Ranya ElRamly: Auringon asema

"Kun minä istuin pöydän ääreen kuorimaan appelsiinia, minä tiesin, että voin tehdä kuoreen neljä viiltoa, jolloin kuori irtoaa helposti, niin teki minun äitini. Mutta minä tiesin myös, että voin toisaalta leikata kuoren irti pitkänä spiraalina, jonka voin pujottaa hetkeksi ranteeseeni kuin korun, niin teki minun isäni."

Ranya ElRamlyn (nyk. Paasonen) esikoisteos ja toistaiseksi ainoa kirja Auringon asema on runollinen romaani suomalaisen Anun ja egyptiläisen Ismaelin kohtaamisesta, rakastumisesta ja perheen perustamisesta. Kertojana on heidän tyttärensä, hän syntyy Intiassa, kasvaa lapsena isän kotimaassa ja muuttaa myöhemmin Suomeen.

Ranya ElRamlyn omissa elämänvaiheissa on paljon samaa kuin kirjan kertojan, hän on syntynyt Intiassa suomalaiselle äidille ja egyptiläiselle isälle, ja perhe on asunut Egyptin ja Suomen lisäksi muun muassa Libyassa ja Saudi-Arabiassa, joten ehkä en ole kovin väärässä pitäessäni Auringon asemaa autofiktiona.

Teoksen kerronta on kaunista ja rakenne kiehtova. Rakkaustarinan koko kaari kuoriutuu esiin kerros kerrokselta, se ei etene lineaarisesti, vaan kiertää spiraalina ympyrää, kuin isän appelsiinin kuori. Aikatasot lomittuvat keskenään vapaasti assosioiden: vanhempien tutustuminen, kertojan lapsuus, aikuisuus. Kirjailijalla on muutamia lauseita, jotka hän tuo kirjaan toistuvasti:

"Minun isäni tapasi minun äitini junassa matkalla Luxorista Assuaniin." 

"Minun isäni oli työmatkalla, kun hän tapasi minun äitini, kun hän tapasi minun äitini ja päätti heittää kaiken vanhan pois."

Toisteiset lauseet avautuvat johonkin uuteen, vievät syvemmälle, tarina etenee, ja lukija ymmärtää enemmän. Vanhempiensa tapaamisen ja avioliiton lisäksi kertoja vertaa toisiinsa suomalaista ja egyptiläistä kulttuuria ja kuvaa tavattoman hyvin monessa eri maassa kasvaneen tuntoja ja oman identiteetin etsintää.

"Minä en enää aio juurtua minnekään, minun saareni kulkee minun mukanani tästä päivästä eteenpäin. 

Minä istun silkkityynyllä, luen kovakantista kirjaa ja juon maitoa. Kerta kaikkiaan."

Auringon asema on kokoaan suurempi kirja, täynnä runoa ja tunnelmaa, ja se sisältää surullisuudessaan täyteläisen ja riipaisevan tarinan. En ihmettele yhtään, että ElRamlyn kirja voitti sekä Kalevi Jäntin palkinnon (2002), Runeberg-palkinnon (2003) että Kiitos kirjasta -mitalin (2003).

               Ranya ElRamly: Auringon asema, 190 s
                 Kustantaja: Seven 2003 (pokkari). (1. p. 2002)

KIRJA on BookCrossing -kirja, jätetty kirjaston asiakkaiden kirjanvaihtohyllyyn, josta sen sattumanvaraisesti poimin luettavakseni.
MUUALLA esimerkiksi: Kiiltomato/Niina Hakalahti, Mari A:n kirjablogi, Mrs Karlsson lukee, Sallan lukupäiväkirja, There's no such thing as too many books

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja (valittu silmiin osuneen BoookCrossing -tarran houkuttelemana).
Elämä, kerta kaikkiaan! -haaste, koska autofiktio.
Maailman ympäri 80 päivässä -haasteessa (Jules Vernen kirjan mukaan) olen saapunut Euroopan halki Lontoosta Egyptiin - Phileas Fogg pysähtyi Suezin satamassa, mutta mieleistä Suezille sijoittuvaa kirjaa ei nyt löytynyt, joten kelvatkoon tämä suurelta osin  Egyptissä tapahtuva teos tähän kohtaan.

Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä

Nainen nollapisteessä on kirja, joka herättää minussa sellaisia kiukun, säälin, myötätunnon ja turhautumisen tunteita, ettei mikään opus pitkään aikaan. Suomenkielisessä julkaisussa kirjoittaja on Nawal El Saadawi, mutta joskus nimi esiintyy myös muodossa Nawal al-Sa'dawi. Hän on egyptiläinen nainen, psykiatri ja kirjailija, vaikuttaja.

Nawal El Saadawi teki persoonallisuustutkimusta erilaisten rikosten tähden tuomituista naisista. Qanatirin vankilassa hän tapasi Firdauksen, joka oli tuomittu kuolemaan miehen taposta. Psykiatri kiinnostui naisesta, joka itsepintaisesti kieltäytyi kirjoittamasta armahduspyyntöä välttyäkseen hirttämiseltä ja yhtä itsepintaisesti torjui kaikki vierailijat. Vasta vähän ennen kuolemaansa hän suostui kertomaan tarinansa El Saadawille.

En tiedä, mikä minua kiukuttaa ja turhauttaa enemmän, Firdausta hyväksi käyttäneet miehet vai Firdaus itse. Samalla tajuan, että tarkastelen Firdausta ja hänen elämäänsä täysin pohjoismaisesta, tasa-arvoisesta näkökulmasta, johon kuuluu se, että nainen voi itse päättää omasta elämästään. Mutta mitä voi pieni tyttö tehdä, jos isä syö ensin ja vaimo ja tytär jäävät nälkäisiksi, jos mitään ei jää heille. Tai jos sedän käsi etsiytyy sopimattomasti tytön yksityisiin paikkoihin.

Äidin ja isän kuoltua setä kustantaa tytön kouluun, hän pääsee ylioppilaaksi loistavin arvosanoin. Sedällä ja hänen vaimollaan on kiire saada tyttö omaan elämään, joten he naittavat hänet 60-vuotiaalle leskisheikille. Firdaus on 18-vuotias. Nuori aviovaimo on kuuliainen, keittää, siivoaa, pyykkää, silittää päivät pitkät, aviomies nauttii oikeuksistaan, joihin tavan mukaan kuuluu säännöllinen vaimon hakkaaminen ja potkiminen. Firdaus pakenee. Kadulta hänet pelastaa ystävällinen sielu, joka parittaa häntä. Siitä alkaa kierre, joka johtaa välillä parempaan ja välillä huonompaan elämään ja päättyy vankilaan ja kuolemantuomioon.

Paikoin teki mieli tuupata Firdausta johonkin suuntaan: vaikkei setä etsinyt sinulle työpaikkaa, mikset itse voi mennä etsimään sitä hyvällä ylioppilastodistuksellasi? Mutta mikä minä olen mitään sanomaan? Kuinka voi nainen, joka vasta 25-vuotiaana saa ensimmäistä kertaa pienen summan omaa rahaa käyttöönsä, huolehtia oman elämänsä asioista tai valita vaihtoehdoista, jos ei ole ystäviä, asuntoa eikä työtä? Ja oliko edes käypiä vaihtoehtoja? Kulttuurissa, jossa naisesta on vastuussa ensin isä tai joku muu miessukulainen, sitten aviomies, sitten ehkä poika tai vävy.

Nyt mielessäni myllersi taukoamatta; oli kuin nousu- ja laskuveden aallokko olisi jyllännyt päivin öin päässäni, kuin kiehuva vesi olisi sihissyt ja kuplinut aivoissani. Raivoavan meren pauhu kulki korvistani tyynyyn ja takaisin. Tässä myrskyssä en pystynyt enää erottamaan, mikä oli meren kuohua, mikä tuulen huminaa, sillä päässäni vain takoi yötä päivää; tuntui kuin sydämenlyöntini olisivat sykkineet aivoissani yhtä ainoata asiaa: "et ole kunniallinen".

Nainen nollapisteessä on fiktiota, mutta perustuu tositapahtumiin. Se on raskasta luettavaa sisältönsä vuoksi, mutta tyyliltään sujuvaa, paikoin jopa runollista. Kirjailija käyttää paljon toistoa, samansanaisia kuvauksia eri ihmisten silmistä tai eri tapahtumista, mistä syntyy kiehtovan syklinen vaikutelma. 

Nawal El Saadawi syntyi Egyptissä vuonna 1931 pienessä kylässä Niilin rannalla. Hän opiskeli lääkäriksi Kairossa ja toimi ammatissaan maaseudun köyhien parissa ja kaupunkien slummeissa ja tutustui ihmisten elämään yhteiskunnan kaikilla tasoilla.  El Saadawi on kansainvälisesti tunnettu kirjailija, joka on kirjoittanut erityisesti naisten asemasta egyptiläisessä kulttuurissa. Yhteiskunnallisten kannanottojen vuoksi hän on joutunut myös vankilaan ja hänen henkeään on uhattu. Nainen nollapisteessä on ollut kielletty kirja Egyptissä ja monissa Lähi-idän maissa.

              Nawal El Saadawi: Nainen nollapisteessä, 138 s

              Kustantaja: Kääntöpiiri 1988

              Alkuperäinen arabiaksi: Imra'a 'ind Nuqtat al-Sifr, 1975 

              Suomennos: englanninkielisestä käännöksestä Kaija Anttonen

KIRJAN lainasin kirjastosta - onneksi hyllyiltä löytyy näitä vanhempiakin teoksia.
MUUALLA: Donna mobilen kirjat, Kuutar lukee, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Pappilan elämää,
HAASTE: Marraskuussa Kuukauden kieli -haasteen kieli on arabia.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (Klassikkohaaste 2)

Tarvittiin Blogistanian Klassikkohaaste, jotta sain tartutuksi Mika Waltarin muhkeaan romaaniin Sinuhe egyptiläinen, jonka ensipainos ilmestyi vuonna 1945. Lukemani kirja on 67. painos ja siinä on 788 sivua.

Waltarin suurromaanin koko nimi on Sinuhe egyptiläinen : Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390 - 1335 e.Kr. Vanhuutensa päivinä kirjan päähenkilö Sinuhe joutui vetäytymään olosuhteiden pakosta yksinäisyyteen ja kirjoitti silloin elämäntarinansa viideksitoista kirjaksi. Kirjoittamisensa tarkoituksen hän itse sanoittaa:

"Tämän kaiken olen kirjoittanut minä, Sinuhe, egyptiläinen, itseni tähden. En jumalien tähden enkä ihmisten tähden enkä säilyttääkseni nimeni ikuisesti, vaan vain köyhän, murheellisen itseni tähden ja sydämeni tähden, joka on saanut mittansa täytenä."

Sinuhe egyptiläinen on vaikuttava kirja. Jo esineenä kirja on muhkea, paksu ja painava. Sisältö vetää vertoja ulkoasulle. Kirjaa voisi pitää Sinuhen muistelmina matkoistaan eri maissa ja kanssakäymisistään Egyptin ja muiden maiden hallitsijoiden kanssa, mutta se on enemmän. Kirja on Sinuhen kehityskertomus, pojan, joka tuli kasvattivanhemmilleen Niiliä pitkin kaislaveneessä ja joka usein ihmetteli omaa syntyperäänsä. Elämänsä keskipäivässä Sinuhe saa melko hyvän aavistuksen siitä, ketä hänen oikeat isänsä ja äitinsä saattoivat olla. Sisäisesti Sinuhe on yksinäinen koko elämän ajan. Keitä hän rakastaa ja keihin hän kiintyy, niiden kohtalona on kuolla ennenaikaisesti ja väkivaltaisesti. Tai ehkei aivan kaikkien, sillä kyllä Sinuhe on kiintynyt ostamaansa orjaan, joka seuraa häntä kaikilla matkoilla.

Sinuhen elämä ja menetykset saavat hänet menettämään uskonsa jumaliin ja uskonsa ihmisten hyvyyteen. Hän pohtii eettisiä kysymyksiä: onko oikein tehdä rikos, jos siitä koituu yhteisölle myönteisiä seurauksia, vaikka itse teko onkin väärin. Yksilön elämänkulun ja ajattelun taustana on maailman tilanne ja taistelu maailman valtiudesta. Sinuhen matkat ulottuivat Egyptistä Syyriaan, Babyloniaan ja heettiläisten maahan eli alueille, josita ei voi olla kuulematta uutislähetyksissä päivittäin, kun siellä raportoidaan taahtumista Syyriassa, Irakissa ja Turkissa. Romaanista tulikin yllättäen ajankohtainen, kun samoja kansoja luonnehdittiin niin kirjassa kuin uutislähetyksissä, ja siinä kun toinen kirjoitti sotataidosta ja sodan julmuuksista, toinen kuvasi terroristi-iskuja. "Niin on ollut ja niin on oleva", sanoisi Sinuhe. 

Mika Waltarin romaanin taiturimaisuus teki minuun suuren vaikutuksen, ja kirja oli ehdottomasti lukuelämys, vaikka sitä ei ollut kevyt eikä helppo lukea. Sinuhen maailmankuva muotoutui pessimistiseksi, mutta kirjassa oli paljon huumoriakin sanailuissa ystävien ja varsinkin orjan kanssa. Vaikuttavinta oli se maailma, jonka Waltari loi sanoillaan. Ei ihme, että kirja on käännetty yli 40 kielelle ja että siitä tuli aikoinaan kansainvälinen menestysteos.

Kiitos Klassikkohaasteen, olen vihdoin lukenut Sinuhe egyptiläisen!

Osallistun kirjalla jatkuvan Klassikkohaasteen toiseen osaan, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkistä pääsee haasteen koontipostauksiin.

Haasteen 1. osaan luin Juhani Ahon Papin rouvan.

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 788 s.
Kustantaja: WSOY, 67. painos. (1. p. 1945)
Kansi: Björn Landström

Agatha Christie: Kuolema Niilillä

Varsin sekalainen joukko ihmisiä eri puolilta maapalloa matkustaa Egyptiin Niilin risteilylle. Jokaisella on oma tarinansa. Viehättävä ja rikas perijätär Linnet lentää Englannista häämatkalle miehensä Simonin kanssa. Rikas amerikkalainen rouva lomailee köyhän ja itselleen kuuliaisen serkun sekä sairaanhoitajan seurassa. Italialainen arkeologi, itävaltalainen lääkäri, amerikkalainen kommunisti, englantilainen lakimies ja useita muita. Linnetin paras ystävätär, tempperamenttinen Jacqueline de Bellefort, seuraa hääparia ja raivostuttaa heidät, sillä hän oli ollut Simonin kihlattu, kunnes tämä oli tavannut Linnetin. Ja kuinka ollakaan, itse Hercule Poirot lomailee sattumalta Niilillä.

Siitä voi jo päätellä, että matkalla tapahtuu murha. Itse asiassa murhia tehdään kolme, ja pari muutakin henkilöä kuolee. Poirot'n harmailla soluilla on käyttöä, sillä moni matkustajista ei ole aivan sitä, mitä väittää olevansa. Mutta kenellä on motiivi murhata, kenellä tilaisuus, kuka kykenee tarpeellisiin manoovereihin laivalla?

Kuolema Niilillä on Agatha Christien tunnetuimpia dekkareita. Se on tuttuun tapaan suljetun tila arvoitusdekkari, jossa syyllisen täytyy olla joku matkalla olijoista. Kirjailija kieputtaa henkilöitä ja epäilyjä mielensä mukaan, ja loppuratkaisu on melkoisen mutkikas. 

Tämä on kolmas blogiaikana kuuntelemani Christien äänikirja, ja jokainen niistä on tapahtunut samalla maailman kolkalla laajasti ottaen. Idän pikajunan arvoituksessa Poirot tutki murhaa lumivyöryn pysähdyttämässä junassa, joka oli ehtinyt Balkanille matkallaan Istanbulista Pariisiin. Murha Mesopotamiassa  tapahtui arkeologisella kaivauksella nykyisessä Irakissa.

Kirja on taattua murharouvan laatua, ja kertojana Lars Svedberg on vain niin hyvä.

Agatha Christie: Kuolema Niilillä, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2011 (paperiversio 1. p. 1940, uusi suomennos 1978)
Alkuperäinen: Death on the Nile, 1937, suomennos: Kirsti Kattelus
Kertoja: Lars Svedberg, 9 CD-levyä, 9 t 58 min

Pakkaus: Kai Toivonen

ÄÄNIKIRJAN lainasin naapurikaupungin kirjastosta.

MUUALLA sitä on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie (... kirjahan on mahtava!), Jokken kirjanurkka (... täytti hyvän dekkarin kriteerit), Kirja-aitta (Peruslukemistoa koululaisille.), Nenä kirjassa (Henkilöhahmoissa on herkullisia tyyppejä.).

HAASTE: Jassun äskettäin alkama Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaaste.