Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiina-kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tiina-kirjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tiina-sarjan päätös - Taitaa olla rakkautta, Tiina

Anni Polvan 29. Tiina-kirja päättää sarjan, jossa ilmestyi uusi kirja lähes vuosittain kolmenkymmenen vuoden ajan (1956-1986). Siinä ehti hyvinkin kaksi sukupolvea tyttöjä kasvaa tiinoja ahmien ja kirjojen perusperhearvoja, rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja reippautta hengittäen. Sarjan kirjoista on otettu niin monia painoksia, että se on kuulunut ensipainosten lukijatyttöjen sekä heidän lastensa, lastenlastensa ja näidenkin lasten lukemistoon. Kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta (Wikipedia).

Tässä kirjoitan sarjan viimeisestä tiinasta, Taitaa olla rakkautta, Tiina sekä koko sarjan lukukokemuksesta. Loppuun kokoan luettelon kaikista Tiina-sarjan kirjoista ja linkitän ne omiin kirjoituksiini.



Viimeinen kirja Taitaa olla rakkautta, Tiina toistaa tuttuja teemoja. Tiinan luokka kerää rahaa päästäkseen luokkaretkelle Ahvenanmaalle. Sitä varten järjestetään koululla ilta, johon kehitetään ja harjoitellaan ohjelmaa. Pääsylipputuloilla ja illan myyjäisillä toivotaan saatavan kokoon tarpeeksi rahaa matkaa varten. Tiina yrittää pontevasti saada villasukat valmiiksi myyntipöydälle, niin vaikeata kuin kutominen ja muut käsityöt hänelle ovatkin. On oikeastaan aika hellyttävää, että Juha käy salaa ne ostamassa, koska ei usko, että kukaan muu niitä huolii hieman - hmmm - eriparisen lopputuloksen takia.

Tiina harjoittelee kahden luokkakaverinsa kanssa hupaisaa ohjelmanumeroa iltaan. Matti ja Antti musisoivat ja lopuksi Tiina ja Antti tanssivat. Sekös sapettaa Juhaa: pitääkö Tiinan noin nauraa ja pitää hauskaa toisten poikien kanssa? Luokkaretkelle lähdöstä ei Juha halua kuullakaan, siellähän noita muita poikia vilisee, ja mitä tahansa voi tapahtua. Eikä Juha  pääse mukaan, koska hän käy eri koulua.

Riitahan siitä syntyy, ja tässä kirjassa epäsopu ja mykkäkoulu kestävät tavallista pitempään. Tiina joutuu miettimään, mikä hänelle on tärkeätä ja voiko hän lähteä luokkaretkelle. Hän päättää lähteä. Lähtöaamuna asiat saavat uuden käänteen.

Kaiken seurauksena Tiina ja Juha tajuavat jotain omista tunteistaan ja uskaltavat kertoa ne toisilleenkin. Se ei tule lukijalle yllätyksenä, sen verran on asiaa pohjustettu aikaisemmissa osissa, ja viimeistään kirjan nimi antaa odottaa jotain uutta tunteiden rintamalla.

Ylen 101 kirjaa: Tiinalla on hyvä sydän on vuoden 1961 kirja.

KIRJA on kirjastolaina. HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 74).

        Anni Polva: Taitaa olla rakkautta, Tiina, 139 s.
        Kustantaja: Karisto 1999, 7. painos (1. painos 1986)



Tiina-sarja lukukokemuksena


Sarjan aloittava Tiina valikoitui ihan sattumalta luettavakseni kimppalukumaratonille kesällä yli neljä vuotta sitten. Siinä vaiheessa ei tarkoitukseni ollut lainkaan lukea koko sarjaa, mutta huomasin kirjan mainion 50-luvun ajankuvan. Siitä poiki ajatus lukea sarja järjestyksessä läpi.

Tiesin heti alussa, että kyllästyn, jos luen vain tiinoja, niin nopealukuisia kuin kirjat ovatkin. Niinpä aloin lukea niitä "tiina kuukaudessa" -tahtia. Se sopi hyvin, mutta silti viiden kirjan jälkeen alkoi puuduttaa. Päätin pitää taukoa ja palata sarjan pariin taas kesällä. 


Siitä muodostui varsin toimiva malli. Kesäisin luin joka kuukausi tiinan, talvella taukoilin. Tuo viides kirja, Tiina ei pelkää, ei itsessään aiheuttanut lukuähkyä, sillä kirjoitin siitä, että se oli siihenastisista jännittävin, oikeaa salapoliisiainesta. Se on myös ensimmäinen, jossa Juhalla on hellempiä tunteita Tiinaa kohtaan.

Kirjojen perushenkilökaarti säilyi koko ajan samana, ja se on varmaan yksi osa sarjan viehätystä nuorille lukijoille. Tiinan perhe on varsin samaistuttava, pihan lapset ja nuoret kuin omia kavereita omanlaisine vanhempineen. 


Vaihtelua sarjaan toivat vierailut sukulaisten luo sekä monet Tiinan kohtaamat ihmiset. Perheeseen tuli vuosien varrella ensin Mölli-kissa ja sitten kasvattilapseksi viisivuotias Tinttamari. Tiina ei löydä Tinttamaria -kirjaa lukiessa pohdiskelin, oliko Polva miettinyt sarjan lopettamista tähän 22. teokseen. Siinä Juha on menossa kesällä rippikouluun, jonne Tiina ei vielä pääse, koska on syntynyt loppuvuodesta. Tämä on ainoa kirja sarjan keskellä, josta voi päätellä Tiinan ikää. Pääosassa onkin Tinttamari, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mitä pikkulapsille nyt voi sattua.


