kirjabingossa. Lisäksi saan suorituksen Rikoksen jäljillä ja Vive la France! -lukuhaasteisiin.

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies, 301 s.
Kustantaja: Gummerus 2007
Alkuperäinen: L'Homme aux cercles bleus, 1996; suomentaja Marja Luoma
Kansi: Sampsa Voutilainen