Ihana toukokuu 🥰.

Olen lomalla. Tämä on minulle aivan mahdottoman täydellistä loma-aikaa. Lomafasiliteetit eivät ole ihan huipussaan, mutta luonto ja Suomi on 👍. Ihan mahdottoman upeaa nähdä Suomen kevään edistymistä tähän kevään kannalta kaikkein hektisimpään aikaan. Kun missään ei ole turistiryntäyksiä, paikkoja pääsee tarkkailemaan melkein alkuasukkaan näkökulmasta. Se on mahtavaa!

Ensimmäinen lomakohde oli Porvoossa, toinen Hangossa, sitten siirryimme asioiden tärkeysjärjestyksen mukaan Turkuun ja sen jälkeen pakitimme Kemiönsaareen Kasnäsiin. Tämä viimeisin leirintäalue ei sellaisenaan ole kaikkien huipuinta, mutta ympäristö ja sen mahdollisuudet korottavat tämän paikan korkealle meidän ranking-listallamme.

Eilen kävi kämmi luontopolulla. Reitti oli helppo, joten ei tullut tuijoteltua askelia riittävästi. Oli pientä aikataulupainettakin, joten kipitin tavallista kiivaampaa tahtia. Kompastuin. Polku oli helppo, mutta tyssäsin johonkin juureen tai muuhun vastaavaan. Alla oli kallio ja väliin jäivät kamerat. Onneksi vammat ovat hyvälaatuisia ja selvisin tilanteesta.

Minä satutin polveni, rintakehäni, ylähuuleni ja oikean poskeni. Ilta sujui särkylääkkeistä huolimatta melko huomattavissa kivuissa. Aamulla olo onneksi jo ihan siedettävä, melkein normaali 💕

Siirtyminen kotoa muihin virittäviin paikkoihin on auttanut aivan mahdottomasti lomafiiliksen synnyttämisessä. Puhelimeenkin olen suhtautunut sillä asenteella, että lomalls voi pitää taukoa. Nyt voi laskeutua lomaan ja rentoutumiseen ihan täysillä.

Ihana toukokuu 😍.

Ruissalon orava, kevät 2018

Talvi loistaa poissaolollaan. Patio oli aamupäivällä hieman kuurassa yön jäljiltä, mutta fasaanikukko huuteli reviirihuutoaan jo ihan kohtuullisen (tai kohtuuttoman?) innokkaasti.

Etsiskelin eilen työblogiini sopivaa kuvaa netistä ja sain taas kimmokkeen katsoa kuvia ja maailmaa toisin. Löysin muutaman kuvan, jotka vain herättelivät minua todella positiivisesti. Jatkoin sitten illalla samaa etsintää ihan omaksi ilokseni, vaikka kuva blogiin löytyi jo päivällä. Jonkin kipinän löysin niitä kuvia selatessani ja halusin tutkia asiaa tarkemmin. Jonkin verran oivallukseni liittyi kuvien rajaukseen, jonkin verran tunnelmaan ja jonkin verran ihan puhtaasti kuvankäsittelyyn.

Tällaisten tutkimusretkien jälkeen on aina virkistävää tutkia omia kuvavarastojaan uudelleen. Hyvän kuvauskauden aikana kuvia kertyy mahdottoman paljon eikä niitä kaikkia ehdi käydä läpi ajatuksen kanssa juuri silloin. Näihin jonoon jääneisiin kuviin on mukava palata uusien näkökulmien kanssa pimeään vuodenaikaan. Samalla pintaan nousee paljon ilahduttavia muistoja hienoista hetkistä ja upeista kohtaamisista :-)

Tänään pysähdyin Ruissalon oravakuvien kohdalle. Jonkin kuvan niistä olen julkaissutkin, mutten malttanut olla selaamatta niitä läpi (siinä määrin, kun aika riitti).

Oikein hyvää tammikuun puolivälin viikon jatkoa!

