Klassikkohaaste on taas täällä: luin siihen kirjallisuuden nobelistimme Frans Emil Sillanpään kirjoittaman romaanin Hurskas kurjuus. Se on ollut lukuaikeissa siitä asti, kun luin sen rinnakkaiskirjan Hiltu ja Ragnar. Nyt selvisi, miten ne ovat rinnakkaisia: Hurskas kurjuus kertoo Hiltun elämän alkuvaiheista ja kotoa lähdöstä sekä isälle tulleen kirjeen, jossa Hiltun kohtalo selviää. Hiltu ja Ragnar kuvaa, mitä Hiltulle tapahtui siinä välissä.
Hurskas kurjuus on kirja Hiltun isästä Jussista, se on oikeastaan fiktiivinen elämäkerta. Jussi syntyi talollisen poikana joskus ennen vuotta 1860. Pahaksi onneksi isä ei hallinnut talonpitoa eikä äiti sen paremmin, ja kun isä nälkävuonna kuoli, jouduttiin Nikkilän talo myymään hänen velkojensa maksuksi. Nikkilän Jussista tuli Tuorilan Jussi, kun hän sijoittui sukulaistaloon toiselle paikkakunnalle. Toivolan Jussiksi miestä kutsuttiin, kun hän akottui ja sai metsäkulmalta töllin perheensä asuttavaksi.
Elämä oli puutteenalaista, huonona vuotena nälkääkin nähtiin, ja taksvärkit oli tehtävä Pirjolaan, jonka mailla Toivolan torppa sijaitsi. Metsätöistä Jussi sai lisäansiota ja onnistui Jussi hankkimaan hevosen ja lehmänkin. Olojen parantuessa Jussista tuli ensin Juha ja sitten Janne. Samalla tavalla Jannesta tuli taas Juha ja viimeksi Jussi. Hienosti, pienin vivahteinkin, Sillanpää ilmaisee Jussin elintason vaiheita ja elämän kurjuuden tilaa. Jokainen perheenjäsenen kuolemakin vähentää kurjuuden taakkaa, kun on yksi suu taas vähemmän ruokittavana.
Jossain vaiheessa Jussin ja Riinan jo omilleen lähtenyt poika alkaa tilata Jussille Kansan lehteä, ja siitä Jussi saa aiheen paasata temokraatti-aatetta, milloin lähtee kylälle käymään. Aatteen kanssa on vähän niin ja näin, vaikka köyhälistön sorron Jussi on omassa nahassaan saanut tuntea, mutta vaimon kuoltua elämä korvessa on yksinäistä, ja kaartissa on seuraa ja mukava paasata.
Paitsi torpparielämän huono-osaisuutta Sillanpää kuvaa taidolla mökinmiehen ajatuksia ja väsymistä. Sotaan joutuminen on kovasti sattumanvaraista ja motivaatio siihen on mitä on. Ei Jussi kenellekään pahaa tehnyt, mutta etsi seuraa sieltä ja sattui sellaiselle paikalle ja sellaiseen tilanteeseen, mitä rikollisena pidettiin. Jussin elämä päättyi teloitukseen.
Hurskas kurjuus on vaikuttava romaani sisällissodan syttymisestä ja siihen johtaneista tekijöistä maaseutuyhteisössä, mutta ennen kaikkea kuvaus yhden ihmisen sattumanvaraisesta tempautumisesta sen rattaisiin. Niin kuin muissakin teoksissaan Sillanpää on vertaansa vailla tavallisten maaseudun eläjien ajatusten sanoittajana ja heidän olosuhteidensa kuvaajana.
F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus. Teoksessa F.E. Sillanpään Kootut teokset 2 :
Hurskas kurjuus ja kansalaissodan kirjoitukset, s. 39-215.
Kustantaja: Otava 1988 (romaanin julkaisuvuosi 1919)
Kansi ja kuvat: Ulla Rantanen
KIRJA on laina kirjastosta.
MUUALLA kirjasta Anna, Jokke, Ylen 101 kirjaa (vuoden 1919 kirja), jossa on myös linkki e-kirjaan.
HAASTEET:
Klassikkohaaste 5, jota isännöi Tuomas Tekstiluola-blogissa. Haasteen koosteeseen pääsee tästä linkistä.
