Liityn viimein niihin moniin, jotka ovat lukeneet Elena Ferranten Napoli-sarjaa. Sain juuri loppuun ensimmäisen osan, Loistava ystäväni, ja kieltämättä kirjan päätöksessä oli sen verran koukkuja, että sarja houkuttelee jatkamaan. Muullakin kuin niillä koukuilla.
Loistava ystäväni osoittautui oikeastaan hienoksi kirjaksi, hieman karhealla tavalla, vaikka alun ensituntuma oli hidas ja junnaavahko. Luulin tarttuneeni vauhdikkaaseen romaaniin, mutta päädyin lukemaan kahden nuoren italialaistytön kasvukertomusta ja romaania heidän monisäikeisestä ystävyydestään. Yhteiskunnallinenkin näkökulma kirjassa on. Elenan isä on vahtimestari kaupungintalolla, Linan isä ja isoveli työskentelevät suutareina omassa verstaassaan. Elämä Napolin korttelissa joskus 1950-luvulla on kaikille vaatimatonta ja köyhää.
Tytöt alkavat kansakoulun samalla luokalla, ja koulu johdattelee heidät kirjojen ja kirjoittamisen maailmaan. Siinä maailmassa he alkavat unelmoida rikastumisesta, jonka he saavuttaisivat, kunhan kirjottaisivat yhdessä romaanin, josta tulisi vähintään Pikku naisia -teoksen veroinen.
Elenan ja Lilan ystävyys on rosoista. Koulussa he kilpailevat keskenään ja muiden kanssa ja siten kannustavat toisiaan yhä parempiin suorituksiin. Lila on tavattoman lahjakas eikä Elenä yllä samaan, vaikka miten yrittää. Lila on myös rohkea, hän yllyttää toverinsa uskaliaisiin tekoihin tämän jarrutellessa ja kuitenkin lopulta seuratessa ystävänsä askelissa. Kilpailua säestää kateus ja ajoittain ilkeyskin, pahantahtoisuus. Muut näkevät rohkean ja tottelemattoman Lilan pahana ja kiltin ja hiljaisen Elenan hyvänä. Elenankin mieleen iskostuu ajatus, että Lila on paha.
Asiat muuttuvat, kun kansakoulun jälkeen Lilan vanhemmat eivät päästä tyttöä keskikouluun (miksi tytön pitäisi käydä koulua), kun taas pienen suostuttelun jälkeen Elena saa luvan jatkaa koulunkäyntiä. Elenasta sukeutuu vähitellen luokkansa paras oppilas, mutta se kaikki on osin Lilan ansiota. Eräiden latinan ehtojen suorittaminen onnistuu vain, koska Lila opettelee samat asiat omin päin kirjoista ja sitten pitää huolen, että Elenakin oppii ne ja suorittaa ehdot. Aikanaan tämä jatkaa lukioon.
Loistava ystäväni kertoo Elenan, kirjan kertojan, ja Lilan lapsuudesta ja nuoruudesta, rakastumisista ja ihastumisista, naiseksi kasvamisesta. Heidän elämänpolkunsa kulkevat rinnakkain, mutta erilaisina sen jälkeen, kun Lila lopettaa koulun ja siirtyy auttelemaan isänsä suutarinliikkeessä. Hän alkaa seurustella vakavasti 15-vuotiaana saman korttelin nuoren kauppiaan kanssa. Elena seuraa kaikkea sivusta, tukee ystäväänsä, mutta joskus miettii, onko tämä Lilan uusi unelma rikastumisesta. Elena havaitsee eroja lapsuudesta asti tuntemiensa oman korttelin poikien ja lukiota käyvien koulutovereidensa välillä. Kumpaan maailmaan hän itse kuuluu?
Hienoksi kirjan tekee sen henkilökuvaus. Vähitellen tyttöjen välisen ystävyyden moni-ilmeisyys avautuu. Kaikkea ei selitetä. Ferrante kuvaa oivaltavasti ja tarkkanäköisesti 50-luvun Napolin työläiskaupunginosan ihmisiä, perheitä ja heidän keskinäistä vuorovaikutustaan, jossa vilahtelevat loukkausten vaatimat kostot ja niistä alkavat koston kierteet sekä vihjaukset vaurastuneitten epämääräisiin rahanansaintamenetelmiin.
Loistava ystäväni ja koko Napoli-sarja on saanut paljon kehuja lukijoilta. Minä en hullaantunut täysin, mutta sen verran innostuin sekä tarinasta että kirjoittajan tyylistä, että varmasti luen seuraavankin osan.
Elena Ferrante: Loistava ystäväni : Lapsuus ja nuoruus, 245 s. (e-kirja)
Kustantaja: WSOY, 2016
Alkuperäinen: L'amica geniale, 2011, suomentaja: Helinä Kangas
Kansi: Martti Ruokonen
E-KIRJA on oma ostos. MUUALLA tätä on luettu monissa blogeissa, niistä esimerkkejä tässä ja lisää linkkejä postauksissa: Kaisa Reetta T ("kerronta on psykologisesti huikean tarkkaa"), Luettua elämää ("kirjalla on aito italialainen temperamentti"), Lukuneuvoja ("Ferrante on tarinankertoja isolla teellä.")
Osallistun kirjalla Kuukauden kieli -lukuhaasteeseen, jossa kesäkuun kieli oli italia, sekä sarjakirjojen Jatkumo-haasteeseen.
