Jane Harper: Kadonnut mies

Dekkariviikon maailmanympärimatkalla saavutaan tänään Kanadasta kolmanteen kohteeseen eli Australiaan, Lukuvuorossa on Jane Harperin tänä vuonna suomeksi julkaistu Kadonnut mies, jonka luin englanniksi (The Lost man). Tämä on ensimmäinen Harperin kirja, jonka olen lukenut, ja jostain arviosta luin, että sitä pidetään kirjailijan parhaana jännityskirjana.

Kadonnut mies alkaa kohtauksella, joka synnyttää niin monia kysymyksiä ja aavistuksia, että kirjaa on ihan pakko ahmia. Kaukaisen pellon laidalla on vanha karjamiehen hauta, jolle on pystytetty korkeahko hautakivi. Sen kiven luo ajaa Brightin veljeksistä vanhin, Nathan, autossaan teini-ikäinen poikansa, joka on saapunut jouluksi isänsä luo Brisbanesta. Perillä he kohtaavat Nathanin nuorimman veljen, Bobin, joka on viettänyt yön haudan lähellä. Veljeksistä keskimmäinen, Cameron, on edellisenä päivänä löytynyt haudalta kuolleena.

Viranomaiset päätyvät siihen, että Cameron on tehnyt itsemurhan, mutta Nathan ei usko siihen mahdollisuuteen. Mutta mitä ihmettä Cameron teki karjamiehen haudalla, ilman autoa tai mitään varusteita? Hänen autonsa löytyy kilometrien päästä täydessä toimintakunnossa ja varustettuna runsain polttoaine-, juomavesi- ja ruokavarastoin, kuten he kaikki ovat tottuneet tekemään. Mikä sai Cameronin poistumaan autoltaan ja lähtemään polttavaan kuumuuteen ilman vettä?

Cameronin kuolema on arvoitus, mutta salaisuuksia ja arvoituksia löytyy koko perhekunnasta. Ilmeisesti Cameron oli saanut hiljattain yhteydenoton eräältä naiselta, joka oli reppureissannut Australiassa ja työskennellyt Brightin tilalla silloin, kun Cameron oli vain 17-vuotias. Hän ei kuitenkaan kerro tästä mitään vaimolleen Ilselle, vaikka Nathan ja Bob tietävät siitä. Ja Cameronin ja Ilsen pikkutyttö tietää, että ennen kuolemaansa isä etsi jotain kovasti, mutta Ilsellä ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Kaksi Cameronin ja Bobin tilalla työskentelevää reppureissaajaa ovat luku sinänsä, jokin heissä saa Nathanin tutkimaan heidän tietojaan internetistä.

Kun kaikki kokoontuvat Cameronin ja Bobin omistamalle perheen tilalle, jolla myös veljesten äiti asuu, pintaan pääsevät monet muistot ankarasta ja jopa julmasta isästä sekä poikien nuoruuden kolttosista ja naissuhteista. Jane Harperin kirja kasvaa jännittäväksi trilleriksi ja perhe- ja sukudraamaksi, joka pitää otteessaan loppuun saakka. Ympärillä Queenslandin valtavat maatilat sekä paahtava kuumuus, jossa elävät tottuvat tarkkailemaan luontoa ja sen ilmiöitä selvitäkseen hengissä säässä kuin säässä, helteessä, tulvissa, myrskyissä.

Helmet-haaste: 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa.

         Jane Harper: The Lost Man, 411 s.
         Kustantaja: Abacus 2019 (paperback; first published in Australia 2018)

         Suomeksi: Kadonnut mies, 400 s. 

         Kustantaja: Tammi 2021
         Suomentaja: Mari Hallivuori

Tämä viikko on ollut dekkariviikko, ja sillä on luettu roppakaupalla dekkareita ja kirjoitettu niistä. Kirjablogeissa viikkoa luotsasi Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Kiitos, Niina, dekkariviikon järjestämisestä! Lukuvinkkejä voi katsoa vaikka viikon koosteesta.