Monissa sarjan kirjoista on otettu jokin vakavampi teema esiin. Mummo sairastuu ja Tiina miettii kuolemaa (Tiina ottaa vastuun). Tinttamari sairastuu diabetekseen (Älä itke, Tiina). Kirjojen arvomaailma on varsin perinteinen, niin myös sukupuolten roolit Tiinan perheessä. Kipakimmin tämä tulee esiin Tiinan ja Juhan suhteessa, kun Juhalla on varsin rajoittava käsitys siitä, mitä Tiina voi tai ei voi tyttönä tehdä ja mitkä ovat naisten töitä ja mitkä miesten. Myös mustasukkaisuutta tunnetaan paljon melkein joka kirjassa, puolin ja toisin, ja minusta on  yllättävää, että sitä on otettu niin paljon mukaan, kun kirjojen seikkailut tapahtuvat paljon kaveripohjalla mummolamatkoilla, sukulaisvierailuilla, leireillä ja retkillä.

Kannattiko lukea Tiina-sarja? Kannatti se, vaikka ajoittain meni sisun ja puurtamisen puolelle. Parasta oli jo mainitsemani ajankuva ja tavallisen vaatimattomasti elävän suomalaisen perheen elämän kuvaus. Lisäksi kirjat ovat humoristisia ja positiivisia, joten usein tartuin niihin, kun kaipasin jotain kevyttä ja myönteistä raskaampien tai synkempien kirjojen jälkeen.


Tiina-sarjan kirjat

   1. Tiina, 1956
   2. Tiina aloittaa oppikoulun, 1957

   3. Tiina kesälaitumilla, 1958

   4. Tiina toimii, 1959

   5. Tiina ei pelkää, 1960

   6. Tiinalla on hyvä sydän, 1961

   7. Tiina epäilee Juhaa, 1962

   8. Tiina seikkailee1963

   9. Tiina on aina Tiina, 1964

 10. Tiinan uusi ystävä, 1965
 11. Tiina saa ehdot, 1966
 12. Tiinastako näyttelijä, 1967
 13. Tiinaa harmittaa, 1968  
 14. Tiinalla on hauskaa, 1969

 15. Tiinaa ei ymmärretä, 1970

 
16. Tiinan ampiaiskesä, 1971
17. Tiinaa tarvitaan, 1972
18. Tiina joutuu sairaalaan1973
19. Tiinakin ratsastaa, 1974
20. Tiina ottaa vastuun, 1976
21. Tiinalle otetaan pikkusisko, 1978
22. Tiina ei löydä Tinttamaria, 1979
23. Tiina saa suukon, 1980
24. Tiina eksyy, 1981
25. Tiina etsii juuriaan, 1982
26. Älä itke, Tiina, 1983
27. Tiina ja vieras poika, 1984
28. Tiina vauhdissa, 1985
29. Taitaa olla rakkautta, Tiina, 1986

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kuukauden Tiina - Tiina vauhdissa


Toiseksi viimeinen Tiina-sarjan kirja on nimestään alkaen vauhdikas tapaus, mutta ei kyllä sen vilkkaampi kuin muutkaan sarjan kirjat. Tiina vauhdissa -kirja kertoo kahdesta eri seikkailusta, jolle Tiina ja Juha lähtevät. Ensimmäinen on viiden päivän hyötykasvikurssi, jolla opitaan luonnonvaraisista kasveista, miten niitä voi hyödyntää ravintona ja mitkä niistä ovat vahingollisia tai peräti myrkyllisiä. Kurssilla tietysti tapahtuu kaikenlaista alkaen kalareissusta, jolla Juha pyydystää hauen mato-ongella ja saa pakenevan kalan kiinni pelkin käsin, ja päätyen erään kurssilaisen tahallaan syömiin kielonmarjoihin ja niistä saatuun pahaan myrkytykseen.

Toisessa seikkailussa Juha ja Tiina sekä talonmiehen Kalle lähtevät Keski-Suomeen Juhan erakkona asuvan taiteilijasedän luo. Pitkän linja-automatkan jälkeen nuorten tulee vaeltaa yli 20 kilometriä erämaassa läpi soiden, kankaiden ja kallioiden. Toki heillä on merkitty polku, jota seurata, mutta silti tuntuu melko uskomattomalta, että nuoret päästetään matkalle selkärepuin varustautuneena vain eväät mukanaan. Vaelluksella heidän on nimittäin etsittävä yösijat kahdeksi yöksi tietämättä, mitä erämaassa edes on tarjolla. Kaverukset päätyvät nukkumaan ensin ison kuusen alla ja toisena yönä hatarassa autioladossa. Tiina näkee unta sinisestä kissasta, ja uni johdattaa heidät kätkölle, josta löytyy pakettiin käärittynä iso kasa kultakoruja ja timantteja.

Tiina on poikatyttö. Hiljattain Saran kirjat -blogissa luettiin poikatyttöyttä käsittelevä nuortenkirja Yksin kaksin Kissanmaalla, jossa alakouluikäinen Ikka miettii, haluaako elää tyttönä vai voisiko muuttua pojaksi. Anni Polvan Tiina vauhdissa -kirjassa poikatyttöys on esillä, mutta mielestäni Tiina ei pohdi omaa identiteettiään. Hän on tyttö, mutta myös vahvasti sitä mieltä, että tytöt voivat tehdä kaikkea sitä, mitä pojatkin, vaikka ympäristö ei sitä hyväksyisikään. Tiinan  lähi-ihmiset suhtautuvat asiaan eri tavoin:
"... mutta hän [äiti] sanoi viimeksi tänään, että minun on ruvettava muistamaan, etten ole mikään poika. Tytöt eivät kuulemma kiipeile eivätkä tappele, eivätkä tunge itseään joka paikkaan. 
Juhan ilme synkkeni. - Ja jos sinä alat muuttua tytöksi ... tarkoitan olla kuin muutkin tytöt ja marista heti kun saat pari muksua tai kävelet korkokengillä polvet koukussa, niin silloin minä ... tuota ... 
Hän ei osannut selittää mitä "tuota", niin että Tiina kiirehti vakuuttamaan: - Turha sinun on sitä pelätä, en minä sellaiseksi muutu, enkä osaisi muuttua, vaikka haluaisinkin. Enkä minä haluakaan. Isäkin sanoo, että minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen, ja että minulla on aikaa naisistua sittenkin, kun olen käynyt rippikoulun."
Tiina vauhdissa loppuu sillä tavoin, että lukija voi uumoilla seuraavassa eli viimeisessä Tiina-sarjan kirjassa suhteitten notkahtavan uudelle tolalle. 
"Kalle harppoi pari metriä heidän edellään ja antoi heidän supista. Supiskoon kylläkseen, kyllähän hän arvasi, mistä he keskenään kuiskailivat. Rakkaudesta tietysti, mistäpä muusta!"
Edellinen sarjan kirja on Tiina ja vieras poika. Seuraava on sitten sarjan viimeinen kirja.

      Anni Polva: Tiina vauhdissa, 156 s.
      Kustantaja: Karisto 1985 (2. painos; 1. p. 1985)
      Kansi: Satu-Sisko Sintonen


KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA tätä on luettu blogeissa Kirjasfääri, Lukuhumua 
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 68)

torstai 31. elokuuta 2017

Kuukauden Tiina - Tiina ja vieras poika


Jo kirjan nimi, Tiina ja vieras poika, paljastaa tiinoja enemmän lukeneille, millaisia tunteita Tiina-sarjan 27. kirjassa tunnetaan. Jälleen kerran alkaa kesäloma, ja Juha suostuu lähtemään lukiolaispoikien parin viikon pyöräretkelle kysymättä Tiinalta lupaa. Siitä kovasti nokkiinsa ottanut Tiina lupaa Juhan kiusallakin Elville mennä tämän kanssa luontokerhoon, jossa on paljon poikia mukana, ja sitten vielä kerhon luontoleirille.

Monissa Tiina-kirjoissa on jokin teema esillä, ja tässä se on luonnonsuojelu ja luonnon tunteminen. Luontoretkellä Mikko, silmälasipäinen ja pisamanaamainen luonnontutkijapoika, kiinnittää huomionsa Tiinaan heti bussimatkalla. Hänen seurassaan Tiina pääsee näkemään ketunpoikasia ja yöllisellä seikkailulla mäyriä, mutta suukkoja ei Tiina siedä. Mikko on kuitenkin mukava ja aina hyväntuulinen, ja häntä voi hyvin vertailla Juhaan. Mikko ei koskaan tappele kenenkään kanssa, vaan tappelun uhatessa väistää syrjemmälle, sillä tappeleminen on hänestä lapsellista. Se on Tiinalle uutta eikä hän voi olla ajattelematta, puolustaisiko Mikko nyrkeillään edes häntä, jos joku kävisi hänen kimppuunsa.

Kolmen päivän luontoleiri kutistuu kahteen päivään, kun jatkuva sade yllättää telttaleirin. Jos on Juha Tiinan mielessä leirin aikana, ei voi Juhakaan unohtaa Tiinaa, vaan tyttö pyörii pojan mielessä yötä päivää, niin että hän sairastuu jo toisena pyöräilypäivänä. Ensimmäistä kertaa Juha tunnustaa Tiinallekin, että hänellä oli ikävä tätä.

Mustasukkaisuutta on vahvasti ilmassa, jos kohta sen vastapainona tavallista enemmän nuorten lämpimiä tunteitakin. Juhan määräys- ja omistushalu, joka jatkuu kirjasta toiseen, on kohtuullisen ärsyttävää, eikä ärsytystä lievennä paljonkaan Tiinan alistuminen pojan mustasukkaisiin käskyihin ja kieltoihin. Tämä dynamiikka heidän suhteessaan on kaikkien kummallisinta Tiina-kirjoissa, ja mietinkin, miten paljon siihen on vaikuttanut Anni Polvan paneutuminen aikuisten naisten ja miesten kevyisiin rakkaussuhteisiin viihdekirjoissaan. Olisi kiva kuulla, miten nykyiset tyttölukijat suhtautuvat Juhan määräilemiseen ja Tiinan alistumiseen, vai kummastuttaako tämä vain aikuista ihmistä.

Edellinen 26. Tiina-kirja on Älä itke, Tiina. Jäljellä on vielä kaksi sarjan teosta.

      Anni Polva: Tiina ja vieras poika, 142 s.
      Kustantaja: Karisto 1991 (7. painos; 1. p. 1984)
      Kansi: Satu-Sisko Sintonen

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Saran kirjat, Sheferijm
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 62)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kuukauden Tiina - Älä itke, Tiina

Kirjamaailman tunnetuin Tiina taitaa olla Anni Polvan luoma Tiina-sarjan nimihenkilö. Useat tyttösukupolvet ovat lukeneet Tiina-kirjoja, niistä on otettu lukuisia uusintapainoksia. Mikä siis sopivampi teos naistenviikon Tiinan päivänä kuin yksi sarjan kirjoista, järjestyksessä 26. kirja, Älä itke, Tiina.


Kirjan nimen perusteella en olisi arvannut Tiinan itkun syytä. Omia hankaluuksiaan Tiina ei helposti itke, mutta muiden vaivoja ja onnettomuuksia kyllä, ellei hän voi asiassa auttaa. Nyt itkun aiheena on Tinttamari ja hänellä epäilty sokeritauti, millä nimellä diabetestä ennen kutsuttiin. Tinttamaria tutkitaan sairaalassa pari viikkoa, ja epäilyt osoittautuvat todeksi. Kaiken keskellä Tiina ja Juha viettävät viikon Tiinan mummolassa.

