Koira 'pelastustehtävissä' ;-)

Koira pelasti mieheni vedestä muutaman päivän sisällä kolmesti. Hienoa sinänsä. Mies tosin osaa uida mielestänsä (ja minunkin mielestäni) ihan kelpoisesti, eikä nyt välttämättä tarvitsisi pelastamista :-) Koira on kuitenkin eri mieltä. Kun pelastamisista ei tullut loppua, kuvasin tietenkin yhden pelastusoperaation ikään kuin muistoksi näistä uimareissuista...

Tällä kertaa koira tuli yllätetyksi. Se oli laiturilla, kun huomasi mieheni lähtevän uimaan. Tavallisesti se seurailee vierellä kahlaamisesta lähtien. Nyt tuli hätä ja piti haukkua kovasti. Sitten se rynnisti rantaan päin ja lähempänä rantaa loikkasi laiturilta veteen miestä pelastamaan.

Ihan täysillä uimaan vain perään. Onneksi turkki on vielä kesäleikkauksen jäljiltä tavallista lyhyempi ja siten myös kevyempi.

Niin kauan se ui, että pääsi miehen luo, yhtään aikaisemmin ei luovuttanut. Miehen rauhoittavat jutustelut eivät hidastaneet menoa millään lailla.

Ja siinä se sitten oli. Heti, kun mies osoitti rannalle paluun merkkejä, koira kääntyi rivakasti kohti rantaa. Tuon verran se sentään mieheni selviytymistaitoihin luottaa ;-)

Minä pääsin pulahtamaan uimassa ilman koiran pelastusoperaatiota. Mies nimittäin piteli rannalla sylissään kovasti pyristelevää koiraa ja sai sen pysymään poissa vedestä ;-) Viime vuonna koira lähti soutuveneen perään samalla määrätietoisuudella...

Tajutonta palelemista - ja kannatti kuitenkin :-)

Tämän illan piti olla rauhallista valokuvien läpikäymistä ja blogiin kirjoittelua. Vaan pilviverhoon tuli reikä ja pilvetkin lakkasivat satamasta. Siinähän ei sitten voinut enää mitään muuta kuin kiltisti tallustella lintutornille ;-)

Tornilla oli kylmä, vaikka pysäköintipaikalla olikin lämmin. Tuuli puhalsi kuulemma koillisesta. Siis käytännössä pohjoisesta, jos hieman oiotaan. Kylmää oli. Mutta kurkipari tepasteli rannalla hieman kauempana eikä niitä voinut olla seuraamatta, vaikka vaatetus osoittautui perin alakanttiin arvioiduksi. Vilu muuttui rehelliseksi paleluksi ja sittemmin jäisiksi sormiksi ihan kohmettumiseen ja tunnottomuuteen asti. Eipä tullut mieleen ottaa hanskoja kesäkuussa eteläisen Suomen lintutornille mukaan. Olisi pitänyt.

Mutta hyinen palelu ja hytinässä odottelu oli palkitsevaa. Olen tänä iltana asentanut kuvankäsittelyohjelmani toiselle koneelle ja törmännyt perin tyhmiin oletusasetuksiin, joiden purkaminen on ollut helppoa, kun vihdoin on löytänyt, mistä kiikastaa ja miten kiikastus korjataan. Aikaa on palanut ja kuvia on pitänyt käsitellä kahdesti. Ensi väärillä asetuksilla ja sitten uudelleen niillä oikeilla (toivottavasti).

Kolme kuvaa kertokoon kolme tuhatta sanaa ja hitusen siitä upeasta fiiliksestä, jossa tornilla täpinöin. Luonto on vaan niin upeaa ja ihmeellistä...