Pirjo Puukon esikoisromaani Kunnes jalkasi kantavat on Ellin ja Anitan, äidin ja tyttären, tarina, joka kerrotaan limittäin. Ensin ollaan vuodessa 1949, jolloin äiti ja tytär kohtaavat ensimmäisen kerran. Elli odottaa miestään Savonlinnasta kätilönhakureissulta, ja se vain kestää ja kestää. Ajoissa Tauno ja kätilö kuitenkin ehtivät, juuri ja juuri. Syntyy tyttö, joka myöhemmin kastetaan Anitaksi.
"Tämän hyvän olon luonto oli järjestänyt, Elli ajatteli, kun lapsi asetettiin hänen viereensä. Minustako tuo tuli? Tuommoinen jumalankaunis ihmislapsi. Sen huulet näyttivät melkein läpinäkyviltä. Ne suipistelivat ja ikään kuin etsivät asentoaan. Joskus niiltä vielä putoaisi sana "äiti" - Elli puri poskea ettei silmät kostuisi. Tunne oli vieras ja voimakas." (luvusta ELLI 1949)Sen jälkeen kirjassa siirrytään Ellin syntymään vuonna 1927. Hänen oma äitinsä kuolee, ja Elli kasvaa isovanhempien ja kotona vielä asuvien tätien hoivissa, sillä isä ei selviä pienen vastasyntyneen hoidosta. Kiltin ja rakastavan mummon kuoltua jäljelle jää ankara ja pelottava isoisä, Ukko, ja komentelevat tädit. Ellistä kasvaa arka lapsi, joka saa huomiota vain, kun joku ärjäisee hänelle pellolla, missä hänen on käsketty koota kivenmurikoita ja hän unohtuu haaveilemaan lentämisestä.
Samanikäisenä Anita on jo niin iso tyttö, että äiti lähettää hänet maitokannun kanssa osuuskauppaan maitoa ostamaan. Matkalla tyttöä pelottaa mennä sepän pajan ohi, silllä koko rakennus ja siellä kalkutteleva mies ovat mustia.
Näin Pirjo Puukko kuljettaa romaanissaan kahden tytön elämää ja heidän varttumistaan aikuisiksi naisiksi hypellen vuosikymmenten välillä. Yhden tason muodostaa vuosi 2019, jolloin Anita muistelee sattumuksia 70-vuotiaana sairaalassa. Ellistä kerrotaan kolmannessa persoonassa, Anita puolestaan puhuu minä-muodossa. Kirjan luvut on otsikoitu etunimellä ja vuosiluvulla, ja lukija pysyy kyllä hyvin kärryillä, mutta hieman tarkkaavaisuutta se vaatii ja etenkin eläytymistä kunkin vuosikymmenen ihmisten oloihin. Tällainen rakenne sopii kirjaan tavattoman hyvin. Se kertoo, miten erilaista ihmisten arki oli 30-40 -luvuilla ja toisaalta 50-60 -luvuilla ja millaisia reunaehtoja ja valintoja ihmisillä oli elämässään kunakin aikana. Vaikka näkökulma on yhden perheen naisissa, se laajenee myös ympäröivän yhteiskunnan tapahtumiin. Ajankuva on hienosti punottu tarinaan sen eri vuosikymmenillä.
Esimerkiksi Ellin kummitäti lupaa, että tyttö pääsee jatkamaan koulua Viipuriin alaluokkien jälkeen ja saa asua tädin ja hänen miehensä kotona. Sen unelman hukuttaa talvisota, ja Ukko patistaa tytön töihin piikomaan. Kun ikää on tarpeeksi, kolmetoista vuotta, Elli itse hakeutuu vaneritehtaalle. Jatkosodan aikaan kaikki maatalon töitä osaavat tytöt ja naiset komennetaan sahalta maataloihin töihin, ja Elli päätyy Punkaharjulle, jossa hän erään kerran päättää vastata rintamasotilaan kirjeenvaihtoilmoitukseen. Oiva kirjoittaa ja tulee lomalle Punkaharjulle, ensin kerran ja sitten uudelleen, he tanssivat nurkkatansseissa koko illan toistensa kanssa. Viimeiseltä kerralta mies palaa rintamalle, eikä Elli kuule hänestä enää koskaan. Ei tiedä, jättikö mies hänet vai kaatuiko taistelussa.
Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin Anita pääsee ylioppilaaksi Helsingissä, jonne perhe on muuttanut hänen käydessään kansakoulun ensimmäistä luokkaa. Lukioaikainen poikakaveri, jonka kanssa on uutterasti osallistuttu opiskelijamielenosoituksiin, jättää Anitan juhannuksen alla. Pettynyt Anita uppoutuu alkaviin äidinkielen ja kirjallisuuden opintoihin valmistuakseen nopeasti opettajaksi.
Pirjo Puukon kirjassa on myös psykologinen taso. Elli ei unohda Oivaa, katkeruus jäytää, ja hän ei voi olla vertaamatta nuoruuden rakkautta tasaiseen ja hiljaiseen aviomieheen. Kotona ilmapiiri muuttuu vuosien saatossa painostavaksi, kun mykkäkoulua käydään pitkiä jaksoja. Kun Anita kohtaa Olan, hän joutuu pohtimaan vanhempiensa suhdetta ja Olan lapsuudenkodin ilmapiiriä. Millaisen parisuhteen Anita haluaa ja millaisia valintoja hän on valmis tekemään? Psykologisella otteella romaani käsittelee myös ädin ja tyttären suhdetta ja sen kipupisteitä.
Jo Puukon novellikokoelmasta Mutkanlukutaito kirjoitin, että kirjailija käyttää herkullista kieltä ja tuoreita kielikuvia. Samaan kiinnitin huomioni Kunnes jalkasi kantavat -teoksesta.
"Nyt kaikki on lumen peitossa. Tuijotan tietä, jonka pintaa pitkin kova tuuli kuljettaa irtolunta ikään kuin valtava valkoisten muurahaisten armeija juoksisi henkensä edestä. Yritän keksiä verbiä ilmiölle. Vieriikö lumi vai pakeneeko se? Pyyhkiytyy? Karkaa? Ehkä sille ei ole verbiä. Kaikille asioille ei ole nimeä. Siksi puhuminen on joskus niin vaikeaa." (luvussa ANITA 1974)Pidin Pirjo Puukon Kunnes jalkasi kantavat -romaanista kovasti. Siinä on sopivasti sukutarinaa, kytkentöjä Suomen historian tapahtumiin, naisten kasvutarinoita ja mietityttäviä perhesuhteita.
Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat, 305 s.
Kustantaja: Stresa 2019
Kansi: Amelia Nyman
KIRJA on omasta hyllystä, saatu lukukappaleena. Kiitos kirjailijalle!
MUUALLA muuan muassa blogeissa Elämä on ihanaa, Kirja vieköön, Kirjojen kuisketta, Kulttuuri kukoistaa
Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 39. Kirjassa lennetään, 42. Kirjassa on isovanhempia ja 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa.
Osallistun myös Rauhan haasteeseen, sillä kirja kuvaa Ellin elämää ja ihmissuhteita talvi- ja jatkosodan aikana.
