Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Romaani Auschwitzin tatuoija vie minut hetkeen vuosikymmenten taakse. Olin yhtenä kesänä vapaaehtoisena kibbutsilla Israelissa. Työnäni oli koko kuukauden ajan siivota huoneita kibbutsin hotellissa, jonne lähetettiin myös keskitysleireillä olleita lomalle ja lepäämään. Suomalaiselle opiskelijalle oli vavahduttavaa nähdä tatuoituja numerosarjoja hotellivieraiden käsivarsissa ja ymmärtää, mistä ne olivat peräisin.

Heather Morrisin romaani kertoo tarinan Lalesta ja Gitasta, jotka ovat Tšekkoslovakian juutalaisia. He eivät tunne toisiaan, ennen kuin kumpikin päätyy Auschwitzin keskitysleirille Puolaan huhtikuussa 1942.

Lale on 24-vuotias nuori mies, joka ilmoittautuu työpalvelukseen Saksaan. Slovakian  juutalaisperheitä vaaditaan luovuttamaan yksi kahdeksantoista vuotta täyttänyt lapsi työskentelemään Saksan hallinnolle, ja Lale toivoo voivansa auttaa perhettään ilmoittautumalla työhön Berliiniin, kuten hän otaksuu. Pitkä junamatka karjavaunussa ilman syötävää tai juotavaa ja varsinkin vastaanotto Auschwitzin porttien sisäpuolella karistaa häneltä luulot hyvästä työpaikasta. Mutta se kaikki myös sisuunnuttaa hänet:

"Kun SS-miehet katoavat pimeään, Lale vannoo valan. Minä pysyn hengissä lähteäkseni elossa tästä paikasta. Minä kävelen vapaana miehenä."

Kielitaitoinen Lale - hän puhuu slovakin kieltä, saksaa, ranskaa, venäjää, vähän puolaa ja unkaria - saa jonkin ajan kuluttua fyysisesti kevyen, mutta toisella tavalla ahdistavan työn: hänestä tulee keskitysleirin tatuoija. Niin hän tapaa myös Gitan, joka vuorollaan tulee hänen pöytänsä ääreen käsivarsi paljaana. Yleensä Lale ei katso kasvoihin heitä, joille aiheuttaa tuskaa tatuoimisellaan, mutta Gitan silmiin hän katsoo, ja se on menoa se.

Heather Morris kertoo Lalen ja Gitan selviytymisestä keskitysleirin kauhujen keskellä, kun tuhkaa sataa heidän päällensä ja kaiken aikaa joutuu pelkäämään vartiioiden mielivaltaista julmuutta. Lale on rohkea ja neuvokas, hän saa tiettyjä etuja toimiessaan tatuoijana, ja hän keksii keinoja hankkia ylimääräistä ruokaa ja tavaroita, jotka hän jakaa leirillä saamiensa ystävien ja Gitan ystävien kanssa. Näin hän auttaa monia jaksamaan. Häntä itseään kantaa hänen alussa tekemänsä päätös siitä, että saksalaiset sotilaat eivät häntä päihitä, vaan hän kestää, kunnes vapautuu ja he saavat rangaistuksen tekemistään rikoksista.

Auschwitzin tatuoijassa on paljon tuttua muista keskitysleirikuvauksista, ne kidutukset, kuolemat ja kauhut, mutta kertomus on kuitenkin uusi. Tatuoijan työstä en ole aikaisemmin lukenut, en liioin Auschwitziin sijoittuvaa rakkaustarinaa, joka antaa syyn toivoon, unelmiin ja elämään.

Keskitysleireiltä selvinneitä näyttää yhdistävän yksi asia: he ovat päättäneet selvitä ja toimivat kaikissa tilanteissa sitä ajatellen. Heillä on päämäärä, ja he kokevat sen saavuttamisen ja elämän yleensä merkitykselliseksi.

Auschwitzin tatuoija tuo mieleen myös viime vuonna lukemani unkarilaisen Imre Kertészin romaanit Kohtalottomuus ja Kaddish syntymättömälle lapselle. Kertész itse joutui 15-vuotiaana Auschwitziin vuonna 1944 ja hänkin selviytyi sieltä hengissä. Kirjoitin hänen omaelämäkerrallisesta romaanistaan näin: "Kertész kirjoittaa kaikesta viileästi, jopa lakonisesti ja tunteilematta, ja antaa Györgyn tarkkailla ihmisiä ja tapahtuvaa pohtivasti ja jotenkin ulkokohtaisesti." Tässä ehkä onkin ero keskitysleirikokemuksista kirjoittavien välillä: Ne, joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta, kirjoittavat kieltämättä tunteita koskettavia kirjoja kamaluuksista ja ihmisten kärsimyksistä, ja hyvä on, että kirjoittavat ja muistuttavat, ettei koskaan enää... Kun taas itse leireillä olleet (tai ainakin Imre Kertész) kirjoittavat siitä niin tunteettomasti, että se jättää kylmäävän ja raskaan painon, sillä lukijana tunnen ja aavistan, mitä kaikkea ulkokohtaisuus kätkee.