Aikaisemmin luettuja klassikkoja:
Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
100 suomalaista kirjaa (no 51); Helmet 2017 -lukuhaaste (43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään); 1918-haaste
Kirjamaailman tunnetuin Tiina taitaa olla Anni Polvan luoma Tiina-sarjan nimihenkilö. Useat tyttösukupolvet ovat lukeneet Tiina-kirjoja, niistä on otettu lukuisia uusintapainoksia. Mikä siis sopivampi teos naistenviikon Tiinan päivänä kuin yksi sarjan kirjoista, järjestyksessä 26. kirja, Älä itke, Tiina.
Kirjan nimen perusteella en olisi arvannut Tiinan itkun syytä. Omia hankaluuksiaan Tiina ei helposti itke, mutta muiden vaivoja ja onnettomuuksia kyllä, ellei hän voi asiassa auttaa. Nyt itkun aiheena on Tinttamari ja hänellä epäilty sokeritauti, millä nimellä diabetestä ennen kutsuttiin. Tinttamaria tutkitaan sairaalassa pari viikkoa, ja epäilyt osoittautuvat todeksi. Kaiken keskellä Tiina ja Juha viettävät viikon Tiinan mummolassa.
Selvästi tämän kirjan teema on lapsen sairastuminen sokeritautiin, sen oireiden ilmaantumisesta sairaalan tutkimuksiin ja diagnoosin jälkeisiin hoitotoimenpiteisiin. Juha ja Tiina selittävät pihan lapsille, millainen sairaus Tinttamarilla on ja mitä se vaikuttaa syömisiin ja muuhun elämään. Tärkeä aihe, ja kirja tarjoaakin sekä vertaistukea samaa sairautta poteville lapsille että tietoa siitä heille, joiden ystävällä tai koulukaverilla on saatettu todeta diabetes.
Tiina joutuu todella koville omantuntonsa kanssa. Usein hän on juossut Juhan kanssa piiloon tai karkuun ja jättänyt Tinttamarin kotiin tai pihalla. Ja juuri ennen sairauden toteamista Tinttamari juoksee itsensä aivan läkähdyksiin pysyäkseen Tiinan ja Juhan vauhdissa. Syyllisyys kalvaa Tiinaa, itku siinä tulee, ja pelko siitä, että Tinttamari kuolee. Onneksi mummo osaa selittää asiat oikein päin. Vierailut sairaalassa Tinttamarin luona saavat Tiinan haaveilemaan sairaanhoitajan ammatista.
Edellinen Tiina-kirja on Tiina etsii juuriaan (no 25). Kaikkiaan tiinoja julkaistiin 29. Omassa sarjan läpi lukemisessani lähestyn sarjan loppupäätä.
Anni Polva: Älä itke, Tiina, 139 s.
Kustantaja: Karisto 1999, 8. painos (1. painos 1983)
KIRJAN löysin kirjastosta.
MUUALLA: Olen lukenut ja luen edelleen -blogi.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 50) - olen haasteen puolivälissä!
Tänään päättyy naistenviikko ja Tuijatan Naistenviikkolukuhaaste. Kiitos Tuijalle haasteen emännöinnistä! Osallistun siihen neljällä kirjoituksella, joista kolme on lukemistani suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoista. Tässä vielä linkit blogikirjoituksiin:
18.7. Naisten aakkoset: O
19.7. Terttu Autere: Kuolema Eedenissä
21.7. Jenni Linturi: Malmi, 1917
24.7. Anni Polva: Älä itke, Tiina
Jennin päivänä Jenni Linturin romaani Malmi, 1917. Se vie nimensä mukaisesti vuoteen 1917, kuukausiin ennen Suomen itsenäistymistä, ja tapahtumiin silloisen Helsingin pitäjän Malminkylässä. Ruotsinkielisten tilallisten ja suomenkielisten työmiesten ja mäkitupalaisten välit huononevat. Nälkäinen, työtön tai lakkoileva työväki käy ryöstelemässä maata viljelevien ruoka-aitoissa ja nämä tarttuvat aseisiin puolustaakseen oman käden oikeudella kotiaan ja omaisuuttaan.
