Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Viikonloppu sienestämässä ja virkkaamassa patiolla

Olen päässyt sienestämisen kanssa aiempaa parempaan tasapainoon. Se ei tarkoita sitä, etten raahaisi metsistä edelleen kori- ja pussikaupalla kotiin. Olen pistänyt osan sienistä myyntiin, mikä on itse asiassa aivan mahdottoman paljon helpompaa kuin kysellä kerta kerran jälkeen ystäviltä ja tutuilta, kenelle kelpaisi kasa kantarelleja (tyrkyttäminen on niin tylsää ja noloa, etenkin muutamien kieltäytymisten jälkeen). Eihän tuolla myynnillä rikastu, muttei se ole tarkoituskaan. Pyydän edullista hintaa, mutta siivoan sienet taiten, pakkaan ne huolella niin, että ne ovat mahdollisimman hyvin turvassa kolhuilta ja niitä mahtuisi myös käyttämääni kahden litran rasiaan mahdollisimman paljon. Saamani raha kompensoi sienireissuihin kuluvaa polttoainetta. Toivon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Käyn myös sienestämässä siksi, että kaipaan ulkoilua ja ulkona puuhastelua. Käyn siellä siksi, että se on kivaa, en siksi, että elämä tuntuisi taas kivalta. Aikaisempina vuosina olen mennyt metsään ison ja painavan huolitaakan kanssa ja tarponut siellä niin pitkään, että huolet ovat vähitellen varisseet harteiltani ja hyvä olo on päässyt hiipimään tilalle. Se on ollut siis erittäin toimivaa ja arvokasta terapiaa.

Käsityökausi on nostanut syksyn myötä päätään. Aikaisemmista vuosista poiketen en ole aloittanut vielä minkään sukkaprojektin kimpussa - ne ovat olleet perinteinen tapa aloittaa syksyn paras aika. Nyt olen tarttunut langanloppuihin, ripelankoihin. Pelkkien ripelankasukkien neulominen on hidasta ja vaivalloista, jos niillä aikoo taklata kaikki ripelangat. Ryhdyinpä sitten tekemään yksivärisiä ja yksinkertaistettuja isoäidin neliöitä. Virkkaaminen on ollut kivaa vaihtelua. Ripelangat alkavat tosin nyt loppua, joten joudun tekemään valinnan, jäädytänkö työn joksikin aikaa vai käytänkö kaapista ihan uusia keriä työn edistämiseen. Siinäpä mietittävää.

Tässä tämän aamupäivän hahmotelmaa valmiina olevista neliöistä.

Pohdintaan tulee myös se, yhdistänkö tilkut toisiinsa suoraan, vai virkkaanko tausta- ja reunalangalla tilkkujen väliin 'saumat'. Ja jos, niin millä värillä. Kunhan saan kokonaisuuden kasaan, päätös on varmasti helpompi tehdä.

Torkkupeiton ajattelin tästäkin tehdä. Vähän isomman kuin mitä tein isälle - sekin on olohuoneessa paitsi muistona, myös ihan käytössä. Tässä kuva isälle tekemästäni torkkupeitosta.

Luonto on mennyt sekaisin kuuman syksyn myötä. Alppikärhö on useinkin tehnyt uusia kukkia vielä syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun alppiruusu innostuu samaan.

Minä puolestani olen siivonnut sienet patiolla ulkoilmassa, samoin olen istunut virkkaamassa tatin lailla pihapatiolla. Tarvittavat kehonhuoltoaskeleet tuli keräiltyä sienireissuilta perjantaina ja lauantaina.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Kiitos, kun kävit lukemassa 🥰

Syksy 🥰, syyslomamuistoja ja NYT kyllä sataa (eikä se haittaa, kun voin olla kotona) 🥰

Olen jokseenkin helpottunut saapuneesta kylmästä ilmamassasta, sadekaan ei haittaa, jos se vain taukoaa välillä selvästi aistittavaksi selkeäksi hetkeksi, josta ehtii nautiskella ainakin sen hetken. Niin paljon on ollut tapahtumia, puuhaa, tekemistä ja vieläkin enemmän niitä jonottavia tekemättömiä velvoitteita. Syksyn jykevä saapuminen asettaa kaikelle tekemiselle ja tekemisen pakolle rajat, joita itse en saa muuten  asetettua. Ahneella on se... ikävä loppu. Mutta jykevä syksy pelastaa. Ainakaan kantarelleja ei näiden kylmien jälkeen kannata enää etsiä 🤭.

Tuoksukynttilät ovat löytäneet paikoilleen, käsityöt suorastaan kurottelevat käsiäni kohti ja huomaan kaipaavani tekemätöntä aikaa. Muuten ei jaksa. Käsitöiden tekemistä ei siis lasketa tekemiseksi, jos niitä tekee rennosti nautiskellen eikä urakalla kieli poskessa.

On myös upeaa, että nyt on lupa pukeutua lämpimästi ja kerroksittain. Olen tehnyt sitä kyllä kesälläkin ja tiennyt näyttäväni kummajaiselta. Tämä vuodenaika pelastaa taas hieman vähäistä mainettani. (Mitä mainetta muka???)

Käytiin syyslomalla myös Haminassa Pitkillä hiekoilla. Ihan vieressä Kotkassa pääsee ihailemaan komeita kallioita, mutta pitkillä hiekoilla oli luvassa hiekkarantaa. Ja jos ei satu olemaan länsirannikolla tai Saimaalla, tämä paikka on erittäin hyvä hiekkarantapaikka. Ei tosin vedä vertoja länsirannikon upeille hiekkarannoille ja dyyneille. Saimaaltakin löytyy aika mahtavia luonnon hiekkarantoja.

Kuvat on otettu illan hämyssä, päivemmällä oli vielä pilvisempää.

Yllätyksenä leirintäalueella tuli se, että netti ei toiminut oikein hyvin ja jopa puhelinyhteyksissä oli takkuamista. Kotkassa yhteydet toimivat taas oikein hyvin.

'Hassua' tavallaan ajatella, että vuosi sitten molemmat vanhempani olivat vielä elossa ja omalla tavallaan ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa - parhaimmillaan. Tässä onkin kulunut useampi vuosi täynnä äkkikäännöksiä ja isoja muutoksia, useimmat vähemmän toivottuja ja positiivisia. Hiven hyvääkin on onneksi joukkoon mahtunut.

Toki on myös niin, että vastoinkäymiset parhaimmillaan yhdistävät perhettä ja lähipiiriä. Niin on nytkin käynyt. Ja samaan aikaan, kun kirjoitan tätä, sade piiskaa vimmatusti kattoamme. Ihana olla sateen kestävän katon alla sisällä lämpimässä 💖.

Nautitaan sisätiloista ja kotitouhuista - tai mitä muuta sitten löydämmekään ohjelmiimme. Minulla menee kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta oikein hyvin juuri nyt. Toivottelen sinullekin jaksamista, iloa, toivoa, sinnikkyyttä, super-itseensäkääntynyttä sopivaa laiskuutta ja luovuutta kaiken muun hyvän ohella. Nyt on hyvä positiivisen (tai muunkin) käpertymisen aika, jos vähänkään siltä tuntuu.

Pus 💖🥰

Uudenkaupungin syksyä hohtava ranta 🥰

Uudenkaupungin leirintäalue sijaitsi myös ihan kaupungin keskustan tuntumassa. Onneksi leirintäalueen ranta oli kaunis, samoin sitä ympäröivä kaupunkialue. Leirintäalueella oli myös pienimuotoinen kahvila-ravintola, jossa söimmekin illalla yllättävänkin maistuvat ruoat! Santtioranta Camping oli paikan nimi ja sieltä olisi voinut vuokrata myös maastopyöriä, sähköpyöriä, sup-lautoja ja vaikka mitä muuta. Keli oli syyskuun lopussa jo hieman viileä vesielämälle meidän mielestämme.

Tähän hetkeen kaivan esille kauniin syysrannan kuvia. Syksyn värikkäät maisemat kutsuvat minua aina aivan mahdottoman paljon. Syksy on ikään kuin riemukas ja värikäs paraati sesongin lopuksi. Sen jälkeen vetäydytään vetämään henkeä, lepäämään ja hakemaan uusia uudistumisen voimavaroja 💖.

Uimarannan pukukopit olivat kauniita 😍.

Eikä itse rannassakaan ollut mitään huomautettavaa. Kaunis kuin mikäkin.

Venerannalla riitti myös syksyn syviä värisävyjä 💖.

Lempeää syksyn jatkoa 💖.

Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.

Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.

Lahden poukamassa oli uimaranta.

Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.

Kuvassa tukkasotkia.

Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.

Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.

Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.

Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.

Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.

Syksy etenee - miten selvitään marraskuusta?

Lokakuu on melkein puolessa välissä ja puut ovat puolillaan värikkäitä lehtiä. Toinen puoli on jo pudonnut maahan tuulen iloisella avustuksella.

Virallinen syyskaiho ei ole vielä iskenyt, mutta hieman hitaammalla oma normaalirytmi kuitenkin kulkee. Vielä ei hämärä ahdista, sillä aurinko vierailee vielä tämän tästä. Hämärät hetket ovat oivallisia sisätouhuamisen aikoja. Voi siivota, karsia, koristella tai vain oleskella. Mikäs olisikaan parempaa hämärän hyssyn tekemistä?

Vaikka pääsiäinen kaikkine kärsimysnäytelmineen ajoittuu kevääseen, lisäisin syksyn ja syystalven hämärän tuohon samaan kärsimysnäytelmien joukkoon. Varsinaista kiirastulta, jonka yli pääsemiseen kaivataan toivoa ja valoa.

Marraskuu on minulle edelleen mysteeri. Miten sen voisi viettää positiivisesti, edes hieman nautiskellen? Onko sinulla neuvoja ja keinoja marraskuun synkkyyden nujertamiseen?

Syyskuun lopun maisema Korkeakosken maisemissa ilahduttaa vieläkin. Vaikka metsä on tiheä, eikä valon matka maan pintaan ole helppo, ainakin syyskuussa maisema oli toiveikkaan valoisa.

Kerro neuvosi marraskuun taklaamiseen tai jopa marraskuusta nauttimiseen! Eihän tuo kuukausi voi olla vain kaikkien kiusaksi suunniteltu?

Ihanaa lokakuuta marraskuuta odotellessa 🥰.

Syysloma osui suoneen, Suomi on täynnä mahtavia paikkoja!

Tänään tulimme takaisin vajaan viikon mittaiselta syyslomareissulta. Matkattiin vuokratulla matkailuautolla jo kolmatta kertaa. Pixie-koirakin osaa kerta kerralta homman paremmin.

Kevään tapaan matkasimme Itä-Suomessa, mutta pääosin eri kohteissa kuin keväällä. Näimme runsaasti muuttolintuja matkallaan: laulujoutsenia ja erityisen paljon hanhia. Välillä ne olivat pellolla, välillä laskeutumassa ja nousemassa pellolta ja toisinaan taivaalla isoissa ja vieläkin isommissa auroissa. Kyllä nuo muutot jaksavat aina sykähdyttää 💖.

Niin paljon kuin haluaisin esittää täällä reissun aikajärjestyksessä, taivun suoraan ja sovinnolla purkamaan kokemuksia ja muistoja täällä pakottavuusjärjestyksessä. Eli ensin ne asiat, mitä en malta pidätellä ja sitten vähitellen ne muut.

Tänään olemme kotiin matkaamisen lisäksi purkaneet matkailuauton tavaroistamme ja siivonneet sen luovutuskuntoon. Kävin myös sienimetsässä. Oli ihan pakottava tarve päästä omaan suppilovahvero-metsään (joka ei siis edelleenkään ole oikeasti minun). Ensin näytti siltä, että joku oli käynyt korjaamassa satoa. Sitten siirryin kauemmas ja niitä sieniähän sitten riitti ja riitti. Jossain vaiheessa piti pakottaa itsensä kääntymään takaisin kohti autoa. Nyt täytyy malttaa muutama päivä.

Kerrankin kävi sienien kanssa todella hyvä tuuri! Kaikki sain sijoitettua uusiin koteihin muutaman viestittelyn jälkeen. Yhtään sientä ei tarvinnut ryhtyä kuivaamaan ja räpeltämään. Niitä oli kuitenkin noin kymmenisen litraa. Ihanaa 💖.

Ja nyt arvaa lähteä sunnuntaina taas uudelleen sienimetsään 😁.

Loma sujui akselilla Leppävirta - Ruokolahti - Koli ja sitten satunnaisia paikkoja matkalla etelään. Kelit olivat upeat, vaikka vähemmälläkin olisin tullut onnelliseksi. Maisemat olivat iloa silmille ja kamerakin räpsähti muutaman kerran.

Puran kuvia hiljalleen ja postailen niitä tännekin. Huomenna matkaan Kirkkonummelle kuvaamaan ihania koiranpentuja ja vasta sunnuntaina pääsen kuvatalkoisiin.

Syksy oli matkamme varrella pitemmällä kuin täällä Hämeenlinnassa. Värit olivat valloittavia. Niin kuin kaikki muukin matkaseuraa myöten (mies ja koira). Ihanaa oli olla lomalla, mutta tietenkin silti ihanampaa palata kotiin sen ikioman arjen pariin 💝.

Sumuja ja usvia

Syksy on tuonut tarjolle ihanat aamu- ja iltasumut. Ei tietenkään jokaikinen ilta ja aamu, mutta usein kuitenkin :-) Poriin ajaessani ihailin mahtavia säiden vaihteluita, erityisesti sumuja, jopa hernerokkasumuja. Takaisin ajellessani törmäilin sumu- tai ehkä paremminkin usvavyöhykkeisiin. Välillä ne osuivat tielle, välillä tien sivuun. Pikaisesti psähdyin pariin kertaan kuvaamaan ihanaa sumua, mutta ehkä sitä pitäisi lähteä kuvaamaan ihan erikseen, etukäteen kameran asetukset harkiten ja mieluiten vielä jalustan kanssa.

Nyt pääsi kuviin kohinaa oikein kunnolla, mutta siitä viis, nautinto ja elämys olivat ihan huippua!

Työpäivän jälkeen on jo hämärää, aika pian ihan pimeää. Enää ei ole tiedossa työpäivän jälkeisiä metsälenkkejä, mutta edelleen kroppa ja pää vaativat irtautumista työpisteestä työpäivän jälkeen. Kun keli on vähänkään sallinut, olen käynyt puhtaasti kävelemässä valaistuilla reiteillä. Etätyöpäivän jälkeen on aikaa kunnon kävelyyn ja silti aikaa jää vielä vaikka mihin!

Pitäisi alkaa viritellä talvivaloja pimeneviin iltoihin. Kaikki valo tekee hyvää tähän aikaan vuodesta :-)

Kovasti pimeän kestävyyttä ja muista pitää huolta itsestäsi!

Matkailuautolla Suomen syksyssä ihan ensimmäistä kertaa koskaan

Aikaisempina vuosina olemme varanneet kesäksi jostain päin Suomea vuokramökin ja tutustuneet sen lähiympäristöön. Tänä vuonna päätimme vaihtaa mökkeilyn vuokrattuun matkailuautoon. Noviiseina meillä oli paljon opeteltavaa. Esimerkiksi:

1. Leirintäalueilla on syksyisin paljon tilaa. Kannattaa kartoittaa tilanne leirintäalueella ensin kunnolla ja vasta sitten päättää, mihin leiriydytään. Tilaa saattaa löytyä yllättävästi ihan kulman takaa.
2. Ennen liikkeelle lähtöä kannattaa tarkistaa, että
• sähköpiuha on kerittynä ja paikoillaan
• tasoilla ei ole mitään kurveissa tai kiihdytystilanteissa helposti siirtyvää/putoavaa tavaraa
• koira on turvavöissä, ennen kuin lähdetään liikkeelle (ei unohtunut, oli vain läheltäpiti-tilanne).
3. Moni leirintäalue sulkee porttinsa jo elokuun lopussa
4. Viimeistään syys- ja lokakuun vaihteessa tulee aukiolevillekin leirintäalueille monesti selviä rajoituksia.
5. Kaikille leirintäalueille koirat eivät ole tervetulleita
6. Ns. puskaparkissa ollessa autoon ei saa verkkovirtaa ja fasiliteetit ovat siltä osin rajoitetut
7. Kemiallisen wc:n tyhjennys on tarpeen aika ajoin. Kaikilla leirintäalueilla ei ole mahdollisuutta siihen.
8. Harmaan veden (pesuveden) jättö ei myöskään ole mahdollista kaikilla leirintäalueilla.

Siinä muutamat tärpit näin aloittelijan näkökulmasta.

Aloitimme reissun Ähtäristä, mutta aloitan tämän tarinan Vaasan Raippaluodosta. Saavuimme ensin maailmanperintöporttiin Raippaluotoon.

Raippaluodon silta on Suomen pisin silta (1 045 m).

Maisema sen lähellä oli häkellyttävän kaunis. Löysin paikan uudelle kodillemme, mutta se ei taida onnistua.

Sielu ja mieli lepäsivät noissa maisemissa. Tuonne olisi voinut jäädä :-)