Lähdin viikolla lukumatkalle maailman ympäri, mutta siinä kävi niin kuin uumoilin jo alkaessani, etten ehdi tehdä koko kierrosta loppuun asti. Niinpä jäin toiselle puolelle maailmaa. Ei hätää kuitenkaan, aion pitää toisen, oman dekkariviikon juhannuksen jälkeen, sillä pitäähän minun päästä kotiin Australiasta!

Dekkariviikolla matkustin ensin ISLANTIIN. Reykjavikissa seurailin komisario Erlendurin tutkimuksia Arnaldur Indriðasonin dekkarissa Haudanhiljaista.

Sieltä ylitin Atlantin KANADAAN, jossa tutustuin rikoskomisario Gamacheen ja Three Pines -kylään Louise Pennyn pitkän sarjan alkavassa romaanissa Kuolema kiitospäivänä.

Kanadasta saavuin sitten AUSTRALIAAN, jossa jännitti ja mietitytti tämä Jane Harperin trilleri Kadonnut mies.

Juhannuksen jälkeen matka jatkuu Australiasta Japanin ja Singaporen kautta takaisin Suomeen. 

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Johanna Sinisalo on kirjailija, joka on jäänyt minulla lukukatveeseen. Ei mitenkään tarkoituksellisesti, mutta en ole vain sattunut tarttumaan hänen teoksiinsa. Ehkä olen luokitellut hänen kirjoittamisensa genreen, josta en niin kovasti välitä. Niin tai näin, tänä syksynä tlanne muuttui. Ensin sain Linnunaivot kotiini Bookcrossingin kautta. Sitten huomasin kirjaston ilmoituksen Sinisalon kirjailijavierailusta. Päätin alkaa lukea ensimmäistä sinisaloani ennen vierailua.

Vierailu peruttiin, niin kuin näinä aikoina tuppaa usein käymään, mutta sainpas luettua Linnunaivot! Se oli mahtavan hyvä kirja, joka jäi mieleen kummittelemaan ja pohdituttamaan vielä viimeisen sivun jälkeen. Juoni on lyhykäisesti tämä:

Heidi on Lapissa työmatkalla ja tapaa illalla Jyrkin, joka työskentelee hotellissa baarimikkona. He alkavat harvakseltaan pitää yhteyttä Heidin palattua Helsinkiin. Jyrki kertoo aikomuksestaan lähteä puolen vuoden patikointimatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin, ja Heidi haluaa mukaan. Valtaosa kirjasta kertoo heidän vaelluksistaan Oseaniassa, kaikkein eniten Tasmaniassa, jonne he päätyvät lähes sattumalta. 

Kirjan rakenne on kiintoisa: teksti koostuu vuorottelevista Heidin ja Jyrkin monologeista, jotka paljastavat heidän ajatuksensa matkanteosta ja toisistaan. Hehän tunsivat toisiaan varsin vähän ennen matkaa. Jyrki näyttäytyy luonnon ja ympäristön puolestapuhujana, joka paasaa siitä, etteiivät ihmisjätökset kuulu puhtaaseen luontoon. Hän noudattaa pilkuntarkasti omaksumiaan periaatteita ja on minusta ärsyttävän itsekeskeinen vaatiessaan samaa  Heidiltä, joka puolestaan on tottunut taipumaan ja tottelemaan ja olemaan pahoittamatta toisen mieltä, vaikka vaatimukset tuntuvat välillä mielettömiltä vaelluksen käytännöissä.

Tasmanian luonto esittelee niin kauniit kuin karut ja haavoiittuvatkin puolensa. Pieninä juoneen istuvina istutuksina Jyrki selvittää, mitä vahinkoa Australiaan aikoinaan muuttaneet eurooppalaiset ja sittemmin turistit ovat aiheuttaneet maan luontaiselle floralle ja faunalle. Vaelluskuvaukset ovat herkullisia kaikkine yksityiskohtineen ja paljastavat Heidin ja Jyrkin suhteen muuttuvaa dynamiikkaa. Jyrki, kokenut patikoija, haluaa tehdä yhä pitempiä päivämatkoja, sillä miksi tuhlata edes yhtä iltapäivää lepäämällä hiekkarannalla, kun voi vaeltaa pitemmälle tai nopeammin kuin kukaan muu aikaisemmin. Heidi puree hammasta ja paarustaa sinnikkäästi samat matkat samaa vauhtia, kunnes hänelle riittää.

Johanna Sinisalo kirjoittaa eloisasti, nautittavasti ja uusia ilmaisuja käyttäen. Viehätyin esimerkiksi sanasta "myrkkyisä" (myrkkyisä käärme). Hän rakentaa juoneen monia tasoja - luonnon ja ihmisen suhde, ympäristökysymykset, Jyrkin ja Heidin suhteen kehittyminen - ja tuo siihen viittauksenomaisesti kummankin päähenkilön taustaa, joka vaikuttaa nykyisyyteen. Välillä on kursiivilla kirjoitettuja tekstejä, joista lukija saa päätellä, kuka niiden minäpuhuja on. Lukujen väleihin on ripoteltu lainauksia Joseph Conradin teoksesta Pimeyden sydän, ja luulen, että ne olisivat puhutelleet enemmän, jos olisin Conradia lukenut. Näinkin ne käänsivät ajatuksia tehokkaasti pimeyden suuntaan. Linnunaivojen loppu on huikean jännittävä ja jää sillä tavoin avoimeksi, että se sekä harmittaa että saa mielikuvituksen rakentelemaan vaihtoehtoisia skenaarioita.

Hieno, ajatteluttava, taidokas. Sinisaloa on luettava lisää.

            Johanna Sinisalo: Linnunaivot, 331 s.
            Kustantaja: Teos 2008
            Kansi: Miika Immonen

KIRJAN sain Bookcrossingin kautta.

MUUALLA: Amman kirjablogi, Kirjavinkit, Tarukirja

Helmet-haasteessa kirja sopii vaikka kohtiin 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, 25. Kirjassa ollaan saarella.

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Romaani Auschwitzin tatuoija vie minut hetkeen vuosikymmenten taakse. Olin yhtenä kesänä vapaaehtoisena kibbutsilla Israelissa. Työnäni oli koko kuukauden ajan siivota huoneita kibbutsin hotellissa, jonne lähetettiin myös keskitysleireillä olleita lomalle ja lepäämään. Suomalaiselle opiskelijalle oli vavahduttavaa nähdä tatuoituja numerosarjoja hotellivieraiden käsivarsissa ja ymmärtää, mistä ne olivat peräisin.

Heather Morrisin romaani kertoo tarinan Lalesta ja Gitasta, jotka ovat Tšekkoslovakian juutalaisia. He eivät tunne toisiaan, ennen kuin kumpikin päätyy Auschwitzin keskitysleirille Puolaan huhtikuussa 1942.

Lale on 24-vuotias nuori mies, joka ilmoittautuu työpalvelukseen Saksaan. Slovakian  juutalaisperheitä vaaditaan luovuttamaan yksi kahdeksantoista vuotta täyttänyt lapsi työskentelemään Saksan hallinnolle, ja Lale toivoo voivansa auttaa perhettään ilmoittautumalla työhön Berliiniin, kuten hän otaksuu. Pitkä junamatka karjavaunussa ilman syötävää tai juotavaa ja varsinkin vastaanotto Auschwitzin porttien sisäpuolella karistaa häneltä luulot hyvästä työpaikasta. Mutta se kaikki myös sisuunnuttaa hänet:

"Kun SS-miehet katoavat pimeään, Lale vannoo valan. Minä pysyn hengissä lähteäkseni elossa tästä paikasta. Minä kävelen vapaana miehenä."