Selvästi tämän kirjan teema on lapsen sairastuminen sokeritautiin, sen oireiden ilmaantumisesta sairaalan tutkimuksiin ja diagnoosin jälkeisiin hoitotoimenpiteisiin. Juha ja Tiina selittävät pihan lapsille, millainen sairaus Tinttamarilla on ja mitä se vaikuttaa syömisiin ja muuhun elämään. Tärkeä aihe, ja kirja tarjoaakin sekä vertaistukea samaa sairautta poteville lapsille että tietoa siitä heille, joiden ystävällä tai koulukaverilla on saatettu todeta diabetes.

Tiina joutuu todella koville omantuntonsa kanssa. Usein hän on juossut Juhan kanssa piiloon tai karkuun ja jättänyt Tinttamarin kotiin tai pihalla. Ja juuri ennen sairauden toteamista Tinttamari juoksee itsensä aivan läkähdyksiin pysyäkseen Tiinan ja Juhan vauhdissa. Syyllisyys kalvaa Tiinaa, itku siinä tulee, ja pelko siitä, että Tinttamari kuolee. Onneksi mummo osaa selittää asiat oikein päin. Vierailut sairaalassa Tinttamarin luona saavat Tiinan haaveilemaan sairaanhoitajan ammatista.

Edellinen Tiina-kirja on Tiina etsii juuriaan (no 25). Kaikkiaan tiinoja julkaistiin 29. Omassa sarjan läpi lukemisessani lähestyn sarjan loppupäätä.

          Anni Polva: Älä itke, Tiina, 139 s.
          Kustantaja: Karisto 1999, 8. painos (1. painos 1983)


KIRJAN löysin kirjastosta.
MUUALLA: Olen lukenut ja luen edelleen -blogi.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 50) - olen haasteen puolivälissä!

Tänään päättyy naistenviikko ja Tuijatan Naistenviikkolukuhaaste. Kiitos Tuijalle haasteen emännöinnistä! Osallistun siihen neljällä kirjoituksella, joista kolme on lukemistani suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoista. Tässä vielä linkit blogikirjoituksiin:
      18.7. Naisten aakkoset: O
      19.7. Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
      21.7.  Jenni Linturi: Malmi, 1917
      24.7.  Anni Polva: Älä itke, Tiina
     

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kuukauden Tiina - Tiina etsii juuriaan

Anni Polvan Tiina-kirjoissa on aina jotain, joka kertoo ajastaan. Sarjan 25. kirjassa Tiina etsii juuriaan, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1982, ajankohtaista on maailman köyhien ja erityisesti lasten hätä. Niinpä Tiinakin ryhtyy kutomaan Teresa-täkkiä pienistä neliöistä lähetettäväksi Intian kodittomille, äiti Teresasta kun on ollut jossain puhetta, vaikka Tiina inhoaa kutomista sydämensä pohjasta. Hän myös katsoo sanomalehdestä kuvia laihoista, nälkiintyneistä lapsista ja päättää olla nälkälakossa joka toisen päivän. Kutoa tyttö saa, mutta syömättä olemisesta äiti on täysin eri mieltä.


Tiina ja Juha löytävät vintiltä Juhan perheen vanhoja valokuvia, ja Tiina keksii, että niistä voisi koota sukukronikan vaikka lahjaksi sukulaisille. Juhan suvun kuvia katsellessaan Tiina alkaa miettiä omia sukulaisiaan ja sitä, miksei heillä koskaan puhuta äidin isästä mitään. Hän löytää oman perheensä vanhoja valokuvia ja niiden joukosta kuvan, jossa on hänen mummonsa, äidinäiti, yhdessä jonkun miehen ja toisen naisen kanssa. Tiinan isä kertoo, että mies on Tiinan vaari, joka oli jättänyt perheensä, kun Tiinan äiti oli ollut vain parivuotias.

Tiinakin haluaa tehdä sukukronikan ja piirtää oman sukupuunsa, mutta sitä varten hänen tarvitsee ratkaista vaarin arvoitus ja selvittää tämän suku. Niinpä Tiina ja Juha lähtevät polkupyörillä matkaan pitäjään, jossa äiti aikoinaan syntyi, vaikkei äiti usko sieltä löytyvän enää ketään, joka hänet ja hänen äitinsä muistaisi.

Matkalla kohdataan suuri mies, joka yrittää varastaa Juhan polkupyörän, sekarotuinen koira, joka tarraa varkaan nilkkaan ja omii Tiinan uudeksi isännäkseen, Tiinan isoäidin sydänystävä, äkäinen isäntä, joka teettää Tiinalla ja Juhalla töitä ruokapalkalla ja jonkä nämä uskovat olevan Tiinan vaari. Ja lopulta he löytävät tiensä oikean vaarin luo. Millainen kohtaaminen se onkaan! Mutta haluaako Tiinan äiti edes nähdä miestä, joka oli hylännyt hänet ja hänen äitinsä?

Tiina etsii juuriaan -kirjaa lukiessa mietin sitä, miten Anni Polva on kirjoittanut Tiinalle hyvin lämpimän ja turvallisen kodin. Monessa sarjan kirjassa nostetaan esille surullisia asioita Tiinan lähipiiristä, mutta ne eivät yleensä kosketa Tiinan ydinperhettä lukuunottamatta kertoja, jolloin isä tai äiti sairastuu vakavasti. Kirjat ovat perusturvallisia samalla, kun käsittelevät asioita, jotka voivat mullistaa elämän perusteellisesti.

Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 13. Kirja "kertoo sinusta", sillä Tiinan ja Juhan lailla etsin juuriani, kun teen sukututkimusta.

Edellinen Tiina-kirja: Tiina eksyy.

        Anni Polva: Tiina etsii juuriaan, 147 s.
        Kustantaja: Karisto 1998, 8. painos (1. painos 1982)


KIRJA on lainastosta, Tiina-kirjojen sanastoa käyttääkseni.

HAASTEET:  Helmet-lukuhaaste 2017 (13. Kirja "kertoo sinusta"), 100 suomalaista kirjaa (no 38), Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kuukauden Tiina: Tiina eksyy


Anni Polvan 24. Tiina-kirja on aikamoisen uskomaton seikkailu. Onhan Tiina pirteä ja räväkkä tyttö, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, kaiken aikaa ja varsinkin lomilla, mutta tähänastisten kirjojen yksittäiset sattumukset ovat kuitenkin mielestäni olleet uskottavia tai ainakin mahdollisuuksien rajoissa. 

Tiina eksyy -kirjassa Tiina, kuinkas ollakaan, eksyy, missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Hän lähtee yksin Pohjanmaalle viikoksi lomailemaan isänsä serkun kotitaloon Koivulaan. Matka sujuu hyvin linja-autolla, ja Tiina jää pois autosta ennen kirkonkylää, koska muistaa serkun ohjeet oikotiestä metsän halki. Oikotien on määrä lähteä ladon kulmalta ja viedä suoraan Koivulaan.

Serkku on kuitenkin unohtanut mainita, että polku haarautuu kerran jos toisenkin, ja Tiina päättää aina seurata sitä jälkeä, joka näyttää eniten kuljetulta. Tuntien harhailun jälkeen sankan kuusimetsän sisässä hämärtää, ja Tiina on niin uupunut, että käy pehmeälle mättäälle pitkäkseen. Ihmeellinen murina havahduttaa hänet, ja ennen pitkää kova ukkonen ja rankkasade ovat kohdalla. Tiina huomaa makaavansa vesilammikossa sammalen päällä läpimärkänä.

Jos yö yksin metsässä, ukkosmyrskyyn joutuminen ja kaikenlaisten öttiäisten luikerteleminen hänen suuhunsa ja sieraimeensa ei ole tarpeeksi uskomatonta, sitä on ainakin seikkailun jatko. Aamulla pensaasta työntyy karvainen takapuoli ja sen perässä sekarotuinen koira, joka johdattaa Tiinan varmasti harmaalle hirsimökille. Sen sisältä löytyy koiran isäntä, jonka Tiina huomaa sairastuneen. Hän makaa liikunta- ja puhekyvyttömänä sängyssään ja on ilmeisesti ollut useita päiviä kykenemätön nousemaan jalkeille. Tiina ei uskalla jättää miestä yksin edes sen vertaa, että hakisi apua, varsinkaan kun ei tiedä, mistä suunnasta sitä voisi löytyä. Sen sijaan hän alkaa huolehtia miehestä varsin toimeliaasti, löytää kaapeista ruokaa, siivoaa, pesee pyykit, vaihtaa jopa halvaantuneen miehen vaatteet ja lakanat aivan yksin.

Seikkailu päättyy tietenkin hyvin. Juhan pitikin tulla Koivulaan muutama päivä myöhemmin, ja kun hän pääsee sinne eikä Tiinasta näy jälkeäkään, hän tekee vähän salapoliisityötä kylällä ja löytää niin tytön kuin vanhan miehenkin. Siksikään mitään tällaista ei taitaisi tapahtua tänä päivänä, koska jokaisella Tiinan ikäisellä on kännykkä, jolla ollaan yhteydessä kavereihin ja vanhempiin, jos lähdetään matkalle matkojen päähän. Ja jolla voidaan kutsua apua paikalle, jos tupsahdetaan mökkiin, jossa isäntä on saanut sairaskohtauksen.

Kirja alkaa Juhan ja Tiinan riidalla, jonka jälkeen he eivät edes puhu toisilleen pariin päivään. Kirja päättyy siihen, että Juha ostaa Tiinalle yllättävän lahjan. Siinä välissä Juhan Amerikan-täti tulee Suomeen sukulaisen 80-vuotispäiville ja tutustuu Tiinaankin. Näiden tapahtumien olosuhteet selviävät kirjasta, jossa Tiinalle tapahtuu paljon muutakin kuin metsään eksyminen.

Sarjan edellinen kirja on Tiina saa suukon.

        Anni Polva: Tiina eksyy, 152 s.
        Kustantaja: Karisto 1981, 3. painos (1. painos 1981)

        Kansi: Satu-Sisko Sintonen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 33), Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kuukauden Tiina: Tiina saa suukon


23. Tiina-kirjassa puhutaan suukoista. Viisivuotias Tinttamari haluaa tietää, miksi aikuiset suukottelevat toisiaan. Tiina haluaa tietää, mitä Juha sanoi ja teki, kun Leila antoi Juhalle suukon. Ja Juha haluaa tietää, haluaako Tiina suukon. 

Suukkokeskustelut käydään saarella, jonne on lähdetty viikon retkelle. Juhan aikuinen Kake-serkku on menossa telttailemaan morsiamensa kanssa ja kutsuu Juhan ja Tiinan mukaan. Kaikkien ihmeeksi Tiina saa vanhemmiltaan luvan lähteä, mutta koko suunnitelma meinaa romuttua, kun Tinttamari uhkaa karata, ellei pääse mukaan. Lisäksi hän haluaa ottaa mukaan lastentarhakaverinsa Valton. Kake on reilu: Tinttamari on reipas ja kävelee hyvin, joten hän pääsee saareen, mutta Valto päätetään jättää kotiin, koska hän saattaisi pelätä.

Ennen saariretkeä ehtii kuitenkin tapahtua yhtä sun toista. Matti kutsuu luokkakaverinsa Tiinan ja Leilan kotiinsa juhliin, koska ei saanut yhtään nelosta todistukseensa. Yllättäen hän kutsuu myös Juhan sekä talon lapsista Elvin ja Kallen, joita ei koskaan kutsuta minnekään. Juhlat ovat naamiaiset, mikä ensin pelästyttää muut kuin vaatteita rakastavan Leilan, mutta aika vaivattomasti jokaiselle löytyy sopiva asu. Tiina pukeutuu mustissa trikoissa Mölliksi ja miukuu ja mouruaa rooliinsa sopivasti. Saapa hän käyttää kissankynsiäkin, ennen kuin ilta on ohi.

Kissankynsistä saa verinaarmut poskeensa eräs naamiaisiin tullut vieras poika, joka vie Tiinan tanssiin ensin Matilta ja sitten Juhalta. Näillä on ollut jatkuvaa keskinäistä kiistaa Tiinan suosiosta, nyrkitkin ovat joskus heiluneet, mutta yhteinen vihollinen saa pojat paiskaamaan kättä toisilleen, mistä erityisesti Tiina on iloinen.

Anni Polvan Tiina saa suukon -kirja julkaistiin 70- ja 80-lukujen taitteessa, ja siihen maailman aikaan Suomi kansainvälistyi kovaa vauhtia. Niinpä kirjassa Velin on tarkoitus lähteä Englantiin kielikurssille kahdeksi kuukaudeksi, ja Tiina miettii, että Juhan kanssa he puhuvat urheilusta tai pohtivat "mitä voisivat tehdä, niin että saisivat maitojauherahoja Kamputsean ja muiden maiden laihoille lapsille".

Tiina on kirjasarjassa vakuuttunut siitä, että tytöt ovat yhtä hyviä ja pärjäävät siinä missä pojatkin, mutta ihmeen mukautuvainen hän on aikaisemmissa kirjoissa ollut Juhan perinteisiin käsityksiin naisten ja miesten keskinäisistä rooleista. Olipa hän valmis uhraamaan haaveensa näyttelijän urastakin Juhan tähden aikaisemmassa sarjan kirjassa Tiinastako näyttelijä. Nyt Tiinasta on tullut entistä itsenäisempi, hänellä on selkeät ajatukset siitä, miten hän aikuiseksi naiseksi kasvettuaan haluaa elämänsä järjestyvän:
"Ai niin, siitä naimajutusta. Sitä minä vaan, kun sinä sanoit että minun on pestävä sinun housusi, niin en minä mitään pese, kun minä olen myös töissä. Molemmat pesee omat vaatteensa, kun molemmat ansaitsee rahaakin."
Tiina-sarjan edellinen kirja: Tiina ei löydä Tinttamaria.

        Anni Polva: Tiina saa suukon, 158 s.
        Kustantaja: Karisto 1998, 9. painos (1. painos 1980)

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: 
Ajattomia satuja ja tarinoita (lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja)
Helmet-lukuhaaste 2017 (25. Kirja, jossa kukaan ei kuole)
100 suomalaista kirjaa (no 22)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kuukauden Tiina: Tiina ei löydä Tinttamaria

Anni Polvan 22. Tiina-kirjassa Tiina ei löydä Tinttamaria pääosaa esittää selkeästi Tiinan kotiin otettu kasvattityttö. Hän ei ole vielä viisivuotiaskaan, mutta kaupunkiin kotiuduttuaan on reipas ja meneväinen. Ei ihme, että niin Tiinan äidin kuin mummonkin mieleen juolahtaa ihan sama ajatus Tinttamaria katsellessaan:
"Sitten hän [äiti] katsoi Tinttamaria kuin näkisi hänet ensimmäisen kerran oikein kunnolla ja mutisi puoliääneen. - Siinä minulla on toinen Tiina, mutta se toi sentään kotiin vaan kulkukoiria ja villikissoja, eikä toisten ihmisten lapsia."
"Mummon teki mieli tokaista, että 'ihan olet samanlainen kuin Tiina', mutta hän vaikeni. Jos se tosiaan oli lähtenyt kaupungista ilman vanhempien lupaa [...] niin he olivat varmasti kauhean huolissaan."
Tinttamarille toisaan sattu ja tapahtuu. Milloin hän lähtee kotoa Mölli-kissaa roikottaen eikä osaa tulla takaisin, milloin taas karkaa leikkikoulusta ja päättää lähteä mummolaan sadan kilometrin päähän. Tämä oli kyllä melko uskomaton tarina, kuka aikuinen auttasi leikkikouluikäisen linja-auton kyytiin puhumatta vanhempien kanssa ensin, mutta sitähän nainen itsekin ihmetteli bussin jo mentyä Tinttamari mukanaan.

Anni Polva kirjoitti uuden Tiina-kirjan vuosittain 1956-1974, sitten tuli vuoden tauko, minkä jälkeen ilmestyi Tiina ottaa vastuun, jossa tyttö on rippikouluikäinen. Sitten oli taas taukovuosi, ja sen jälkeen kirjailijalta tuli peräkkäisinä vuosina kaksi kirjaa, joissa pieni Tinttamari oli pääosassa. Olikohan Anni Polva jo lopettelemassa sarjaansa antaessaan Tiinan kasvaa rippikouluikäiseksi? Ja sitten tuli toisiin ajatuksiin ja toi näyttämölle pienen tytön, jolle jälleen saattoi sattua kaikkea villiä ja vähän lapsellista? Tämä on vain omia arvelujani, kun mietin, miksi kirjailija toi kirjoihinsa uuden tytön. Vai oliko kasvattilapsen ottaminen perheeseen sellainen teema, jonka hän näin halusi nostaa esille?

Sarjan edellinen Tiina-kirja: Tiinalle otetaan pikkusisko

        Anni Polva: Tiina ei löydä Tinttamaria, 137 s.
        Kustantaja: Karisto 1998, 8. painos (1. painos 1979)

KIRJA on kirjastolaina.

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa), 100 suomalaista kirjaa (no 16), Ajattomia satuja tarinoita -lukuhaaste

perjantai 3. helmikuuta 2017

Kuukauden Tiina - Tiinalle otetaan pikkusisko

Anni Polvalla riitti teemoja Tiina-kirjoihin. Jos edellisessä lukemassani, Tiina ottaa vastuun, tyttö joutui pohtimaan vakavia aiheita kuten sairautta ja kuolemaa, paljon vähemmällä hän ei pääse sarjan seuraavassakaan eli 21. kirjassa Tiinalle otetaan pikkusisko.


Kesken kesäloman mummolta tulee nimittäin kirje. Hän on toipunut edellisen kirjan sairastumisestaan ja päässyt sairaalasta kotiin. Hänen nuoruudenystävänsä on käytännössä tyttärentyttärensä huoltaja, ja kun tuo isoäiti joutuu sairaalaan, neljävuotiias Tinttamari sijoitettaisiin lastenkotiin, ellei Tiinan mummo ottaisi häntä hoiviinsa. Mummo lupaa ystävälleen pitää huolta tytöstä. 

Tinttamari on vilkas ja energinen ihmisenalku, ja mummon sydän on huonossa kunnossa. Hän ei jaksa juosta heinäsirkan lailla hyppivän tytön perässä, ja lääkärikin on varoittanut rasittamasta sydäntä. Siksi mummo pyytää apua pojaltaan, Tiinan isältä. 

Tiina ja Juha pääsevät yhdessä maalle auttamaan Tinttamarin kanssa. Tällä kertaa heidän kesälomaansa ei väritä heidän omat seikkailunsa, vaan ne jotka Tinttamari järjestää. Nuoret pelästyvät lähes suunniltaan, kun huomaavat pikkutytön istuvan puusaavissa, joka on lähtenyt järvelle kellumaan vaaraa huomaamattoman purjehtijan kanssa. Toisella kertaa mummon pikkupossu pääsee karkuun, kun Tinttamari aukaisee haan vain mennäkseen sen kanssa leikkimään. Hyvin Tiina ja Juha selviävät kasvatustehtävästään, he kun ovat tottuneet toimimaan kotipihansa pikkulasten kanssa.

Koulu on alkamassa parin viikon kuluttua, mutta mummo ei selviä kahdestaan Tinttamarin kanssa eikä tämän oma isoäiti ole päässyt sairaalasta kotiin. Tiina on valmis jäämään pois koulusta ja asumaan maalla mummon tykönä koko vuoden. Isä ja äiti keksivät kuitenkin toisenlaisen ratkaisun. Se selviää jo kirjan nimestä: Tiinalle otetaan pikkusisko.

Tällä kertaa kiinnitin huomiota Anni Polvan kieleen. Se on sujuvaa ja helppoa, huumoriakin löytyy, mutta ennen kaikkea se on konstailemattoman helppoa. Luulisin nuoremman ja huonomminkin lukevan tarinoiden ystävän viihtyvän sen seurassa. Ehkä tämä tuli mieleen juuri nyt sen tähden, että jokin aika sitten lukemassani lasten romaanissa Kissa nimeltä Kent kieli oli huomattavasti monitasoisempaa ja vaikeampaa.

     Anni Polva: Tiinalle otetaan pikkusisko, 155 s.
     Kustantaja: Karisto 1998, 7. painos (1. painos 1978)

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: Helmet 2017 -lukuhaaste (37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta), 100 suomalaista kirjaa -haaste (no 9), Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste.

torstai 1. joulukuuta 2016

Kuukauden Tiina: Tiina ottaa vastuun

Nyt on koossa tiu Tiinoja, sillä luin juuri 20. Tiina-kirjan, nimeltään Tiina ottaa vastuun. Tiu käy sen yhteydessä mittayksiköksi, sillä lasketaan kananmunia, ja niitä Tiinakin kirjassa laskee ja kerää jopa hameen helman täyteen. Mitä sitten tapahtuu, kun munien kantaja unohtaa saaliinsa ja innostuksissaan heiluttaa käsiään ilmassa, pitää lukea kirjan sivuilta.

Anni Polva on käsitellyt tässä kirjassa tavallista vakavampia asioita, sairautta ja kuolemaa. Mummo kirjoittaa Tiinan vanhemmille ja pyytää tyttöä avuksseen. Mummolla on pahoja sydänvaivoja, mutta hän ei halua mennä sairaalaan, ja lääkäri on määrännyt hänet lepäämään. Tilanne on vakava ja synkistää kaikkien Tiinan perheenjäsenten mielen. Tiina lähtee tietysti heti maalle mummon luo, ja saa matkaseuraksi Veljen ja tämän juuri kihlatun tyttöystävän, jonka mummo on pyytänyt tavata.

Maalle Tiinan ja mummon avuksi tulee Juha, ja kommelluksilta ei voida välttyä. Kommellusten lisäksi ystävykset joutuvat ehkä elämänsä koettelevimpaan tilanteeseen, kun mummon terveydentila kääntyy todella huonoon suuntaan. Tiinan äitikin joutuu äkillisesti sairaalaan, joten tytön on lyhyessä ajassa kasvettava ja otettava vastuuta.

