Pearl S. Buck: Hyvä maa (Klassikkohaaste 8)

Klassikkohaaste on taas täällä! Sen innoittamana tutustuin tällä kertaa yhdysvaltalaiseen naisnobelistiin Pearl S. Buckiin (1892-1973), jolta luin romaanin Hyvä maa. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 ja sai seuraavana vuonna Pulitzer-palkinnon. Kirjallisuuden Nobel-palkinnon Buck sai 1938.

Hyvä maa on sukutarina ja kertomus kiinalaisen talonpojan Wang Lungin elämästä alkaen hänen avioitumisestaan ja päättyen hänen vanhuuteensa. Wang Lung elää kahden iäkkään isänsä kanssa ja yhdessä he viljelevät perheen peltoja. Mies  tarvitsee vaimon ja poikia, ja Wang Lung ostaa huokealla orjan kaupungista rikkaan miehen talosta.

Työssään Wang Lung kiintyy peltoihinsa ja nauttii maan työstämisestä, muhevan mullan tuoksusta, riisin ja vehnän oraitten heleästä vihreydestä, työn tuottamasta ruumiin väsymyksestä ja yön unesta. Vaimo ei ole kaunis, mutta se on vain hyvä asia oppimattomalle maamiehelle, joka ei välitä hienostelusta. Tärkeää on saada taloon hyvä työihminen, joka synnyttää poikia. Elämä hymyilee, aluksi, syntyy poika ja sitten pian toinen. Wang Lung onnistuu ostamaan lisää hyvää maata ja saa hyviä satoja. Niiden voitolla hän hankkii yhä lisää maata.

Kun tulee ankara kuivuus ja sen seurauksena katovuosi ja nälänhätä ja kaikki kotieläimet, puiden lehdet ja maan ruohokin on syöty, silloin Wang Lungin on perheineen jätettävä koti ja maa naapurin hoitoon ja paettava kotikylästä etelän kaupunkiin- He saavat rahaa ruokaan kerjäämällä, juuri ja juuri riittävästi. Kun poliittiset levottomuudet saavuttavat kaupungin ja köyhä kansa valtaa rikkaan talon, Wang Lungille ja hänen vaimolleen avautuu mahdollisuus palata kotiseudulleen ja alkaa elämä alusta. Perhe kasvaa, Wang Lung vaurastuu ja ostaa lisää maata, etsii pojilleen ja tyttärilleen puolisot, palkkaa pelloilleen työmiehiä, hautaa isänsä.

Hyvä maa on lähes eeppinen sukusaaga tai oikeastaan sen alkuosa. Teos etenee sujuvasti ja aaltoillen kuin viljapelto iltatuulessa, mitään järisyttävää jännitystä siltä on turha odottaa, mutta sivujen kääntyessä jotenkin uppouduin tekstin virtaan ja siirryin Kiinan maaseudulle, arvelujeni mukaan jonnekin yli sadan vuoden taakse, ja seurasin Wang Lungin perheen ja suvun elämää vuosikymmenten ajan. Kirjasta voi löytää ikiaikaisia teemoja, sellaisia kuin raha, maaomaisuus, perhe, syntymä, kuolema, rakkaus, uskonto ja maine. Suomalainen nykynainen ei voi olla kiinnittämättä huomiota naisten asemaan teoksen kuvaamassa Kiinassa alkaen siitä, millaisena onnettomuutena tytön syntymää pidettiin, miten heitä kovina aikoina myytiin orjiksi rikkaille ja miten heillä ostettuina vaimoina ei ollut sanan sijaa, jos heidän miehensä halusi ostaa rakastajattarensa toiseksi vaimokseen ja asumaan samaan kotiin. Naisen arvo mitattiin kyvyllä synnyttää poikia.