Malmi, 17 sykkii aikansa sekasortoa. Lakkautetut poliisivoimat korvaa miliisi, niin tilalliset kuin punakaartikin onnistuvat hankkimaan aseita, syksyn pimeinä öinä väijytään ja lähdetään kostoretkille. Joku saa surmansa taistelun tuoksinassa, toinen teloittaa kaartilaisia Tattarinsuolla ja hänet itsensä tuomitaan pikaisessa oikeudenkäynnissä kuolemaan teloittamalla.
Sisällissotaa edeltävissä Malmin väkivaltaisuuksissa ei kuitenkaan viivytä, ne ovat taustaa niille valinnoille, joita kirjan henkilöt joutuvat tekemään, niille haluille, joita heillä on. Jenni Linturi tuo kirjansa etualalle kahden perheen nuoret. Ruotsinkielisen Karlqvistin tilan tyttäret ovat menettäneet äitinsä. Vanhemmalla heistä, Ingeborgilla, on vain yksi halu elämässään: hän haluaa näyttelijäksi. Isä ei halua kuulla siitä edes puhuttavan, mutta Ingeboorgilla on keinonsa. Helsinkiin pääsee, kun menee konekirjoituskouluun. Teatteriin pääsee, kun sinne etsitään kukkien myyjiä. Ja teatterin seinien sisällä voikin sitten itse vaikuttaa kohtaloonsa.
Kotiin Malmille jää Lettu. Hän ystävystyy paikkakunnalle Hämeestä muuttavan apulaisnimismiehen poikien kanssa. Varsinkin keskimmäinen heistä, Oiva, huomaa Letun heti saavuttuaan. Nuoret tutustuvat, sanailevat, ja pian Lettukin tietää, mitä hän haluaa.
Nuoret joutuvat kukin valitsemaan puolensa, tarttumaan aseisiin, sitomaan nauhan käsivarteensa. Joku tekee sen taistelunhalusta, joku miellyyttääkseen jotakuta toista, joku vain siksi, ettei ole päättänyt, mitä elämältä haluaa. Kaikki oppivat, ettei elämää voi määräillä eikä se aina anna, mitä siltä kaikkein eniten haluaa ja päättää saada. Koska elämä on.
Jenni Linturi kirjoittaa ihan omanlaisellaan tyylillä, se toisaalta kiehtoo ja kietoo lyhyillä lauseillaan tarinan imuun. Samalla rivien väliin jäävä toimi etäännyttävästi enkä päässyt ketään henkilöistä lähelle. Aikakauden sekasortoisiin oloihin, järjestyksen hupenemiseen, tuo ote sopiikin. Kirja on taitavan kirjoittajan työtä, ja saattaisi ansaita uusintaluvun jonkin ajan päästä. Se saa minut myös kiinnostumaan Linturin muista teoksista.
Syksyn 1917 levottomuudet toivat mieleen aikaisemmin tänä vuonna lukemani Timo Saarron dekkarin Kuoleman kuukausi, Tattarisuolla tapahtunut taas Aki Ollikaisen romaanin Musta satu, jossa viitataan sisällissotaan ja punakaartiin.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA: Amman lukuhetki, Kulttuuri kukoistaa, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Täällä toisen tähden alla
HAASTEET: Osallistun kirjalla Tuijatan aloittamaan Naistenviikkohaasteeseen kirjailijan nimipäivänä.
100 suomalaista kirjaa (no 49); 1918-haaste.
Jenni Linturi: Malmi 1917, 206 s.
Kustantaja: Teos 2013
Terttu Autereen dekkarit ovat kepeää ja harmitonta luettavaa, ja niissä viehättää vanhan ajan elämä ja tapakulttuuri. Tämä Kuolema Eedenissä on lisäksi oiva valinta kesäiseen riippumattoon tai rannalle, sillä siinä vietetään lomaa kesäparatiisissa 30-luvun lopun malliin.
Eeden on täysihoitola meren tuntumassa. Jostain syystä olin saanut päähäni, että se sijaitsee Hangossa, ja se mielle minulla oli jo ennen edelliseni, oikeasti Hankoon sijoittuvan Pertti Lassilan kirjan, lukemista. Rikoskirjassa tapahtuu tietysti murha, ja ensimmäisen kerran Hanko-mielle alkoi säröillä, kun ruumis vietiin tutkittavaksi Viipuriin. Hyvänen aika, miksi Viipuriin? Olisihan siinä ollut Helsinkikin matkan varrella! Vaan ei ollut, kirja itse ei kerro paikkakunnan nimeä, mutta tässä sitä pääsee jo aika lähelle:
"Se on pienenpuoleinen täysihoitola, tämä Eeden. Siinä on vain kymmenkunta vierashuonetta ja palveluskunnan huoneet. Täysihoitolan omistaa rouva Pekonen, mutta hän ei itse asu Eedenissä. Nämä täkäläiset täysihoitolat, niin kuin tämä Eedenkin, ovat toiminnassa vain kesän ajan, yleensä ne suljetaan heti syyskuun alussa. Rakennukset ovat vanhoja Pietarin rikkaiden kesähuviloita, jääneet isännittä ja joutuneet uusille omistajille."
Paikallinen konstaapeli Pasanen siinä esittelee Eedeniä lääninrikosetsivä Juhani Kuikalle. Hänet hälytetään paikalle sen jälkeen, kun keittiöapulainen Onerva Ojala on löytänyt yhden vakinaisista vieraista, kirjailija Armas Laesteen, kuolleena huoneestaan. Onerva ja etsivä Kuikka ovatkin tuttuja Autereen edellisestä poliisiromaanista Kuka murhasikaan rouva Holmin? Siinä Onerva työskenteli pikkukaupungissa äidinkielenopettajan sijaisena. Nyt on kesä ja loma, ja Onerva täyttelee hakemuksia opettajan paikkoihin tulevalle lukuvuodelle samalla, kun hän on kesätyössä tätinsä, Eedenin keittäjän Hilma Karhun, apuna.
Kuolema Eedenissä on kodikas dekkari (cozy mystery), jossa kaikkia täysihoitolan vieraita ja palvelusväkeä kuulustellaan ja useimpia epäillään, ainakin hetken. Poliisitutkinnan lomassa vieraat uivat meressä, ruskettuvat rannalla, käyvät katsomassa nähtävyyksia tai viettävät iltaa kasinolla tai jossain muussa huvipaikassa.
Kutkuttavinta romaanissa on, kun etsivä Kuikka värvää Onerva Ojalan auttamaan tutkimuksissa, onhan tämä äidinkielenopettaja. Hänen tehtävänsä on lukea Armas Laesteen neljä romaania, jotka löytyvät Eedenin hyllystä, ja etsiä niistä jotain motiivia tapahtuneelle, kun muuten ei tunnu löytyvän mitään. Yksi kirjoista osoittautuu avainromaaniksi, johon yksi täysihoitolan vieraista liittyy. Loppuratkaisua aloin uumoilla ennen syyllisen paljastumista, mutta se ei vähentänyt kirjan kiinnostavuutta. Tekijävaihtoehtoja punnitaan kunnon arvoitusdekkarin hengessä. Se ja täysihoitolan henkilögalleria sekä nostalginen tunnelma ja kesäinen kiireettömyys viehättävät.
KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA: Amman lukuhetki ("tämän kesän täydellisin kesäkirja"), Lukupätkä ("mainiota ajankuvausta"), Satuilualusta ("murhaa ratkotaan psykologisesti Agatha Christien hengessä"), Tuulevin lukublogi ("sujuva ja juonikas").
HAASTEET: Osallistun kirjalla Naistenviikkohaasteeseen, joka löytyy Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista. Kuolema Eedenissä on naiskirjailijan kirjoittama kirja ja siinä on poliisin kanssa rikosta ratkaisemassa nainen, joskin ihan siviilinä, mutta etsivä Kuikan mukaan tuohon aikaan ei rikospoliisissa ollut yhtään naista työssä.
100 suomalaista kirjaa (no 48).
Aistittavat kirjat -lukuhaaste (makuaisti), sillä täysihoitolassa syödään runsaita, maittavia aterioita. Kirjassa kerrotaan useista ruokalajeista, niiden valmistamisesta ja syömisestä. Löytyypä kirjan lopusta muutama keittäjä Hilma Karhun reseptikin, tomaattikeittoa, tallimestarin kiisseliä, munakastike kalalle. Tämän lähemmäs lukemisen makuaistimusta en taida päästä pureskelematta kirjan sivuja!
Terttu Autere: Kuolema Eedenissä, 315 s.