Kuolema on esillä paljon Tiinan keskusteluissa niin vanhempien kuin mummonkin kanssa. Sen vastapainona kirjassa on tavallista enemmän huolenpitoa ja hellyyttä. Parikin kertaa Juha kietoo käsivartensa Tiinan ympärille lohdutukseksi. En muista, että aikaisemmissa kirjoissa olisi niin tapahtunut. Puhumattakaan, että Juhan suusta olisi päässyt tällaista lausetta:
     "... Sellaisia kasvatusperiaatteita mekin alamme noudattaa Tiinan kanssa, sitten kun me kasvamme vanhoiksi ja saamme lapsia." 
     Hän ei huomannut, mitä hänen huuliltaan lipsahti, eikä  naisväki huomauttanut siitä hänelle. Mummo vilkutti vain Tiinalle kiusoitellen silmää.
Tiina ottaa vastuun -kirjassa Tiinan ja muitten talon lasten ikä päivittyy. Sarjan toisessa kirjassa Tiina aloitti oppikoulun, ja sen mukaan Tiina täytti sinä vuonna yksitoista vuotta. Sen jälkeen Tiina on ollut ihmeen iätön, toisella kymmenennellä, mutta sen tarkemmin on ollut vaikea sanoa. Nyt asia selviää. Tänä kesänä Juha, Kalle ja Leila ovat rippikouluiässä, mutta Tiina ja Elvi ovat vuotta nuorempia ja pääsevät rippikouluun vasta ensi vuonna. Ikään nähden jotkut Tiinan kommelluksista tuntuvat melko lapsellisilta, mutta kyllä hän kovasti kasvaakin, kun joutuu kohtaamaan vakavaa sairautta lähipiirissään ja miettimään elämän rajallisuutta. 

Tätä ennen tiinoja julkaistiin yksi vuodessa, joka vuosi. Tämän ja edellisen kirjan, Tiinakin ratsastaa, välissä aikaa on kuitenkin kulunut kaksi vuotta.

Olen lukenut tiinoja muutaman kesäkauden ja pitänyt aina taukoa keskellä talvea. Nyt jatkan läpi talven tavoitteena saada sarja luetuksi ensi syksyyn mennessä. Otsikoin edelleen kirjoitukset Kuukauden Tiinoiksi, vaikka ne ilmestyvät vaihtelevin välein.

KIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

     Anni Polva: Tiina ottaa vastuun, 171 s.
     Kustantaja: Karisto 1976, 4. painos (1. painos 1976)
     

maanantai 3. lokakuuta 2016

Kuukauden Tiina: Tiinakin ratsastaa

Anni Polvan 19. Tiina-kirja ilmestyi vuonna 1974 ja sai nimekseen Tiinakin ratsastaa. Heppatytöt - ja hevoskirjat - olivat saapuneet Suomeen. En muista, että yhdessäkään aikaisemmassa tiinassa olisi puhuttu ratsastamisesta, joten ehkä buumi vasta alkoi Tiinakin ratsastaa -osan kirjoittamisen aikoihin. Suositut suomalaiset nuortenkirjailijat Marvi Jalo ja Merja Jalo julkaisivat ensimmäiset hevoskirjansa hieman Anni Polvaa myöhemmin, 1976 ja 1977.



Tiinakin ratsastaa -kirjassa on sekä uutta että vanhaa, jo aikaisemmissa sarjan teoksissa tavattua:

UUTTA on tietysti RATSASTUS. Kun Tiinan vanhemmilla ei ole varaa maksaa Tiinan ratsastustunteja toisin kuin samassa talossa asuvien Leilan ja Niinan vanhemmilla, Tiinalle tarjoutuu toisenlainen tilaisuus.

VANHAA on se, että Tiina pääsee maalle, mutta UUTTA se, ettei paikka olekaan Tiinan omien tai Juhan sukulaisten luona, vaan isän sotakaverin, joka vuosien jälkeen tulee heille kylään. UUTTA onkin, että Tiinan kotona on vieras kamarissa, sillä onko sitäkään tapahtunut aikaisemmissa sarjan kirjoissa? Kamarihan on koko nelihenkisen perheen makuuhuone ja ilmeisesti samalla vieraiden kahvitteluhuone, kun taas perhe syö ateriansa keittiön pöydän ääressä. Muuta huonetta heillä ei olekaan.

VANHAA on se, että nytkin Tiinalla on kaverina maalla poika, isän sotakaverin Sami, ja taas on Juhalla aihetta mustasukkaisuuteen. UUTTA on se, että Sami on vain kuusivuotias kekseliäs ja touhukas pikkumies, joten Juhallakaan ei ole aihetta tunteisiinsa. Tällä kertaa Sami on se, jolle sattuu ja tapahtuu, ja Tiinalle hänen vanavedessään, sillä Tiinasta ja pikkupojasta tulee kuin paita ja peppu tytön pariviikkoisen ratsastusreissun ajaksi.

Ja kunnon heppakirjaan kuuluu sekin, että tuskastuttuaan laiskan pulskean Virkun hitaaseen lönkyttelyyn Tiina onnistuu pääsemään kipakan ja itsepäisen Huvin suosioon, vaikkei Huvi ole suostunut päästämään ketään muuta kuin talon isännän selkäänsä. Huvin kanssa Tiina oppii ratsastamaan, "ravaamaan ja laukkaamaan, seisomaan ja kääntymään, mutta esteitä hän ei aikonut ylittää."

Edellinen Tiina-kirja: Tiina joutuu sairaalaan

KIRJAN löysin lainattavaksi kirjaston varastosta.

     Anni Polva: Tiinakin ratsastaa, 171 s.
     Kustantaja: Karisto 1982, 6. painos (1. painos 1974)
     Kansikuva: Satu-Sisko Sintonen