Hyvä maa on hieno kuvaus Kiinan maaseudun ihmisistä ja heidän kovasta elämästään. Kirjailija Pearl S. Buck kasvoi lapsuutensa Kiinassa, jossa hänen vanhempansa työskentelivät lähetystyöntekijöinä, ja oppi kiinan kielen ennen englantia, joten ajattelen,  että hän tunsi maan kulttuurin melkoisen hyvin. Aikuistuttuaan hän palasi Kiinaan miehensä kanssa lähetystyöhön ja opettajaksi, ja kirja julkaistiin tuona aikana. Hänellä oli avioliitosta kehitysvammainen tytär, minkä voin kuvitella vaikuttaneen siihen, että Hyvä maa -romaaniin hän sijoitti Wang Lungille ja tämän vaimolle mielenvikaisen tyttären, jonka käyttäytyminen tuo mieleen kehitysvamman.

            Pearl S. Buck: Hyvä maa, 378 s.
            Kustantaja: WSOY 1988 (8. painos)
            Alkuperäinen: The Good Earth 1931 ;  Suomentaja: Vera Snellman

KIRJA on omasta hyllystä (ostettu kirjaston poistomyynnistä).
MUUALLA: Eniten minua kiinnostaa tie, Jokken kirjanurkka, Kirja-aitta

Osallistun kirjalla Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen 8. osaan. Sitä emännöi Tarukirja-blogin Margit, ja kooste kaikista haasteeseen luetuista klassikoista löytyy täältä. Seuraava Klassikkohaaste on 31.7.2019 ja sitä tulee luotsaamaan Tuntematon lukija -blogi.

Teos on päätynyt kirjaston poistomyynnistä Kirjahyllyn aarteeksi. Kirja sopii myös paremmin kuin hyvin Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteeseen, jossa luetaan naisten kirjoittamia klassikkoja. Tämä on neljäs naisnobelistin teos, jonka olen siihen lukenut. Helmet-haasteessa kirja sopii mm. kohtiin 17. Kirjassa on kaksoset (Wang Lungin vaimo synnyttää myös kaksoset) ja 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria. 

Aikaisemmin Klassikkohaasteessa luettuja klassikkoja:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Minun kansani, minun rakkaani on pakahduttava lukukokemus. Paikoin niin sydäntä raastava, että on keskeytettävä lukeminen ja vedettävä henkeä, jotta voi taas jatkaa. Olen lukenut aikaisemminkin amerikkalaisia 1800-luvulle sijoittuvia ja mustien orjuudesta kertovia romaaneja, tyyliin Gwen Bristow'n Tammikuja ja Margaret Mitchellin Tuulen viemää. Mutta Toni Morrisonin teoksessa näkökulma on orjien tai orjuudesta juuri vapautuneiden eikä valkoisten isäntien, ja hänen tekstinsä menee ihon alle.

Sethe on musta nainen, joka asuu Ohiossa Cincinnatin kaupungin liepeillä tyttärensä kanssa. Päivisin hän käy töissä ravintolan keittiössä, muun ajan hän viettää tyttärensä kanssa kahdestaan, sillä 124 - talon  osoitteen Bluestone Road 124:n mukaan - on paikka, jonka kaikki naapurustossa ohittavat ripeästi ja poikkeamatta. Osittain siksi, mitä tapahtui kauan sitten, kun Sethe oli vielä uusi talossa, osittain siksi, että talossa raivoaa kiukkuisen vauvan haamu, jota kukaan ei kestä. Paitsi Sethe ja Denver, he ovat oppineet elämään kuolleen vauvan temppujen kanssa, sillä muuta seuraa heillä ei ole.

Kun Sethe oli saapunut 124:ään vuosia sitten, talossa asui hänen anoppinsa Baby Suggs. Sethe oli karannut Kultaisesta Kodista Kentuckyssa, jossa hän oli ollut orjana, oli lähettänyt kolme lastaan etukäteen vankkureissa ja itse juossut ja pakoillut metsiä pitkin, viimeisillään raskaana. Ohio-joen varrella hän synnytti tyttären sinne osuneen valkoisen tytön avustuksella, Denverin, joka on nyt, vuosien jälkeen, ainoana hänen kanssaan 124:ssä.