Valkoposkihanhien lepohetki Ruissalossa

Sadetta on riittänyt aamusta asti. Luonto ja piha tykkäävät. Syreenin silmut ovat jo melkoisen pulleat, ihan näinä päivinä varmasti sieltä tulee uutta lehteä näkyviin. Syreenin silmujen tilanteen tiedän, sillä olen seuraillut niillä välipysähdystä tehneen sinitiaisen pesänrakennuspuuhia. Aina ennen pesälle menoa se laskeutuu ensin syreeniin ja katsastaa tilanteen ennen pesätarvikkeiden kuskaamista pesään.

Yhtään kuvaa en ole saanut tintistä. Se on varovainen ja vikkelä. Miehen työhuoneen pienestä ikkunasta olen yrittänyt sitä salakuvata pitkän objektiivin avulla. Tinttipä tuli sitten kerran rohkeasti ikkunalaudalle ihan siihen objektiivin viereen. Maastoverkon läpi sitä katselin, kun se siinä pomppi ja yritti tutkailla objektiivin alla olevaa fleece-peitettä. Pesäaineksia olisi siitä varmasti ottanut mieluusti mukaansa.

Se oli ihan liian lähellä, jotta olisin voinut edes yrittää ottaa siitä kuvaa, joten tyydyin katselemaan. Kyllä se sitten onkin pieni lintu. Talvella se pörhistelee höyhenpeitettään pysyäkseen lämpimänä ja näyttää siksi silloin paljon isommalta, pulleammalta. Nyt kun ei tarvinnut pörhistellä, se oli niin pieni ja solakka...

Lammella uiskentelee välillä telkkä, välillä sinisorsa. Koiraita ja yksinään kummatkin. Naaraat ovat siis jo hautomassa pesissään.

Lomalla ollessani kävin myös Turussa Ruissalossa. Alue oli huomattavasti isompi kuin kuvittelin. En ollut yhtään tutkinut mittakaavaa etukäteen. Se oli minulla sellaisena 'varakohteena' mukana listallani, joten tuli lähdettyä tavallista huolimattomammin valmistautuneena matkaan.

Jätin autoni parkkipaikalle, josta kuvittelin jalkaisin kulkevani muille Ruissalosta listaamilleni kohteille. Vieraissa paikoissa liikkuessani käytän aina sekä puhelimen Sports Tracker -sovellusta että Googlen karttasovellusta, etten eksyisi ainakaan pahasti. Huomasin mittakaavavirheeni parinkymmenen minuutin kävelyni (hyvin rauhallista vauhtia) jälkeen. Karttasovellus kertoi, että matkaa olisi jäljellä vielä 12 minuuttia. AUTOLLA! Vaihdoin kulkupelini sovelluksessa kävelyyn ja uusi arvioitu matka-aika olikin 58 minuuttia :-( Yhteen suuntaan siis. Ja vasta siellä olisi ensimmäinen kohteeni, jossa toivoin voivani kuvata. Pieni vilkaisu maisemaan osoitti, että perille meni ihan kunnon autotie. Voisin käyttää siis aikani paremminkin. Suunnistin takaisin autolle.

Olin jo auton luona, kun kuulin tutun kuuloista huutelua. Jatkoin matkaani lähimmälle aukealle paikalle ja sinnepä laskeutui juuri iso parvi valkoposkihanhia. Ja ääntä riitti :-)

Yritin niitä summittaisesti laskea - ensin kymmenen ryhmiä, sitten hahmottelin sadan hanhen kokoista joukkoa ja tällä tavoin päädyin arvioon, että niitä oli noin 600. Kävelinpä sitten hieman lähemmäksi ja seurasin hanhien ruokailua (olivat todella nälkäisiä), lepäämistä ja parin puolustusta. Noin 15 minuutin kuluttua ne nousivat taas äänekkäästi lentoon ja laskeutuivat selvästi kauemmaksi. Vaikuttava kokemus tuollainen kovasti ääntelevä lintujoukko :-)