Heather Morriksen romaani perustuu tositapahtumiin. Lale ja Gita selviytyivät ja muuttivat Australiaan, missä kirjailija haastatteli Lale Sokolovia puoli vuosisataa myöhemmin.

        Heather Morris: Auschwitzin tatuoija, 201 s (e-kirja)
        Kustantaja: Aula & Co 2019
        Alkuperäinen: The Tattooist of Auschwitz, 2018
        Suomentaja: Pekka Tuomisto
        Kannen suunnitelma: Nick Stearn; Kannen sovitus: Antti Kukkonen 

E-KIRJA on omasta hyllystä (Elisa-kirjan asiakaslahja).
MUUALLA esim. Amman kirjablogi, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara

Helmet-haasteessa sopii vaikka kohtiin 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, ja 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa.
Osallistun kirjalla myös Jokken kirjanurkan Rauhan haasteeseen, jossa luetaan toiseen maailmansotaan jollain tavalla liittyviä kirjoja.

Zdeněk Miler & Hana Doskočilová: Myyrä ja lumiukko

Myyrä-kirjat ovat riemastuttavia pirteine kuvineen ja hauskoine tarinoineen. Hahmona myyrä on jo yli 60-vuotias, sillä tšekkiläinen animaattori ja kuvittaja Zdeněk Miler (1921-2011) loi sen vuonna 1956 saatuaan toimeksiannon lapsille tarkoitetusta piirroselokuvasta. Disneyn tuotannosta hän sai idean käyttää työssään eläinhahmoja. Suomennettuja Myyrä-kuvakirjoja on useita kymmeniä.

Myyrä on kekseliäs hahmo, joka valloittaa ystävällisyydellään ja hyväntahtoisuudellaan. Kuvakirjassa Myyrä ja lumiukko myyrä valmistautuu muiden eläinten lailla talviunilleen, mutta päättää kuitenkin vilkaista ensin, miltä talvi näyttää. Valkoisesta lumesta sen mieleen tulee kaikki ne ihanat asiat, joita siinä voi tehdä, mutta mistä se saisi ystävän mäenlaskuun ja lumipallojen heittelemiseen, kun kaikki muut eläimet nukkuvat.

Myyrä päättää tehdä kaverikseen lumiukon. Se ei ole oikein elävä ensin, ja myyrän pitää vakuuttaa sille, ettei se voi vain seurata paikallaan, jos aikoo olla jonkun kaveri.

"Katsele edes aluksi, ellet voi muuta, sanoi myyrä ja laski mahallaan lähimmän kumpareen. Lasku näytti niin hassulta, että lumiukko purskahti nauruun... Ja se joka nauraa, elää! Ja se joka elää, osaa leikkiä. Tai ainakin oppii tuota pikaa."

Pakkasten mentyä tulee suojasää ja lumiukon on käydä kalpaten, mutta onneksi apu on lähellä. Myyrä hälyttää pelastuspartion koiran paikalle, ja se keksii viedä lumiukon hiihtohissille. Myyrä ja lumiukko - tai mitä siitä on jäljellä - nousevat ylös vuorille, ja myyrä rakentaa ystävänsä siellä ehjäksi jälleen.

Lumiukko jää lumen luo vuorille, kun myyrä palaa takaisin laaksoon, heiluttaen sieltä kättään silloin tällöin ystävälleen. Mutta kun tulee uusi talvi, lumiukko laskee suksilla alas rinnettä leikkiäkseen jälleen ystävänsä kanssa.

Myyrä ja lumiukko on suloinen kirja talven riemuista ja ystävyyden merkityksestä. Lystikkäät kuvat ovat värikkäitä ja niissä on paljon yksityiskohtia, Tšekin (silloisen Tšekkoslovakian) eläimiä, puita ja syyskuvissa hedelmiä. Kännykkäkuvani eivät tee oikeutta kirjan sivun- ja aukeamankokoisille iloisille piirroskuville. 

     Zdeněk Miler & Hana Doskočilová: Myyrä ja lumiukko, 35 s.
     Kustantaja: Tammi 2005
     Tšekinkielinen: Krtek a sněhulák 1998 ; Suomentaja: Kirsti Siraste
     Kansi ja kuvitus: Zdeněk Miler

KIRJA on kirjastosta.
Marraskuussa Kuukauden kieli on tšekki.