Taloon osuu Paul D, yksi Kultaisen Kodin orjista, mies joka ei pelkää ajaa kiukkuisia haamuja tiehensä. Sitten tulee mystinen nuori nainen, Rakkain, joka asettuu taloon ikään kuin kuuluisi siellä asuvien ihmisten elämään. Takaumina ja keskusteluissa avautuu näkymä Sethen muistoihin lapsuudesta avioliittoon, orjuudesta ensin lempeän ja oikeudenmukaisen ja sitten toisen, julman isännän, alaisena. Sitten karanneena orjana, jonka lapsia orjanmetsästäjät etsivät. Paul D on tahollaan saanut julmaa ja järkyttävää kohtelua sen jälkeen, kun hänet 18 vuotta sitten vietiin pois Kultaisesta Kodista.

En kerro juonesta sen enempää. Toni Morrison antaa äänen mustille orjille ja kertoo heidän riipaisevat tarinansa tavalla, joka koskettaa ja järkyttää. Tarpahtumat heijastelevat Yhdysvaltoja, erityisesti Kentuckyssa ja Ohiossa, osin ennen sisällissotaa ja pääasiassa sen jälkeen. Silti kirjassa on paljon sellaista, joka on ajankohtaista edelleenkin siellä, missä värillisillä ei ole samoja ihmisoikeuksia kuin muilla. 

Morrison menee orjien ja entisten orjien mielen sisään, niihin aavistuksiin ja enteisiin, jotka ovat heille totta ja osa elämää. Salaperäinen tuonpuoleinen, kuolleet läheiset ja reaalimaailma solmivat liiton, josta tulee osa arkea. Maagiseksi realismiksi sitä varmaan voisi luonnehtia.

Huikea kirja, jota bloggarit ovat suositelleet. Tämä kirja todella ansaitsi tulla luetuksi. Varmasti tartun muihinkin Morrisonin kirjoihin, joita on suomennettu kiitettävästi. Omassa hyllyssäni odottelevat Sinisimmät silmät, esikoinen, ja Paratiisi. Toni Morrison sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1993, ensimmäisenä mustana naisena koskaan. Minun kansani, minun rakkaani palkittiin Pulizerilla vuonna 1988.

          Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani, 330 s.

          Kustantaja: Tammi, Keltainen pokkari 2009 (4. p.), (Keltainen kirjasto 219)

          Alkuperäinen: Beloved, 1987 ;  1. suomenkielinen painos 1988

          Suomentaja: Kaarina Sonck ; Kansi: Laura Lyytinen

KIRJA on omasta hyllystä. MUUALLA sitä on luettu paljon, tässä pari poimintaa tältä vuodelta: Kirjaluotsi, jossa lisää linkkejä muihin postauksiin, ja Kirjasähkökäyrä.

LUKUHAASTEISSA: Yhdysvallat-haaste, joka päättyy tänään, kuittaan kohdan "Afroamerikkalaisen kirjailijan teos", vaikka kirja sopisi myös kohtiin "Orjuuteen liittyvä aihe" ja "Pulitzer-palkittu teos".
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (Klassikkohaaste 7)

Kuin surmaisi satakielen on upea kirja, jonka lukeminen jätti kylläisen olon. Kirja on pienen tytön kasvukertomus ja oikeussalidraama samoissa kansissa ja häkellyttävä teos ihmisoikeuksista Yhdysvaltojen etelävaltioissa 1930-luvulla. Harper Lee (1926-2016) julkaisi esikoiskirjansa vuonna 1960, ja se voitti hänelle Pulitzer-palkinnon vuotta myöhemmin. Hänen toista romaaniaan saatiinkin sitten odottaa puoli vuosisataa.