Kustantaja: Karisto 2016
Naisten viikon alkajaisiksi Naisten aakkoset eli Tarukirjan haaste, jossa esitellään suosikkikirjailijoita ja muita kulttuurin edustajia - aakkosjärjestyksessä. Nyt on vuorossa O-kirjain ja "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."
1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
O-kirjain osoittautuu hankalaksi. Syynä on kaiketi se, että O:lla alkavia naisten etunimiä ei ole viljalti ja toiseksi se, etten ole tainnut lukea kuin yhden novellin kirjailijalta, jonka sukunimi alkaa O:lla. Nostan suosikikseni Orvokki Aution, jonka trilogian ensimmäisestä osasta Viistotaival pidin kovasti. Vakaista aikeista huolimatta en ole vielä jatkanut sukutarinaa toiseen osaan. Ehkä nyt kesällä.
2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Minusta näyttelijä Kati Outinen on tehnyt hienoja, persoonallisia roolitöitä kotimaisissa elokuvissa.
3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?
Luin Novellimaratonilla yhden Joyce Carol Oatesin novellin, josta pidin, joten haluaisin tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.
Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.
Aakkoset tähän asti:
A Apple Pie K Knelt for It
B Bit It L Longed for It
C Cut It M Mourned for It
D Dealt It N Nodded for It
Minulta on jäänyt Pertti Lassilan aiemmat kirjat lukematta. Toinen niistä, Armain aika, oli vuoden 2015 Finlandia-ehdokas. Nyt kun olen laskenut käsistäni hänen uusimpansa, tekee kovasti mieli tarttua noihin vanhempiinkin.
Pidin Lassilan Kesän kerran mentyä -romaanista paljon. Kovin viihteellinen tai onnellinen kirja se ei ole, pääosassa siinä ovat naiset, jotka kohtaavat ja menettävät miehet, mutta eivät kovasti sure heitä. Sen sijaan lapsen espanjantautiin menehtynyt äiti on suruna ja kaipauksena läsnä kaikissa niissä paikoissa, missä äitikin eli ja liikkui, vaikkei hänen kasvojaan muista kuin valokuvasta.
Lassilan romaanissa pääosassa on Hangon kaupunki ja aika. Hangossa eletään kaksi kesää. Ensimmäinen niistä on Elsan kesä 1916, jolloin hän kohtaa Einarin. Yhdessä katsottu elokuva, ravintolailta ja pienessä ullakkokamarissa vietetty yö. Perämies lähtee laivalleen ja maailman merille. Seuraavana keväänä syntyy Taimi. Tyttö varttuu äitinsä ilona ja silmäteränä kaksivuotiaaksi, silloin espanjantauti vie äidin, ja Taimista pitää huolta äidin sisar, Aino-täti.
Kesällä 1939 Taimi palaa Hankoon Helsingistä, missä hän on opiskellut ensimmäisen lukuvuoden kätilöksi. Kesäiset päivät ovat tuttuja ja leppoisia, hiekkarannat hehkuvat auringossa, tuuli humisee männiköissä ja meri sädehtii. Taimi tutustuu lakia opiskelevaan Eeroon pursiseuran rapuillallisilla, ja nuoret alkavat tapailla. Opiskelujen taas alettua tapaamiset jatkuvat Helsingissä, kunnes nuori mies saa kutsun linnoitustöihin Kannakselle. Talvisodasta selvitään, mutta Hanko menetetään vuokra-alueeksi Neuvostoliitolle.
Pertti Lassilan kirjassa tapahtumat etenevät verkkaisesti, rakkautta ja rakastumista ajatellaan, mutta liittyminen miehiin on ohimenevää, jotenkin asiaan kuuluvaa ja kiinnostavaa, mutta ei vakavaa. Kirjan naiset, Elsa ja Taimi ja Aino, elävät tätä hetkeä, ja sodat ovat jossain taustalla. Kirjan tärkein elementti on aika, se kuluu hitaasti, mutta on lyhyt.
Kesän kerran mentyä on kieleltään upeaa luettavaa. Erityisesti aikaan ja sen kulumiseen liittyvät aforisminomaiset vastakohtaisuudet kiehtovat ja saavat maistelemaan lauseita uudemmankin kerran.
"Illansuussa oli aika lähteä paluumatkalle. Aurinko oli taivaanrannassa läntisellä merellä ja vene liukui mainingeissa, jotka vaelsivat kirkaspintaisina mistään tulematta, minnekään menemättä. Taimi nojautui partaaseen ja utuiset ajatukset keinuivat hänen mielessään mutta hän ei tahtonut tarttua niihin eikä miettiä niitä. Illan rusko tanssi aalloilla kuin haikean laulun sävel ja aika, joka Taimin mielessä saaressa oli seisahtanut, yhtyi meren liikkeeseen. Ensimmäistä kertaa Taimi ajatteli, että hän itsekin joskus haihtuisi kuin päättyvän kesän päivä, mutta alati vaihtuva ja silti sama aika jäisi, kun häntä ei olisi." (s. 96-97)
"Aika on kuin ihminen, joka ei anna rauhaa vaan puuttuu töykeästi asioihin. Sen kanssa täytyy silti oppia elämään. Muistin julmuus ja lempeys on siinä, että se, mikä paljon merkitsi, ei katoa, vaikka on poissa." (s. 107)
Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä, 188 s.
Kustantaja: Teos 2017
Ulkoasu: Camilla Pentti
KIRJA löytyi kirjaston uutuushyllyltä.
MUUALLA: Kirjasta kirjaan -blogissa.
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 47)
Reilu sata vuotta sitten Suomeen tuotiin noin 3000 kiinalaista vierastyöläistä. Syyskesällä 1916 oltiin keskellä maailmansotaa, ja Venäjä halusi vahvistaa Pietarin turvallisuutta linnoittamalla Helsingin saksalaisten maihinnousun varalta. Työvoimaa tarvittiin lisää, ja niinpä Kaukoidästäkin tuotiin tuhansia miehiä raivaamaan metsää linnoitustöiden alta. Kiinalaiset työskentelivät Helsingin ympärillä Espoossa, Kauniaisissa, Helsingin maalaiskunnassa (nykyinen Vantaa) ja Sipoossa. Jo seuraavana vuonna kiinalaiset lähetettiin pois Suomesta.
Näihin historiallisiin tapahtumiin Raili Mikkanen sijoittaa romaaninsa Laulu Punaisesta huoneesta. Se on kertomus suomalaisesta Annikasta ja kiinalaisesta Yaosta, jotka kohtaavat, tutustuvat ja rakastuvat. Heidän polkunsa kuitenkin eroavat, kun viimeiset kiinalaiset lähetetään Pietarin kautta takaisin Kiinaan. Eron ei kuitenkaan ole tarkoitus olla pysyvä.
Annika asuu yksin kotonaan, isä on kuollut, äiti hoidettavana Hyvinkäällä parantolassa. Äidin mentyä hoitoon Annika on toimeton, miettii opiskelun aloittamista yliopistossa ja työn hakemista ja käveleskelee hämärässä metsässä. Yhtäkkiä hän kohtaa ihmisen, joka näyttää erilaiselta, mutta sen sijaan, että pakenisi, Annika alkaakin puhella Yaon kanssa. Tämä toimii kiinalaisten tulkkina työmiesten ja heitä valvovien venäläisten kasakoiden välillä, ja venäjästä tulee Annikan ja Yaon yhteinen kieli.
Suomalaiset pelkäävät kiinalaisia, sillä he ovat enimmäkseen vangittuja rikollisia, joille on annettu mahdollisuus joko istua venäläisessä vankilassa pitkä tuomionsa loppuun tai lähteä kauas Suomeen linnoitustöihin ja sen jälkeen päästä vapaaksi. Siihen on Yaokin tarttunut, sillä hänet oli tuomittu rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt. Suomen kylmässä talvessa ja huonoissa majoitusoloissa monet kiinalaiset ryöstelevät ja tekevät muita rikoksia, jopa murhaavat. Siksi Annikan ja Yaon heräävä ja kasvava ystävyys on ehdottomasti pidettävä salassa. He tapaavat sunnuntaisin, Annika antaa ruokaa ja isävainajansa vaatteita palelevalle kiinalaistulkille, ja löytyypä isän kirjastosta jokunen venäjänkielinen kirjakin lukeneelle miehelle.
Tapaamisten aikana Annika ja Yao päättävät alkaa kertoa toisilleen jostain oman maansa kirjasta. He uskovat, että siten he tutustuvat toistensa kotimaihin ja sen ihmisiin parhaiten. Yao valitsee jaettavaksi kiinalaisen tarinan Punaisen huoneen uni ja Annika suomalaisen paljon kohutun Johannes Linnankosken romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Kumpikin odottaa salaisia tapaamisia ja keskusteluja malttamattomana, vähitellen he alkavat koskettaa toistensa sydämiä herkällä ja kauniilla tavalla. Yaon vierailut on kuitenkin huomattu, eikä naapurusto katso Annikaa enää hyvällä.
Raili Mikkanen rakentaa kertomuksensa kauniisti ja viipyillen. Hän kertoo kiinalaisten vierastyöläisten karuista oloista Yaon kautta ja heidän tekemistään rikoksista ihmisten puheina ja sanomalehtiuutisina. Annika ajattelee paljon, miettii oman toimintansa epäsovinnaisuutta, tunteittensa heräämistä, tulevaisuutta. Yao kirjoittaa mielikuvituskirjeitä äidilleen Kiinaan, sillä oikeiden kirjeiden kirjoittaminen tai lähettäminen on mahdotonta. Mikään toimintaromaani teos ei ole, mutta se avaa yhden mahdollisen ja mielenkiintoisen ikkunan Suomen historian vaiettuun vaiheeseen. Annikan pohdintojen kautta lukija saa kurkistaa viime vuosisadan alun nuoren ylioppilaan mieleen: mikä on elämässä naiselle mahdollista, mikä sallittua. Jotain omaksi itsekseen kasvamistakin Annikan kehityksessä on.
Pidin kirjan liittymisestä vaiettuihin historiallisiin tapahtumiin sekä kirjan intertekstuaalisuudesta. Myös kieleltään kirja on sujuvaa ja hienoa luettavaa. Raili Mikkanen on kirjoittanut useita kirjoja historiallisista henkilöistä, ja tämä romaani houkuttelee tarttumaan muihinkin hänen romaaneihinsa. Aikaisemmin olen lukenut kirjailijan viehättävän neliosaisen nuortenromaanisarjan Noitavainojen aikaan, jonka aloittaa Kahdentoista vala.
Raili Mikkanen: Laulu Punaisesta huoneesta, 272 s.
Kustantaja: Minerva 2012 Kansi: Päivi Veijalainen
KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirjan ovat lukeneet ainakin Leena Lumi ja Morre. Taustaa ja aikalaiskertomuksia linnoitustöistä yleensä ja niihin tuoduista kiinalaisista löytyy Ylen Elävästä arkistosta.
HAASTEET: Muuttoliikkeessä-lukuhaaste, koska kirjan aiheena on Suomeen 1916 tuodut kiinalaiset vierastyöläiset; 100 suomalaista kirjaa (no 46).
Naisten aakkosissa olen päässyt N-kirjaimeen. Tarukirjan haasteessa toiset kirjaimet ovat helpompia ja toiset vaikeampia, jotkin lähes mahdottomia. Tähän asti on kuitenkin aina löytynyt jotain, kun olen etsinyt "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."
1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
Mieleeni ei tule yhtään sellaista naiskirjailijasuosikkia, jolta olisin lukenut enemmän kuin yhden kirjan ja jonka nimi alkaa N-kirjaimella, joten nimeän suosikikseni Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta -teoksen perusteella. Näin siitä kirjoitin: Inka Nousiaisen pienoisromaani valloitti minut, pidin kovasti sen tarinasta ja kauniista kielestä.
2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Tietäisimmekö, miltä joulutontut näyttävät, ellei ruotsalainen Jenny Nyström (1854-1946) olisi sitä meille korteissaan näyttänyt? Ainakin Wikipedia on sitä mieltä, että hän on luonut pohjoismaisen kuvallisen tonttuhahmon. Wikimediassa hänen joulutonttujaan on näytillä hyvä valikoima.
3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?
Pidin Juuli Niemen runokokelmasta Tuhat tytärtä, ja haluan tutustua hänen muihinkin teoksiinsa. Viime vuonna hänen romaaninsa Et kävele yksin sai lasten ja nuorten kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.
Aakkoset tähän asti:
A Apple Pie K Knelt for It
B Bit It L Longed for It
C Cut It M Mourned for It
D Dealt It
Klassikkohaaste 5, jota isännöi Tuomas Tekstiluola-blogissa. Haasteen koosteeseen pääsee tästä linkistä.