Kielitaitoinen Lale - hän puhuu slovakin kieltä, saksaa, ranskaa, venäjää, vähän puolaa ja unkaria - saa jonkin ajan kuluttua fyysisesti kevyen, mutta toisella tavalla ahdistavan työn: hänestä tulee keskitysleirin tatuoija. Niin hän tapaa myös Gitan, joka vuorollaan tulee hänen pöytänsä ääreen käsivarsi paljaana. Yleensä Lale ei katso kasvoihin heitä, joille aiheuttaa tuskaa tatuoimisellaan, mutta Gitan silmiin hän katsoo, ja se on menoa se.

Heather Morris kertoo Lalen ja Gitan selviytymisestä keskitysleirin kauhujen keskellä, kun tuhkaa sataa heidän päällensä ja kaiken aikaa joutuu pelkäämään vartiioiden mielivaltaista julmuutta. Lale on rohkea ja neuvokas, hän saa tiettyjä etuja toimiessaan tatuoijana, ja hän keksii keinoja hankkia ylimääräistä ruokaa ja tavaroita, jotka hän jakaa leirillä saamiensa ystävien ja Gitan ystävien kanssa. Näin hän auttaa monia jaksamaan. Häntä itseään kantaa hänen alussa tekemänsä päätös siitä, että saksalaiset sotilaat eivät häntä päihitä, vaan hän kestää, kunnes vapautuu ja he saavat rangaistuksen tekemistään rikoksista.

Auschwitzin tatuoijassa on paljon tuttua muista keskitysleirikuvauksista, ne kidutukset, kuolemat ja kauhut, mutta kertomus on kuitenkin uusi. Tatuoijan työstä en ole aikaisemmin lukenut, en liioin Auschwitziin sijoittuvaa rakkaustarinaa, joka antaa syyn toivoon, unelmiin ja elämään.

Keskitysleireiltä selvinneitä näyttää yhdistävän yksi asia: he ovat päättäneet selvitä ja toimivat kaikissa tilanteissa sitä ajatellen. Heillä on päämäärä, ja he kokevat sen saavuttamisen ja elämän yleensä merkitykselliseksi.

Auschwitzin tatuoija tuo mieleen myös viime vuonna lukemani unkarilaisen Imre Kertészin romaanit Kohtalottomuus ja Kaddish syntymättömälle lapselle. Kertész itse joutui 15-vuotiaana Auschwitziin vuonna 1944 ja hänkin selviytyi sieltä hengissä. Kirjoitin hänen omaelämäkerrallisesta romaanistaan näin: "Kertész kirjoittaa kaikesta viileästi, jopa lakonisesti ja tunteilematta, ja antaa Györgyn tarkkailla ihmisiä ja tapahtuvaa pohtivasti ja jotenkin ulkokohtaisesti." Tässä ehkä onkin ero keskitysleirikokemuksista kirjoittavien välillä: Ne, joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta, kirjoittavat kieltämättä tunteita koskettavia kirjoja kamaluuksista ja ihmisten kärsimyksistä, ja hyvä on, että kirjoittavat ja muistuttavat, ettei koskaan enää... Kun taas itse leireillä olleet (tai ainakin Imre Kertész) kirjoittavat siitä niin tunteettomasti, että se jättää kylmäävän ja raskaan painon, sillä lukijana tunnen ja aavistan, mitä kaikkea ulkokohtaisuus kätkee.

Heather Morriksen romaani perustuu tositapahtumiin. Lale ja Gita selviytyivät ja muuttivat Australiaan, missä kirjailija haastatteli Lale Sokolovia puoli vuosisataa myöhemmin.

        Heather Morris: Auschwitzin tatuoija, 201 s (e-kirja)
        Kustantaja: Aula & Co 2019
        Alkuperäinen: The Tattooist of Auschwitz, 2018
        Suomentaja: Pekka Tuomisto
        Kannen suunnitelma: Nick Stearn; Kannen sovitus: Antti Kukkonen 

E-KIRJA on omasta hyllystä (Elisa-kirjan asiakaslahja).
MUUALLA esim. Amman kirjablogi, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara

Helmet-haasteessa sopii vaikka kohtiin 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, ja 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa.
Osallistun kirjalla myös Jokken kirjanurkan Rauhan haasteeseen, jossa luetaan toiseen maailmansotaan jollain tavalla liittyviä kirjoja.

Tamara McKinley: Merten taa

Olin virittynyt lukemaan alkuperäiskansoista, joten kun romaani vei heti kättelyssä 50 000 vuoden taakse keskelle Australian aboriginaalien elämää ja heimon draamaa, olin koukussa. Ei se johtunut pelkästään aiheesta, vaan Tamara McKinleyn intensiivisestä ja tarttuvasta kirjoitustavasta.

Merten taa on ensikosketukseni McKinleyn kirjoihin. Prologi "Aamun huntu" vie lukijan esihistorialliseen aikaan, mutta sen jälkeen siirrytään 1700-luvun loppupuoliskolle. Kapteeni James Cook purjehtii Isosta Britanniasta Tahitille retkikunnan kanssa ja paluumatkalla tekee kartoituksia ja tutkimuksia Uuden Seelannin rannikolla. Sitten heidän laivansa "Endeavour" haaksirikkoutuu koralliriutalle ja seurue rantautuu Australian koillisosaan. Tutkimusmatkailijat ovat löytäneet suuren, tuntemattoman mantereen, josta ovat aikaisemmin kuulleet vain huhuja. He saavat myös kosketuksen aboriginaaleihin.

McKinley punoo kirjaansa monta tarinaa, jotka kietoutuvat toisiinsa kiehtovasti kunnon lukuromaanin tapaan. On Cornwall Englannin rannikolla ja siellä vanha kartano, jossa 17-vuotias Jonathan haluaa seikkailla ennen paikoilleen asettumista. Hänelle on taivaan lahja, kun eno pyytää häntä mukaan tutkimusretkikuntaan. Cornwalliin jää odottamaan Susan, köyhän kalastajan tytär, jota Jonathan rakastaa ja jonka kanssa hän aikoo mennä naimisiin, kunhan palaa tutkimusmatkalta. Matka venyy kolmen vuoden mittaiseksi. Jonathan odottaa voivansa solmia avioliiton Susanin kanssa, mutta onko tämä vielä vapaa? Entä sitten Tahitille jäänyt tyttö ja hänen sisällään kasvava uusi elämä? Entä Australian aboriginaalit?

Kirja on kertomus Australiaan lähteneistä uudisasukkaista ja heidän kohtaamistaan aboriginaaleista, se kattaa ajanjakson 1768-1793, ja sen tapahtumapaikkoina ovat niin Englanti, Tahiti kuin Australiakin. Ihmiset ovat lähteneet Australiaan eri syistä, kuka kruunun palvelukseen virkamiehenä tai sotilaana, kuka karkoitettuna rangaistusvankina, kuka pappina hoitamaan vankien ja siirtokuntalaisten sieluja. Kirjassa on Australian  historiaa ja ihmissuhdedraamaa, seikkailua ja romantiikkaa. Tarkemmin en juonikuvioita avaa, etten pilaa kenenkään lukunautintoa. Erityisen kiinnostavilta tässä tuntuivat kuvaukset aboriginaaliheimon elämästä ja Australian historiasta, joista tiedän varsin vähän, mutta tämä oli myös varsin viihdyttävä lukupaketti, joka jatkuu vielä kahden kirjan verran trilogiaksi. Nekin on pakko lukea jossain vaiheessa!

     Tamara McKinley: Merten taa, 498 s.
     Kustantaja: WSOY 2011 (pokkari; 1. p. 2009)
     Alkuperäinen: Lands Beyond the Sea 2007 ; Suomentaja: Ulla Selkälä

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos.