Romaanin minäkertoja on Jean Louise Finch eli Scout, joka asuu Alabamassa Maycombin pikkukaupungissa asianajajaisänsä ja neljä vuotta vanhemman veljensä Jemin kanssa. Kirjan alussa Scout on lähes kuusivuotias, mutta ehtii varttua yhdeksän ikäiseksi kirjan tapahtumien aikana. Scout ja Jem viettävät hieman raisua, mutta turvallista lapsuutta, ja heidän yksinhuoltajaisänsä kasvattaa heitä vakaalla ja viisaalla tavalla. Yksi isän. Atticuksen, vakaumuksista on, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, olivat he sitten mustia tai valkoisia, rikkaita tai köyhiä, vanhasta suvusta tai eivät. Muuten Maycombissa ihmiset luokitellaan eriarvoisiksi, ja alimmalla tasolla ovat neekerit, kirjan sanaa käyttääkseni.

Tapahtumat huipentuvat, kun Atticus Finch määrätään puolustamaan mustaa työmiestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Asianajaja on perusteellinen ja taitava ja osoittaa oikeudenistunnossa, miten asiat ovat todellisuudessa tapahtuneet. Mutta kykeneekö alabamalainen valamiehistö tekemään muuta päätöstä kuin tuomitsemaan mustan miehen syylliseksi?

Kirja on hauska, siinä on paljon tilannehuumoria, lasten oivaltavaa kaupunkilaisten tarkkailua sekä sanailua isän kanssa, joka käyttää lapsiinsa samoja puhumisen lahjoja, mitä hän tarvitsee käräjäsalissa pyrkiessään vakuuttamaan valamiehet todisteillaan. Scout on melkoinen pakkaus, rohkea ja hellyttävä, ja isänsä lapsena kasvanut veljensä tavoin ehdottoman oikeudenmukaiseksi. Kirja on liikuttava ja koskettavakin. Tarinan tapahtuma-aikaan Amerikan sisällissodan loppumisesta oli kulunut 70 vuotta, mutta Alabamassa otettiin ensiaskeleita kaikkien ihmisten ihmisarvon tunnustamisessa. On traagista ja valitettavaa, että kirja on edelleen ajankohtainen.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet. Minulla se päätyi klassikkohaasteen lukemiseksi melkein vahingossa, kun ensimmäinen valintani, Gone With the Wind, osoittautui melkein 900 sivullaan liian järeäksi näillä heinäkuun helteillä. Sisältö kyllä sopi viihdyttäväksi kesäkirjaksi. Palaan siihen blogissa syksyn tultua. 

         Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, 408 s.

         Kustantaja: Gummerus 2015 (13. painos, 1. p. 1961)

         Alkuperäinen: To Kill a Mockingbird, 1960

         Suomentaja: Maija Westerlund

KIRJA on kirjastolaina. Osallistun kirjalla Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen 7. osaan. Haastetta emännöi Unelmien aika -blogi. Kooste kaikista luetuista klassikoista löytyy täältä.

Helmet-lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan "47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta" ja Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "kukkia", sllä kannen laidoilla on erilaisia kukkia. Osallistun myös Yhdysvallat-haasteeseen, jossa sijoitan sen kohtaan "Klassikko".

Aikaisemmin luettuja klassikkoja:
    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri 

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (Klassikkohaaste 6)

"Se oli valinnut jäämisen syviin, tummiin vesiin, kauas kaikkien ansojen ja satimien ja petosten ulottuvilta. Minä olin taas valinnut tulon tänne löytääkseni sen kaukana ihmisistä. Kaukana kaiken maailman väestä. Nyt me olemme toisiimme liitetyt ja olemme olleet puolesta päivästä saakka. Eikä ole ketään auttamassa kumpaakaan."

Yhdysvaltalainen Ernest Hemingway kirjoitti pienoisromaanin vanhasta kuubalaisesta kalastajasta ja voitti sillä Pulitzer-palkinnon vuonna 1953. Seuraavana vuonna kirjailijalle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto. Vanhus ja meri on ensimmäinen lukemani Hemingwayn teos.