Anni Swanin Sara ja Sarri -kirjat

Anni Swanin (1875-1958) kirjat olivat lapsuudessani suosikkien joukossa, ja Iris rukka niistä rakkain. Tänä vuonna rakastetun kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta, joten tartuin hänen Sara ja Sarri -kirjoihinsa, joita en muista aikaisemmin lukeneeni.

Sara ja Sarri
kertoo orvoksi jääneestä Sarrista eli Saara Krankista, papin tyttärestä, joka on kasvattina kanttorin perheessä. Kanttorska pitää kovaa kuria ja töitä on tehtävä paljon. Sarrin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hänen sukulaisensa, tehtailijan tytär Sara Krank, kaipaa toveria. Sara on menettänyt äitinsä, sairastelee eikä jaksa käydä tavallista koulua, joten hänen leski-isänsä etsii tyttärelleen toveria hyvästä perheestä. Kanttorilaan tulee kirje, ja Sarri matkustaa tuota pikaa Kaunialan kartanoon Helsingin lähelle. Oi onnea! Miten kaunis talo, oma huone ja sieviä vaatteitakin. 

Sarasta ja Sarrista tulee erottamattomat, niin koulunkäynnissä kuin kaikissa kepposissakin, joihin Sara saa kiltin Sarrin houkutelluksi. Erään kerran he vaihtavat keskenään vaatteita kylään mennessään, ja paikalla olevat nuoret kohtelevat Saran vaatteissa olevaa Sarria kuin tämä olisi rikas perijätär. Tytöt vannovat viattomuuttaan - heillähän on sama nimi, joten voiko heitä syyttää, jos ihmiset olettavat olemattomia vain heidän ulkoasunsa perusteella.

Saran isän onni kuitenkin kääntyy, hän menettää kaiken omaisuutensa, ja muuttaa tyttöjen kanssa Saran äidinperintonä enoltaan saamaan Louhelaan, jossa he elävät paljon niukemmin kuin ennen ja joutuvat perehtymään puutarhanhoitoon ja maanviljelykseen. Kepposia ei täältäkään puutu, ja kerrotaanpa Louhelassa tarinaa aarteestakin, jonka merikapteeni-eno olisi sinne kätkenyt. Sitä havittelee myös enon häijy laivapalvelija. Tyttöjen avuksi tulee heidän ystävänsä Paul, - ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Sara ja Sarri matkustavat
on kertomus Euroopan matkasta, jolle Sara isänsä ja Sarrin kanssa lähtee hoidattamaan isän terveyttä. Mukaan he palkkaavat tyttöjen seuraksi ja kaitsijaksi Bellan, joka kertomansa mukaan on balttilaista aatelissukua ja mielellään livauttaakin hienojen sukulaistensa nimiä.

Ensin matka suuntautuu Italiaan ja aina Sisiliaan asti. Siellä käydään monissa vanhoissa kaupungeissa, ihaillaan kirkkoja ja museoita, ja yövytään pienissä hotelleissa, joista monet ovat herra Krankille tuttuja hänen aikaisemmalta matkaltaan. Italian osa kirjaa oli yksitoikkoisempi kuin muu matka, sillä se sisälsi runsaasti kuvauksia matkanteosta, maisemista, kirkkorakennuksista ja siellä olevista kuvista ja patsaista. Ehkä 30-luvun lapsesta se oli kiintoisaa, kun ei ollut televisiota, ei kaikille värikkäitä kuvalehtiäkään.

Italiasta matka jatkuu terveyskylpylään Tšekkoslovakiaan, sieltä yön selässä valepukuista ja passitonta sotilasta auttaen Unkariin, Budapestistä Wieniin ja Tirolin sekä Venetsian kautta viimein kotimatkalle pohjoiseen. Italian jälkeiseen loppumatkaan mahtuu uskomattomia seikkailuja, ja monista kohdatuista ihmisistä tulee tyttöjen ystäviä. Seikkailujen lomassa tytöt kuulevat taruja ja legendoja näkemistään paikoista, ja Keski-Euroopan valtioiden historiakin tulee tutuksi sen keskellä elävien uusien ystävien kautta.

*** *** *** *** ***

Sara ja Sarri on perinteinen tyttökirja teemoiltaan: orpotyttö, kohtalonomaisia käänteitä rääsyistä rikkauteen ja varakkuudesta vaivoihin, reippaita ja rohkeita tyttösankareita, kepposia, kummituksia, aarteenetsintää, lujaa ystävyyttä ja onnellinen loppu. Tämä oli ihana kirja, koskettava ja reipas samaan aikaan. Oli mukava lukea myös vanhahkoa suomen kieltä!

Sara ja Sarri matkustavat on taas matkakertomus, joka tyttökirja-aineksen lisäksi sisältää paljon kansantaruja eri maista, viittauksia tunnettuihin historian henkilöihin, hallitsijoihin, kansallissankareihin, kirjailijoihin ja muihin taiteilijoihin. Minä opin uutta Keski-Euroopan maiden historiasta ennen vuotta 1930: eri sodissa jaetut maat ja valtiot ovat erottaneet perheenjäsenet eri puolille rajaa ja tuoneet hallitsijoita, joiden aikana oma kieli ja kansallisidentiteetti eivät ole olleet sallittuja. Pitäisikin etsiä jotain historiallista luettavaa alueelta! 


      Anni Swan: Sara ja Sarri. Kootut kertomukset 7. 212 s.
      Kustantaja: WSOY 1976 (10. p., ensipainos 1927)
      Kannen kuva: Martta Wendelin

      Anni Swan: Sara ja Sarri matkustavat. Kootut kertomukset 8. 218 s.
      Kustantaja: WSOY 1980 (9. p., ensipainos 1930).
      Kannen kuva: Martta Wendelin


KIRJAT lainasin kirjaston varaston lastenosastolta.

MUUALLA: Saran kirjat -blogissa viihdyttiin molempien kirjojen seurassa, Assyriologin lifestyle -blogissa ikävöitiin Roomaan Saran ja Sarrin matkassa.

HAASTEET:
Osallistun kirjoilla Naistenviikon lukutempaukseen Saaran päivänä 19.7. Onnittelut vain kaikille Saroille ja Saaroille!

Sara ja Sarri sopii maataloustöiden kuvauksellaan Maalaismaisemia -lukuhaasteeseen.
Sara ja Sarri matkustavat taas sopii Idän pikajuna -kirjallisuushaasteeseen, jossa sen kanssa päästään Wieniin asti.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on upea kirja monin tavoin ja ansainnut Finlandia-palkintonsa. Teoksesta jäi yltäkylläinen olo, ja luin sitä hitaasti ja sulatellen, koska se ei vain taipunut ahmittavaksi.

Jokapäiväinen elämämme on kirja äidistä ja tyttärestä ja heidän suhteestaan. Molemmat kirjoittavat. Äidin, venäläisen runoilijan Marina Tsvetajevan, kieli on runollisen kuvailevaa silloinkin, kun hän kertoo heidän arkisesta elämästään maanpaossa Tšekkoslovakiassa 1920-luvulla.

Nämä olivat lyhytvartiset klopot, hengästyneiden askelien loppuun kuluttamat. Nahka oli mustunut ja käpristynyt laineille, ja kengät näyttivät aroilta piiloon vetäytyneiltä eläimiltä, inhottavilta kuin vesipiisami tai jokin muu sadetta pakoileva otus. Hämähäkki kiinnitti toista jalkinetta verkoillaan seinään, ikään kuin ne pian hautautuisivat osaksi talon ruumista kuin jokin kasvain.

Teos on myös kirja kirjoittamisesta, siitä kun ajatukset pyrkivät kimpoamaan ihon alta sanoiksi. Tytär Alja, Ariadna Efron, on toimittaja.

Yritin kertoa äidille millaista juttua olin kirjoittamassa, kuinka vaikeaa oli muotoilla kysymyksiä tuntemattomille ihmisille, ehkä siinä oli samaa kuin romaanihenkilön luonnostelussa, hahmottelet jotakin, kokoat palasia, ja luulet että siitä on tulossa tietynlainen, kunnes ne yhtäkkiä yllättävät, niillä on oma tahto, oma maailmansa, sielu tulee aina lävitse, kynä ei pysy perässä.

Riikka Pelo on taiturimaisesti luonut kummallekin oman äänen, jotka vuorottelevat keskenään samalla, kun tarinan aikatasot lomittuvat. Oli erityisen mielenkiintoista lukea Luettua elämää -blogin Elinan kuvausta kirjailijan vierailusta kirjastoon, jolloin tämä oli kertonut, että häneltä vei vuoden etsiä sopivaa ääntä niin äidille kuin tyttärellekin.

Jokapäiväinen elämämme sijoittuu naapurimaamme historian vaiheisiin kertoessaan yhden perheen tarinan. Siinä vuorottelevat jaksot, joissa valkoisen sotilaan perhe on paennut vallankumouksen jälkeen tšekkiläiseen kylään ja elää siellä, ja jaksot, joissa perheenjäsenet ovat kukin palanneet Moskovaan 1930-luvulla. Lopussa niin äiti kuin tytärkin pidätetään ja viedään työleirille kärsimään rangaistusta. 

Riikka Pelon kirja on hieno, kaunis, koskettava, syvällinen, raskaskin. Monille se on ollut upea lukukokemus, mm. Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana vaikuttui kirjasta. Lumiomenan Katja piti sitä hienona, mutta liian runsaana omaan makuunsa.

KIRJA on oma ostos.
Haaste: Venäjää valloittamaan.

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme, 526 s.
Kustantaja: Teos 2013
Ulkoasu: Camilla Pentti