HAASTE: Suketuksen aloittama Kansojen juurilla -lukuhaaste, joka päättyy tänään.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Joskus ihmettelen suomalaisten kustantajien käännöskirjoille antamia nimiä, siis lähinnä silloin, kun en itse keksi mitään syytä, miksi kirjan alkuperäinen nimi suomeksi käännettynä ei ole kelvannut. Minusta nimittäin australialaisen Liane Moriartyn kirjoittama The Husband's Secret, eli 'Aviomiehen salaisuus', olisi sopinut oikein hyvin suomalaisenkin kirjan nimeksi. Se on kuitenkin julkaistu tänä vuonna nimellä Hyvä aviomies. Ei sekään huono nimi ole, mutta minusta tuo alkuperäisen käännös olisi ollut osuvampi.

Hyvä aviomies kertoo Cecilia Fitzpatrickistä, Sydneyssä asuvasta tehokkaaasta ja pirteästä, keski-ikäisestä Tupperware-konsulentistä, jonka elämä on viimeistä piirtoa myöten onnellista ja järjestyksessä. Ihana, rakastava aviomies, John Paul. Kolme tervettä, ihanaa tytärtä. Kaunis, hohtavan puhdas koti. Elämän ruuhkavuosia, mutta Cecilia pystyy pitämään kaikki langat erinomaisesti hyppysissään.

Kunnes eräänä päivänä Cecilia löytää ullakolta kenkälaatikosta itselleen osoitetun kirjeen, jonka John Paul on kirjoittanut ja joka tulisi avata vasta miehen kuoleman jälkeen. Tarpeetonta sanoakaan, että jonkin ajan kuluttua Cecilia avaa kirjeen ja tulee tietämään aviomiehensä salaisuuden ja samalla osalliseksi siitä.

Cecilian ja John Paulin perheen tarina risteää kahden muun perheen tarinan kanssa. On Tess, joka pakenee avioliittonsa ongelmia Melbournesta Sydneyyn äitinsä luokse pienen Liam-poikansa kanssa. Liam menee uuteen kouluun, jonka voimistelunopettaja on Tessin vanha poikaystävä ja jossa luokkatoverina on Fitzpatrickien Polly-tytär. Kolmas kirjan perhe on Rachelin, Liamin ja Pollyn koulun kanslistin, jonka tytär on kuollut väkivaltaisesti 28 vuotta aikaisemmin. Tyttären poikaystävä oli mies, joka on koulun nykyinen liikunnanopettaja.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhdelle viikolle, pääsiäisviikolle, ja asioista kerrotaan vuorotellen Cecilian, Tessin ja Rachelin näkökulmasta. Minulta kesti tovin keksiä, miten perheet liittyvät toisiinsa ja tarinaan. Mutta kun se tapahtui, en voinut enää laskea kirjaa käsistäni, vaan tarina koukutti todella. Paitsi jännittävän juonen Hyvä aviomies sisältää vakavampaakin pohdintaa fiktion keinoin: millainen on hyvä ihminen ja paha ihminen ja mikä erottaa toisen toisesta; millaisia salaisuuksia meillä kaikilla on, lähimmiltäkin piilossa, ja mitä tapahtuu, kun ne paljastuvat; miten selvitä syyllisyyden kanssa ja miten sovittaa omat virheensä; onko oikeampaa selvittää salaisuudet niiden kanssa, jotka ovat kärsineet salailusta, vai jatkaa salaamista, jos oman perheen ja lasten tuleva hyvinvointi riippuu siitä.

Hyvä aviomies oli mielestäni hyvä kirja. Se oli sopivasti jännittävä ja koukuttava ja sisälsi myös syvällisempiä teemoja. En voinut olla miettimättä, mitä itse tekisin, jos olisin Cecilian, Tessin tai Rachelin tilanteessa.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu paljon ja siitä on blogattu mm. näissä:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kasoittain kirjoja
Kirjasähkökäyrä (jossa lisää linkkejä arvioihin)
Kirjavinkit
Kirsin kirjanurkka
Kujerruksia
Leena Lumi
Sonjan lukuhetket

Liane Moriarty: Hyvä aviomies, 444 s.
Kustantaja: WSOY 2014
Alkuperäinen: The Husband's Secret, 2013; suomentaja Helene Bützow