Romaanissa vanha ja epäonninen kalastaja Santiago purjehtii yksin merelle kalastamaan, vastoin ihmisten oletuksia hän saa valtavan kalan ja palaa uupuneena kotiin. Tämä on erittäin paljon yksinkertaistettu ja typistetty versio kirjan tapahtumista. Itse kirja on paljon enemmän, sillä noista aineksista Hemingway on kutonut vaikuttavan teoksen. En ihmettele, että Vanhus ja meri voitti hänelle Pulitzer-palkinnon.

Eniten minuun vaikutti Ernest Hemingwayn vahva ja intensiivinen kirjoitustyyli. En tiedä, onko tämä hänelle tyypillistä, koska en ole lukenut hänen muita kirjojaan, mutta sanoillaan hän vei minut ihailemaan aamunkajoa meren yllä ja tuntemaan samaa kipua, mitä Santiago tunsi, kun hän väsytti kalaa ja siima hiersi hänen kämmenensä vereslihalle. Kalastus ei kuulu harrastuksiini, mutta siitä huolimatta Santiagon ponnistelu kalan nujertamiseksi oli yllättävän kiehtovaa seurattavaa.

Intensiivisessä kerronnassa on pitkiä, hitaita, tyyniä jaksoja, jolloin Santiago vaipuu ajatuksiinsa ja välillä unenhorteeseen. Kalastusmatkan venyessä päivien mittaiseksi nälkä, jano ja unen puute vaivaavat. Mieleen muistuu matkoja merillä, jopa Afrikan vesillä kuubalainen vanhus on käynyt. Ja poikaa, Manolinia, hän kaipaa. Manolin oli vasta pieni poika, kun hän alkoi auttaa Santiagoa ja tämä alkoi opettaa hänelle sitä, mitä itse oli  kalastamisesta oppinut. Joka päivä he lähtivät yhdessä vesille. Kun kalastajaa alkoi vaivata epäonni eikä kalaa tullut, pojan vanhemmat eivät päästäneet tätä enää vanhan miehen veneeseen, vaan lähettivät hänet onnekkaampien pyytäjien seuraksi. Nyt valtavan kalan käsittelyssä tarvittaisiin apua, ja mies ikävöi Manolinia. Eikä pelkästään kalastuksen takia, vaan yksinäinen mies kaipaa ystävää, ihmistä jakamaan tämä retki, suurin saalis ikinä.

Pienessä kirjassa on tasoja. Vanhalla miehellä on unelma, ja sen eteen hän on valmis yrittämään ja taistelemaan jopa epäinhimillisesti. Luovuttaminen on lähellä, mutta sitten mies herää siihen, mitä varten hän on. Kun kalan kotiin tuominen ei käykään suunnitellusti, on pakko miettiä sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Suuresta kalasta riittäisi syötävää niin kalastajalle kuin monelle muullekin köyhälle ja nälkäiselle, mutta sen rinnalle, yläpuolellekin, nousee selviytyminen, inhimillinen lämpö ja ystävyys. Oudolla tavalla kyläläisetkin heräävät arvostamaan epäonnista kalamiestä.

Hemingwayn klassikkoteos on kestänyt aikaa. Luulen, että se saattaa parantua tai ainakin syventyä toisella lukukerralla. 

       Ernest Hemingway: Vanhus ja meri, 130 s.

       Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto 14), 1983 (18. painos; 1. p. 1952)

       Alkuperäinen: The Old Man and the Sea, 1952

       Suomentaja: Tauno Tainio

KIRJA on omasta hyllystä, kirpputorilöytö.

Osallistun kirjalla Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 6. osaan. Haastetta emännöi Kirjapöllön huhuiluja -blogi, ja kooste kaikista luetuista klassikoista löytyy täältä.

Helmet-lukuhaasteessa 2018 tämä sopii kuin nakutettu kohtaan "23. Kirjassa on mukana meri" ja Yhdysvallat-lukuhaasteessa kohtaan "9. Pulitzer-palkittu teos".

Aikaisemmin luettuja klassikkoja:
   Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
   Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
   Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
   Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
   Klassikkohaaste 5: F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus