Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva (Klassikkohaaste 3)

Iso valkoinen laiva kyntää Issyk-Kulin aaltoja tietämättä ollenkaan, että kaukana vuoren rinteellä sitä katselee pieni poika kiikarin kanssa. Laiva tulee aina samaan aikaan, tulee ties mistä ja menee ties minne. Poika kuvittelee muuttuvansa kalaksi ja uivansa pitkin kylmävetistä vuoristojokea ja aina valkoiselle laivalle asti. Siihen hänellä on aivan erityinen syy, sillä laivalla hän tapaa isänsä.

Poika kasvaa vartioasemalla vaarinsa kanssa. Hänen vanhempansa ovat eronneet, isä on työssä matruusina laivalla jossakin ja äiti mennyt kaupunkiin tehtaaseen töihin. Poikaa hävettää, että hänet on hylätty, mutta hyvätahtoista vaaria hän rakastaa. Mummi sen sijaan pitää häntä vieraana, vaikka mummi itse on vieras, vaarin toinen vaimo. He asuvat vartioasemalla kahden muun perheen kanssa. Lähistöllä ei ole ketään samanikäistä leikkikaveria. Naapuruston keskinäisillä riidoilla on vakavat ja surulliset seuraukset.

Tšingiz Aitmatov on sijoittanut romaaninsa Valkoinen laiva Kirgisian vuoristoon, Issyk-Kul -järven lähiseudulle. Elämä etenee verkalleen, kevään jälkeen tulee kesä ja syksy vaihtuu aikanaan talveksi. Poika pääsee kouluun ja saa sitä varten salkun. Kaikessa verkkaisuudessaan kirja on kiehtova. Kirjailija on mestari kuvaamaan henkilöidensä sisäistä maailmaa, ajatuksia ja tunteita, ja tässä teoksessa hän pukee taiturimaisesti sanoiksi lapsen ajattelun ja mielikuvituksen. 

Koillis-Kirgisian luonto näyttäytyy kirjassa kauniina, eristyneenä ja vähän villinä. Aitmatovin kirjoittaessa romaaninsa alue oli vielä Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta. Vaari ihmettelee nykyistä maailmanmenoa ja kertoo pojalle satua Sarvekkaasta hirviemosta, joka kauan sitten toi kirgiisien kansan Issyk-Kulin rantamille kaukaa Siperiasta. Kirjailijan rakkaus omaan kansaansa ja sen perinteisiin näkyy tässäkin kirjassa, kuten aikaisemmin lukemissani pienoisromaaneissa Džamilja ja Punahuivinen poppelini.

     Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva, 177 s.
     Kustantaja: Kansankulttuuri 1980 (4. painos; 1. p. 1972)
     Alkuperäinen: Белый пароход 1970 ; Suomentaja: Ulla-Liisa Heino
     Kansi: Raimo Myntti

KIRJA on omasta hyllystä, ostettu kirpputorilta.
MUUALLA kirja on luettu blogeissa Ensimmäinen ja Kirja-aitta.

HAASTEET
Osallistun kirjalla 3. klassikkohaasteeseen, jota emännöi Marile. Tälle kierrokselle suunnittelin lukevani jonkin neuvostoliittolaisen kirjailijan tuotantoa, ja pitkään luennassa oli Hiljaa virtaa Don. Kirjan yhteensä 1300 sivua jäivät vielä vaiheeseen, joten uusi kirjailijasuosikkini Tšingiz Aitmatov pääsi klassikkohaastekirjaksi.

Aikaisemmin luin
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen

Toiseenkin lukuhaasteeseen kirja sopii, ketjukolaajan aloittamaan Leningrad - Ost-Berlin -haasteeseen.

Tšingiz Aitmatov: Džamilja sekä Punahuivinen poppelini

"Kaikkein eniten minua hämmästytti, miten tulvillaan intohimoa ja murhetta itse sävelmä oli. En tiennyt, miksi sitä nimittää, enkä tiedä vieläkään, tai paremminkin en osaa määritellä - äänestäkö se vain johtui vai oliko vielä jotakin tärkeämpää, joka kohosi suoraan ihmissielusta ja joka kykeni herättämään toisessa ihmisessä niin suuren kiihtymyksen ja antamaan eloa kaikkein salaisimmille ajatuksille." (Džamilja)

Tšingiz Aitmatovin Džamiljaa on joku sanonut yhdeksi maailmankirjallisuuden kauneimmaksi rakkaustarinaksi. Sen kertoo taiteilija, joka muistelee aikaa, kun hän oli viisitoistavuotias poika kirgisialaisessa maalaiskylässä. Elettiin sota-aikaa, pojan vanhemmat veljet olivat rintamalla neuvostosotilaina, ja kertoja työskenteli kolhoosissa yhdessä naisten, vanhojen miesten ja sodasta palanneiden kanssa. 

