Tyhypäivää taiteellisissa merkeissä ja Kummakiven profiilia

Tänään töissä oli tyhypäivä eli keskityttiin työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Aloitimme aamupalalla, osallistuimme visailuun ja siirryimme Ateneumiin opastetulle kierrokselle. Oma taidetuntemukseni ja -osaamiseni on pahasti pakkasen puolella, joten päivä tarjoili paljon uutta.

Maantie Hämeessä / Helteinen kesäpäivä -maalaus ilahdutti minua, sillä löysin siitä paljon yhtäläisyyksiä valokuviin samoin kuin asuinseutuni historiaan. Tämän taulun oli tehnyt Werner Holmberg (1830-1860).

Minulla on musiikkiluokkalaisena ollut kuvaamataitoa koulussa vain viidennelle luokalle ja siltäkin ajalta opettajien palaute oli melkoisen lannistavaa, välillä myös julkista. Kaikkea ei vain voi osata. Onneksi tämä osaamattomuus ei mitenkään murtanut henkistä selkärankaani. Kammoni kuvaamataiteita kohtaan toki kasvoi aika äärimmilleen ja olen löytänyt itseni piirtämässä ja maalaamassa vain lasten ollessa pieniä heidän seuranaan ja 'esimerkkinään'.

Nämä (näyttelyn) maalaukset on tyypillisesti maalattu sisätiloissa kaukanakin itse kohteesta. Siksi maalaus ei aina ole ihan pelkästään realistinen. Tässä maalauksessa huomioni kiinnittyi heti kärryjen vasemman puoleisten renkaiden jälkiin. Jos ne olisivat aitoja, kärry olisi osunut vasemmalla olevaan isoon kiveen aika väistämättä. Tai väistämisestä huolimatta 😂.

Taidekierroksen ja lounaan jälkeen suuntasimme tekemään taidetta ihan itse. Ohjelmassa oli akryylimaaleilla maalaamista Paints and Friends -työpajaan. Uteliaisuuden ja puolikauhistuneisuuden sekaisin tuntein odotin tätä osuutta. Maalaaminen on ehdottomasti ja isosti epämukavuusaluettani. Toisaalta tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus heittäytyä kokeilemaan.

Opastus oli ihanaa. Mutta alkuun pääseminen oli minulla vaikeaa. Kaikilla muilla taisi olla jo noin puoli taulua alustettuna, kun minä vielä vetelin varovaisia viivoja lyijykynällä kanvaasille ja pyyhekumilla kumitin ne parhaan taitoni mukaan pois. Heittäytyminen oli todella, todella vaikeaa minulle, pelkäsin jo jääväni lähtökuoppiin. Jostain kuitenkin keräsin rohkeuden ja puolihulluuden ja ryhdyin toimeen.

Itseni ylittäminen, epämukavuusalueelle heittäytyminen ja kritiikin unohtaminen itseilmaisun (vaikkakin osaamattoman) tieltä olivat suuret voittoni ja saavutukseni. En ymmärrä maalaustekniikoista vieläkään mitään, mutta nähtävästi akryylimaalauksessa sivellin kannattaa kuivata ennen uudelleen maalausta. Heti tuli vähemmän itkuraitoja 👍.

Oman maalauksensa olisi saanut ottaa mukaan tai jättää sinne kuivumaan ja hakea myöhemmin. Minä otin kuvat omasta taiteestani enkä lähtenyt raahaamaan tekelettäni kotiin. Olen ylpeä heittäytymisestäni ja rohkeudestani. Meidän kodistamme kuitenkin karsitaan tavaraa, ei hankita lisää kuin pakon edessä. Hieno harjoitusmaalaus jää minulle siis valokuvana ja se on hyvä niin.

Tässä touhuni tulos. Mahdottomasti opin sekä maalaamisesta että itsestäni. Aiheena piti olla jokin kasvi. Minun kasvini oli tuollainen mielikuvitusjättimarja. Syksyä eletään ja ilta on ajankohta.

Kiitos Marialle ja Juhalle päivän organisoimisesta ja suunnittelusta! Tuli taas eteen kaikkea kivaa, mitä itsekseen ei tulisi tehtyä 🥰.

Syyslomareissulta pari kuvaa Kummakiveltä Ruokolahdelta. Pysäköintipaikka löytyy nykyisin helposti ja siellä on jopa opastintaulu.

Kummakivi on hauska ilmestys ja melkoisen iso.

Tässä vieressä mies ja koira vähän niin kuin mittasuhteina.

Tässä näkyy koira toisesta kuvakulmasta (alhaalla oikealla). Iso kivi siis.

Jääkauden jäämiä tämäkin. Monet ovat yrittäneet siirtää kiveä, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut. Oli elämys tämäkin 👍.

Ihanaa loppuviikkoa sinulle!