Džamilja on hänen vanhimman veljensä vaimo, ja kertoja on häneen kiihkeästi rakastunut. Džamilja ja poika laitetaan ajamaan viljaa hevosilla kylästä asemalle yhdessä sodassa haavoittuneen Danijarin kanssa. Danijar on synkkä ja vaitelias mies, mutta kun hänet saadaan yhtenä yöllä arolla, kotiin palatessa, laulamaan, sekä Džamilja että poika tulevat sydänjuuriaan myöten kosketetuiksi. Jokin muuttuu heidän kummankin elämässä, molemmat päättävät seurata sielunsa intohimoa tavalla, jota perinteinen suku- ja kyläyhteisö ei hyväksy. Poika lähtee opiskelemaan taiteilijaksi, Džamilja taas seuraa rakkautta.

Kirgisialainen postimerkki: Džamilja
(Wikimedia)

Punahuivinen poppelini on romaani hurjapäisestä autonkuljettajasta Iljaksesta, joka matkallaan kohtaa kauniin, hoikan tytön, jota hän kutsuu punahuiviseksi poppelikseen. Tyttö, Asel, on valmistautumassa avioliittoon, jonka hänen vanhempansa ovat järjestäneet. Iljas rakastuu, nuoret karkaavat, saavat pojan. Hurjapäisyyttään Iljas joutuu onnettomuuteen, joka muuttaa häntä, hän ryhtyy juomaan, jättää vaimonsa ja lapsensa. Vuosia myöhemmin hän tulee järkiinsä ja toisen onnettomuuden seurauksena löytää vaimonsa, jota hän yhä kovasti rakastaa, mutta joka on jo toisen miehen vaimona. 

Pidin Džamiljasta ja Punahuivisesta poppelista todella paljon. Kumpikin kertoo rakkaudesta, monivivahteisista ihmissuhteista ja eettisistä valinnoista. Romaanit sijoittuvat kirgisialaisiin kyliin, joissa perinteinen suku- ja kyläyhteisö on vahva, mutta joihin on tullut uusi aikakausi. Kovalla työllä rakennetaan maata ja pyritään annettujen työtavoitteiden saavuttamiseen yhdessä. Sosialistisen realismin hengessä työtä ja ahkeruutta ihannoidaan. Paitsi naisen ja miehen välistä rakkautta kirjoissa kuvataan rakkautta isänmaahan.

"Komuz lauloi siitä, miten aurinko pian piiloutuu kukkuloiden taakse, sininen viileys virtaa äänettä yli maan ja siniharmaa maruna ja keltainen sulkaheinä huojuvat hiljaa punertavan tien varrella siitepölyä varistaen. Aro kuuntelee ratsastajaa ja miettii ja laulaa yhdessä hänen kanssaan ..." (Punahuivinen poppelini)

Tšingiz Aitmatovista tuli tämän kirjan ansiosta yksi suosikeistani. Hän kirjoittaa varsinkin luonnonkuvauksissaan runollisen kauniisti, mutta hän osaa kuvata myös ihmismielen liikkeitä herkästi ja psykologisen tarkasti. Hän luo tiiviin tunnelman, joka pitää lukijan jännitteessä. Luin melkein henkeä pidättäen, miten Iljaksen kävisi, kun hän lähti perävaunullisella kuorma-autolla ylittämään korkeaa vuorta, ja alkoi sataa lunta. Sama jännite kantoi koko Punahuivinen poppelini -romaanin yli: miten kävisi Iljaksen, miten kävisi Aselin, miten heidän poikansa, miten heidän rakkautensa. Kun ennakoin tätä kirjoitusta, mainitsin, että toisin blogiini kaksi Aitmatovin novellia. Nyt korjaan sanojani, sllä pidän näitä ennemminkin pienoisromaaneina kuin novelleina.    

Tšingiz Aitmatov (1928- 2008) on tunnetuin Kirgisian kirjailijoista. Hän syntyi Neuvostoliitossa ja kirjoitti sekä venäjäksi että kirgiisiksi. Džamilja julkaistiin Neuvostoliitossa ensimmäisen kerran 1958 ja suomeksi 1963 yhteisniteessä kirjailijan toisen pienoisromaanin, Punahuivinen poppelini, kanssa.

     Tšingiz Aitmatov: Džamilja; Punahuivinen poppelini, 210 s.
     Kustantaja: Kansankulttuuri 1977 (2. painos; 1. p. 1963)
     Alkuperäiset: Джамиля (1958); Тополёк мой в красной косынке (1961)
     Suomentaja: Esa Adrian
     Kansi: Aimo Taleva

KIRJA löytyi kirjaston varastosta päivänä, jolloin varasto oli auki yleisölle.

MUUALLA: blogissa Ensimmäinen Perttu Eemeli kirjoittaa perusteellisesti Džamiljasta sekä Aitmatovin toisesta romaanista, Valkoinen laiva. Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

HAASTEET: Leningrad - Ost-Berlin (Neuvostoliitto/T. Aitmatov) ja Kirjaherbario (poppeli).